Lue keskustelun säännöt.
Ero - miten ottaa se viimeinen, ratkaiseva askel suhteesta lähtemiseen?
08.01.2021 |
Kuinka kauan mietitte eroa ylipäänsä ja miten saitte tehtyä sen viimeisen, ratkaisevan päätöksen? Olen ollut parisuhteessa viimeiset 5,5 vuotta ja vaikka tavallaan välitän miehestä eikä tästä olisi mikään pakko lähteä, niin kyllä se vaan nyt on eron aika. En voi tuhlata enää meidän molempien aikaa, kun sisimmässäni tiedän, että tämä ei ole minulle se suhde, jossa näen itseni vielä vanhana eikä tämä mies ole se, jonka näkisin lasteni isänä.
Täytän tänä vuonna 30, joten ei minulla ole enää ihan hirveästi aikaa etsiä kumppania, jonka kanssa perustaa mahdollinen perhe.
Kaikista pahinta tulee olemaan toisen jättäminen ja hänen satuttaminen. Mietin tietysti myös sitä, kuinka itse tulen pärjäämään.
Miten te saitte tehtyä sen eropäätöksen, tuliko jossain kohtaa joku "valaistus", josta tiesitte eron olevan oikea päätös? Kaduitteko? Miten saitte elämänne rullaamaan eron jälkeen? Mietteitä, tuntemuksia, kokemuksia?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Enhän minä tiedäkään, löydänkö ketään uutta. Mutta silloin en ainakaan löydä jos jään tähän. Kirjoitin myös MAHDOLLISESTA perheen perustamisesta. En ole edes varma haluanko ylipäänsä lapsia kenenkään kanssa koskaan.
Ap
Tyypillinen nainen, joka ei tiedä mitä haluaa, mutta kaikkea pitäisi saada
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihan oikeasti et halua satuttaa häntä niin älä eroa kerta rysäyksellä. Kumppani todennäköisesti ei tiedä, että harkitset eroa. Hän tulee sanomaan, että "meillähän on kaikki hyvin". Joten ota asioita puheeksi pikku hiljaa. Puhu omista tunteistasi ja ajatuksistasi ystävällisesti mutta rehellisesti.
Pahinta on vain yhtäkkiä sanoa haluavansa erota.
Tämä siis jos yhtään välittää enää siitä ihmisestä, jonka kanssa on tullut jossain vaiheessa jakaneeksi elämänsä.
Sitten myös jos todella olet eron kannalla niin sinun pitää miettiä, missä ja miten haluat asua ja myös on hyvä olla joku ehdotus, mitä teidän yhteiselle kodille tehdään (ja tästä keskustelu sitten vasta myöhemmin toisen kanssa).
Ja jos joskus ehkä haluat lapsia niin ei kauheasti kannata viivytellä.
Sulla on optimaalinen tilanne erota, ei lapsia ja olet nuori. Kyllä sen tietää, että onko ihminen itselle sopiva vai ei. En usko, että tilanteenne tuosta enää paranee, yhdessä voitte olla tyytymällä suhteeseen, sen voit tehdä vielä monet kerrat jonkun toisenkin kanssa, jos se on se mikä riittää. Samalla sulla on mahdollisuus kasvaa ja löytää jotain syvempää, jos vapautat itsesi ja kumppanisi tilanteesta.
Ja mun kokemus on, että vapaita, täysjärkisiä, perheestä haaveilevia 30-40 vuotiaita miehiä kyllä löytyy pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat sikamaiselta. Toisellako ei ole aavistustakaan? Hyi olkoon.
Ollaan kyllä puhuttu myös erosta ja eriävistä tulevaisuudenhaaveista, puhuttu mikä suhteessa mättää ja mitä pitäisi muuttaa. Riiteleminen on aina ollut itseasiassa ihan hyväksi - asiat ovat muuttuneet tyyliin pariksi päiväksi ja sen jälkeen kaikki onkin sitten taas ennallaan. Nyt en jaksa enää edes riidellä, koska olen luovuttamassa. Mieshän varmaan luulee, että kaikki on hyvin, kun ei enää (edes) riidellä, mutta se ei sitten enää ole minun vikani.
