Voiko vauvan saada ilman vauvakuumetta??

Parempi kai on haluta lapsi kuin haluta vauva? Vauva on vauva vain vähän aikaa, lapsi on lapsi aika monta vuotta. Mieluummin niin, että sietää vauvaa saadakseen lapsen kuin että hankkisi lapsen siksi, että haluaa vauvan.

Minulla oli suunnilleen samat ajatukset. Tein kuitenkin lapsia. Kyllä sitten alkoivat vauvat kiinnostaa kun niitä omia oli, mutta en koskana tullut mitenkään erityisen ihastuneeksi vauvoihin. Ehkä vauva-aika olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut vauvakuumetta. Nyt lapset ovat 1 ja 3 ja mukavampaa on, tosin vielä sitä kouluikää odottelen ;)

Olen aina pitänyt vauvoja persoonattomina itkeviä ja kurjia. Lapsista ja kasvatustyöstä olen aina kuitenkin haaveillut. Nyt minulla on kaksi lasta ja kolmas tulossa. Voi olla jollekin kamala tabu, mutta vauvat ovat vieläkin vastenmielisiä. Omanikin. Myös tämä seuraava tulee olemaan vastenmielistä ja raskasta hoitaa, mutta tiedän kuitenkin sen olevan palkitsevaa myöhemmin. En ole rakastanut lapsiani ennen persoonan esiintymistä noin 8 kuukauden iässä.

Minua varmasti pidetään outona, mutta lähipiirini ymmärtää minua asiassa ja kuitenkin saan kehuja lasteni kasvatuksesta ja hyvästä äitiydestä. Varsinkin erityislapseni tekee usein lähtemättömän vaikutuksen, hyvässä mielessä.

Voit hyvin siis saada lapsia vaikka vauvat olivatkin sinulle pelkkää työtä. Vauvoista kasvaa kuitenkin ihania lapsia omine juttuineen.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 18:12"]

Vai eikö voi olla ollut vela jos myöhemmin hankkiikin sen lapsen?

[/quote]

Viestistäsi sai sen käsityksen, ettet pitänyt lapsista mutta halusit kuitenkin itsellesi perheen. Se, ettei pidä lapsista tai ei halua vielä lapsia, ei tee kenestäkään vapaaehtoisesti lapsetonta. 

[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 13:37"]Voi saada. Ei muakaan toisten vauvat kiinnosta.

[/quote]

hyvin onnistui mullakin. Ihan järjellä pohdin lapsen hankinnan. Ja onneksi sain.

25, mä nimenomaan aikaisemmin en halunnut lainkaan mutta 29-vuotiaana mies sai mut taivuteltua. Katson olleeni siihen asti vela, koskapa en ollut siihen päivään asti lapsia halunnut tai nähnyt osana tulevaisuuttani. Mutta ei tästä kannata vääntää, nyt mulla on lapsi, mutta olisin varmasti ihan tyytyväinen ilmankin nyt. En tiedä olisiko alkanut kaduttaa sitten vanhuksena tms.

nro 26, mitkä asiat järjellä ajateltuna kannustivat hankkimaan lapsen? 

t. nro 19 ja utelias

__

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta (päinvastoin kuin muut teistä), minusta on aina kiva leperrellä muiden lapsille :). Vauvat ovat mukavia, kun niitä ei tarvitse itse hoitaa. Minulle riittää katseleminen. Pikkulapset ovat mielestäni kuitenkin hauskempia kuin vauvat. 

Noin 10-vuotiaana ajattelin aikuisena adoptoivani pikkulapsen, sellaisen 2-4-vuotiaan. Lähipiirissäni ei ollut lapsia, joten ensimmäisen kerran olin kunnolla lasten kanssa tekemisissä vasta 20-vuotiaana, kun olin tarhassa töissä. Siellä minusta tykättiin. Samoihin aikoihin alkoi näyttää todennäköiseltä, että tulen elämään yksin ilman perhettä.

Jos olisin halunnut oman lapsen, olisin sellaisen jotenkin pyrkinyt saamaan ihan ilman vauvakuumettakin.

Minulla on tilanne, että olen 34 vuotias ja mieheni haluaa lapsen. Itse en ole koskaan kokenut minkäänlaista tarvetta saada omaa lasta ja jo itse raskaus ja synnytyskin kauhistuttavat. En myöskään oikein pidä lapsista noin yleensä. Minulla on myös jonkin verran haasteita oman itseni kanssa (mm. uniongelmia) ja pelkään, että ne pahenisivat vauvan myötä. Toisaalta, saattaisikohan lapsi tuoda elämään uutta ja erilaista perspektiiviä, ja kenties jotakin positiivista? Itse kun näen sen jonkinlaisena peikkona. Todennäköisesti en koskaan tule kokemaan tarvetta hankkia lasta, mutta olen kuitenkin suostunut siihen mieheni vuoksi, oma kantanikaan kun ei ole ehdoton ei. Olisi varmaan helpompaa, jos voisi sitten suoraan olla sitä mieltä, että ei todellakaan halua koskaan lapsia hankkia. Se olisi sitten selvä peli. Olemme nyt yrittäneet lasta jo jonkun aikaa, mutta kun sitä ei kuulukaan niin alkaa hieman turhauttaa ja asiat pyörii päässä...

Hei, tosi kiva kuulla etten ole ihan yksin! Kiitos vastauksista!

Piireissä, joissa lapset saadaan nuorina kun koulut käyty ja ammatit hankittu jo kaksikymppisinä, minuun suhtaudutaan oudosti. Lapsuudenystäväni ovat jo kaikki perheellisiä ja esim. tunkevat vauvojaan syliini ja lepertelevät hullunkiilto silmissä. Sitten he tenttaavat että enkös minäkin haluaisi tuollaisen ihanan käärön (haisee ja kirkuu) ja olisikohan jo aika! Tilanne on aina ollut minulle tosi vaikea...mutta alan varmaan pitää heidänkin lapsistaan kunhan saavat vähän ikää. :)

AP