Voiko vauvan saada ilman vauvakuumetta??
En ole koskaan pitänyt vauvoista. Useimmat ystäväni rakastavat vauvoja, lepertelevät kaikille vauvoille kaupassa ja liikuttuvat kun ne ovat niin söpöjä. Minusta vauvat ovat vain äänekkäitä ja kuolaavia.
En ole koskaan halunnut jäädä lapsettomaksi vaan olen aina kuvitellut että minulla olisi muutama lapsi. Kuvitelmissani lapseni ovat kuitenkin aina jo kouluikäisiä. Minulla on nuorempia sukulaisia, joita olen hoitanut kun he ovat olleet pieniä ja rakastan heitä. Olen tehnyt töitä lasten parissa ja pärjännyt hyvin.
Pitääkö ennen raskaaksi hankkiutumista olla joku "sietämätön polte, jolloin haaveilee somista pienistä varpaista ja itkee yksin bussissa kun jollain tuntemattomalla naisella on vauva ja minulla ei" (suora lainaus vauvakuumeiselta ystävältäni) jotta voi olla omistautuva äiti? Minusta vauvakuume on jotenkin noloa ja itselleni ihan vieras ajatus.
Vauvat eivät vain minusta ole kovin...kiinnostavia. Olenko epänormaali?
Kommentit (31)
Voi saada, raskaaksi tullaan seksillä ei kuumeella.
Ei tietenkään. Munasolu ei hedelmöity jos nainen ei todella, todella tahdo vauvaa. Siksi maailmassa ei ole yhtään vahinkolasta.
En tunne muita naisia, jotka eivät pidä vauvoista niin siksi tämä asia on vaivannut minua.Perheelliset tuttavani ovat ylitsepursuavan rakastavia äitejä, innoissaan kaikista uusista lapsentahtisista jutuista, perhepedeistä yms. Oma äitini oli enemmän käytännöllinen mutta ei minusta koskaan tuntunut, että hän olisi ollut jotenkin kylmä.
AP
okei, myönnän että otsikko on vähän pöljä :D
AP
Ei mullakaan ole ollut vauvakuumetta, paitsi ihan loppuraskaudessa oli ;) Ei mua toisten vauvat tai lapset kauheasti kiinnosta.
Voi! Olen saanut kolme.
Ennen ensimmäistä lastani sain pitää ystäväni vastasyntynyttä sylissäni. En osannut hoitaa häntä mitenkään, mutta tuli kuitenkin vaistoihini vetoava tunne, kun riittävän kauan sylittelin nukkuvaa vauvaa. Vauva tuoksui ihanalta.
Sitten laskeskelin omaa ikääni ja aloin hankkiutumaan suhteeseen ja myöhemmin raskaaksikin. Omien vauvojen saamisen jälkeen vasta olen leperrellyt ihan vieraillekin vauvoillekin. Ei siis mitään vauvakuumetta, vaan lisääntymiskuumetta, himoa. Nykyisin jos haistan meillyttävän uroksen ajattelen, että tuon kanssa olisi hyvä jatkaa sukua, jotta lapsista tulisi mahdollismman kauniita ja terveitä! En kuitenkaan valinnut lasteni isää noin suoraviivaisesti tällaisen vauvakuumeen perusteella, vaan kyllä järkikin painoi miehen valinnassa ts parempi että lapsilla on sama isä ja raskaaksi tuleminen voi käydä välillä han työstäkin.
Onnea matkaan!
[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 13:35"]
En ole koskaan pitänyt vauvoista. Useimmat ystäväni rakastavat vauvoja, lepertelevät kaikille vauvoille kaupassa ja liikuttuvat kun ne ovat niin söpöjä. Minusta vauvat ovat vain äänekkäitä ja kuolaavia.
En ole koskaan halunnut jäädä lapsettomaksi vaan olen aina kuvitellut että minulla olisi muutama lapsi. Kuvitelmissani lapseni ovat kuitenkin aina jo kouluikäisiä. Minulla on nuorempia sukulaisia, joita olen hoitanut kun he ovat olleet pieniä ja rakastan heitä. Olen tehnyt töitä lasten parissa ja pärjännyt hyvin.
Pitääkö ennen raskaaksi hankkiutumista olla joku "sietämätön polte, jolloin haaveilee somista pienistä varpaista ja itkee yksin bussissa kun jollain tuntemattomalla naisella on vauva ja minulla ei" (suora lainaus vauvakuumeiselta ystävältäni) jotta voi olla omistautuva äiti? Minusta vauvakuume on jotenkin noloa ja itselleni ihan vieras ajatus.
Vauvat eivät vain minusta ole kovin...kiinnostavia. Olenko epänormaali?
[/quote]ei sun kannata ajatella edes vauvaa kun tuollaiset mietteet on.
Olin samanlainen kuin ap, välttelin aihetta enkä pitänyt muiden lapsista.
Jossain vaiheessa, 28-vuotiaana, aloin kuitenkin haluta oman lapsen. Lopulta kahden vuoden yrittämisen ja keskenmenon jälkeen onnistuimme. Tuona aikana oli suuri toive lapsesta, jota emme ehkä saisikaan. Kuumeesta en puhuisi vaan toiveesta.
Omaa lastani rakastan valtavasti, mutta en pidä vieraista lapsista yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt tosin seuraan muiden perhe-elämää suuremmalla mielenkiinnolla kuin ennen. :)
Ei minuakaan vauvat juuri kiinnosta. Nyt olen kuitenkin raskaana (ihan suunniteltuna), vaikka mitään erityistä vauvakuumetta ei ole ollut. Eiköhän sitä omaa lastaan rakasta ihan yhtä lailla, vaikka sitä hankkiessa ei ole hullussa hormonipoltteessa ollut.
