Pomon asiaton(?) käytös
Toivottavasti täällä ei nyt kukaan tunnista minua, sillä kävin vasta tällä viikolla tutustumassa kyseiseen työpaikkaan. Mutta siis:
Kyseessä on asiakaspalvelualan yksityinen yritys. Sovimme maanantaina että menisin tiistaina käymään ja tutustumaan tähän työpaikkaan, ja katsomaan miten homma lähtee sujumaan. Emme sopineet mitään muuta kuin saapumisajaksi klo.11.
Menin paikalle. Heti ensimmäisenä minut laitettiin suoraan tuumasta toimeen tekemään töitä, mikä oli ok koska se oli ns. Perehdyttämistä. Huomasin pian että pomo kutsui kaikkia muita nimellä, paitsi minua. Minä olin "tyttö". "Hei tyttö tule tänne" "Me tehdään tytön kanssa tämä" "Näyttäkää tytölle" jne. Minua alkoi vaivaamaan tuo tytöttely. Hän olisi voinut kysyä nimeni uudestaan, jos ei muistanut sitä. Tosin paikassa oli jo työntekijä joka oli kanssani samanniminen, eikä kellään muulla ollut ongelmia muistaa nimeäni.
Muuten paikka oli mukava ja pomokin ihan mukava ja kannustava, mutta itse työpaikan toiminnasta hän oli oikeasti aika pihalla. Hän kysyi minulta miten asia x kuuluisi tehdä, koska hän ei itse tiennyt. Olin vähän hämilläni että hän oli se, jonka piti ohjeistaa minua, mutta kysyikin itse apua minulta.
Hän myös unohti kertoa paikan päällikölle etten ollut tullut työvuoroon vaan nimenomaan "tutustumaan", ja kohta huomasinkin että olin tehnyt täysin ilmaista työtä jo 4,5h (pomo itsekin sanoi etten tule saamaan mitään korvausta). Mainitsin asiasta ja sain lähteä pois, kun pomo lähtikin yhtä äkkiä pois ja jätti minut tekemään hommia. Olin jo aiemmin kysynyt pomolta että kauanko hän ajatteli että olisin paikanpäällä, ja hän vastasi vain "Vielä jonkun aikaa".
Minut olisi ilmeisesti pidetty siellä iltaan, sulkemisaikaan asti, ellen olisi sanonut paikan päällikölle että emme olleet sopineet niin. Jäi vähän paska maku suuhun. Mitä mieltä te olette?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Turhaa uhriutimista, mitä on tuo 4-5 h jos saa työpaikan. Tämän takia meillä riittää näitä työttömiä. Heti on kaikki vaatimassa joka sekunnista palkaa...
Tavattoman monessa paikassa työnäyte on osa haastattelua.
Ap täällä.
Sen opin, että ei pitäisi olettaa mitään. Se on totta, ja oli omalta puoleltani tyhmää. MUTTA yritin kuitenkin koko ajan kysellä pomolta asioita, mutta hän puski minua työntekoon. On ok tehdä töitä hetki ja näyttää että osaan asiani, mutta jos olisin jäänyt sinne niikun pomo ja päällikkö oli kai ajatellut, olisin ollut siellä vielä klo. 20 asti iltaan?? Eli olisin ollut "käymässä ja tutustumassa" jotain 9 tuntia? Täyden työpäivän verran? Minut myös yritettiin laittaa kassalle ottamaan tilauksia vastaan, vaikka ensin pomo aluksi sanoi että minulle opetetaan kuinka kassa toimii (oli erilainen mitä olin aiemmin käyttänyt). Siinä minä sitten olin pahoittelemassa asiakkaille että odottakaa hetki, haen toisen työntekijän kassalle koska en ole sitä itse vielä kerennyt opettelemaan. Tässä vaiheessa pomo oli jo lähtenyt. Eli minulle luvattiin kyllä opettaa kassa ja muut käytännöt, mutta sen sijaan jouduin suoraan työntekoon.
-Ap
Käyttäjä33668 kirjoitti:

Entä sitten?! Oliko tuo nyt sitten sinulta jotenkin pois?

