Mitä yhteistä on niillä naisilla, jotka päätyvät kerta toisensa jälkeen seurustelemaan narsistien kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Narsistit tunnistaa entiset uhrit. Uhrit taas aina erehtyy luulemaan tuttua tunnetta rakkaudeksi vaikka oikeasti se on aivokemiallinen addiktio. Minä kerään yhä pelkkiä narsisteja, rikollisia ja sosiopaatteja/psykopaatteja. Ne iskee kiinni kuin iilimadot ja sitten on järkyttyneitä kun minulle ei käy. Niillä menee pasmat sekaisin kun minun piti olla valmis uhri ja sitten tulikin stop merkki. Ja siitä ei enää edetä minun elämääni missään muodossa. Kai nekin jotenkin tyhmiä on, että luulee minun menneisyyteni olevan myös nykyisyyteni. Patologiset ihmiset ei opi, mutta uhrit pystyy oppimaan.

Hyvin kiteytetty. Väkivaltainen kumppani on aina narsisti oli diagnoosia tahi ei. Toisen järkyttävästi kohtelevasta ihmisestä ei voi muuta nimitystä käyttää kuin narsisti. Nyt ei puhuta mistäön en saanut tikkaria kaupassa jutuista vaan ihan väkivallasta johon voi liittyä taloudellinen kontrolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on narsisti jos uskaltaa olla eri mieltä kuin puoliso. Tai jos moittii jotain puolison tekemistä.

Yleisesti ottaen niiden jotka kerta toisensa jälkeen löytää narsistin kurmoottamaan itseään, kannattaa laittaa myös lotto vetämään. Sen verran vähän on sekä narsisteja että lottonumeroita

Höpsis. Se ei ole narsismia, jos on eri mieltä kuin puoliso tyyliin ”olen eri mieltä kanssasi, koska xxx”.

Se on narsistista jos on eri mieltä ja sanoo ”mitä sinäkin mitään tiedät, luulis pitävän suun supussa o¨ja olemaan nolaamatta itseään, jos olisit hyvä ihminen, et ajattelisi noin”.

Vaikka sanoisikin noin, sekään ei vielä tee ihmisestä narsistia. Tuollainen käytös voi juontaa monesta muustakin asiasta.

Ei teekään narsistia, mutta narsistisesti käyttäytyvän tekee.

Mitä merkitystä sillä on, jos sinua kohdellaan vähättelevästi tai kritisoivasti, vaikka tekijä ei diagnoosia saisikaan? Yhtä lailla tuhoaa toisen ihmisen.

Siihen mikä diagnoosi kelläkin on ei saa jumittaa. Vaan katsoa tekoja. Jos toinen kohtelee sinua huonosti, haluaa käyttää valtaa ja tuhota oman tahtosi, se on väärin. Muiden on vaikea ymmärtää, mutta kiusaajalle kyse on aina vallankäytöstä.

Terve hyvä ihminen kannustaa ja auttaa lasta ja ystävää kasvamaan omaan suurimpaan potenssiinsa, ja vahvistaa hänen omaa tahtoa.

Kiusaajat yrittää päinvastoin lannistaa, vähätellä ja mitätöidä. Katsokaa tekoja mihin suuntaan ne on.

Ja sitä omaa oloa voi kuulostella.

Jos olo on tapaamisen jäljiltä epämääräisen vähäenerginen, on henkilö piilovampyyri, energiavaras.

Anna kun veikkaan. Jos ei puheenaiheet ei pyöri jatkuvasti pikkuprinsessan asioiden ympärillä, kyseessä on piilovampyyri, energiavaras.

Googlaa neuroseptio.

Neuroseptio on turvallisuustutka, ja jos se on vaurioitunut, ei ymmärrä vaaran merkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös ne narsistit on useimmiten ollut kaltoinkohdeltuja lapsia.

Narsistin uhrit ovat myös usein kaltoinkohdeltuja ja läheisriippuvaisia.

