Ahdistaa todella, hyvä ystäväni on kuolemaisillaan
Ahdistus on kuin puristava pallo jossain syvällä sisälläni. Itkua ei edes kunnolla tule enkä edelleenkään tajua, että rakas ystäväni on kuolemaisillaan. 3-kymppinen ihminen ja syöpädiagnoosi saatu viime syksynä. Nyt on sairaalassa ja laittoi lyhyen viestin, että viimeisiä viedään eikä varmaan enää nähdä.
Hän on toisessa maassa. Meillä ei ole yhteisiä ystäviä, joiden kanssa voisin asiasta puhua ja jakaa tätä surua.
Jollain tapaa lyö vasten kasvoja tämä elämän rajallisuus. Tuntuu ihan kamalan pahalta. Muutama viikko tai kuukausi eikä häntä enää ole.
Kommentit (30)
Joo hänen miehensä ilmoittelee, miten asiat etenevät. Tottakai olen tajunnut koko ajan, mistä on kysymys, mutta en ole ihan sisäistänyt asiaa. Olen tavallaan kieltänyt mielessäni asian koko tämän ajan.
Viestiin vastasin, että hän on rakas ja ikävöin häntä ja olen niin pahoillani, että tässä kävi näin. Sanoin jo joskus aikaisemmin, että tunnen itseni jotenkin hölmöksi, kun en osaa sanoa mitään. Ystävä sanoi ettei tähän olekaan oikeuta sanoja eikä asialle vaan mahda mitään.
Mietin juuri, että jos jotain positiivista pitää tästä löytää, niin ainakin kaikki asiat on sanottu ja puolin ja toisin on rauha. Elämä on epäreilua. Onneksi hän ei tuntenut itseään sairaaksi valtaosasta aikaa, vaan nyt lopuksi kaikki käy ilmeisen äkkiä.
Kiitos vielä kaikille tuesta.
Pakko vielä sanoa. Hän puhui keväällä, että on outoa ajatella, ettei hän näe seuraavaa joulua ja tuskin syksyäkään. Että ei mene kuin pieni aika ja häntä ei ole enää olemassa. Hän on suunnitellut kaiken. Miten luottokortit suljetaan, miten omaisuus jaetaan jne. En osaisi kuvitella itseäni tuossa tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 18:28"]Joo hänen miehensä ilmoittelee, miten asiat etenevät. Tottakai olen tajunnut koko ajan, mistä on kysymys, mutta en ole ihan sisäistänyt asiaa. Olen tavallaan kieltänyt mielessäni asian koko tämän ajan.
Viestiin vastasin, että hän on rakas ja ikävöin häntä ja olen niin pahoillani, että tässä kävi näin. Sanoin jo joskus aikaisemmin, että tunnen itseni jotenkin hölmöksi, kun en osaa sanoa mitään. Ystävä sanoi ettei tähän olekaan oikeuta sanoja eikä asialle vaan mahda mitään.
Mietin juuri, että jos jotain positiivista pitää tästä löytää, niin ainakin kaikki asiat on sanottu ja puolin ja toisin on rauha. Elämä on epäreilua. Onneksi hän ei tuntenut itseään sairaaksi valtaosasta aikaa, vaan nyt lopuksi kaikki käy ilmeisen äkkiä.
Kiitos vielä kaikille tuesta.
Pakko vielä sanoa. Hän puhui keväällä, että on outoa ajatella, ettei hän näe seuraavaa joulua ja tuskin syksyäkään. Että ei mene kuin pieni aika ja häntä ei ole enää olemassa. Hän on suunnitellut kaiken. Miten luottokortit suljetaan, miten omaisuus jaetaan jne. En osaisi kuvitella itseäni tuossa tilanteessa.
[/quote]
Tiesikö hän jo viime keväänä kuolevansa vaikka sai syöpädiagnoosin aloituksesi mukaan vasta viime syksynä? Hmmm. Sairasta tehdä tällaisia aloituksia jos nämä eivät ole edes totta.
Harkitse nopeasti, josko menisit vielä ystäväsi luokse. Minua kaduttaa tänäkin päivänä vuosien takainen juttu, kun en lähtenyt (syyt vähän samoja kuin sulla - välimatka, aika, ei kai se ketään muuta sinne halua kuin perheen jne). Jälkikäteen kuultuna ja mietittynä olisi pitänyt mennä.
Olen pahoillani puolestasi ja hänen puolestaan. Tiedän, että se sattuu. Anna surun tulla ja sure se läpi. Elämä jatkuu silti.
-Kolme läheistä ystäväänsä menettänyt
Joku joka epäili että tämä on sairas provo. Ystävä sai diagnoosin syyskuussa 2013 ja keväällä tarkoitan nyt mennyttä kevättä 2014. Nyt on mielestäni kesä.