Joo joo, ollaan jo kuultu. Mitä sinä tätä enää jankkaat? Näin kävi, eikä sille enää mitään voi. Jos sinulla on varaa valita älä ota paikkaa vastaan. Vastaavia kömmähdyksiä tulee varmasti sattumaan jatkossakin, eikä niihin kannata jäädä vellomaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Ap täällä.
Sen opin, että ei pitäisi olettaa mitään. Se on totta, ja oli omalta puoleltani tyhmää. MUTTA yritin kuitenkin koko ajan kysellä pomolta asioita, mutta hän puski minua työntekoon. On ok tehdä töitä hetki ja näyttää että osaan asiani, mutta jos olisin jäänyt sinne niikun pomo ja päällikkö oli kai ajatellut, olisin ollut siellä vielä klo. 20 asti iltaan?? Eli olisin ollut "käymässä ja tutustumassa" jotain 9 tuntia? Täyden työpäivän verran? Minut myös yritettiin laittaa kassalle ottamaan tilauksia vastaan, vaikka ensin pomo aluksi sanoi että minulle opetetaan kuinka kassa toimii (oli erilainen mitä olin aiemmin käyttänyt). Siinä minä sitten olin pahoittelemassa asiakkaille että odottakaa hetki, haen toisen työntekijän kassalle koska en ole sitä itse vielä kerennyt opettelemaan. Tässä vaiheessa pomo oli jo lähtenyt. Eli minulle luvattiin kyllä opettaa kassa ja muut käytännöt, mutta sen sijaan jouduin suoraan työntekoon.
-ApEntä sitten?! Oliko tuo nyt sitten sinulta jotenkin pois?
No oli. En saanut perehdytystä kaikkeen tarpeelliseen, vaan jouduin suoraan töihin kun pomo ei ollut infonnut päällikköä tilanteesta, ja lähti itse paikalta pois. En saanut sovittua mitään työehtoja jne. Mitä minun loppupeleissä olisi tuommoisesta pitänyt hyötyä? Tein ilmaista työtä, enkä edes saanut mitään selvyyttä kysymyksiini.
Jos minut olisi vain perehdetetty työpaikan toimintaan ja oltaisiin sovittu työtunnit, ajat ja palkat jne, niin silloin minä olisin hyötynyt, eikä se haittaisi minua. Nyt minä en saanut tuosta mitään, mutta pomo sai ilmaisen työntekijän hetkeksi.

Tuo oli sitä elävää oppimateriaalia, jota ei kannata ohittaa. Elämässä on asioita, jotka ei aina mene tismalleen oikein niin kuin ohjekirjoissa sanotaan ja ne on sitä elämän parasta oppia. Ap on nyt yhtä kokemusta viisaampi.
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Ap täällä.
Sen opin, että ei pitäisi olettaa mitään. Se on totta, ja oli omalta puoleltani tyhmää. MUTTA yritin kuitenkin koko ajan kysellä pomolta asioita, mutta hän puski minua työntekoon. On ok tehdä töitä hetki ja näyttää että osaan asiani, mutta jos olisin jäänyt sinne niikun pomo ja päällikkö oli kai ajatellut, olisin ollut siellä vielä klo. 20 asti iltaan?? Eli olisin ollut "käymässä ja tutustumassa" jotain 9 tuntia? Täyden työpäivän verran? Minut myös yritettiin laittaa kassalle ottamaan tilauksia vastaan, vaikka ensin pomo aluksi sanoi että minulle opetetaan kuinka kassa toimii (oli erilainen mitä olin aiemmin käyttänyt). Siinä minä sitten olin pahoittelemassa asiakkaille että odottakaa hetki, haen toisen työntekijän kassalle koska en ole sitä itse vielä kerennyt opettelemaan. Tässä vaiheessa pomo oli jo lähtenyt. Eli minulle luvattiin kyllä opettaa kassa ja muut käytännöt, mutta sen sijaan jouduin suoraan työntekoon.
