Millaisessa tilanteessa voisit päättää itse elämäsi?

Siinä varmaan ne tärkeimmät.

Sincc

Jos voisi enää vain hengitellä, niin eipä se enää elämistä ole.

Tai jos olisi niin köyhä, ettei voisi tehdä mitään. Suomessa tämä ei ole oikein mahdollistakaan ..

Ainakaan toistaiseksi ..

En missään, tai ehkä, jos kärsisin sietämättömistä kivuista ja toivoa paremmasta ei olisi. Toivottavasti en joudu koskaan siihen tilanteeseen, että asiaa pitäisi edes harkita.

Sairaus ja tiedossa oleva kärsimys. En epäilisi hetkeäkään.

Miten helvetissä joku lopettaisi itsensä talouden vuoksi?

ALS

Jos olisi neliraajahalvaantunut. Muuten en keksi. 

Tiedossa oleva sietämätön kärsimys joka ei loppuisi.

Tai vaihtoehtoisesti läheisteni hengen pelastaminen, jos olisi jotenkin siitä kiinni.

Jos saisin esim. ALS sairauden niin haluaisin päättää päiväni hyvissä ajoin ennen tukehtumiskuolemaa. Matkustaisin vaikka sellaiseen maahan, jossa eutanasia on sallittua.

Jos minulla olisi esim. Alzheimer, eikä minulla olisi ketään läheistä, rakastavaa ihmistä.

En usko että tekisin itsemurhan missään tilanteessa. Näen itsemurhan syntinä. Lisäksi koen etten pystyisi siihen.

Parikymppisenä, kun aloin saada selkeitä keskushermosto-oireita ja googlattuani sain tietää, että ne ovat todennäköisesti MS-taudin oireita (ja minulla diagnosoitiinkin se melkein kymmenen vuotta myöhemmin eli google oli oikeassa), pohdin välillä puolivakavasti itsemurhaa vaihtoehtona. En silloin vielä ollut uskossa eli en ajatellut asiaa synnin kannalta. Mielikuvani tästä sairaudesta oli hirveän pelottava, paljon pahempi kuin mitä se on ollut oikeasti.

Nietzsche kirjoitti: "Ajatus itsemurhasta on suuri lohtu: sen avulla pääsee yli monesta pahasta yöstä." Minun kohdallani tuo ei pitänyt paikkaansa. Itsemurhan ajatteleminen vain turhautti, koska tiesin sisimmässäni täysin varmasti, etten ikinä pystyisi, siis edes uskaltaisi, tehdä sitä. Melko pian luovuin koko pohdinnasta, kun tajusin, ettei ole mitään tapaa, jolla uskaltaisin sen tehdä.

Oli tilanne mikä vain, itsemurha on väärin ihmistä itseä ja Jumalaa kohtaan. 

En usko että pystyisin tekemään itsemurhaa. Vakava parantumaton ja paheneva sairaus olisi sellainen että haluaisin kuolla mutta en tosiaan usko että mulla olisi kanttia tappaa itseäni. Eutanasia voisi olla vaihtoehto.

Jos kaikki lapseni kuolisivat, niin silloin todennäköisesti.

Faith kirjoitti:

En usko että tekisin itsemurhan missään tilanteessa. Näen itsemurhan syntinä. Lisäksi koen etten pystyisi siihen.

Parikymppisenä, kun aloin saada selkeitä keskushermosto-oireita ja googlattuani sain tietää, että ne ovat todennäköisesti MS-taudin oireita (ja minulla diagnosoitiinkin se melkein kymmenen vuotta myöhemmin eli google oli oikeassa), pohdin välillä puolivakavasti itsemurhaa vaihtoehtona. En silloin vielä ollut uskossa eli en ajatellut asiaa synnin kannalta. Mielikuvani tästä sairaudesta oli hirveän pelottava, paljon pahempi kuin mitä se on ollut oikeasti.

Nietzsche kirjoitti: "Ajatus itsemurhasta on suuri lohtu: sen avulla pääsee yli monesta pahasta yöstä." Minun kohdallani tuo ei pitänyt paikkaansa. Itsemurhan ajatteleminen vain turhautti, koska tiesin sisimmässäni täysin varmasti, etten ikinä pystyisi, siis edes uskaltaisi, tehdä sitä. Melko pian luovuin koko pohdinnasta, kun tajusin, ettei ole mitään tapaa, jolla uskaltaisin sen tehdä.

Oli tilanne mikä vain, itsemurha on väärin ihmistä itseä ja Jumalaa kohtaan. 

Mutta tolkuton kärsimys on oikein Jumalaa kohtaan?

Kärsinmm paniikkihäiriöstä, dissosiaatiosta, ahdistuksesta, masennuksesta ja olen ala-asteelta lähtien käynyt läpi kaikki mahdolliset syömishäiriöt ja ollut itsetuhoinen.

Mut on rskattu, yritetty tappaa, lyöty ja kaikki ystäväni on jättäneet mut väkivaltaisen exän vuoksi. Luulin että löysin turvallisen ja luotettavan ihmisen vihdoin, mutta mies paljastui valehtelijaksi. Ainiin kärsin lapsettomuudesta toisen exän pettämisen seurauksena.

Tuntuu, että ei ole kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä joku lopettaisi itsensä talouden vuoksi?

Miksi ei, ilman rahaa, työtä tai työkykä on Suomessa arvoton kaikkien silmissä. Turha siinä on enää elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä joku lopettaisi itsensä talouden vuoksi?

Miksi ei, ilman rahaa, työtä tai työkykä on Suomessa arvoton kaikkien silmissä. Turha siinä on enää elää.

Sinä siis elät siksi, että sinulla on _arvo_ MUIDEN silmissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä joku lopettaisi itsensä talouden vuoksi?

Miksi ei, ilman rahaa, työtä tai työkykä on Suomessa arvoton kaikkien silmissä. Turha siinä on enää elää.

Ihmisarvoko? 😳

Ehkä siinä tapauksessa, että kärsisin jatkuvasta sietämättömästä kivusta, joka ajan myötä koko ajan pahenisi (sillä kipuunkin tottuu). 

Missään tapauksessa mikään raajan, läheisen ihmisen tms. menetys ei riittäisi. Pään sisäinen maailmani on niin rikas, että viihtyisin hyvin kymmeniä vuosia yksin vaikka sänkyyn sidottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten helvetissä joku lopettaisi itsensä talouden vuoksi?

Miksi ei, ilman rahaa, työtä tai työkykä on Suomessa arvoton kaikkien silmissä. Turha siinä on enää elää.

Sinä siis elät siksi, että sinulla on _arvo_ MUIDEN silmissä?

Suomessa työ ja raha ovat jumalasta seuraavia ja jos joku ei kykene pärjäämään täällä taloudellisesti ja olemaan töissä niin tällaista henkilöä halveksutaan ja vältellään. Jos on töissä ja tienaa niin on arvokas muiden silmissä ja saa ystäviä ja pystyy elämään Suomessa.

Noh toivottomuus kai se on se syy. Tai sen tunne. Siihen voi johtaa niin monet tekijät, että ihmisen aivot alkavat vain kääntyä itseään vastaan eikä jaksa enää taistella kun tuntuu, ettei toivoa paremmasta ole.

Oon itse kamppaillut masennusta ja itsariajatuksia vastaan nuoresta teinistä lähtien. En usko, että mun tilanne tulee paranemaan, mutta jostakin sitä aina onnistuu kaivamaan sitä toivoa lisää silloin kun se on lopussa. En vaan tiedä, mihin se riittää, kun taistelu ei johda mihinkään muuhun kuin uuteen kärsimykseen.