Mitään muuta en niin vihaa kuin tätä yksinoloa!
Nuoreni nukkuu nyt ja sillä on omat jutut.
Täsmälleen tiedän mitä tapahtuu - ei mitään.
Tänään käyn kaupassa, sanon ehkä hei kassalle.
Ystävä pitää taas taukoa.
Toinen on missä on eikä kutsu käymään, vaikka matkat ovat nykyään halpoja.
Tuurilla saatan nähdä naapurin ja saan vaihtaa pari sanaa.
Ja tätä jatkuu päivästä toiseen.
Minne lähden?
Voiko elämä olla näin tylsää??
Kommentit (33)
Ai. Mulla just päinvastoin. Ihanaa olla yksin. En luota enää ihmisiin yhtään.
Miten voi olla yksin jos ei ole yksin.
Kyllä välillä tykkään olla yksinkin, mut jos aina, se on raskasta.
Kun tietää että ystävä on 20 minuutin matkan päässä.
Masentaa.
Jep, sama juttu täällä. Käyn tänään kaupassa, joten tulee sanottua se "moi" kassalle. Ja onneksi sovittiin että soitetaan videopuhelu kauempana asuvan ystävän kanssa illalla tänään, se on jo ihan luksusherkkua. Muuten tää on päivästä toiseen tätä. Helposti menee pari viikkoa, etten puhu oikein kenellekään mitään. Ja samoin: Mitään en niin vihaa kuin tätä.
Päivien kulku on lähinnä ajan tappamista. Töitä työpäivinä ja sitten ulkoilen joka päivä ja katson aika paljon telkkaria. Kirjoja en jaksa enää lukea, ei riitä keskittymiskyky. Katselen sitten aika paljon sarjoja. Iltaisin kun kello alkaa lähestyä 22 tulee oikein helpottunut olo, että saa mennä nukkumaan ja pääsee tästä päivästä eroon. Aamulla on taas sitten edessä uusi samanlainen, mutta saapa ainakin yön olla tiedottomassa tilassa.
Onneksi tajusin, että alkoholi ei nyt sovi mulle ollenkaan. Sitä jos alkaisi tähän yksin olemisen ankeuteen ottaa lääkkeeksi, tilanne lähtisi aika nopeasti käsistä. Kai mulla siis jossain takaraivossa vielä jonkinlainen toivo on siitä, että asiat muuttuisivat paremmaksi.
En osaa sanoa, kuinka iso osa tästä lopulta johtuu koronasta ja kuinka iso osa siitä, että jäin perheettömäksi ja siten kavereiden elämästä vähän sivuun.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla yksin jos ei ole yksin.
On, lapsi nukkuu ja herätessään on omissa oloissaan ja on jo aikuinen ja kohta menee muualle joksikin aikaa jolloin oon 100% yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ai. Mulla just päinvastoin. Ihanaa olla yksin. En luota enää ihmisiin yhtään.
Minulla on pari hyvää ystävää, joihin luotan. Se luottamus on tosin rakentunut hitaasti ja pitkän ajan kuluessa. Mutta uusia ystäviä ei elämääni mahdu, en vaan jaksa ihmisiä. Ne kaksi hyvää ystävää riittävät enemmän kuin tarpeeksi.
Sulla on lapsi ja ystäviä - sä et ole yksin. Lopeta itsesääli ja tee jotain mukavaa. Maailma on täynnä kivoja asioita joita voi tehdä ilman seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on lapsi ja ystäviä - sä et ole yksin. Lopeta itsesääli ja tee jotain mukavaa. Maailma on täynnä kivoja asioita joita voi tehdä ilman seuraa.
Konkreettisesti ottaen olen yksin jos lasta ei ajatella, se nimittäin lähtee muualle joksikin aikaa.
Ystävät ovat, mutta en näe.
Käytkö töissä? Itselleni se ainakin riittää täydellisesti sosiaaliseen elämään, nyt pari viikkoa olen ollut lomalla ja tämä yksinolo on aivan mahtavaa. En kaipaa videopuheluja tai mitään muutakaan sosiaalista menoa. Ihanaa vain olla, katsoa Netflixiä, tänään haen varmaan pizzaa. Ei kyllästytä yhtään, täydellistä elämää. Teini vielä nukkuu.