Jokaiseen kaltoinkohtelu vaikuttaa eri tavalla eikä sitä valitettavasti voi oikein itse valita. Narsismista on hyvin vaikea parantua, kun ei tunne tekevänsä mitään väärin.

En ole itse narsisti, mutta kaltoinkohtelun uhri ja nyt olen itse epävakaa ja yritän hoitaa ongelmiani terapiassa ja vaikeaa se on.

Ainakin joskus lukion psykologian kirja alkoi sanoilla "kenelläkään ei ole täydellistä lapsuutta". Kun näin on, miksi narsisti ei hyväksy sitä? En usko että narsistia vaivaa muu kuin itse valitsema pahuus.

On aivan sama mitä tapahtui vuosikymmeniä sitten, jos täysi-ikäisenä esim päättää raiskata jonkun?

Hän itse valitsee tehdä pahaa. Mikään ei oikeuta väkivaltaan.

En ole narsisti, joten en osaa vastata siitä näkökulmasta.

Mutta olen epävakaa ja pahimmissa kuohuissa olen käyttänyt julmaa henkistä väkivaltaa miestäni kohtaan enkä minä ole sitä ”valinnut”. Kun tunnekuohu on äärimmäinen niin siinä ei toimi järki normaalilla tavalla. Normaalissa tilassa todellakin häpeän, kadun ja inhoan syvästi itseäni ja sitä hirviötä, joka olen.

Samalla kuitenkin pitää muistaa, että se viha minuun on tullut erittäin vakavan kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön seurauksena kun en osannut puolustaa itseäni.

Hoidan itseäni terapiassa ja yritän parantua parhaani mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Huono isäsuhde, tai ettei isä ole ollut edes mukana heidän elämässään koskaan. Hakevat hyväksyntää koko ikänsä, mikä näkyy lähes aina seksuaalisuuden kautta. Eli lukuisia sänkykumppaneita heti teini-iästä lukien, eikä mitään väliä onko parisuhteessa vai ei. Aina pitää saada uusia kaatoja, koska hyväksytyksi tulemisen tarve on heille vaan niin suuri.

Mikähän siinä muuten on, että useimmiten naisten rikkinäisyys ihmisenä ilmenee usein juurikin "yliseksuaalisuuden" kautta?

Mun kohdalla ei kyllä ollut noin. Päinvastoin olin (ja olen edelleen) seksuaalisesti kokematon, kiltti ja herkkä romantikko, joka haaveili yhdestä ainoasta jonka kanssa vietetään loppuelämä yhdessä. Mies todella tiesi mitä teki, huomasi että oon miesten kanssa kokematon ja sai minut pauloihinsa uskottelemalla olevansa samanlainen romantikko, yhden naisen mies. Vasta myöhemmin sain tietää, että hänellä oli ollut vaikka kuinka paljon naisia, ilmeisesti myös meidän suhteemme aikana. Se tuli minulle yllätyksenä koska ei hän edes ollut mikään komea mies, mutta toisaalta hän osasi esittää ihan helkkarin mukavaa ja empaattista, joten samalla tavalla hän kai oli ne muut naiset hurmannut kuin minutkin. Puhumalla paskaa.

Ei se ollut mitään sellaista prinsessakohtelua kuitenkaan, sellainen överiksi vedetty siirappinen meininki olisi herättänyt epäilykseni. Ei se ollut mitään jalustalle nostamista, vaan hän oli ihminen toiselle. Ymmärtäväinen, huomaavainen ja kuunteleva, ei lahjoja, kukkia, hienoja ravintoloita jne. En edelleenkään tiedä mistä ihmeestä olisin voinut osata aavistaa mitään? Sen takia en olekaan hänen jälkeen enää uskaltanut päästää miehiä lähelleni, koska en ole selvittänyt itselleni mitä tein väärin etten tajunnut, osatakseni seuraavalla kerralla väistää luodin. Pelkään että valikoin taas väärin ja hyvä kun selvisin hengissä tuosta yhdestäkin, mulla kesti todella monta vuotta päästä takaisin jaloilleni tuon kokemuksen jälkeen. Jouduin käymään terapiassakin, aloin juopotella, masennuin. 