Ap
Niinpä niin, eli toinen luulee et kaikki on hyvin. En tiedä miten tällaiset ihmiset nukkuu öisin tai pystyy itseään katsomaan peilistä. On kyllä todella alhaista, epärehellistä petosta toista kohtaan. Toivon karman tekevän tällaisille tehtävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enhän minä tiedäkään, löydänkö ketään uutta. Mutta silloin en ainakaan löydä jos jään tähän. Kirjoitin myös MAHDOLLISESTA perheen perustamisesta. En ole edes varma haluanko ylipäänsä lapsia kenenkään kanssa koskaan.
Ap
Tyypillinen nainen, joka ei tiedä mitä haluaa, mutta kaikkea pitäisi saada
Joo, näille tällaisille ei yleensä hyvin käy.
Kyllä näitä toisen tietämättä eroa hautovia naisia näyttää olevan pilvin pimein, vaikka muuta kovasti esitetään. Täälläkin ollut jo useita ketjuja. Että kyllä varmasti monelle miehelle tulee ihan aidosti yllätyksenä se toisen eropäätös. Se mikä näissä on outoa, et se keskusteleminen aloitetaan siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty. Ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, ettei mitään arvostusta tai kunnioitusta ole sitä toista kohtaan.
Jos minun mieheni tekisi samoin, olisi pitkään miettinyt eroa ja läväyttäisi yhtäkkiä eropäätöksen tuosta noin vaan, niin kyllä se herättäisi todella vastenmielisiä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Rehellisyyden tulisi olla kaiken perusta suhteessa ja tuollainen asioiden pimittäminen on epärehellisyyttä!
Minäminäminunonni-ihmiset, miettikää edes joskus miten muita kohtelette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat sikamaiselta. Toisellako ei ole aavistustakaan? Hyi olkoon.
Ollaan kyllä puhuttu myös erosta ja eriävistä tulevaisuudenhaaveista, puhuttu mikä suhteessa mättää ja mitä pitäisi muuttaa. Riiteleminen on aina ollut itseasiassa ihan hyväksi - asiat ovat muuttuneet tyyliin pariksi päiväksi ja sen jälkeen kaikki onkin sitten taas ennallaan. Nyt en jaksa enää edes riidellä, koska olen luovuttamassa. Mieshän varmaan luulee, että kaikki on hyvin, kun ei enää (edes) riidellä, mutta se ei sitten enää ole minun vikani.
Ap
Kenes vika se on jos se sinun? Tiedät miehen luulevan asioiden olevan tietyllä tavalla etkä ole tehnyt mitään korjataksesi asiaa. Kyllä se on just sun vikasi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä toisen tietämättä eroa hautovia naisia näyttää olevan pilvin pimein, vaikka muuta kovasti esitetään. Täälläkin ollut jo useita ketjuja. Että kyllä varmasti monelle miehelle tulee ihan aidosti yllätyksenä se toisen eropäätös. Se mikä näissä on outoa, et se keskusteleminen aloitetaan siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty. Ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, ettei mitään arvostusta tai kunnioitusta ole sitä toista kohtaan.
Jos minun mieheni tekisi samoin, olisi pitkään miettinyt eroa ja läväyttäisi yhtäkkiä eropäätöksen tuosta noin vaan, niin kyllä se herättäisi todella vastenmielisiä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Rehellisyyden tulisi olla kaiken perusta suhteessa ja tuollainen asioiden pimittäminen on epärehellisyyttä!
Minäminäminunonni-ihmiset, miettikää edes joskus miten muita kohtelette.