Surettaa että kun tämä ihmisten eristyminen joskus loppuu niin mun yksinäisyys se vain jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Rukoile Jumalalta ystävää. 🙏❤️
Kiitos, hyvä vinkki.
Rukoilin vauvaa silloin joskus.
Reilu vuosi, sain vauvan.
Vierailija kirjoitti:
Käytkö töissä? Itselleni se ainakin riittää täydellisesti sosiaaliseen elämään, nyt pari viikkoa olen ollut lomalla ja tämä yksinolo on aivan mahtavaa. En kaipaa videopuheluja tai mitään muutakaan sosiaalista menoa. Ihanaa vain olla, katsoa Netflixiä, tänään haen varmaan pizzaa. Ei kyllästytä yhtään, täydellistä elämää. Teini vielä nukkuu.
En, käyn kurssia etänä.
Ymmärrän tuon.
Yksinäisyyttä on kahdenlaista: sosiaalista ja emotionaalista.
Sosiaalisesti yksinäinen on, jos ei kertakaikkiaan ole ketään ihmistä elämässä, tai heitä on erittäin vähän.
Emotionaalisesti yksinäinen on silloin, kun elämässä saattaa ollakin ystäviä, mutta käytännössä ei ehkä kuitenkaan ketään, jonka kanssa jakaa tärkeitä hetkiä tai syvimpiä ajatuksia. Yhteyttä pidetään ehkä harvoin, tai se on pinnallista. Asutaan ehkä kaukana tai elämäntilanteet ovat niin erilaiset, ettei yhteyttä ehditä tai voida pitää kunnolla.
Kumpikin yksinäisyys on todella kivulias kokemus, joka näkyy myös aivokuvissa kipualueilla. Yksinäisyys sairastuttaa paitsi masennukseen myös moniin fyysisiin sairauksiin ja lyhentää elinikää.
Se, että kehottaa yksinäistä piristymään ja tekemään kivoja asioita yksin ei auta tippaakaan, ainoastaan pahentaa asiaa. Silloin sen yksinäisyyden kivun päälle nimittäin tulee vielä häpeä ja syyllisyys siitä, ettei osaa piristää itseään ja ajatella positiivisesti. Totuus on kuitenkin se, että me olemme biologisina olentoina sellaisia, että kärsimme ihan elimistön tasolla ulkopuolelle ja yksinäisyyteen jäämisestä.
Me tarvitsemme toisiamme. Yksin olemisesta puhuttaessa olisi järkevämpää puhua meidän yhteiskunnan yksinäisyyteen ajavista rakenteista yksilöiden asenteiden ja ominaisuuksien (ts. vikojen) sijaan. Meillä on nimittäin niin paljon yksinäisyyttä, ettei se johdu yksilöistä itsestään.
Ihminen on tarkoitettu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihan päivittäin.
Ei ole normaalia istua jossain kopissa puoli elämää.
Sama kuin menis arkkuun makaamaan.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ai. Mulla just päinvastoin. Ihanaa olla yksin. En luota enää ihmisiin yhtään.
Sama täällä. En jaksa jutustella joutavanpäiväistä jorinaa kenenkään kanssa. Tai juoruta tai kuunnella jonkun ihmisen selostusta mitä teki ja missä...
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyttä on kahdenlaista: sosiaalista ja emotionaalista.
Sosiaalisesti yksinäinen on, jos ei kertakaikkiaan ole ketään ihmistä elämässä, tai heitä on erittäin vähän.
Emotionaalisesti yksinäinen on silloin, kun elämässä saattaa ollakin ystäviä, mutta käytännössä ei ehkä kuitenkaan ketään, jonka kanssa jakaa tärkeitä hetkiä tai syvimpiä ajatuksia. Yhteyttä pidetään ehkä harvoin, tai se on pinnallista. Asutaan ehkä kaukana tai elämäntilanteet ovat niin erilaiset, ettei yhteyttä ehditä tai voida pitää kunnolla.