Kamalaa mitä petoja ihmiset voikaan toisilleen olla. Aina puhutaan näistä rakkaushuijareista netissä, mutta kun jotkut ei ole edes rahan perässä, haluaa vaan päästä satuttamaan muita pelkästä satuttamisen himosta. Mitä ihmeen iloa siitä saa itselle? Miten voi nukkua yönsä hyvin kun tietää särkeneensä jonkun sydämen ja mahdollisesti pilanneen toisen mielenterveyden lopullisesti? Ei voi ymmärtää. 

Vaikka itsellänikin on ollut vaikea lapsuus ja huonot vanhemmat, en silti muille halua mitään pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäväisyys ja empatiakyky.

Lapsuudessa ollut paljon "ei se tarkottanu mitä sanoi" ihmisiä puolustamassa narsistista lähimmäistä.

Turtunut henkiseen väkivaltaan, jatkuva vittuilu, unelmien alaspuhuminen, tunteiden mitätöinti yms tälläsiä yleisiä mitä jokaisen lähipiirissä jollaintasolla harrastetaan. Ei ole hyväksyttävää oikeasti vaikka ne hyväksytään jollain verukkeella melkeen poikkeuksetta. Jotkut perheet osottaa rakkautta pelkästään noilla. Miettikää mitä tuhoja se tekee jollekkin 10v lapselle joka haluaa isona vaikka rekkakuskiksi tulisesti ja tähän vanhemmat "turha ala/köyhäala/liian rankkaa/et tule jaksamaan/tyhmä haave" ihan joka kerta kun lapsi unelmastaan puhuu. Tällänen käytös altistaa sille et tota käytöstä hyväksyy myös siltä tulevalta kumppanilta. Koska kotona ne lähimmäiset toimineet samoin.

Jep, juuri näin. Onneksi itse kykenin katkaisemaan kierteen, kun n.25v tajusin miten paha olo on. Läheisinä oli paljon tuollaisia ikäviä ihmisiä.

Onnittelut! 25v:llä on vielä paljon aikaa ja mahdollisuuksia.

Meissä vanhemmissa naisissa on paljon sitä että on kärsitty turhaan. Joskus tyttöjä kasvatettiin alistamalla. Koko elämä on mennyt bonsai-puuna, typistettynä ja pakotettuna johonkin muotoon.

On terapeuttista lukea nykyajan narsismijuttuja, ettei kaikki ollutkaan minun syytäni. Surullista vaan ettei nyt ehtoopuolella ole enää samoja mahdollisuuksia, kun aika on käymässä vähiin.

Onneksi ymmärsit sentään myöhään että et ole se viallinen aina. Ei sitä ehtoopuolta tarvitse syyttää itseään tai luopua "viimeisistä" unelmista toisten vähättelyn tai mielipiteiden vuoksi. Mun mielestä vanhempien ihmisten pitäisi tehdä mitä heitä huvittaa, tietysti oman jaksamisen rajoissa. Aika harvoihin asioihin se ikä loppupeleissä oikeasti vaikuttaa, tekotyyli tietysti vaihtelee terveydellisistä syistä :D

T toinen 25v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En allekirjoita tuota, että olisi kyse lapsuuden traumoista.

En.

Narsistin uhriksi ajautuu kuka tahansa.  Ja kenellä täällä nyt olisi edes niin paljon (satoja!) narsistin uhreja lähipiirissään, että osaisivat jo tehdä päätelmiä siitä, mitä heissä on yhteistä.  

