Kerro edes yksi positiivinen asia vuodesta 2020
Vaikka tämä kulunut vuosi on ollut vaikea monelle ja kiva kun tämä loppuu, kerrotaan edes pieniä tai miksei isoja positiivisia asioita tästä vuodesta.
Yksi on se, että turvavälien takia kaupoissa kärryille selkään tökkiminen on loppunut.
Kommentit (74)
Toimistolla on ollut todella rauhallista kun suurin osa on etätöissä.
Väliaikaista kuten kaikki muukin.
Yksi positiivinen asia on se, että moni turha ihminen on kuollut viiruksen seurauksena
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut hirveät viime vuodet ja menettänyt likimain kaiken ihmisiä myöten. NIinpä korona-aika on antanut minulle mahtavan rauhan levätä, olla oloissani, nukkua hyvin, ulkoilla niin paljon kuin huvittaa ja jakaa se minulle langennut vuosien erillisyyden sekä eristäytymisen tunne kaikkien muidenkin kanssa. Olen monelle sanonutkin,että tervetuloa minun maailmaani korona-ajan myötä. Ei tämä kamalaa ole ja väsyn, miten ihmiset valittavat "raskaista ajoista" kun kuitenkin on koti, missä on olla ja ruokaa saa kaupasta. Mitä vielä pitäisi olla? Vingutaan, kun pitäisi kerrankin kyetä kohtaamaan itsensä ja elää rauhassa.
Mulla vähän sama. 2019 oli huomattavasti parempi, mutta tää ei ollut läheskään pahin vuosi mun elämässä. Tunsin itseni suorastaan normaaliksi :D
Mulle henkilökohtaisesti mennyt vuosi oli niin raskas ja kamala, etten keksi mitään hyvää mutta muille perheenjäsenille tapahtui kyllä hyviäkin asioita.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Ihana vuosi! Oltiin mökillä 6kk ja käytiin vain kolmen viikon välein hoitamassa työhön ym liittyviä asioita. Yhteisellä pankkitilillä oli 12.500€ 1.3.2020. Nyt siellä on n.45.000€. Rahaa meni siis tosi vähän, vaikka lapsia jonkun verran avustettiinkin.
Kaikki työ- ja huvimatkat jäivät pois ja fiilis on sellainen, että ei enää edes tee mieli.
No aika paljon olette aiemmin reissanneet, jos yli 30 donaa säästyi 9 kuukaudessa.
Aina meillä on jäänyt rahaa säästöön, mutta pari tonnia kuukaudessa vähenivät näköjään menot entiseen nähden. Ennen käytiin jälkikasvun kanssa joka viikko syömässä, tehtiin viikonloppumatkoja jne. Nyt ei olla ostettu edes vaatteita koko aikana, on käyty mökkipaikkakunnan ainoassa ruokakaupassa ja jokusen kerran kahvilassa. Heti, kun tultiin kaupunkiin, alkoi rahaa taas mennä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sai olla etätyössä, ei tarvinnut joka aamu meikata ja miettiä vaatteita sekä säästyi bussikortti. Ehti käymään joka aamu lenkillä.
Meikkaus ei ole ikinä mitenkään "pakollista", eikä muutenkaan aina tarvitse näyttää viimeisen päälle laitettuna olevalta hienohelmalta, anteeksi vain.
Nyt kysyttiin positiivisia asioita! Minusta on ollut kiva lukea niistä. Hienoa, että ihmiset löytäneet niin paljon positiivista tämän kaiken keskellä. Itselläni lukeminen, lähiluonnossa ulkoilu, toisten ihmisten kuuntelemisen lisääntyminen.
Lentomelu poissa, luonto äänineen lähempänä kuin koskaan. Myös turha autoilu poissa.
Laihduin myös 15kg ja nukun paremmin kuin koskaan ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sai olla etätyössä, ei tarvinnut joka aamu meikata ja miettiä vaatteita sekä säästyi bussikortti. Ehti käymään joka aamu lenkillä.
Meikkaus ei ole ikinä mitenkään "pakollista", eikä muutenkaan aina tarvitse näyttää viimeisen päälle laitettuna olevalta hienohelmalta, anteeksi vain.