Mitä se epäkohtien esilletuonti puhumalla tai jopa riitelemällä ovat? Niitä voidaan tehdä vuosikausia, mutta toinen osapuoli ottaa ne vain nalkuttamisena. Siinä vaiheessa kun sanoo harkitsevansa eroa niin se päätös on jo osittain tehty. Miksi kukaan sanoisi niin jos ei oikeasti haluaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä toisen tietämättä eroa hautovia naisia näyttää olevan pilvin pimein, vaikka muuta kovasti esitetään. Täälläkin ollut jo useita ketjuja. Että kyllä varmasti monelle miehelle tulee ihan aidosti yllätyksenä se toisen eropäätös. Se mikä näissä on outoa, et se keskusteleminen aloitetaan siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty. Ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, ettei mitään arvostusta tai kunnioitusta ole sitä toista kohtaan.
Jos minun mieheni tekisi samoin, olisi pitkään miettinyt eroa ja läväyttäisi yhtäkkiä eropäätöksen tuosta noin vaan, niin kyllä se herättäisi todella vastenmielisiä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Rehellisyyden tulisi olla kaiken perusta suhteessa ja tuollainen asioiden pimittäminen on epärehellisyyttä!
Minäminäminunonni-ihmiset, miettikää edes joskus miten muita kohtelette.
Mitä se epäkohtien esilletuonti puhumalla tai jopa riitelemällä ovat? Niitä voidaan tehdä vuosikausia, mutta toinen osapuoli ottaa ne vain nalkuttamisena. Siinä vaiheessa kun sanoo harkitsevansa eroa niin se päätös on jo osittain tehty. Miksi kukaan sanoisi niin jos ei oikeasti haluaisi?
Yleisellä tasolla:
Epäkohtien esilletuonti ei ole sitä, et vaaditaan ja vaaditaan vain toiselta muutosta. Tätähän moni tekee. Kuvitellaan, että toisen on koko ajan muututtava ja vastattava omiin toiveisiin. Nalkuttaminen on sitä et valitetaan toiselle "miksi sä aina/mikset koskaa tai tee näin niin kuin minä haluan, niin kaikki on hyvin". Ja jos ei muu toimi, kiristetään erolla. Seurattu on niin monesti näitä: Jos toinen (yleensä mies) vaan tekee tän ja tän ja tän, ni meidän ei "tarvi" erota.
Ihmissuhteet ovat aina kompromissejä. Se pitää muistaa. Mitä itse tuot suhteeseen? Miten toimit? Oletko reilu vaatimuksinesi? Onko onnellisuus sitä, että aina saa itse kaiken mitä haluaa hinnalla millä hyvänsä?
Ap:n case
Ap tietää, miten mies luulee asioiden olevan eikä korjaa mitään. Tuo on todella viheliäistä ja alhaista petturuutta. Molemmilla on oikeus tietää missä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä toisen tietämättä eroa hautovia naisia näyttää olevan pilvin pimein, vaikka muuta kovasti esitetään. Täälläkin ollut jo useita ketjuja. Että kyllä varmasti monelle miehelle tulee ihan aidosti yllätyksenä se toisen eropäätös. Se mikä näissä on outoa, et se keskusteleminen aloitetaan siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty. Ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, ettei mitään arvostusta tai kunnioitusta ole sitä toista kohtaan.
Jos minun mieheni tekisi samoin, olisi pitkään miettinyt eroa ja läväyttäisi yhtäkkiä eropäätöksen tuosta noin vaan, niin kyllä se herättäisi todella vastenmielisiä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Rehellisyyden tulisi olla kaiken perusta suhteessa ja tuollainen asioiden pimittäminen on epärehellisyyttä!
Minäminäminunonni-ihmiset, miettikää edes joskus miten muita kohtelette.
Mitä se epäkohtien esilletuonti puhumalla tai jopa riitelemällä ovat? Niitä voidaan tehdä vuosikausia, mutta toinen osapuoli ottaa ne vain nalkuttamisena. Siinä vaiheessa kun sanoo harkitsevansa eroa niin se päätös on jo osittain tehty. Miksi kukaan sanoisi niin jos ei oikeasti haluaisi?
