Te joilla on hyvä ja läheinen suhde vanhempiinne tai vanhempaanne.

Me olemme isäni kanssa kuin hyviä, vanhoja kavereita. Isä on aina tukenut ja luottanut minuun, sekä antanut tehdä itse omat päätökseni ja valanut uskoa, että pärjään. 

Äitini sen sijaan on enemmän epäillyt pärjäämistäni ja yrittänyt ohjailla elämääni hänen hyväksi katsomaansa suuntaan ja riitojahan siitä on seurannut. 

Ei ole kokemusta. Jotenkin tässä rämmitään eteenpäin,

Se on turvaa. Vanhempani  ovat aina  auttaneet minua, kun olen apua tarvinnut, henkistä tai joskus aineellistakin. Äitini kanssa olimme parhaat ystävät vanhemmiten.

Lapsena vanhemmat eivät meitä lapsia hellineet tms. Töitä tekivät maatilalla, mutta ei meitä kohdeltu huonosti, mutta olivat vähän etäisiä nykyvanhempiin verrattuna. Ja aikuistuessa ja omia lapsia saatua  meidän välit lähenivät, alettiin halata jne.  Äiti nautti saadessaan helliä lapsenlapsiaan kun meitä ei vielä ollut osannut, v. 29 syntynyt ihminen.

Jos sinulla on huonot vanhemmat, ehkä ei ole vielä liian myöhäistä etsiä yhteyttä?

Yritin aikani mutta vanhemmalla diagnosoitu persoonallisuushäiriö, muita mt-ongelmia ja alkoholismi - joten mahdollisuudet terveeseen ihmissuhteeseen ovat käytännössä 0. Hän halusi minun antavan hänelle sen, mitä omat vanhempansa eivät antaneet ja kun en siihen lapsena pystynyt hän ei halua minua elämäänsä. Katkaisi 1. kerran välit kun olin 11 jonkin keksityn syyn varjolla ja lastensuojelu otti hoiviinsa. Jossain vaiheessa en enää palannut tuohon ihmissuhteeseen, vaikka hän jälleen kerran otti yhteyttä ja teeskenteli että mitään hylkäämistä ei ollut tapahtunutkaan. Nyt kun ei olla vuosiin oltu tekemisissä voin paremmin kuin koskaan joten ihan hyvä näin. Haluaisin kyllä ymmärtää että mitä se terve rakkaus ja terve suhde on ja miten se vaikuttaa aikuisenkin lapsen elämään. Kiitos että jaoitte :) Kuulostaa ihanalta että vanhemman kanssa voi olla läheinen ystävä! On lohduttavaa kuulla, että maailmassa on vanhempia jotka ovat lastensa tukena ja kannustavat. Vaikka ei kukaan vanhempi varmasti ole täydellinen ja joka perheessä on ne omat kipunsa.

Sitä että toista kiinnostaa elämän hyvät ja huonot asiat. Jakaa myös omia asioitaan.

Tiedän jo ennen kuin soitan apua että sitä tulen saamaan. Vaikka se on itselle kova paikka pyytää mitään, niin silti ihana kun voi soittaa ja hän yrittäisi kaikintavoin helpottaa elämääni ja olla tukena.

Olen aina tarvetullut "kotiin".

Kunnioittaa rajojani. Meillä on eri näkemyksiä lasten kasvatuksessa, mutta hän silti toimii tavallani lasteni kanssa. Hän myös loi suhteen lapsiini. Tahtoo olla läsnä, pyytää yökyläilyille, soittelee vain lapsillekkin, aidosti kiinnostunut heidän asioistaan jne.

Hän tahtoo soitella ja vastaa puheluihini. Soittaa takaisin myöhemmin jos ei pysty vastaamaan. Ei ole ikinä tullut olo ettei puhelu olisi ollut mieluinen.

Olen saanut olla juuri se miksi olen itseni tuntenut. Ei ikinä ole puuttunut pukeutumiseeni tai ulkonäkööni tai puhetapaani.

Käy 3-5 kertaa vuodessa (välimatkaa 500km) meillä. Jotkut kaverit käyttää jo 60km tekosyynä olla näkemättä.