Kannattaa ennemmin vain tukeutua tutkimuksiin ja teoksiin.  Narsismia on kyllä ihan kotimaisinkin voimin tutkittu paljonkin ja käsitelty monissakin teoksissa.  Narsistin uhreilla ei tarvitse olla mitään valmista kaaviota lapsuudesta lähtien, mikä heidät tekisi erityisen alttiiksi narsisteille.  Ei siihen tarvita muuta kuin ihastuminen miellyttävään ihmiseen, mikä ei ole mitenkään kummallista eikä silmiinpistävää.  Suuri osa ihmisistä on myös kilttejä ja empatiakykyisiä.  

Narsistit valitsevat kohteikseen juuri näitä kilttejä ja empatiakykyisiä ihmisiä, ja valikoimaa siis riittää kyllä.  Osuu kenen kohdalle osuu.  En yhtään tue teorioita, jonka mukaan olisi joku erityinen yhdistävä piirre narsistin uhreille.  Hyvän, onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden viettänyt hyvän itsetunnon omaava ihminen voi aivan hyvin joutua narsistin uhriksi.  Koska narsistia on vaikea tunnistaa silloin, kun ollaan suhteen alussa.  Kaikki voi mennä hyvin jopa vuosia, ennen kuin uhri huomaa mitään, on vain ollut ajoittain paha olla ja on joutunut miettimään, että miksi näin.   

Olen ollut todellakin narsistisen ihmisen kanssa suhteessa 10 vuotta ja vasta nyt, kun siitä on kulunut riittävä aika, olen alkanut lukea aiheesta, koska kiinnostuin siitä, onko todella joku syy minussa, miksi se suhde ylipäänsä alkoi.  Olen saanut "synninpäästön."  Ei ole mitenkään osoitettavissa, että syy olisi uhrissa ja hänen jossakin erityispiirteessään, lapsuudenkokemuksissaan tms.  Ei ole olemassakaan ihmistä, jolla ei jotain olisi menneisyydessään, jota voisi sitten alkaa työstää ja kuvitella sen olevan se syy.  Se on turhaa.

"Isä oli dominoiva, äiti oli heikko"  eikä kun "Äiti oli dominoiva, isä oli heikko..."  "Minua kiusattiin pienenä"  "Ei vaan minä olin kaikkien lemmikki ja lellikki, ei kukaan kiusannut"  "Olimme köyhiä"  "Olimme rikkaita ja arvostettuja"  "Kotona oli aina lämmin ilmapiiri, joten sain väärän kuvan avioliitosta"  "Kotona oli aina jäätävää ja jännittynyttä"  "Olin hyvä koulussa"  ei vaan "Olin huono oppilas ja huono kaikessa"  "Ensimmäinen poikakaverini teki oharit"   "Minusta ei kukaan kiinnostunut"   "Minulla oli kauheasti ihailijoita ja luulin että niin on jatkossakin"   Ja niin edelleen.   

Narsistin uhriksi voi joutua kuka tahansa ja narsisti voi olla kuka tahansa, kenet kohtaat ensi kertaa.  Ainoa piirre, jonka jo alussa voisit olettaa johtuvan narsismista, on se, että hän haluaa kiihkeästi sitoutua mahdollisimman pian, eli sitoa sinut itseensä, ei niinkään toisinpäin.  

Itse en usko tuohon kuka tahansa -teoriaan. Olen itse vahva tyyppi enkä lankeaisi huomioon tai kehuihin. Itse asiassa näin jalat maassa tyyppinä minua ärsyttää kaikenlainen huomio. Haluan olla tasavertainen kumppani. Eikä kyllä kukaan narsistin oloinen ole minua ikinä yrittänytkään, joitain sen tyylisiä tunnen kavereina, ja vaistoan, että heistä olen vain liian itsevarma ja kunnianhimoinen.