Yleisellä tasolla:
Epäkohtien esilletuonti ei ole sitä, et vaaditaan ja vaaditaan vain toiselta muutosta. Tätähän moni tekee. Kuvitellaan, että toisen on koko ajan muututtava ja vastattava omiin toiveisiin. Nalkuttaminen on sitä et valitetaan toiselle "miksi sä aina/mikset koskaa tai tee näin niin kuin minä haluan, niin kaikki on hyvin". Ja jos ei muu toimi, kiristetään erolla. Seurattu on niin monesti näitä: Jos toinen (yleensä mies) vaan tekee tän ja tän ja tän, ni meidän ei "tarvi" erota.Ihmissuhteet ovat aina kompromissejä. Se pitää muistaa. Mitä itse tuot suhteeseen? Miten toimit? Oletko reilu vaatimuksinesi? Onko onnellisuus sitä, että aina saa itse kaiken mitä haluaa hinnalla millä hyvänsä?
Ap:n case
Ap tietää, miten mies luulee asioiden olevan eikä korjaa mitään. Tuo on todella viheliäistä ja alhaista petturuutta. Molemmilla on oikeus tietää missä mennään.
Eli sen "valittajan" pitää vain hiljaa tyytyä osaansa ja tehdä kompromisseja kompromissien perään kun taas se toinen saa elää niin kuin huvittaa, koska eihän nyt mitään saa vaatia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroaminen on hankalaa. Itsellä oli pitkä avioliitto ja kolme lasta. Mietin eroa ja pähkäilin miten kertoisin lapsille, vanhemmilleni, ystäville. Minkäänlaista avioliittoa ei enää ollut. Ei oikeastaan edes puhuttu toisillemme. Vasta kun ihastuin toiseen mieheen niin sain asiani sanottua ja eron etenemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä toisen tietämättä eroa hautovia naisia näyttää olevan pilvin pimein, vaikka muuta kovasti esitetään. Täälläkin ollut jo useita ketjuja. Että kyllä varmasti monelle miehelle tulee ihan aidosti yllätyksenä se toisen eropäätös. Se mikä näissä on outoa, et se keskusteleminen aloitetaan siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty. Ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, ettei mitään arvostusta tai kunnioitusta ole sitä toista kohtaan.
Jos minun mieheni tekisi samoin, olisi pitkään miettinyt eroa ja läväyttäisi yhtäkkiä eropäätöksen tuosta noin vaan, niin kyllä se herättäisi todella vastenmielisiä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Rehellisyyden tulisi olla kaiken perusta suhteessa ja tuollainen asioiden pimittäminen on epärehellisyyttä!
Minäminäminunonni-ihmiset, miettikää edes joskus miten muita kohtelette.
Mitä se epäkohtien esilletuonti puhumalla tai jopa riitelemällä ovat? Niitä voidaan tehdä vuosikausia, mutta toinen osapuoli ottaa ne vain nalkuttamisena. Siinä vaiheessa kun sanoo harkitsevansa eroa niin se päätös on jo osittain tehty. Miksi kukaan sanoisi niin jos ei oikeasti haluaisi?
Yleisellä tasolla:
Epäkohtien esilletuonti ei ole sitä, et vaaditaan ja vaaditaan vain toiselta muutosta. Tätähän moni tekee. Kuvitellaan, että toisen on koko ajan muututtava ja vastattava omiin toiveisiin. Nalkuttaminen on sitä et valitetaan toiselle "miksi sä aina/mikset koskaa tai tee näin niin kuin minä haluan, niin kaikki on hyvin". Ja jos ei muu toimi, kiristetään erolla. Seurattu on niin monesti näitä: Jos toinen (yleensä mies) vaan tekee tän ja tän ja tän, ni meidän ei "tarvi" erota.Ihmissuhteet ovat aina kompromissejä. Se pitää muistaa. Mitä itse tuot suhteeseen? Miten toimit? Oletko reilu vaatimuksinesi? Onko onnellisuus sitä, että aina saa itse kaiken mitä haluaa hinnalla millä hyvänsä?
