Onko kaikilla mielenterveystyöntekijöillä hirveitä elämänhallintavaikeuksia?
Potilailla on ihan todellisia vakavia kroonisia pitkittyneitä ongelmia. Masennusta, ahdistusta, paniikkikohtauksia, dissosiaatiohäiriötä ja vieläpä traumoja niin paljon että on aivot täynnä kipua. Potilaat tarvitsisivat ihan todellista apua noihin ongelmiin.
Mutta mielenterveystyöntekijät eivät muuta tee kuin vain hoe jostain elämänhallinnasta. Miksi? Onko niillä itsellään elämänhallinta ihan hukassa? Eikö ne mistään muista asioista mitään tiedä?
Kommentit (3)
Tuo on sinun kokemuksesi. Itse sairastin masennusta ja kun sain siihen apua, ei kukaan maininnut elämänhallinnasta mitään, sillä minulla ei ollut siinä ongelmia. Ehkä sinulla on.
Elämänhallinta on aika tosi helppo juttu. Joka yö tulee nukkua, joka aamu tulee nousta sängystä. Joka päivä tulee edes hieman peseytyä, syödä ja liikkua. Kodittomanakin tuo onnistuu, silloinkin voi ihan hyvin pitää perustarpeistaan huolta. Jos ei ole koditon vaan kodillinen, niin sitten elämänhallinta vaatii hieman enemmän vaivannäköä, koska pitää lisäksi ainakin siivota ja maksaa laskuja. Siinä vain menee enemmän aikaa, mutta tuo kaikki on edelleen erittäin helppoa.
Eipä siitä tarvitse sen enempää puhua, se olikin siinä se koko elämänhallinta. Käsitelty, valmis. Mutta mielenterveystyöntekijät puhuvat elämänhallinnasta aina vain. Elämänhallinta, elämänhallinta, elämänhallinta. Puhuvat ja puhuvat ja puhuvat. Eivät muuta tee.
Mikä elämänhallintapakkomielle heillä oikein on? Ei ole tervettä tuollainen!
ap
Eikös ne lähihoitajia ole, eli mitäpä luulisit.