Olen miettinyt, josko lähtisin häntä vielä pika-aikataululla tapaamaan. Kyselen hänen mieheltään vielä illalla mirlipidettä. Hän on rationaalisesti miettinyt kaiken valmiiksi ja sanoi selvästi, ettei halua enää muita kuin miehensä ja lapsensa sairaalaan ihan loppuvaiheessa. Tuntuisi tungettelevalta mennä, jos ei lupaa ole.
Ap
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 18:43"]
Harkitse nopeasti, josko menisit vielä ystäväsi luokse. Minua kaduttaa tänäkin päivänä vuosien takainen juttu, kun en lähtenyt (syyt vähän samoja kuin sulla - välimatka, aika, ei kai se ketään muuta sinne halua kuin perheen jne). Jälkikäteen kuultuna ja mietittynä olisi pitänyt mennä.
[/quote]
en teidä. Pitää miettiä sitä perhettäkin. On aika tylyä viedä niiden viimeisistä hetkistä osa, vaatia tilaa ja huomioimidta ja pahimmassa tapauksessa itselleen jotain tukea, vaikka toisten suru on suurempi ja oikeutetumpi.
Mä en menisi, anna ne viimeiset hetket perheelle. Otan osaa suruusi kuitenkin.
Jos arvelet että aikaa on viikkoja jäljellä, niin käy pikaiseen. Puolen tunnin visiitti on hyvä.
Jos arvelet että aikaa on viikkoja jäljellä, niin käy pikaiseen. Puolen tunnin visiitti on hyvä.
Yhyy, ystävästä tuntuuvarmaan vielä pahemmalta.
Olethan kertonut hänelle että kuinka tärkeä hän on sinulle ja että rakastat?
Taidan tietää suunnilleen, miltä tuntuu, sillä paras ystäväni kuoli nuorena munasarjasyöpään, joka havaittiin vähän ennen toisen lapsen syntymää. Hän eli sen jälkeen vuoden. Aluksi rankat hoidot näyttivät purevan, sitten tauti levisi nopeasti. Olimme hyvin läheiset, autoimme perhettä kaikessa missä voimme ja tunsimme oman riittämättömyytemme ja avuttomuutemme ja itselläkin joka paikkaan sattui. Voimia!
Olen todella pahoillani ystäväsi tilanteesta ja sinun murheestasi. Hyvä ystäväni kuoli 30-vuotiaana keuhkoveritulppaan. Tapahtuma surettaa minua vieläkin monen vuoden jälkeen. Toivon, että ystäväsi saa rauhallisen kuoleman. Ammattiauttajan kanssa keskusteleminen voisi olla sinulle hyvä ratkaisu, jos tilanne tuntuu todella vaikealta.
Jos kaikki kerran on sanottu, niin mieti kannattaako yrittää mennä. Ethän halua tällaisia muistoja. Tässä vaihessa tilanne on perheen oma asia.
Ei sinne kannata mennä itse paikalle, mutta skypellä voi jutella sairaankin kanssa.
On rankkaa, kun nuori ihminen sairastuu. Minullekin ystävät ovat tärkeitä. Mikä syöpä hänellä on?
[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 00:06"]
Jos kaikki kerran on sanottu, niin mieti kannattaako yrittää mennä. Ethän halua tällaisia muistoja. Tässä vaihessa tilanne on perheen oma asia.
[/quote]
Minusta on surullista, että ihminen hylätään, kun hän sairastuu. Silloin, kun kaipaisi eniten läheisiään. Haluatko sinä olla yksin samassa tilanteessa?
Kiitos teille kaikille lohdutuksesta. Olen toki monen ystävän kanssa asiasta puhunut, mutta kukaan ystävistäni ei tunne tätä sairastunutta henkilökohtaisesti.
Hän halusi itse olla perheensä kanssa uudessa kotimaassaan. On asunut siellä vuosikaudet. En usko, että enää ehtisin hänen luokseen. Ymmärsin, että jäljellä on todella enää muutamia päiviä. Vaikka hän on Euroopassa, sijaitsee hänen kotikaupunkinsa kahden lennon ja pitkän bussimatkan päässä. Hän puhui jossain vaiheessa, ettei halua enää nähdä muita kuin perheensä siinä vaiheessa kun on tosi huonossa kunnossa. Tavattiin vielä keväällä Suomessa ja puhuttiin, että nämä on ehkä jäähyväiset. Siinä mielessä jäi hyvä mieli. Vietettiin mukava viikonloppu yhdessä.
Tuntuu niin brutaalilta. Hän on itse asian kanssa tosi rauhassa ja on järjestellyt kaikki asiansa. Aina se on ihmisen elämässä tämä luopumisen tuska.
Ja väistämättä ahdistaa ajatus, että se voisin olla minä. Ei niinkään se oma kohtalo vaan nimen omaan se, että lapset jäävät ja se suru mikä läheisille jää.
Ap.
Itku tuli ;( voimia ap. Järkyttävä kohtalo tuolle äidille, hänen lapsilleen ja läheisilleen.
Saatko ap hänen mieheltään tiedon sitten, kun aika on koittanut? Mitä vastasit hänen viestiin?
Paljon voimia sinulle! <3