Ap:n case
Ap tietää, miten mies luulee asioiden olevan eikä korjaa mitään. Tuo on todella viheliäistä ja alhaista petturuutta. Molemmilla on oikeus tietää missä mennään.
Eli sen "valittajan" pitää vain hiljaa tyytyä osaansa ja tehdä kompromisseja kompromissien perään kun taas se toinen saa elää niin kuin huvittaa, koska eihän nyt mitään saa vaatia!
En tiedä oletko oikeasti noin tyhmä, vai esitätkö vain.
Oletko itse siis suhteessa juuri se osapuoli, joka vaatii koko ajan kaikkea eikä ole mihinkään tyytyväinen?
Aina pitää miettiä, miksi ne omat toiveet ja vaatimukset olisivat jotenkin oikeutetumpia kuin toisen. Tämä on vuoropuhelua. Molempien tulisi toki joustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on hankalaa. Itsellä oli pitkä avioliitto ja kolme lasta. Mietin eroa ja pähkäilin miten kertoisin lapsille, vanhemmilleni, ystäville. Minkäänlaista avioliittoa ei enää ollut. Ei oikeastaan edes puhuttu toisillemme. Vasta kun ihastuin toiseen mieheen niin sain asiani sanottua ja eron etenemään.
Halveksittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on hankalaa. Itsellä oli pitkä avioliitto ja kolme lasta. Mietin eroa ja pähkäilin miten kertoisin lapsille, vanhemmilleni, ystäville. Minkäänlaista avioliittoa ei enää ollut. Ei oikeastaan edes puhuttu toisillemme. Vasta kun ihastuin toiseen mieheen niin sain asiani sanottua ja eron etenemään.
Halveksittavaa.
Mikä tuossa oli halveksittavaa?
Vierailija kirjoitti:
Mistäs ap sinä tiedät, löydäkö sellaisen kumppanin, jonka kanssa voit vääntää sen lapsen tai lapsia maailmaan.
Ei siihen ole mitään takeita olemassa. Ei sinulla ole mitään vakuutusta, joka takaa sinulle kunnon miehen jonka kanssa saat lapsen ja perheen sun muut.
Varaudu siihenkin, että vietät loppuelämäsi sinkkuna. Ei sun ikäiselle välttämättä enää vapaata miestä löydy.
Ja provolta tämä vaikuttaa erittäin paksusti.
En minä ainakaan kyselisi av palsatalta omasta erostani. Sikäli kun olen täältä noita erojuttuja lukenut, niin perseestä on ollut kaikkien ero.
Vain muutama järkevä vastaus ollut.
Itse se pitää päätökset tehdä, ja myös tietää se milloin lähtee suhteesta käppäseen.
"Vain muutama järkevä vastaus ollut." Itse et ainakaan antanut järkeviä neuvoja :D
Olin 25 ja oltiin oltu yhdessä ex-miehen kanssa 5-6 vuotta. Periaatteessa kaikki oli hyvin, ei siis mitään "mies ryyppää ja lyö" -settiä, ei edes riidelty.
Olin jo pitkään ollut ahdistunut siitä että miehellä ei ollut juuri muuta sosiaalista elämää kuin minä, eikä keskusteluista huolimatta hankkinut omaa tekemistä vaan keksi entistä enemmän kaikkea mitä meidän olisi pitänyt tehdä yhdessä. Vapaa-ajallaan latasi ja tuijotti kasarisarjoja jos minä en keksinyt muuta, ja vapaa-aikaa piisasi kun opiskeli vielä. Opiskelijabileissä tms ei suostunut millään käymään.
Yhtenä päivänä mietin että haluanko oikeasti vielä 70v joko istua täällä vuokrakämpässä tai elää sellaisen elämän, jossa minä olen vastuussa kaikesta mitä meille molemmille tapahtuu, eikä ilman minun aloitetta tapahdu mitään.
