Mikä on ahdistavin/pelottavin kokemus elämäsi aikana?

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 23:39"]

Paha trippi, kesto 4 h. Aikaa ei ollut, oli vain ahdistus ja pelko sekoamisesta ja siitä, ettei matka loppuisi koskaan. En pystynyt liikkumaan, avaamaan silmiäni tai puhumaan. Olin täysin yksin pääni sisällä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Paha_matka

[/quote]

Loppuko käyttö?

Bussionnettomuus Heinolassa 1999. Bussi syöksyi rotkoon tilausajomatkalla.Neljä kuoli, itselleni eikä lapselleni (14 v,) tullut pahoja fyysisiä vammoja.

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 23:43"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 23:39"]

Paha trippi, kesto 4 h. Aikaa ei ollut, oli vain ahdistus ja pelko sekoamisesta ja siitä, ettei matka loppuisi koskaan. En pystynyt liikkumaan, avaamaan silmiäni tai puhumaan. Olin täysin yksin pääni sisällä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Paha_matka

[/quote]

Loppuko käyttö?

[/quote]

Ei. Tuo reissu myös opetti minulle itsestäni ja ahdistuksen aiheistani paljon ja teki minusta itsevarman, "selviän mistä vaan". Joten jos saisin valita uudelleen, kävisin sen silti läpi. (Ja ymmärrän, ettette varmaan ymmärrä.)

Ystävien itsemurhat on laittanu miettimään.

Synnytys.

Taju meni monta kertaa kun sattui niin paljon enkä pystynyt liikkumaan enkä puhumaan. Pelkäsin kuolevani.

Onneksi tuli terve poika.

Synnytys.

Taju meni monta kertaa kun sattui niin paljon enkä pystynyt liikkumaan enkä puhumaan. Pelkäsin kuolevani.

Onneksi tuli terve poika.

Törmäsin yöllä metsässä mieheen joka oli istunut murhasta

[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 13:15"]

Ahdistavin kokemus on menossa parhaillaan. Minut sijoitettiin päälle vuosi perhekotiin, joka on maanpäällinen helvetti. Viimeksi tänä aamuna mietin itseni tappamista, sen jälkeen kun ohjaaja oli taas huutanut minulle pärstä punaisena (oli kuulemma mun syy, että yks toinen ohjaaja oli myöhässä töistä ja sen takia tän huutajan suunnitelmat meni uusiks). Ensviikolla lääkäriaika ja pitäis taas nostaa paniikkihäiriölääkitystä ylöspäin.

En edes tarvinnut ahdistukseen lääkkeitä ennenkuin muutin tänne.. tän paikan takia minä niitä syön.

[/quote]

Pakko vetää off-topiciksi: olen itse täyttänyt tänä vuonna 18 ja päässyt pois tuollaisesta, miten sen nyt sanoisi, todella ahdistavasta lastenkodista, jossa elämäni meni täysin solmuun. Mutta usko pois, kyllä se tuska on sen arvoista. Ne vuodet jotka lastenkodissa vietät, ovat lopulta kuin kärpäsenkakka elämänkaaressasi. Sinulla on vielä kymmeniä mahtavia ja vapaita vuosia edessä. Älä oikeasti anna jonkun helvetin lastenkodin musertaa sinua niin, että luopuisit loppuelämästäsi.

Koita nyt keksiä vain mahdollisimman paljon tekemistä itsellesi, jotta sinulla olisi mahdollisimman vähän aikaa murehtia ja pohtia elämän kurjuutta. Pidä mielessä, että tämä on vain väliaikaista, tämä on nyt vain käytävä läpi, ja ihan kohta olet vapaa eikä sinun tarvitse alistua huonoon kohteluun.

Koita pitää jonkinlainen kipinä sisälläsi, tiedä kuka olet ja miksi toimit kuten toimit. Kirjoita/piirrä/maalaa/tms. ajatuksiasi ylös. Itse tein sen virheen, etten lastenkotivuosien pyörityksen jälkeen tiennyt enää, olenko lintu vai kala, mitkä ominaisuudet minussa ovat minua, mitkä lastenkotia. Mitä haluan oikeasti, mitä halusin vain lastenkodin vuoksi. Hankala selittää, mutta toivottavasti ymmärrät.

Paljon voimia sinulle. 

Kun odotin biopsian jälkeen kutsua lääkäriin ja kutsun sijaan tulikin postissa kutsu ultraan, varjoainekuviin ja lukemattomiin röntgeneihin. Biopsiassa minulle oli kerrottu kasvaimenkin todennäköisyyttä häviävän pieneksi. Sen jälkeen on mennyt aina suurinpiirtein viikko, että olen uskaltanut itse katsoa, mitä yliopistollisen sairaalan kuoressa on tullut, vaikka tietäisinkin, mitä postia sieltä pitäisi tulla.

Kuulostaa säälittävältä, mutta elämäni ensimmäiset kuukautiskivut. Pyörtyilin useaan otteeseen, ja kun olin tajuissani niin kipu oli niin ylivoimaista että en kyennyt tekemään muuta kuin pysymään paikallani ja keskittymään hengittämiseen. Syödä tai nukkua en voinut.

 Vertailukohteena kerrottakoon, että olen saanut kirveestä ja pesäpallomailasta, olen ollut autokolarissa ja minulta on vedetty väkisin olkapää sijoiltaan. Kipukynnykseni ei siis ole matalimmasta päästä, sillä kuukautiskuvut ovat noidenkin jälkeen pahin fyysinen tuska jota olen toistaiseksi kohdannut.

Lapseni vakava sairastuminen.Oli hengityskoneessa,tehohoidossa kolmisen vkoa.Henkiinjääminen epävarmaa.Kuntoutui,parani täysin.Hirveintä on epävarmuus oman lapsen selviytymisestä.

up

Jouduin nuorena kaksi kertaa keskellä kirkasta päivää ikävien hyökkäysten kohteeksi. Sattumanvarainen vastaantulija laittoi puukon kaulalleni ihan yllättäen. Pääsin tilanteesta nopeasti pois mutta kyllä se mietitytti pitkään. Tapahtui Helsingin keskustassa.

Toisen kerran hullu ollessani kävelyllä hyökkäsi vastaantuleva mies  kimppuuni ja alkoi repimään minua. Sain itseni pyristeltyä irti ja pinkaisin pakoon.  Mies lähti perään ja hän sai lopulta hupustani kiinni. Luojan kiitos takissa oli irtohuppu ja huppu jäi miehen käteen. Juoksu oli samanlaista kuin unessa, tuntui etten pääse eteenpäin... 

Olen varmasti nykyisin normaalia epäluuloisempi liikkuessani...