Gallup: Jos törmäisit sattumalta exääsi monen vuoden takaa, olisiko sinusta mukavaa että hän moikkaisi sinua iloisesti?
Tuntuisiko se sinusta kivemmalta kuin se, että olisi kuin sinua ei olisi olemassakaan?
Kommentit (18)
Olisi mukavaa, eromme ei ollut ns. verinen. En kanna mitään kaunaa hänelle.
En halua törmätä exiini. Onneksi niitä ei ole montaa ja asutaan eri puolilla Suomea, ettei ole tarvinnut nähdä. Ei erottu kenenkään kanssa mitenkään riitaisasti mutta ei kiinnosta nähdä.
Lähti sen verran erikoisesti ovet paukkuen jättäen asioita selvittämättä että parempi kun on moikkailematta.
Tottakai moikkaisimme iloisesti ja olemme moikanneet kun olemme tavanneet. Nykyinen puolisonikin on tavannut eksäni ja minä eksäni nykyisen puolison.
Kyllä olisi. Iloisesti moikkaavia exiä on kertynyt 5 eli kaikki. Emme ainoastaan moikkaa vaan halaamme ja jaamme kuulumiset.
Vierailija kirjoitti:
En halua törmätä exiini. Onneksi niitä ei ole montaa ja asutaan eri puolilla Suomea, ettei ole tarvinnut nähdä. Ei erottu kenenkään kanssa mitenkään riitaisasti mutta ei kiinnosta nähdä.
Vaikka asuisi eri puolilla Suomea voi törmätä. Itse asun Espoossa, näin exän Oulussa jossa hän ei asu. Oli kuin en olisikaan, outoa.
Viimeks kolme päivää sitten istuttiin samassa autossa. Ois ollu outoa, jos ei oltais moikattu.
Haluaisin että hän moikkaa iloisesti ja kertoisi kuulumisensa. Olen muutenkin yrittänyt stalkata häntä netissä saadakseni tietää mitä hänelle kuuluu, kun olisi liian outoa minun vain tarkoituksella ottaa yhteyttä ja kysyä.
Jos moikkaisi iloisesti, ottaisin vtuiluna. Vastausta ei tulisi saamaan.
Aika outoa ois, jos tunnistettais toisemme 20 vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Aika outoa ois, jos tunnistettais toisemme 20 vuoden jälkeen.
Ja vielä maskien takaa.
Olihan noita erilaisia. Mutta kyllä se on silti kivempi, jos moikkaisi. Moikkaisin mäkin. vaikka muutamalle hymyilisin aidommin.
Loukkaantuisin, jos ei morjestaisi. Ollaan ihan viikottain tekemisissä muutenkin.
Ei mulla ole mitään yhtä tiettyä The Exää vaan lähinnä sellaisia max. kuukauden-parin tapailuja joista suurinta osaa tuskin tunnistaisinkaan edes enää. Ne jotka tunnistaisin, en moikkaisi enkä toivoisi moikkausta itsekään.
Olisi mukavaa. Kertoisi siitä että hän on henkisesti kehittynyt.