Erosimme, enkä ole katunut sekuntiakaan. Itkin puoli tuntia sekä shokkia että helpotusta kun ex vei viimeiset kamansa pois, mutta silloinkaan ei kaduttanut vaikka suretti tietysti ettei kyseessä ollutkaan se ikuinen rakkaus. Sen jälkeen en ole asiaa itkenyt vaan päällimmäinen tunne on ollut helpotus, että sai vaikean asian hoidettua.
Ex on tämän jälkeen valmistunut, muuttanut, löytänyt uusia naisia ja ystäviä jne, joten luulen, että tämä oli myös hänen parhaakseen. Olimme selvästi jonkinlaisessa jumitilassa molemmat.
Itsekin löysin uuden miehen, enkä tiennyt että näinkin onnellinen voi olla :) Nyt jo viitisen vuotta "uuden" miehen kanssa, ja päivä päivältä pidän hänestä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä toisen tietämättä eroa hautovia naisia näyttää olevan pilvin pimein, vaikka muuta kovasti esitetään. Täälläkin ollut jo useita ketjuja. Että kyllä varmasti monelle miehelle tulee ihan aidosti yllätyksenä se toisen eropäätös. Se mikä näissä on outoa, et se keskusteleminen aloitetaan siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty. Ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, ettei mitään arvostusta tai kunnioitusta ole sitä toista kohtaan.
Jos minun mieheni tekisi samoin, olisi pitkään miettinyt eroa ja läväyttäisi yhtäkkiä eropäätöksen tuosta noin vaan, niin kyllä se herättäisi todella vastenmielisiä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Rehellisyyden tulisi olla kaiken perusta suhteessa ja tuollainen asioiden pimittäminen on epärehellisyyttä!
Minäminäminunonni-ihmiset, miettikää edes joskus miten muita kohtelette.
Mistäs sinä tiedät kuinka kauan olen eroa miettinyt? Olisiko minun pitänyt heti ekan eroajatuksen tultua mieleen laukoa se miehelle? Miltäs se sitten kuulostaisi jos miettisin eroajatuksia harva se päivä ääneen? Eikös se olisi paljon pahempi? Sitä paitsi, kuten kirjoitin, olemme kyllä puhuneet erosta, pariinkin otteeseen. Mies on vaan sanonut, että "haluaa olla minun kanssani." Mitään tulevaisuudensuunnitelmia häneltä on kuitenkaan turha odottaa. Asumme mm. hänen kotipaikkakunnallaan ja häntä on mahdoton saada täältä mihinkään lähtemään. Eli laittaa kuitenkin asuinpaikkakuntansakin minun edelle. Tässähän juuri yritän saada ajatuksiani kasaan ja jos tosiaan tulen siihen eroon päätymään, niin tulee se minullekin olemaan vaikeaa - ei vain oma pärjääminen, vaan myös toisen.
Ap
Jos kerran asia on selvä sinun puolesta, pakkaa tavarasi ja häivy. Ei siinä muita askeleita tarvita.
Jos lapsia haluat, mutta mies ei kiinnosta, niin eroa. Riski, mutta et sinä tuossakaan onnelliselta kuulosta. Itsekin aikoinaan menin huonoon itsetunnon vuoksi väärän naisen kanssa yhteen. Ei elämästä koskaan voi tietää. Minullakin on kavereita, joista osa sai todella taistelle hoidot läpi, että sai lapsen, osa on jäänyt ilman lapsia. Ja kaikkea muutta. No, olen sinua yli 10v. vanhempi. Jos vielä jollain tasolla välität miehestäsi, niin ehdottaisin, että olet lempeä, mutta päättäväinen. Nyt ero minullakin mielessä, mutta lasten kohtalo arveluttaa. En kadu lapsia, mutta ero on astetta vaikeampi lasten kanssa.