Kotiäidit

Miten siwan kassa voi istua vuosikymmeniä samassa työssä tai rekkamies ajaa vuositolkulla samoja reittejä? Joitain ei vain vähempää voisi kiinnostaa urakehitykset ja kehityspalaverit. Jollekkin riittää kivat työkaverit ja kotonakin jaksaa olla lasten kanssa. Samoin kotiäiti nauttii hetkestä. Kaikkia kun ei kiinnosta tuo rahanperässä juokseminen, ei ole sen arvoista. Lähipiirissäni olen nähnyt yrittäjäpariskunnan lasten jäävän jalkoihin kun työtä tehtiin illat ja viikonloput. Kiitos ei .

Ei kiinnosta ammatillinen kehittyminen. Kehitän itseäni muuten. Ehkä joskus opiskelen lisää, katsotaan kun lapset käyneet pari vuotta koulua.

T. Laiska akateeminen kotiäiti

Sorry, mutta ei meidän päivät koostu kauppa- ja puistokäynneistä. Tuskin koskaan käydään kaupassa päivällä (ei ole autoa) ja vielä harvemmin puistossa (ei ole autoa). Meidän päivät koostuu kotona ja kotipihalla olosta ja KYLLÄ, pää hajoaa välillä ja pahasti. Suurimmaksi osaksi kuitenkin nautin tästä, koska tiedän, että vielä koittaa se päivä, kun pitää raahautua töihin ja se päivä, kun lapset ei ole enää pieniä.

Aakteeminen kotiäiti keksii ihan itse ne älylliset virikkeet sekä itselleen että lapsilleen. Katsos kun ne aivot toimivat, niin ei tarvi jotain ulkopuolista niistä aivosoluja heiluttamaan.

Se on ihanaa aikaa. Kotitöitä, siivoamista ja ruoanlaittoa välillä. Ei siinä kyl aika pitkäksi käy.

Olen ollut kaksi kuukautta kotona ja en voi myöskään ymmärtää... Jos on työ jota rakastaa, uskon että ei nauti kotona olemisesta niin paljon.

Mä oon kotihoidontuella, lapset 2,5v ja 11kk. Kavereita kyläilee, käydään lasten harrastuksissa, puistossa, kävelyillä. Toisinaan maalaan tms omaa juttua ja luin paljon. Nyt olen tässä samalla nettilukiossa ja käytän vapaa aikaani suorittamalla niitä kursseja. :)

Mä olen ollut välillä töissä ja välillä kotiäitinä, ja tällä hetkellä pohdin, pystyisinkö yhdistämään töitä ja kotona oloa jollain keinolla. Olisin mieluummin kotona hoitamassa lapsiani kuin juoksisin päiväkoti-koulu-työpaikka -oravanpyörää 10-11 tuntia joka hemmetin päivä.

Miksi? Koska tajusin, että tuollaiset "ammatillinen kehittyminen" ja "älylliset virikkeet" lässynläät on ihan puutaheinäähevonpaskaa. Päivätyöni on alalla, josta tykkään ja jossa työskentely on parhaimmillaan oikeasti mukavaa, palkitsevaa ja hyödyllistä nimenomaan asiakkaille, ei vain mun lompakolleni. Käytännössä lähes kaikki alan työt tehdään hankkeina ja projekteina, määräaikaisilla työntekijöillä, joilla on ohjattavanaan asiakkaiden lisäksi työllistämistuettuja, joilla ei läheskään aina ole mitään käsitystä alasta, motivaatiota tehdä töitä ylipäätään eikä taitoja työhön. Eli pätkää pätkän perään, koko ajan vaihtuva työyhteisö, toimenkuva tai ainakin työnimike, joka harvemmin vastaa tippaakaan todellista työnkuvaa. Työn onnistumiseksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, joita on vaikea pitää yllä, kun työsopimus on voimassa 3kk, oikein hyvässä lykyssä jopa 6kk. Kaupungeissa pyörii omat piiripienipyörii-kuvionsa, jonne on vaikea päästä väliin, ja jos sattuu piireissä olemaankin, pitäisi koko ajan olla skarppina ja tarkkana, ettei vaan astu kenenkään varpaille tai tontille eikä anna koskaan vaikutelmaa, ettei oikeasti jaksaisi sitä typeryyttä, koska yksikin väärä sana tai liike väärän yksilön seurassa voi aiheuttaa sen, että seuraavan kerran kun työpaikkoja jaellaan, ei enää löydykään itselle töitä. Koko ajan pitäisi tietää, kuka tuntee kenet ja mitkä välit kelläkin on. Se väsytti, ja viimeisimmälle äitiyslomalle jäädessäni olin helpottunut, että sain jäädä pois siitä oravanpyörästä. Nyt ei enää huvita kiivetä sinne mukaan, joten mietin muita vaihtoehtoja.

No kyllä mä mielummin kotiäiti oisin ku vetäisin tätä työpaikka-päiväkotirumbaa!!! Mutta kaikilla ei ole mahdollista lusmuta kotona

Oma lapsi on niin rakas. Tottakai vaatii omaa aikaa ja aikuista seuraa, ettei sulkeudu vaan kotiin. Nykyään ihmiset ei jaksa olla lastensa kanssa ja nauttia siitä ajasta. Lapset iloitsevat luonnosta ja uusista asioista. Monet äidit eivät aikaa anna heille. Opettakaa lapsia vaikka tekemään kukkaseppeleitä.

Olin viisi vuotta kotiäitinä, eikä tosiaan ollut tylsää hetkeä. Elämä oli tosi sosiaalista, joka päivä kävi vieraita, joka päivä käytiin jossain, ja oli aikaa tehdä asioita joista nauttii. 

Suurin osa ihan tavallisista töistä on ihan tosiaan vaan sitä tavallista työtä, ei siinä ole mitään suuria urahuippuja. Suurin osa töistä perustuu ihan rutiineihin, ja se rutiinien sietokyky on sekä kotiäidin että työntekijän elämässä yksi tärkeimmistä asioista että hommat sujuvat. Kun katsoo ihan tavallisia töitä, niin niiden hehkuttaminen jotenkin älyllisesti tosi haastaviksi ja työntekijää stimuloiviksi tuntuu vähän päälleliimatulta. Yleensä kun se älyllinen haasteellisuus tulee työhön annetuista riittämättömistä resursseista ja huonosti tehdystä esimiestyöstä enemmän kuin työn sisällöstä.

Minä jäisin milloin vain takaisin kotiäidiksi. Jatkuva juokseminen töiden ja päiväkodin välillä väsyttää, eikä ole aikaa olla niiden ihmisten kanssa joita rakastaa eniten, saati sitten että ehtisi harrastaa mitään jos haluaa iltaisin nähdä lapsiaan. Jos mulle ei maksettaisi, niin en tosiaan katselisi päivät pitkät työkavereita, vaan niitä ihmisiä jotka minun elämässäni ovat tärkeitä.