Äitini sanoin: "Muiden lapset ärsyttää, omat lapset ovat kuin oma käsi tai jalka, ei niistä koko ajan ajattele että onpas tuo nyt taas tiellä."
[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 15:09"]Äitini sanoin: "Muiden lapset ärsyttää, omat lapset ovat kuin oma käsi tai jalka, ei niistä koko ajan ajattele että onpas tuo nyt taas tiellä."
[/quote]
Samaa mieltä äitisi kanssa.
Olin kuin ap, 29-vuotiaaksi asti vannoutunut vela. Sitten kuitenkin pitkän järkeilyn jälkeen suostuin lapsen hankintaan, koska tykkään kyllä lapsista enkä halua olla perheetön tulevaisudessa, vaikkei lapset kiinnostaneetkaan. Jonkinlainen lievä kuume tuli raskausaikana. Nyt lapsi on 3kk, tykkään siitä ja olen hyvä äiti, mutta odotan kyllä, että kasvaa. Ei se vauvuus ole mulle mikään juttu, vaan välttämätön paha jos lapsen haluaa. Siitä se vasta alkaa. En halunnut vauvaa, halusin oman lapsen kaikkine ikineen.
Vahinkolapsen äidillä ei ole ollut vauvakuumetta. Silti lapsi on ihana.
Vahinkolapsen äidillä ei ole ollut vauvakuumetta. Silti lapsi on ihana.
[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 17:45"]
Olin kuin ap, 29-vuotiaaksi asti vannoutunut vela. Sitten kuitenkin pitkän järkeilyn jälkeen suostuin lapsen hankintaan, koska tykkään kyllä lapsista enkä halua olla perheetön tulevaisudessa, vaikkei lapset kiinnostaneetkaan.
[/quote]
Et ole ollut vela, jos olet kuitenkin halunnut perheen.
Mä taas poden kauheta vauva-/pikkulapsikuumetta. Mutta ajatus siitä, että se joskus on haistatteleva finninen teini.... Hyh.... Haluun vain hoitaa ja pitää pikkuista sylissä! Jos teitä muita ei vauvat kiinnosta mutta opitte sietämään niitä, ehkä mäkin opin sitten sietämään sitä vauvaa teininä.
Ihan kuin omasta suustani tuo aloittajan kirjoitus, aihe on itselleni ajankohtainen ja pohdin sitä paljon. Olen aina kuvitellut että meillä olisi mieheni kanssa lapsia, mutta nyt kolmekymppisenä en ole yllätyksekseni vieläkään tuntenut vauvakuumetta tai pienintäkään "tarvetta" lapsille. Voisin juuri ja juuri nähdä itseni hoitamassa vauvaa sekä teini-ikäisten ja aikuisten lasten vanhempana, mutta en leikki-ikäisten. Kammoan ajatusta että kimpussani olisi joku joka vaatii lähes jatkuvaa huomiota, herättää aamuisin ja on ehkä näsäviisaskin :D Voiko tuosta päästä jotenkin yli vai olenko vain niin itsekäs ettei kannata edes harkita lapsia. Muiden kohdalla olen sitä mieltä että nykyään on täysin ok olla haluamatta ja hankkimatta lapsia, mutta kun se on omalla kohdallani ajattelen oikeasti että olen outo ja haluaisin olla "normaali" ja minun kuuluisi haluta lapsia. Sekin vielä että kenelle sitä maallisen omaisuutensa sitten jättää perinnöksi jos ei lapsille. Toisaalta taas lapsista on niiiin paljon vaivaa ja murhettakin varmasti että miksi sitä ehdoin tahdoin haluaisi, etenkään kun en lapsettomana ymmärrä mitä siitä edes saa vastineeksi.
Huh, olipa sekavaa tajunnanvirtaa mutta sekavia on ajatuksetkin
19, minusta sinun ei kannata hankkia lapsia. Ajattelin nimittäin ikäisenäsi aivan samoin: olin kuvitellut hankkivani lapsia, ja mitä muutkin nyt ajattelevat, mutta sitten ymmärsin, etteivät lapset parantaisi elämääni millään tavalla. Meillä on elinaikaa niin tavattoman vähän, ettei kahdenkymmenen vuoden projekteja yksinkertaisesti voi aloittaa siksi, ettei keksi omaisuudelleen muuta käyttöä kuin perintö. (Se, mitä en itse käytä, menee eläintensuojeluun.)
Olen 42 ja onnellisesti lapseton.
[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 17:55"][quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 17:45"]
Olin kuin ap, 29-vuotiaaksi asti vannoutunut vela. Sitten kuitenkin pitkän järkeilyn jälkeen suostuin lapsen hankintaan, koska tykkään kyllä lapsista enkä halua olla perheetön tulevaisudessa, vaikkei lapset kiinnostaneetkaan.
[/quote]
Et ole ollut vela, jos olet kuitenkin halunnut perheen.
[/quote]
Olen ollut 29-vuotiaaksi asti vela. Sitä ennen en halunnut, enkä olisi varmasti hankkinutkaan lasta, ellei mies olisi jatkuvasti sitä ehdotellut. Olin vela, jonka mieli muuttui. Ja sekin itse asiassa vain pakon edessä, koska 30-vuotiaana voi olla jo kiire aloittaa lapsenteko.
Vai eikö voi olla ollut vela jos myöhemmin hankkiikin sen lapsen?
Voi saada. Ei muakaan toisten vauvat kiinnosta.