miten voisin hyväksyä ADD-mieheni tapimuksen pitkästyä nopeasti?

Mieheni on lievästi ADD-piirteinen, ja nämä ominaisuudet ovat vahvistuneet iän myötä (kun neljänkympin ikäpyykki ohitettiin).

Hänellä pitäisi olla koko ajan jotakin mielenkiintoista käsillä. Ja minusta tuntuu, hän ei voi olla henkisesti läsnä kanssani, paitsi sen ajan kun itse on äänessä ja puhuu.

Minusta tuntuu, voisimme molemmat paremmin, jos tuo mieheni ominaisuus ei haittaisi minua. En ehkä kunnolla osaa selittää esimerkkiä, mutta koetan: meillä on parivuotias taapero. Vapaapäivän aamuna mies saattaa todeta, että taapero on ihana herätessään. Jos taapero ei kuitenkaan aivan siinä välittömästi herää, miehellä tulee tarve nousta sängystä ja lähteä aamupalalle (jossa virikettä antavat känny ja sanomalehti). Minusta taas olisi ihana viettää hetki aikaa yhdessä miehen kanssa ennen taaperon heräämistä (ja sitten nauttia taaperon heräämisestä, kun se tapahtuu). Tavallaan ilmainen yhdessäolon hetki, kun ei tarvitse palkata lapsenhoitajaakaan, kun lapsi nukkuu. Taapero on melko vilkas tapaus ja hänen hereillä ollessaan rauhallista hetkeä ei juurikaan jää. Mutta mies kokee tällaisen hetken liian vähän virikkeitä antavana, ja hänen pitää tällaisista hetkistä poistua tekosyyn tai toisen varjolla.

Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta se on lähinnä johtanut siihen, että nykyään mies saattaa pyytää lupaa nousta sängystä. Jolloin ajattelen, mitä minä siihen, jos seurani ei kiinnosta. Ja samalla kuitenkin loukkaannun helposti juuri siihen, kun seurani ei kiinnosta. Reaalihetkellä ymmärrykseni ei riitä siihen, että taipumus pitkästyä nopeasti johtuu ADD:stä.

Luulen, että meistä kumpikin voisi paremmin tässä parisuhteessa, jos miehen taipumus pitkästyä nopeasti ei haittaisi minua.

Mutta miten pääsisin sitä kohti, että tämä mieheni ominaisuus olisi minulle ok? Että voisin hyväksyä sen? Etten loukkaantuisi ja pahoittaisi mieltäni?