Ei ole väliä, oletko vahva vai heikko tyyppi.  Sopiva narsku kun kohdallesi osuisi ja olisi juuri sellainen, joja olisi sinun tyyppiäsi, olisit ihan yhtä vaarassa joutua uhriksi kuin joku toinenkin.  Narsisteja on niin monenlaisia, heitä yhdistää vain se, että ovat narsisteja.  

Ei kaikki narsistit suinkaan ole niitä loistotyyppejä, joita ihaillaan ja kunnioitetaan ja jotka on hyvin kunnianhimoisia ja pitkälle tähtääviä, kuten aina kuvataan, koska se on eräänlainen stereotypia.  Narsistinen ihminen voi olla myös tavistyyppi tai hyvin herkän oloinen "kilttis."   Narsistihan vaistoaa, mitä tahdot, ja manipuloi sinua juuri sillä.  Narskuus ei tule koskaan heti esiin, koska ensin on aina se mukava vaihe, jossa toinen tuntee olonsa hyväksi.  

Narsku voi olla jopa pyörätuolissa istuva vammainen, tiedän.

Tai Steven Assanti siinä Hengenvaarallisesti lihava -ohjelmassa, missä hän manipuloi kaikkia ympärillään olevia ihmisiä ja niitä, joita ei kyennyt manipuloimaan, ainakin yritti.  Jostain kumman syystä vain sai ihmiset tuomaan itselleen psyykenlääkkeitä ja ruokaa.  Oikein ääriesimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono isäsuhde, tai ettei isä ole ollut edes mukana heidän elämässään koskaan. Hakevat hyväksyntää koko ikänsä, mikä näkyy lähes aina seksuaalisuuden kautta. Eli lukuisia sänkykumppaneita heti teini-iästä lukien, eikä mitään väliä onko parisuhteessa vai ei. Aina pitää saada uusia kaatoja, koska hyväksytyksi tulemisen tarve on heille vaan niin suuri.

Mikähän siinä muuten on, että useimmiten naisten rikkinäisyys ihmisenä ilmenee usein juurikin "yliseksuaalisuuden" kautta?

Mun kohdalla ei kyllä ollut noin. Päinvastoin olin (ja olen edelleen) seksuaalisesti kokematon, kiltti ja herkkä romantikko, joka haaveili yhdestä ainoasta jonka kanssa vietetään loppuelämä yhdessä. Mies todella tiesi mitä teki, huomasi että oon miesten kanssa kokematon ja sai minut pauloihinsa uskottelemalla olevansa samanlainen romantikko, yhden naisen mies. Vasta myöhemmin sain tietää, että hänellä oli ollut vaikka kuinka paljon naisia, ilmeisesti myös meidän suhteemme aikana. Se tuli minulle yllätyksenä koska ei hän edes ollut mikään komea mies, mutta toisaalta hän osasi esittää ihan helkkarin mukavaa ja empaattista, joten samalla tavalla hän kai oli ne muut naiset hurmannut kuin minutkin. Puhumalla paskaa.

Ei se ollut mitään sellaista prinsessakohtelua kuitenkaan, sellainen överiksi vedetty siirappinen meininki olisi herättänyt epäilykseni. Ei se ollut mitään jalustalle nostamista, vaan hän oli ihminen toiselle. Ymmärtäväinen, huomaavainen ja kuunteleva, ei lahjoja, kukkia, hienoja ravintoloita jne. En edelleenkään tiedä mistä ihmeestä olisin voinut osata aavistaa mitään? Sen takia en olekaan hänen jälkeen enää uskaltanut päästää miehiä lähelleni, koska en ole selvittänyt itselleni mitä tein väärin etten tajunnut, osatakseni seuraavalla kerralla väistää luodin. Pelkään että valikoin taas väärin ja hyvä kun selvisin hengissä tuosta yhdestäkin, mulla kesti todella monta vuotta päästä takaisin jaloilleni tuon kokemuksen jälkeen. Jouduin käymään terapiassakin, aloin juopotella, masennuin. 