Nyt kysyttiin positiivisia asioita! Minusta on ollut kiva lukea niistä. Hienoa, että ihmiset löytäneet niin paljon positiivista tämän kaiken keskellä. Itselläni lukeminen, lähiluonnossa ulkoilu, toisten ihmisten kuuntelemisen lisääntyminen.
Minua sapettaa lihavoidun kohdan yleistyminen. Harrastin luonnossa liikkumista jo ennen koronaa, mutta nyt kun muutkin ovat alkaneet sitä tekemään on paikat täynnä ihmisiä. Ja ihmisiin kuuluu aina niitä välinpitämättömiä, jotka heittävät kaikki roskansa minne sattuu ja jos on ylläpidetty taukopaikka niin se tuhotaan. Yksi paikallinen helppopääsyinen nuotiopaikkakin piti sulkea, kun joka ilta siellä oli sama porukka kokkaamassa.
Kesä oli yksi parhaista. Kukaan lähipiiristä ei ollut koko ajan reissaamassa ulkomaille, joten ekaa kertaa vuosiin oli mahdollista järjestää yhteisiä illanistujaisia ja mökkireissuja.
Erilaiset juhlapäivät olivat myös yksiä onnistuneimpia, varsinkin vappu mihin on koko nuoren aikuisuuden ladannut aina hirveät odotukset ja paineet että mihin juhliin mennä vai järkätäkö omat ja millä teemalla ja mihin baariin... Tällä erää kun vaihtoehdot olivat rajalliset, ei ollut mitään odotuksia ja olikin mukavan rentoa ja hauskaa syödä itse tehtyä ruokaa ja käydä juomassa skumppaa kotikylän puistossa ihan vain kahden ihmisen kanssa.
Ehkä siis tiivistetysti itse olen henkilökohtaisesti oppinut nauttimaan juuri siitä mitä mulla on just tässä hetkessä, ja uudemman, hienomman ja isomman tavoittelu on vähentynyt.
Rahaa säästyi huomattavasti, samalla co2 tuotto putosi.
Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen raskas, ja korona on ollut minulle henkilökohtaisesti melko pieni ongelma kaikkeen muuhun nähden. Oikeastaan korona on ollut vain sellainen asioiden vaikeuttaja, mutta ne isommat ongelmat ovat tulleet ihan muualta.
Mitä hyvää tästä sitten on seurannut? No, kun koko vaikean lapsuuteni ajan uskoin siihen että elämäni helpottuu sitten aikuisena, niin nyt vihdoin ymmärsin lakata odottamasta helpompaa elämää. Katkeroiduinko? En. En ole katkera siitä että elämä on näin surkeaa, vaan oivalsin, että minun on itse vahvistuttava, jotta pärjään täällä. Olen ottanut tänä vuonna huomattavasti rohkeampia askeleita kohti unelmiani kuin olisin vielä viime vuonna uskaltanut ottaa. Läheisten ihmisten poismenot ovat saaneet minut myös ymmärtämään, että oikea aika toteuttaa omia unelmiaan on nyt. Huomenna voi olla jo liian myöhäistä.
En ole kiitollinen tästä vuodesta, mutta olen kiitollinen siitä mitä olen oppinut tänä vuonna.
Lopetin tupakanpolton maaliskuussa samaan aikaan, kun aloitin etätyöt. Olen nukkunut koko vuoden paremmin, kun ei ole tarvinnut lähteä toimistolle. Otin kauan haluamani toisen kissan ja ostin elämäni ensimmäisen asunnon. Suoritin yhden tutkinnon ja sain palkankorotuksen. Ihan hyvä vuosi tämä on ollut :)
Nimimerkki KILTTIYS murtautui Vauva Palstan kirjoittelijoiden eliittiin.
Olen yksi niistä onnekkaita, joiden yritystoiminta parani koronan myötä. Kerkesin jo pohtia lopettamista, mutta työtä on nyt tämä vuonna tehty enemmän kuin koskaan aiemmin.
Ihana kun kaupoissa ei ihmiset enää tule liian lähelle. Ennen vihasin kaupassakäyntiä, nykyään sinne lähtee ihan mielellään.
Tajusin miten uskomattoman syvältä p*rseestä kaikki naisporukat ovat ja etten ikinä enää halua itse kuulua millään tapaa yhteenkään sellaiseen. Olo on todella vapautunut, kuin olisin päässyt vankilasta ulos.
Onko vielä positiivista sanottavaa? Näitä oli kiba lukea.