Kuinka yleistä on kyllästyä kumppaniinsa?

12 v yhdessä, ollaan molemmat oltu eri aikoina kyllästyneinä, mutta yhdessä ollaan pysytty lasten takia.

Me on oltu yhdessä 15 vuotta ja välillä tää elo kyllä maistuu puulta ja puoliso kyllästyttää. Molemmin puolin. Mutta sitten kun sellainen hetki tulee, pitää tehdä jotain kivaa ja muistella, että miksikäs sitä tämän tyypin kanssa taas olinkaan. Ja kyllä se siitä sit taas lähtee luistamaan. Ei pitkissä parisuhteissa pysy homma hyvänä, jos ei sen eteen aina välillä näe vähän vaivaa. En mä loukkaannu, jos mun mies sanoo, että on kyllästynyt muhun, mutta loukkaannun kyllä kovasti, jos hän ilmoittaisi sen takia haluavansa eron ilman, että asialle edes yritetään tehdä mitään. 

Nro 2, olisitko muuten lähtenyt, jos ei olisi lapsia? Mikä aiheutti kyllästymisen, löytyikö rakkauden kipinä uudestaan?

Ehkä olen vain naiivi ja romanttinen, mutta tuollainen olisi kyllä myrkkyä minulle ja sitoutumiselleni. Tuli ehkä vähän yllätyksenä poikaystävän mietteet, mutta toisaalta hyvä herätä tähänkin vaihtoehtoon ajoissa. 

Lisää yleisiä kysymyksiä: yllättikö oma kyllästyminen? Oletko sellainen ihminen, joka yleensä kyllästyy? Kyllästyitkö jonkun kanssa, mutta toisen kanssa taas et?

ap

Elämä opettaa. Tosi nuorelta kuulostat! 18 v ?

Mä kyllästyn aina, mutta en silti eroaisi. Musta ihan normaali fiilis pitkässä suhteessa, yhdessä 19v. Hyväksyn kyllästymisen yhtenä tunteena.

Voi ei, toivottavasti en nyt ihan kahdeksantoistakesäiseltä kuulosta. Olen 22-vuotias ja nyt pari vuotta seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa. Tämä on ensimmäinen parisuhteeni ja ensimmäinen seksisuhteeni myöskin, minkä takia näitä asioita näin naiivisti saatan ajatellakin. Itse olisin vain todella tyytyväinen hyvässä, vakaassa ja onnellisessa suhteessa, en perusluonteeltani hae kuuta taivaalta, vaan nautin elämästä sellaisena. Eli sellainen peruspositiivinen asenne ja toiveikas nuori nainen olen (toistaiseksi). 

Ehkä mulla pitäisi olla realistisempi asenne seurustelun suhteen, mutta en kyllä tiedä haluaisinko itse jatkaa siinä vaiheessa parisuhdetta, jos toinen on kyllästynyt eikä tunne minua kohtaan suurtakaan mielenkiintoa tai tunteiden paloa. En suunnittele hankkivani lapsia kenenkään kanssa mitä luultavimmin, joten lapset eivät tulevaisuudessa olisi yhdessä pysymisen syynä.

Onko se oikeasti niin, että ihmiset yleisesti kyllästyvät partneriinsa? 

Kannattaa asua eri osoitteissa ja ei joka päivä tavata.

Ehkä olisin lähtenyt, samoin mies. Ei voi tietää. Mitään suurta romantiikkaa ei suhteessa ole koskaan ollut, mutta ihan hauskaa on ollut aika ajoin kyllästymisten jälkeenkin. 2

Eräs 50 vuotta naimisissa ollut pariskunta sanoi lehtihaastattelussa, että pitkän liiton salaisuus on ollut kuulemma se, että puolisot ovat halunneet eroa aina eri aikaan. Olen vähän samoilla linjoilla: alkuhuuman laannuttua ja ns. tavallisen perhearjen iskettyä päälle ei parisuhde ole (ainakaan koko ajan) mitään suurien tunteiden hurmaa ja räiskyntää. Jos pahimmat aallonpohjat eivät satu molemmille puolisoille samaan aikaan ja se aallonpohjassa viruva päättää jatkaa suhdetta hammasta purren, niin sieltä aallonpohjasta taas noustaan. Olen minäkin ollut jossain vaiheessa totaalisen kyllästynyt mieheeni ja pohtinut pääni puhki että miksi ihmeessä olen tuollaisen ukon mennyt valitsemaan. Elämä on kuitenkin jatkunut ja kipinä löytynyt aina uudelleen. Olen varma, että miehelläni on myös ollut samanlaisia kyllästymiskausia minua kohtaan, mutta päässyt myös omalta osaltaan niistä yli. Avioliitto edelleen onnellinen ja voimissaan, rakkautta ja läheisyyttä löytyy.