Kumpikin yksinäisyys on todella kivulias kokemus, joka näkyy myös aivokuvissa kipualueilla. Yksinäisyys sairastuttaa paitsi masennukseen myös moniin fyysisiin sairauksiin ja lyhentää elinikää.
Se, että kehottaa yksinäistä piristymään ja tekemään kivoja asioita yksin ei auta tippaakaan, ainoastaan pahentaa asiaa. Silloin sen yksinäisyyden kivun päälle nimittäin tulee vielä häpeä ja syyllisyys siitä, ettei osaa piristää itseään ja ajatella positiivisesti. Totuus on kuitenkin se, että me olemme biologisina olentoina sellaisia, että kärsimme ihan elimistön tasolla ulkopuolelle ja yksinäisyyteen jäämisestä.
Me tarvitsemme toisiamme. Yksin olemisesta puhuttaessa olisi järkevämpää puhua meidän yhteiskunnan yksinäisyyteen ajavista rakenteista yksilöiden asenteiden ja ominaisuuksien (ts. vikojen) sijaan. Meillä on nimittäin niin paljon yksinäisyyttä, ettei se johdu yksilöistä itsestään.
Yksinäisyys on Suomessa tabu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyttä on kahdenlaista: sosiaalista ja emotionaalista.
Sosiaalisesti yksinäinen on, jos ei kertakaikkiaan ole ketään ihmistä elämässä, tai heitä on erittäin vähän.
Emotionaalisesti yksinäinen on silloin, kun elämässä saattaa ollakin ystäviä, mutta käytännössä ei ehkä kuitenkaan ketään, jonka kanssa jakaa tärkeitä hetkiä tai syvimpiä ajatuksia. Yhteyttä pidetään ehkä harvoin, tai se on pinnallista. Asutaan ehkä kaukana tai elämäntilanteet ovat niin erilaiset, ettei yhteyttä ehditä tai voida pitää kunnolla.
Kumpikin yksinäisyys on todella kivulias kokemus, joka näkyy myös aivokuvissa kipualueilla. Yksinäisyys sairastuttaa paitsi masennukseen myös moniin fyysisiin sairauksiin ja lyhentää elinikää.
Se, että kehottaa yksinäistä piristymään ja tekemään kivoja asioita yksin ei auta tippaakaan, ainoastaan pahentaa asiaa. Silloin sen yksinäisyyden kivun päälle nimittäin tulee vielä häpeä ja syyllisyys siitä, ettei osaa piristää itseään ja ajatella positiivisesti. Totuus on kuitenkin se, että me olemme biologisina olentoina sellaisia, että kärsimme ihan elimistön tasolla ulkopuolelle ja yksinäisyyteen jäämisestä.
Me tarvitsemme toisiamme. Yksin olemisesta puhuttaessa olisi järkevämpää puhua meidän yhteiskunnan yksinäisyyteen ajavista rakenteista yksilöiden asenteiden ja ominaisuuksien (ts. vikojen) sijaan. Meillä on nimittäin niin paljon yksinäisyyttä, ettei se johdu yksilöistä itsestään.
Yksinäisyys on Suomessa tabu.
Niin on, ja häpeä. Ja silti jokainen kärsii siitä joskus ja oliko se niin, että Suomessa viidesosa (?) jatkuvasti. Se on varmaan tabu siksi, että edelleen ajatellaan, että se vika on siinä yksinäisessä. Jos kertoo olevansa yksinäinen, saattaa saada osakseen halveksuntaa, pilkkaa ja kiusaamista. Usein myös sanotaan aika suoraan, että pitäisi vaan olla toisenlainen ihminen, mikä ei tietenkään auta yhtään.
Nuorena oli jaksoja kun elämä oli täysin erilaista, suorastaan fantastista.
Ehkä joskus hakeudun johonkin vastaavaan.
Ap
Mitä te muut yksin olevat olette keksineet?