Osaako vanha yli 70-vuotias isänne tehdä ruokaa?
Mun äiti hoitaa ruokapuolen ja mietin jos äiti kuolee ennen isää niin voi olla outo tilanne.
Kommentit (64)
Osasi. Oli 80-luvulla pitkillä työkomennuksilla ja joutui opettelemaan.
69-vuotias isäni osaa tehdä oikein hyvin ruokaa ja osaa tehdä vuoden päästäkin yhtä hyvin. Ehkä isäsi voi sitten mikrottaa valmisruokaa itselleen tai tilata ateriapalvelusta, ellei ole lainkaan harrastanut ruoanlaittoa? Tämä on kyllä erikoinen piirre ihmisessä että saattaa aikuinen aidosti jäädä huonolle ruualle kumppanin kuoltua, koska ei OSAA tehdä ruokaa jolla pysyy voimissaan.
Ei osaa. Hän (82 v.) lämmittää ja syö kaupan valmisruokia.
Ei osaa. Eikä appiukkokaan. Ovat pulassa kun vaimonsa kuolevat.
Osasi. Ei 70v ole vanha. Isällä oli ponnari, nuorekas.
Isäni on viiskymppinen (osaa tehdä ruokaa ja kaikkea kodin asioita siinä missä äitikin) ja isoisät noin 75-vuotiaita.
Molemmissa mummoloissa isoisät tekee enemmän ruokaa kuin isoäidit, toisen isoäidin en ole nähnyt kokkaavan koskaan.
Tai siivoavan, tai tekevän muutenkaan mitään kotona.
Mun 85-v isäni ei osaa. Siskoni tekevät hänelle ruokaa ja vievät aina viikon valmiiksi tehdyt ruuat hänelle. T. Ammattivalittaja
Opetteli nollasta äidin kuoleman jälkeen. Ei osannut edes saada liettä päälle ennen.
Ei. Ei osannut 55-vuotiaanakaan, kun vanhempani vihdoin erosivat. Oli siihen mennessä arvostellut ja tuominnut jokaisen eteensä kannetun aterian muiden asioiden ohessa. Itse oli kunnostautunut keittämällä makaroneista velliä (keitti makaronit, laittoi sekaan maitoa, voita ja suolaa). On sitten syönyt kai sitä ja eineksiä parikytä vuotta.
No mutta jos ei osaa, nyt olisi hyvä aika opettaa. Uuden oppiminen virkistää aivoja. Osallisuus, oman arjen hallinta ym.
Ainoastaan kaurapuuron osaa keittää. Sitä syö aamuisin, muuten menee kaupan eineksillä . Vähemmän käyttää silti rahaa ruokaan kun meillä per henki, kun teemme kaiken itse hyvistä raaka-aineista.
Tietysti osaa ja hyvää ruokaa tekeekin ja osaa paljon muutakin. Ei kai nyt ruuan laitto ongelma aikuiselle miehelle ole.
Osaa makaronilaatikon, paistaa lettuja, laittaa kalan uuniin ja grillata. Ihan hyvin nuo, mutta vähän suppea menu.
Ei osaa, tosin eipä ole ollut koskaan tarvetta. Ollut leskenä jo kohta 30 vuotta ja pärjännyt ihan hyvin eineksillä ja alakerran kahvilalla. Toteaa usein, että näin ei kaapit täyty mistään homehtuvasta, kun ei kotiinsa kärrää muuta kuin hedelmiä ja leipää.
Appiukko opettli 75-vuotiaana kun toinen vaimonsa kuoli. Ei se kyllä ihan käsi niissä hommissa ollut alunperinkään.
Apen veli, ikuinen poikamies, joutui opettelemaan jo nelikymppisenä kun äitinsä kuoli.
Mun isä on osannut käytännössä "aina".
OLen 53 vuotias nainen..en ole KOSKAAN laittanut ruokaa miehelleni.
Mites luulet pärjääkö mun ukko, kun aika meikäläisestä jättää???
Notta kaikki ossaa, notta alakaa.
Osaa ja tekee usein.