Milloin olette kertoneet uudelle puolisolle henkilökohtaisempia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata liian aikaisin kertoa mitään arkoja asioita. Ne voivat kääntyä itseäsi vastaan, ja jos kumppaniehdokas paljastuukin epäluotettavaksi, on ikävää, jos hän tietää "salaisuuksiasi". Ne voivat päätyä kenen tahansa tietoon sen jälkeen.

Uudet tuttavuudet eivät myöskään monesti tiedä, miten paljastuksiin pitäisi suhtautua. Moni voi mennä hämilleen, ja kertoja sitten pettyy, kun ei saakaan sellaista reaktiota toiselta kuin oli toivonut. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että ihminen olisi huono tai täysin empatiakyvytön.

Lisäksi kannattaa miettiä, miksi haluaa paljastaa asioita toiselle. Monesti vaikeista asioista halutaan kertoa, koska ihminen ei ole vielä parantunut traumasta ja haluaa käydä sitä läpi toisen kanssa. Mutta kumppanista ei pidä yrittää saada terapeuttia.

Millä tavalla asiat ovat ajankohtaisia elämässäsi edelleen? Jos kyse on vaikkapa narsistisista vanhemmista, niin tiedät varmasti itsekin, ettei yhteydenpito ole sinulle hyväksi.

Kiitos, erittäin hyvä kirjoitus!

Esim ajankohtaista et perheen lapsella pitkäaikaissairaus

Itse kerroin ekoilla treffeillä, että minulla on kehitysvammainen lapsi. Olisi aika tyhmää salata sellainen.

Minulla ei lasta jolla kehitysvamma,. mutta pitkäaikaissairas on..olen kertonut vaan että riskiryhmään kuuluu. Ei kysellyt enempää. Otan ehkä esille jos joskus kyselee tarkemmin. Vakava mutta voidaan hoitaa hyvällä ja tarkalla hoidolla. Minulle normaalia arkipäivää.

Ja todellakin itselläkin se ajatus että en kaipaa toista terapeutikseni jos niitä kerron. Itse olen niiden asioiden kanssa sinut. En vain halua pelästyttää toista pois, koska toiset voi kokea ne niin eri tavalla

Täällä on upeita ajatuksia tullut.

Vierailija kirjoitti:

Kertoisin heti seurustelun alussa (en tapailun alussa, vaan sitten kun menee vähän syvemmälle.. en todellakaan siis jollekin kivalle kahvideitille) sellaiset asiat jotka vaikuttaa suoraan siihen suhteeseen. Eli kertoisin vaikka etten voi saada lapsia, että minulla ei ole luottotietoja tai että eksäni on murhasta tuomittu ja stalkkaa minua ja tappaa uuden kumppanini jos löytää tämän.

Minä EN kertoisi asioita liian pian vain siksi, että ne on minulle isoja ja tärkeitä ja haluan purkaa ja puhua. Ne jutut kuuluu enemmän psykologille ja suhteen alkuun on turha vyöryttää kaikkia lapsuuden traumoja, eksän pettämisiä, mummon kuolemaa yms. Toki näistä voi mainita, kun salailukaan ei kannata, joten kertoisin jos tulee puheeksi. Mutta sellaista syvempää avautumista en tekisi kovin aikaisin..

Mulla on samoja ajatuksia, eli en kertoisi vaikeasta asiasta koska haluan terapiaa kumppanilta, vaan koska se vaikuttaa suoraan mahdolliseen suhteeseen. En siis pysty harrastamaan seksiä jos en kerro tästä etukäteen (ei siis kyseessä esim transseksuaalisuus tms, mutta silti fyysinen ja henkinen juttu). Ja koska en ihan kenelle tahansa voi kertoa, olen ollut enimmäkseen yksin. T. Edellä jo kommentoinut

Onko uusi seurustelu kaveri jo uusi puoliso.

Olipa kummallisesti muotoiltu kysymys.

Vois luulla, että jo avio tai avoliitossa ollaan, kun sanotaan puolisoksi.

Vierailija kirjoitti:

Onko uusi seurustelu kaveri jo uusi puoliso.

Olipa kummallisesti muotoiltu kysymys.

Vois luulla, että jo avio tai avoliitossa ollaan, kun sanotaan puolisoksi.

Laitoin tuonne aikaisemmin jo, että vahingossa kirjoitin puoliso enkä voinut sitä muokata enää.

Up

Siinä vaiheessa, kun suhde alkoi vaikuttamaan seurustelulta, kerroin kokeeksi jotain pientä. En tietenkään aluksi mitään kovin pahoja kertonut, mutta kun tuo näytti kestävän sen, ettei elämäni ja sukuni elämä ollut ihan standardien mukaan edennyt, uskalsin kertoa syvällisempiäkin asioita.

Se oman elämän kipupisteistä kertominen lähti ikäänkuin itsestään siinä, kun suhde syveni. Ne keskustelut lähensivät meitä todella paljon. Suhteen pitkittyessä on silloin tällöin noussut kummaallakin pintaan menneisyydestä jotain kipeitä asioita. Niistä puhuminen on tuntunut luonnolliselta, molemmin puolin.

Minusta tapailuvaiheessakin voi mainita asioita, jotka eivät "kuulu ihanneperheeseen", jos sivutaan aihetta. Varsinainen avautuminen on kokonaan toinen juttu. Eikä kumppania pidä missään vaiheessa edes yrittää käyttää terapeuttina.

Minä olen terapiakäyntini tarvinnut, vaikka olenkin pystynyt puhumaan kumppanilleni siitä, miten koin esim. vanhempieni eron.

Keskustelevassa parisuhteessa nyt tulee väkisinkin esille ne kummankin menneisyydet, jos niitä ei aleta tietoisesti peittelemään. Ja se tietoinen peittely ei tee hyvää parisuhteelle.

En varmaan kertoisi juurikaan ikinä niitä synkimpiä salaisuuksia. 😆 Tosin monet täällä listatut asiat olisivat minulle ihan neutraaleja asioita. Vaikkapa terveysasiat kuten omat tai lapsen sairaudet ja lääkitykset tai vaikkapa oma lapsettomuus. Samoin kertoisin kyllä avoimesti että joku lähipiirissä on homoseksuaali tai että en olisi jonkun sukulaiseni kanssa väleissä. Edelleen puhun raha-asioistani ostosten ja menojen osalta ihan avoimesti. Ylipäätään elämä on minusta parempaa, kun näiden asioiden suhteen on avoin. Toisaalta sitten niitä syvimpiä traumoja, katkeruuksia ja muita mörköjä en kertoisi ehkä koskaan.

En kertonut koskaan asioita lapsuudestani kumppanilleni ja lasteni isälle, enkä tule koskaan kertomaan. Enkä kenellekään muullekaan, koskaan.

Nosto

Sinä ekana yönä kun valvotaan yhdessä ja jutellaan kaikesta. Se yö kun ollaan toisen luona ja seksiä on ollut jo pari kertaa. Ei vaan malta nukkua kun tekee mieli katsoa toista ja puhua ja kuunnella. Näin siis ainakin meillä oli silloin 10 vuotta sitten.