Kyllä kyllästyminen kuuluu pitkään parisuhteeseen, kuten myös ihaatumiset - omaan kumppaniin ja johonkin toiseen. Nämä ovat sellaisia asioista joista puhutaan kuin aikuiset ja niitä ajatellaan ohimenevinä. Sellaista se on, kumppanuus. Välillä ollaan tosi rakastuneita ja välillä kyllästyttää. Teillä on aika tuore suhde vielä takana, jos olette olleet kaksi vuotta yhdessä, lisäksi olet aika nuori. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat parisuhteeseen ja niistä täytyy muistaa puhua! Siinä vaiheessa kun aletaan olettamaan mitä toisen päässä liikkuu, mennään metsään ja rytinällä. Suhteeseen panostaminen kannattaa, lopulta saavuttaa sen kumppanuuden. Toisen hyväksyy ihan sellaisena kuin hän on, saa kyllästyä ja olla ralastunut ja saa omaa tilaa. Tsemppiä teille, älä luovuta pienissä töyssyissä!

Todella yleistä kun lukee palstan juttuja.

En kyllä ajatellut luovuttaa ensimmäisessä aallokossa, kun sellaisia elämässä tulee eteen kuitenkin saman verran, oli sitten suhteessa tai sinkkuna. On meillä ollut jo eropuheita poikaystävän toimesta silloin, kun hän masennuksen takia oli pohjamudissa. Tällöin sanoin, että eroaa jos haluaa, mutta minä en haluaisi erota ja olisin valmis jatkamaan ja jaksamaan. Eipä hänkään sitten näemmä halunnutkaan erota, joten yhdessä sitten ollaan vieläkin. 

Jotenkin haluaisin silti uskoa mahdollisuuteen, että kumppanit eivät aina kyllästyisi toisiinsa. Vaikka se ei tapahtuisi tässä suhteessa tai koskaan omissa suhteissani niin silti toivoisin, että maailmassa olisi kestävää rakkautta. Miksi sitten kyllästytään puolisoon? Onko se vaan sitä, kun elää toisen kanssa niin pitkän ja on yhdessä niin paljon, että ei vaan kiinnosta? Toisaalta se tuntuisi mukavalta, jos itse kokisi kyllästymisen tunteita partneria kohtaan ja tietäisi, että se ei ole vain minä, joka jaksaa rakastaa ja välittää toista.

Enköhän vielä saa kyllästymiseen asti kyllästyä jonkun kanssa, mutta tällä hetkellä sellainen tuntuu kaukaiselta. Ehkä se ongelma piileekin vielä tällä hetkellä siinä, että itse on ollut varma tunteistaan ja tähän asti ne ovat kantaneet voimakkaina eteenpäin, muttei kuitenkaan ihan sokeina. Kuten aiemmin sanoin, voin kuvitella eron olevan joku päivä mahdollinen, mutten näkisi syynä kyllästymistä kuitenkaan. Äh, saas nähdä.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 22:17"]

En kyllä ajatellut luovuttaa ensimmäisessä aallokossa, kun sellaisia elämässä tulee eteen kuitenkin saman verran, oli sitten suhteessa tai sinkkuna. On meillä ollut jo eropuheita poikaystävän toimesta silloin, kun hän masennuksen takia oli pohjamudissa. Tällöin sanoin, että eroaa jos haluaa, mutta minä en haluaisi erota ja olisin valmis jatkamaan ja jaksamaan. Eipä hänkään sitten näemmä halunnutkaan erota, joten yhdessä sitten ollaan vieläkin. 

Jotenkin haluaisin silti uskoa mahdollisuuteen, että kumppanit eivät aina kyllästyisi toisiinsa. Vaikka se ei tapahtuisi tässä suhteessa tai koskaan omissa suhteissani niin silti toivoisin, että maailmassa olisi kestävää rakkautta. Miksi sitten kyllästytään puolisoon? Onko se vaan sitä, kun elää toisen kanssa niin pitkän ja on yhdessä niin paljon, että ei vaan kiinnosta? Toisaalta se tuntuisi mukavalta, jos itse kokisi kyllästymisen tunteita partneria kohtaan ja tietäisi, että se ei ole vain minä, joka jaksaa rakastaa ja välittää toista.

Enköhän vielä saa kyllästymiseen asti kyllästyä jonkun kanssa, mutta tällä hetkellä sellainen tuntuu kaukaiselta. Ehkä se ongelma piileekin vielä tällä hetkellä siinä, että itse on ollut varma tunteistaan ja tähän asti ne ovat kantaneet voimakkaina eteenpäin, muttei kuitenkaan ihan sokeina. Kuten aiemmin sanoin, voin kuvitella eron olevan joku päivä mahdollinen, mutten näkisi syynä kyllästymistä kuitenkaan. Äh, saas nähdä.

[/quote]

ap