Vierailija kirjoitti:

Yritin aikani mutta vanhemmalla diagnosoitu persoonallisuushäiriö, muita mt-ongelmia ja alkoholismi - joten mahdollisuudet terveeseen ihmissuhteeseen ovat käytännössä 0. Hän halusi minun antavan hänelle sen, mitä omat vanhempansa eivät antaneet ja kun en siihen lapsena pystynyt hän ei halua minua elämäänsä. Katkaisi 1. kerran välit kun olin 11 jonkin keksityn syyn varjolla ja lastensuojelu otti hoiviinsa. Jossain vaiheessa en enää palannut tuohon ihmissuhteeseen, vaikka hän jälleen kerran otti yhteyttä ja teeskenteli että mitään hylkäämistä ei ollut tapahtunutkaan. Nyt kun ei olla vuosiin oltu tekemisissä voin paremmin kuin koskaan joten ihan hyvä näin. Haluaisin kyllä ymmärtää että mitä se terve rakkaus ja terve suhde on ja miten se vaikuttaa aikuisenkin lapsen elämään. Kiitos että jaoitte :) Kuulostaa ihanalta että vanhemman kanssa voi olla läheinen ystävä! On lohduttavaa kuulla, että maailmassa on vanhempia jotka ovat lastensa tukena ja kannustavat. Vaikka ei kukaan vanhempi varmasti ole täydellinen ja joka perheessä on ne omat kipunsa.

Osta äipälle koira, se rakastaa pyyteettömästi.

Äippäs olisi pitänyt jättää sinut tekemättä?

Sitä tarkoitit?

Vierailija kirjoitti:

Yritin aikani mutta vanhemmalla diagnosoitu persoonallisuushäiriö, muita mt-ongelmia ja alkoholismi - joten mahdollisuudet terveeseen ihmissuhteeseen ovat käytännössä 0. Hän halusi minun antavan hänelle sen, mitä omat vanhempansa eivät antaneet ja kun en siihen lapsena pystynyt hän ei halua minua elämäänsä. Katkaisi 1. kerran välit kun olin 11 jonkin keksityn syyn varjolla ja lastensuojelu otti hoiviinsa. Jossain vaiheessa en enää palannut tuohon ihmissuhteeseen, vaikka hän jälleen kerran otti yhteyttä ja teeskenteli että mitään hylkäämistä ei ollut tapahtunutkaan. Nyt kun ei olla vuosiin oltu tekemisissä voin paremmin kuin koskaan joten ihan hyvä näin. Haluaisin kyllä ymmärtää että mitä se terve rakkaus ja terve suhde on ja miten se vaikuttaa aikuisenkin lapsen elämään. Kiitos että jaoitte :) Kuulostaa ihanalta että vanhemman kanssa voi olla läheinen ystävä! On lohduttavaa kuulla, että maailmassa on vanhempia jotka ovat lastensa tukena ja kannustavat. Vaikka ei kukaan vanhempi varmasti ole täydellinen ja joka perheessä on ne omat kipunsa.

Eihän sinulla ole lapsia?

Tämmöiset traumat puretaan omiin lapsiin.

Käythän terapiassa?

Kuullostat kovin masentuneelta.

Voimia 

Tämäkin menee ohi

Sitä, että ovat hoitaneet lapsena (koti, ruokaa, välittämistä, rakkautta). Tottakai ihmiset myös riitelevät. Se ei tee narsistiksi tai huonoksi vanhemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin aikani mutta vanhemmalla diagnosoitu persoonallisuushäiriö, muita mt-ongelmia ja alkoholismi - joten mahdollisuudet terveeseen ihmissuhteeseen ovat käytännössä 0. Hän halusi minun antavan hänelle sen, mitä omat vanhempansa eivät antaneet ja kun en siihen lapsena pystynyt hän ei halua minua elämäänsä. Katkaisi 1. kerran välit kun olin 11 jonkin keksityn syyn varjolla ja lastensuojelu otti hoiviinsa. Jossain vaiheessa en enää palannut tuohon ihmissuhteeseen, vaikka hän jälleen kerran otti yhteyttä ja teeskenteli että mitään hylkäämistä ei ollut tapahtunutkaan. Nyt kun ei olla vuosiin oltu tekemisissä voin paremmin kuin koskaan joten ihan hyvä näin. Haluaisin kyllä ymmärtää että mitä se terve rakkaus ja terve suhde on ja miten se vaikuttaa aikuisenkin lapsen elämään. Kiitos että jaoitte :) Kuulostaa ihanalta että vanhemman kanssa voi olla läheinen ystävä! On lohduttavaa kuulla, että maailmassa on vanhempia jotka ovat lastensa tukena ja kannustavat. Vaikka ei kukaan vanhempi varmasti ole täydellinen ja joka perheessä on ne omat kipunsa.

