Olen kyllästynyt ihmisiin, en halua enää tutustua kehenkään
Ihmiset ovat ilkeitä, juonittelevia, pettäviä. En halua tutustua enää kehenkään. Niin pettynyt olen.
Kommentit (21)
Ymmärrän kyllä ei tuota loputtomasti jaksa
Onhan niitä toisenlaisiakin. Et ehkä ole vielä tavannut niitä ja valitettavasti kaikki ei tapaakaan sellaisia koskaan.
Toiset saa olla yksin tai tollaisten ihmisten ympäröimänä.
Missä olet tutustunut näihin ihmisiin?
Niin minäkin olen. Joudun ikävä kyllä olemaan tekemisissä yhden vastenmielisen ihmisen kanssa. En jaksaisi.
Samoin. Kirjat ja eläimet pesee ihmiset mennen tullen.
Joku on jotenkin vinksahtanut tai onnistunut vinksauttamaan meidät toisiamme vastaan. Tää on niin tuttu tarina, itteäkin tympii ihmiset jatkuvaan vai onko tämä iän tuoma totuus ihmisistä joka kerääntyy tajuntaan?
Kävin treffeillä miehen kanssa joka puhua papatti tunnin yhtä soittoa, eikä edes itsestään vaan autoista ja koneista. Mitään ei kertonut itsestään tai kysynyt minulta mitään. Suostuin kumminkin toisille treffeille kun ajattelin että oli vaan hermostunut. Sama meno jatkui toisillakin treffeillä, ajattelin ettei tämä häiskä ole kyllä kiinnostunut minusta yhtään. Sanoin hänelle että en enää kolmansia treffejä halua, ja kun pääsin kotiin, niin oli tullut viesti mieheltä, että "En tuollaista läskiä h*oraa olisi halunnutkaan". Mitä ihmettä!?! Meni taas usko miehiin vähäksi aikaa.
Yritän toipua parhaillaan viimeisimmistä myrkyistä. Viimeiseksi kerraksi jäi. Kukaan ei enää minua satuta.
Uskomatonta miten paljon töissäkin puhuvat pahaa toisista. Tunnen itseni melko täydelliseksi kun ei ole tarvetta haukkua muita ja muutenkin olen kunnollinen, eikä ole edes vaikeaa olla hyvä ihminen. Miksi niin moni valitsee toisin? Eihän ne saavuta mitään toisia haukkumalla, ainoastaan paljastavat muille millaisia rottia ovat.
Hyvä päätös. Kaikkea kivaa elämääsi.
Tässä useampi kertoo kyllästyneensä ihmisiin, mutta kirjoittaa sen tänne muille ihmisille, hakeuduttuaan tänne palstalle muiden ihmisten seuraan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä useampi kertoo kyllästyneensä ihmisiin, mutta kirjoittaa sen tänne muille ihmisille, hakeuduttuaan tänne palstalle muiden ihmisten seuraan.
Niin, ehkä ongelma onkin pettymys muihin ihmisiin. Vaikka tavallaan seuraa kaipaisikin.
Oikein mitään ei kannata jakaa, ei positiivista eikä negatiivista, pelin henki on se, että sanoi mitä sanoi, sitä käytetään lyömäaseena. Pakollinen kommunikaatio toimii, kun muistaa olla grey rock, ei anna itsestään minkäänlaista informaatiota tai näytä minkäänlaista tunnetta suuntaan tai toiseen. Ei anna ottaa itsestään minkäänlaista otetta. Kyllästyttävää, mutta tätä maailmaa ja näillä mennään.
Samoin