Pitkämäen perheen päiväkoti case - mitä mieltä
Tuossa on juttu ylen sivuilta https://yle.fi/uutiset/3-11724084
Eli Ilmajoki on ostopalveluna ostanut päivähoitopalvelut Pitkämäen perheelle Seinäjoen Jump päiväkodista. Tero Pitkämäki kertoo halunneensa lapset hoitoon päiväkoti Jumpiin Seinäjoelle käytännön syistä ja siksi, että päiväkodissa liikutaan paljon.
– Puolisoni aloitti siellä varhaiskasvatusopettajana samaan aikaan, kun lapset aloittivat päiväkodissa. Se oli meille helppo kuvio. Samaan aikaan kilpailin maailmalla ja kyseinen päivähoitokuvio myötävaikutti kansainvälistä menestystä, Pitkämäki sanoo.
Tarkistin vielä, että Pitkämäen puoliso Niina Kelo on todellakin Seinäjoen Jumpin henkilökuntaa.
Kommentit (27)
Eniten ihmettelen kunnan asennetta, että lapsi nimenomaan autetaan päiväkotiin, jossa äiti töissä. Helsingissä se on ehdottomasti ei-suotavaa.
No jos ei muille maksettu niin niillä pitää periä rahat takaisin
Vierailija kirjoitti:
Pikkukunnan pomo nuoleskellut paikallisen urheilujulkkiksen persettä. Ihan normi juttu maalla.
Niin kyllä itsekin ajattelin, että ei välttämättä Pitkämäen syy, vaikka eka ajattelin heidät itsekkäiksi. Ihmisillä kun on tapana toimia tehdäkseen elämänsä mahdollisimman helpoksi, eikä aina mietitä meneekö ihan oikein. Ilmajokihan heille on ko. palvelun ostanut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmettelen kunnan asennetta, että lapsi nimenomaan autetaan päiväkotiin, jossa äiti töissä. Helsingissä se on ehdottomasti ei-suotavaa.
Minulla on sellainen käsitys, että joka paikassa on ei-suotavaa...tosin kyllähän noissa pikku kunnissa löytyy kaikennäköistä ihmeellisyyttä.
ap
Kyllä tuossa on virheen tehneet kunnan virkamiehet, kunnanjohtajako tuota oli sopimassa? Kyllä kysyä aina saa, mutta vastauksen olisi pitänyt olla "ei".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmettelen kunnan asennetta, että lapsi nimenomaan autetaan päiväkotiin, jossa äiti töissä. Helsingissä se on ehdottomasti ei-suotavaa.
Minulla on sellainen käsitys, että joka paikassa on ei-suotavaa...tosin kyllähän noissa pikku kunnissa löytyy kaikennäköistä ihmeellisyyttä.
ap
No toivottavasti näin. Omaa kokemusta ei ole kuin Helsingistä. Ystävän lapsi oli hetkellisesti yksityisessä päiväkodissa, jossa omistajan omat lapset oli hoidossa ja äitinsä töissä. Kyllä se vääristi tapahtumia melkoisesti.
Suositukset siitä, että lasta ei viedä hoitoon samaan päiväkotiin missä äiti t. isä on töissä ei ole kaikkialla mahdollista. Asun pienessä maaseutukunnassa. Täällä on yksi päiväkoti, perhepäivähoitajia ei ole, kaikki hoidossa olevat lapset ovat tuossa samassa päiväkodissa. Olen itse töissä ko. päiväkodissa. Jotta voin käydä töissä, pitää minun lasteni olla hoidossa samassa päiväkodissa. Tosin asia yritetään järjestää niin, että en työskentele samassa ryhmässä, missä lapseni ovat. Aina sekään ei ole mahdollista.
Minusta OK. Jos perheen kannalta on kätevintä, että lapset ovat samassa päiväkodissa, jossa äiti on töissä, niin miksi tätä ei tehtäisi. Vai onko joku perheille olennainen palvelu sellainen, jossa lapset ovat omassa kunnassa vuoropäiväkodissa, jotta äiti pääsee omalle työpaikalleen ajoissa sen sijaan, että lapset menevät äidin kanssa samaa matkaa?
Meillä oma työaikani on 7-15 tai 8-16 tai 10-18 ja lapset vuoropäiväkodissa omassa kunnassa, vaikka oma työpaikkani on naapurikunnassa päiväkodin vieressä. Matka kotoa töihin kestää 30 min, mutta koska matka kotoa päiväkotiin vie 30 min ja sieltä töihin tunnin, ovat lapset vuoropäiväkodissa. Minusta kallis ratkaisu ja perheen kannalta hankala, mutta näillä mennään. Kunta ei säästä tässä euroakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmettelen kunnan asennetta, että lapsi nimenomaan autetaan päiväkotiin, jossa äiti töissä. Helsingissä se on ehdottomasti ei-suotavaa.
Minulla on sellainen käsitys, että joka paikassa on ei-suotavaa...tosin kyllähän noissa pikku kunnissa löytyy kaikennäköistä ihmeellisyyttä.
ap
No toivottavasti näin. Omaa kokemusta ei ole kuin Helsingistä. Ystävän lapsi oli hetkellisesti yksityisessä päiväkodissa, jossa omistajan omat lapset oli hoidossa ja äitinsä töissä. Kyllä se vääristi tapahtumia melkoisesti.
No pikkukunnassa ei kyllä ole muuta mahdollisuutta kuin panna se lapsi sinne päiväkotiin, mikä on olemassa. Ja äiti voi olla samassa päiväkodissa myös töissä. Sama koulun kanssa, siihen kylän alakouluun se lapsi menee, vaikka vanhempi olisikin ko koulun opettaja. Näinhän se aina on ollut, liian vaikeaksi menee, jos lapsi pitäisi muualle kuskata.
Artkkelista:
--- Pitkämäki ja hänen puolisonsa myös omistavat osan kyseisestä päiväkodista Seinäjoella.
--- Hän [(yksi selvitystä vaatineista Ilmajoen kunnanhallituksen jäsenistä) Juhana Lähdesmäki] ihmettelee, miksi ilmajokelaisia lapsia on sijoitettu ostopalveluna päiväkotiin Seinäjoelle, kun kunnan omissakin päiväkodeissa olisi ollut tilaa.
--- ... Ilmajoen kunta olisi neljän vuoden aikana maksanut Pitkämäen lasten päivähoitomaksuja seinäjokelaisessa yksityisessä päiväkodissa 34 185,40 euron edestä.
Kunnat ovat velvollisia kohtelemaan kuntalaisia taas-arvoisesti. Joten oliko muilla mahdollista viedä lapset tuonne hoitoon kun on kätevää
"Kansainvälistä menestystä". Mitä sitten? Ei kiinnosta jonkun kilvoittelu turhan kepin heiton parissa.
Ainoa hyvä syy järjestelyille on normaalin arjen ja lasten elämän turvaaminen, mutta sen pitää koskea kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmettelen kunnan asennetta, että lapsi nimenomaan autetaan päiväkotiin, jossa äiti töissä. Helsingissä se on ehdottomasti ei-suotavaa.
Minulla on sellainen käsitys, että joka paikassa on ei-suotavaa...tosin kyllähän noissa pikku kunnissa löytyy kaikennäköistä ihmeellisyyttä.
ap
No toivottavasti näin. Omaa kokemusta ei ole kuin Helsingistä. Ystävän lapsi oli hetkellisesti yksityisessä päiväkodissa, jossa omistajan omat lapset oli hoidossa ja äitinsä töissä. Kyllä se vääristi tapahtumia melkoisesti.
No pikkukunnassa ei kyllä ole muuta mahdollisuutta kuin panna se lapsi sinne päiväkotiin, mikä on olemassa. Ja äiti voi olla samassa päiväkodissa myös töissä. Sama koulun kanssa, siihen kylän alakouluun se lapsi menee, vaikka vanhempi olisikin ko koulun opettaja. Näinhän se aina on ollut, liian vaikeaksi menee, jos lapsi pitäisi muualle kuskata.
Entäs, jos se onkin isä, joka on samassa päiväkodissa töissä?