Eihän sinulla ole lapsia?

Tämmöiset traumat puretaan omiin lapsiin.

Käythän terapiassa?

Kuullostat kovin masentuneelta.

Voimia 

Tämäkin menee ohi

Tämä on juuri se syy miksi vaikeista taustoista niin useinnvaietaan. Voi hemmetti että ihmiset osaa olla epäempaattisia ja diagnosoi että tuomitsee sut tuntematta sun vanhempien tekojen perusteella 😅 Ei ole lapsia, enkä voi saada lapsia. En tiedä haluaisinko jos voisin. Mutta tunnen kovempia kohtaloita kokeneita jotka on ihan mahtavia vanhempia omille lapsilleen. Suututtaa heidän puolestaan tällainen ajatusmaailma.

Kävin terapiassa vuosia, sairastin nuorena masennuksen ja kovan työ jälkeen mut todettiin terveeksi. Nykyään voin hyvin ja oon onnellinen

Näihin muistoihin ei liity enää kipua, jaoin tarinan koska ehdotettiin että yrittäisin vielä. Halusin tuoda näkökulmaa että kaikki ei aina ole omasta halusta kiinni eikä tervettäkään ottaa toksisia ihmisiä elämäänsä.

Up

Yhteenkuuluvuuden tunnetta, sitä että tapahtui mitä vaan on tukipilari joko vanhemmissa tai sisaruksissa olemassa. 

Viestittelemme useamman kerran viikossa ja tapaamme vähintään kerran kuukaudessa, lähinnä asuvan sisaruksen perhe viikoittain. Vietämme aikaa yhdessä, syömme hyvin, lastenlapset saavat läheisyyttä isovanhemmilta jne. Tämä ei ole velvoite vaan kaikille mieluisaa

Emme riitele koskaan. Voimme olla eri mieltä asioista tai mieltymykset voi poiketa mutta meillä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Sitä arvostetaan eikä se vaikuta suhteisiin. Neuvoja saa jos tarvitsee mutta niitä ei tyrkytetä. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteenkuuluvuuden tunnetta, sitä että tapahtui mitä vaan on tukipilari joko vanhemmissa tai sisaruksissa olemassa. 

Viestittelemme useamman kerran viikossa ja tapaamme vähintään kerran kuukaudessa, lähinnä asuvan sisaruksen perhe viikoittain. Vietämme aikaa yhdessä, syömme hyvin, lastenlapset saavat läheisyyttä isovanhemmilta jne. Tämä ei ole velvoite vaan kaikille mieluisaa

Emme riitele koskaan. Voimme olla eri mieltä asioista tai mieltymykset voi poiketa mutta meillä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Sitä arvostetaan eikä se vaikuta suhteisiin. Neuvoja saa jos tarvitsee mutta niitä ei tyrkytetä. 

Ja tämä koskee myös vävyjä ja miniää, ei vain omia lapsia.

Esimerkiksi se, että äidille voi aina soittaa, eikä tarvitse miettiä, että onko siitä kiva, kun minä soita ja että haluaakohan se oikeasti jutella kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi se, että äidille voi aina soittaa, eikä tarvitse miettiä, että onko siitä kiva, kun minä soita ja että haluaakohan se oikeasti jutella kanssani.

Ja juteltavaa riittää vaikka tunniksi.

Mulla on siten että jos asiat menee hyvin niin saan tukea, jos taas huonosti niin minulle valitetaan tai yleisimmin ei puhuta mitään. Pelkään kaikkia vastoinkäymisiä myös siksi että niistä tulee aina riitaa.