-ApEntä sitten?! Oliko tuo nyt sitten sinulta jotenkin pois?
No oli. En saanut perehdytystä kaikkeen tarpeelliseen, vaan jouduin suoraan töihin kun pomo ei ollut infonnut päällikköä tilanteesta, ja lähti itse paikalta pois. En saanut sovittua mitään työehtoja jne. Mitä minun loppupeleissä olisi tuommoisesta pitänyt hyötyä? Tein ilmaista työtä, enkä edes saanut mitään selvyyttä kysymyksiini.
Jos minut olisi vain perehdetetty työpaikan toimintaan ja oltaisiin sovittu työtunnit, ajat ja palkat jne, niin silloin minä olisin hyötynyt, eikä se haittaisi minua. Nyt minä en saanut tuosta mitään, mutta pomo sai ilmaisen työntekijän hetkeksi.
-Ap
Et siis oppinut mitään?!

Eli hukkaan meni, kun et saanut rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että naisvihaajat taas vauhdissa vastauksissa. Fakta on, että perehdyttäminen kuuluu palkalliseen työhön. Eli älä tee töitä ilmaiseksi.
Tytöttely on epäasiallista. Jos joku, vaikka esimies kutsuu tytöksi, huomauta asiasta hänelle. Jos epäasiallinen käytös jatkuu, ota yhteyttä esimiehen esimieheen.
Ap meni tutustumaan työpaikkaan, ei perehtymään. Ryhtyi sitten perehtymään ja nyt ihmettelee, että mites tässä näin kävi.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Ap täällä.
Sen opin, että ei pitäisi olettaa mitään. Se on totta, ja oli omalta puoleltani tyhmää. MUTTA yritin kuitenkin koko ajan kysellä pomolta asioita, mutta hän puski minua työntekoon. On ok tehdä töitä hetki ja näyttää että osaan asiani, mutta jos olisin jäänyt sinne niikun pomo ja päällikkö oli kai ajatellut, olisin ollut siellä vielä klo. 20 asti iltaan?? Eli olisin ollut "käymässä ja tutustumassa" jotain 9 tuntia? Täyden työpäivän verran? Minut myös yritettiin laittaa kassalle ottamaan tilauksia vastaan, vaikka ensin pomo aluksi sanoi että minulle opetetaan kuinka kassa toimii (oli erilainen mitä olin aiemmin käyttänyt). Siinä minä sitten olin pahoittelemassa asiakkaille että odottakaa hetki, haen toisen työntekijän kassalle koska en ole sitä itse vielä kerennyt opettelemaan. Tässä vaiheessa pomo oli jo lähtenyt. Eli minulle luvattiin kyllä opettaa kassa ja muut käytännöt, mutta sen sijaan jouduin suoraan työntekoon.
-ApEntä sitten?! Oliko tuo nyt sitten sinulta jotenkin pois?
No oli. En saanut perehdytystä kaikkeen tarpeelliseen, vaan jouduin suoraan töihin kun pomo ei ollut infonnut päällikköä tilanteesta, ja lähti itse paikalta pois. En saanut sovittua mitään työehtoja jne. Mitä minun loppupeleissä olisi tuommoisesta pitänyt hyötyä? Tein ilmaista työtä, enkä edes saanut mitään selvyyttä kysymyksiini.
Jos minut olisi vain perehdetetty työpaikan toimintaan ja oltaisiin sovittu työtunnit, ajat ja palkat jne, niin silloin minä olisin hyötynyt, eikä se haittaisi minua. Nyt minä en saanut tuosta mitään, mutta pomo sai ilmaisen työntekijän hetkeksi.
-ApEli hukkaan meni, kun et saanut rahaa?
Taidatte haluta tahallaan ymmärtää minua väärin? Ei. Raha ei ollut nyt tässä se pääpointti. Vaan se, että perehdytys on mielestäni eri asia kun se, että sinua kohdellaan palkallisena työntekijä, joka on jo perehdetetty työhön. Pomo lähti kesken pois paikalta, enkä saanut sitä perehdytystä vaan minut käskytettiin mm. Siihen kassalle mitä en vielä osannut käyttää.