Kamalaa mitä petoja ihmiset voikaan toisilleen olla. Aina puhutaan näistä rakkaushuijareista netissä, mutta kun jotkut ei ole edes rahan perässä, haluaa vaan päästä satuttamaan muita pelkästä satuttamisen himosta. Mitä ihmeen iloa siitä saa itselle? Miten voi nukkua yönsä hyvin kun tietää särkeneensä jonkun sydämen ja mahdollisesti pilanneen toisen mielenterveyden lopullisesti? Ei voi ymmärtää. 

Vaikka itsellänikin on ollut vaikea lapsuus ja huonot vanhemmat, en silti muille halua mitään pahaa.

Mistä narsistisuus kumpuaa?  Onko se perinnöllistä?  Minun narsistipuolisoni äiti oli hiukan samanlainen, mutta ei sentään tahallaan ketään vahingoittanut, niin kuin tämä poikansa.  Yritti tarkoituksella ajaa eläinten yli ja potki kissoja ja tappoi aivan huvikseen rantakäärmeen, vain koska se oli käärme.  Myrkytön, vaaraton käärme.

Luin juuri Outi Nevanlinnan kirjan Juoksukengät, ja nyt olen lukemassa hänen toista teostaan samasta aiheesta.  Hän on perehtynyt pitkälle asiaan, koska kiinnostui siitä jouduttuaan itse uhriksi.  Siinä hän toteaa, että narsismia on mahdoton parantaa, joten ei se ole mistään tullutkaan, muutenhan terapia voisi tehota, kun käsiteltäisiin sen syntyjä syviä.  

Toisaalta ei narsisti mene terapiaan itseään terapoimaan, eihän se ole heidän päämääränsä siis muuttua miksikään.  He eivät näe mitään syytä, paitsi jos nyt joku pakottaa, niin sitten menevät sinne valehtelemaan ja esiintymään enkelimäisesti muka itse uhrina.  Ja valitettavan usein terapeutit ei tunnista narsismia hänessä.  Koska hän manipuloi ja osaa sen hyvin, sehän on hänessä myötäsyntyistä.

Eli aika rankasti Nevanlinna toteaa, että on olemassa pahoja ihmisiä ja on olemassa pahuutta.  On olemassa ihmisiä, jotka vain tahtovat tuottaa toiselle tuskaa ja kärsimystä.  Se ruokkii heidän tarpeitaan.  Osa ihmisistä vain on tällaisia.  Heistä pitäisi pysyä loitolla, mutta se ei ole kovin helppoa, kun narsismia ei tunnisteta suhteen alussa.  

Narsisti haluaa kuin varastaa toisen elämän. Esim hyllyssä on kirja joka ei kiinnosta häntä. Mutta jos sinä alat lukemaan tuota kirjaa, narsisti kiinnostuu siitä heti. Joko hän haluaa lukea sen myös tai hävittää, vain että sinä et saisi lukea sitä.

Kaapissa voi olla vaate, jota et käytä. Kun otat vaatteen käyttöön, narsisti kiinnostuu vaatteesta, jonka hän omii tai tuhoaa. Kaikki tämä tietysti vahingossa ja jos sanot saat kuulla olevasi luulotautinen.

Kun voimat väheni pitkän kiusaamisen takia, kerroin hakeutuneeni mielenterveystoimistoon. Jonkin ajan kuluttua narsisti kertoi käyneensä mielenterveystoimistossa, näytti ajanvarauskortinkin.

Kertoi sitten, että aivan naurettava ämmä oli eikä hän tajua miten kukaan voi luulla siitä hyötyvänsä. Eli täytyy olla todella huono, jos pitää matkia ja omia toisen elämää niin että menee idioottimaisuuden puolelle.

En pidä itseäni luovana tai erityisenä, mutta mikä tahansa oli asia arkinenkin, idea tai kiinnostuksen kohde oli ensin minun. Jotenkin oudolta tuntui se ettei henkilö itse keksi mitään.