Jutussa mainittiin että ei olisi ollut.

Tässähän ei nimenomaan ollut kyse omasta kunnasta, minkä vielä ymmärtäisi. Löytyi perheeltä useampi perustelu, miksi juuri tuo päikky oli kiva. Eli tuskin ollut "sattumalta" tilakysymyskään". Yhdenvertaisuus ei toteudu jos toiset saa päättää omien preferenssiensä mukaan ja toiset ei saa paikkaa edes läheltä, hyvillä perusteillakaan. Kehtas vielä sanoa, että auttanut kansainvälistä menestymistä. No kivat siitä, mutta ei kyllä kunta voi lähteä erikseen tukemaan vain tiettyjen perheiden uria. Tällä varmaan voideltu virkamiehiäkin, tulee sitten mainetta kunnalle kansallissankarin toimesta jne...
Vierailija kirjoitti:
"Kansainvälistä menestystä". Mitä sitten? Ei kiinnosta jonkun kilvoittelu turhan kepin heiton parissa.
Ainoa hyvä syy järjestelyille on normaalin arjen ja lasten elämän turvaaminen, mutta sen pitää koskea kaikkia.
Kv ura on ihan Ok, mutta tietääkseni vaimot siinä sitten tukevat miestänsä.. Pyörittävät arkea ihan normaalisti miesten tehdessä sitä uraa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmettelen kunnan asennetta, että lapsi nimenomaan autetaan päiväkotiin, jossa äiti töissä. Helsingissä se on ehdottomasti ei-suotavaa.
Minulla on sellainen käsitys, että joka paikassa on ei-suotavaa...tosin kyllähän noissa pikku kunnissa löytyy kaikennäköistä ihmeellisyyttä.
ap
No toivottavasti näin. Omaa kokemusta ei ole kuin Helsingistä. Ystävän lapsi oli hetkellisesti yksityisessä päiväkodissa, jossa omistajan omat lapset oli hoidossa ja äitinsä töissä. Kyllä se vääristi tapahtumia melkoisesti.
No pikkukunnassa ei kyllä ole muuta mahdollisuutta kuin panna se lapsi sinne päiväkotiin, mikä on olemassa. Ja äiti voi olla samassa päiväkodissa myös töissä. Sama koulun kanssa, siihen kylän alakouluun se lapsi menee, vaikka vanhempi olisikin ko koulun opettaja. Näinhän se aina on ollut, liian vaikeaksi menee, jos lapsi pitäisi muualle kuskata.
Entäs, jos se onkin isä, joka on samassa päiväkodissa töissä?
Samaa just meinasin kommentoida, tiukassa on asenteet.

Niin tuntuu olevan päätellen siitä, että viestini on saanut toistaiseksi vain alanuolia/peukkuja.
Kun kyse on julkisilla varoilla tuetuista palveluista, niin tuossa tapauksessa samoja sääntöjä pitäisi sitten soveltaa muillekin kuntalaisille. Tällöin ok.