Kaipaat kipeästi sitä, että joku sanoo sinun olevan oikeassa? Joo olet oikeassa, mutta entä sitten? Haastat tuon lafkan oikeuteen? Teet some jaon ja varoitat kaikkia? Soitat iltapäilehtiin? Mitä sinä tästä kaikesta nyt saat ja tämä ei ole sinun ajasta pois kuten oli tuo kaikki?
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Ap täällä.
Sen opin, että ei pitäisi olettaa mitään. Se on totta, ja oli omalta puoleltani tyhmää. MUTTA yritin kuitenkin koko ajan kysellä pomolta asioita, mutta hän puski minua työntekoon. On ok tehdä töitä hetki ja näyttää että osaan asiani, mutta jos olisin jäänyt sinne niikun pomo ja päällikkö oli kai ajatellut, olisin ollut siellä vielä klo. 20 asti iltaan?? Eli olisin ollut "käymässä ja tutustumassa" jotain 9 tuntia? Täyden työpäivän verran? Minut myös yritettiin laittaa kassalle ottamaan tilauksia vastaan, vaikka ensin pomo aluksi sanoi että minulle opetetaan kuinka kassa toimii (oli erilainen mitä olin aiemmin käyttänyt). Siinä minä sitten olin pahoittelemassa asiakkaille että odottakaa hetki, haen toisen työntekijän kassalle koska en ole sitä itse vielä kerennyt opettelemaan. Tässä vaiheessa pomo oli jo lähtenyt. Eli minulle luvattiin kyllä opettaa kassa ja muut käytännöt, mutta sen sijaan jouduin suoraan työntekoon.
-ApEntä sitten?! Oliko tuo nyt sitten sinulta jotenkin pois?
No oli. En saanut perehdytystä kaikkeen tarpeelliseen, vaan jouduin suoraan töihin kun pomo ei ollut infonnut päällikköä tilanteesta, ja lähti itse paikalta pois. En saanut sovittua mitään työehtoja jne. Mitä minun loppupeleissä olisi tuommoisesta pitänyt hyötyä? Tein ilmaista työtä, enkä edes saanut mitään selvyyttä kysymyksiini.
Jos minut olisi vain perehdetetty työpaikan toimintaan ja oltaisiin sovittu työtunnit, ajat ja palkat jne, niin silloin minä olisin hyötynyt, eikä se haittaisi minua. Nyt minä en saanut tuosta mitään, mutta pomo sai ilmaisen työntekijän hetkeksi.
-ApEli hukkaan meni, kun et saanut rahaa?
Taidatte haluta tahallaan ymmärtää minua väärin? Ei. Raha ei ollut nyt tässä se pääpointti. Vaan se, että perehdytys on mielestäni eri asia kun se, että sinua kohdellaan palkallisena työntekijä, joka on jo perehdetetty työhön. Pomo lähti kesken pois paikalta, enkä saanut sitä perehdytystä vaan minut käskytettiin mm. Siihen kassalle mitä en vielä osannut käyttää.
-Ap
Niin entä sitten?!
Mä oon kanssa kerran ollut kunnon kusetustyöpaikassa. Otin loparit sieltä kahden päivän päästä eli olin vain perehdytyksessä. Oli palkallista mutta eivätpä palkkaa maksaneet..tuossa paikassa oli myös vähättelyä ja tytöttelyä. Työkaverit mm huusivat kun tein listoja että älä laita paskaksi mun vuoroja ja kun asiakkaita tuli niin esittelivät minut vain nuorena tyttönä . Ja olin tuolloin 22 ja amk:sta valmistunut.
Mitä siellä työpaikassa sanottiin kun kävit heidän kanssaan läpi miten sinä koit tilanteen? Väärinkäsityksiä tulee aina ja ne yleensä selviää, kun niitä käydään läpi. Ja älä sano, ettet ole ollut sinne yhteydessä vaan olet senkin ajan käyttänyt täällä meuhkaamiseen?

Ensinnäkään en ole meuhkannut, mutta siis päällikkö sanoi ettei ollut tiennyt että olin tulossa käymään ja tutustumaan, ja sanoi että saan lähteä. Hän olisi muuten pitänyt minut siellä iltaan asti, ilmeisesti luuli että olen jo ns. Töissä. Tämän ymmärrän ja se on ihan ok jos on väärinymmärrys tapahtunut, mutta päällikkö sanoi että kys. Pomolta tämä ei ollut mitenkään yllättävää, vaan ihan tyypillistä että näin saattaa käydä. Otan yhteyttä heihin, kunhan olen päättänyt haluanko ottaa paikan vai en. Todennäköisesti en ota, koska minulla ei ole pakko saada juuri tuota työpaikkaa.
Eieieiei, älä mene työpaikkaan jossa on miehiä! Ne haluaa vain sitä yhtä ja vielä tytöttelevätkin, siat!
Naisten työpaikalla kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikki sujuu sisaruuden merkeissä kuin unelma.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33668 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen sä olet, ap?
Olen 20v, mutta en silti pidä siitä tytöttelystä. Olen kuitenkin jo naimisissa jne, eikä edes oma isäni kutsu minua "tytöksi". Tämä mies oli noin 40-50v, ja hänen käytöksestään sai ymmärtää että hän piti minua jotenkin alempiarvoisena "pikkutyttönä".
-ApKunnioitus on ansaittava. Työelämässä ei ole enää sitä äitiä pitämässä kädestä kiinni, ettei nyt tytötellä sitä meidän tyttöä, kun se on jo naimisissa ja kaikkee. Aikuisuus on ihan jotain muuta kuin se, että ollaan saatu rouvan titteli. Se on todellisen vastuun ottamista esim siitä miten siellä työelämässä kohdellaan. Pomo ei ole opettaja, joka katsoo perään.
No mutta täytyy silti kohdella ihmisiä lähtökohtaisesti hyvin ja kohteliaasti vaikka henkilö olisi vasta työuran alussa. Ei se anna oikeutta kohdella työntekijöitä epäkunnioittavasti.
On se työpaikallekin huono asia, jos työntekijä saa heti huonon kuvan työpaikasta. Kuten nyt kävi.
Aapeeta en osaa neuvoa, mutta ehkä ensimmäinen työpäiväsi oli vain huono ja katsot vielä. Ehkä se pomo on vaan sekava ja hänen kanssaan ei tarvitse asioida sitten kun työt muuten sujuu.
Mutta ota selvää oikeuksistasi, lue mitä työssopimus velvoittaa ja pidä niistä kiinni. Jos työnantaja ei esim. maksa palkkoja oikein ja noudata sopimuksia niin hae muita töitä. Ei pidä jäädä paikkoihin, jossa poljetaan työntekijän oikeuksia. Helpointa olisi nuorelle työntekijälle päästä jonnekin isolle ja hyvälle työnantajalle, joka tekee asiat oikein ja reilusti niin ri tarvitse huolehtia siitä tuleeko reilusti kohdelluksia.
Tsemppiä työelämää, pidä pintasi.
Ap tässä. Laitoin juuri työnantajalle viestiä etten aio vastaanottaa työpaikkaa. Asia siis hoidettu ja kunnossa.
-Ap
Itse olen nuori mies muoti-alalla ja naiset jatkuvasti puhuu minulle kuin koiralle, pakottavat tekemään toimiston ns paskahommat. Ei oikeesti jaksa.
Jos en saisi todella isosti kiihotusta ja välillä myös pikapanoja (saan kolmelta eri) niin en kestäis oikeesti ollenkaan mut nyt kestään.
Kylläpä osa vastauksista on taas niin typeriä. Ap ei ole toiminut missään kohtaa väärin, vaan häntä on kohdeltu väärin. Ja tytöttely, se nyt vaan ei ole sopivaa, nykyäänkään.
Valitettava tosiasia on se, että nuoria, työuransa aloittavia nuoria saatetaan kusettaa työsopimus- ja palkka-asioissa ihan kunnolla. Kokemusta on.