Miksi lapsen synttäreitä järjestetään 31.5. eli ns. valmistujaispäivänä?
Lapseni sai vanhan luokkakaverinsa synttäreille kutsun pari viikkoa sitten. Tosiaan ovat huomenna alkaa kello 15.00.
Samantien ilmoitin, ettei lapsi pääse, kun ollaan serkkujen ylioppilasjuhlissa.
Nyt tuon lapsen äiti Facebookissa haukkuu muita vanhempia ja lapsia. KAIKKI ovat ilmoittaneet, etteivät pääse. Miten hän selittää lapselle, ettei kukaan halua tulla lapsen synttäreille?!
Mä olen hurjan pahoillani tuon lapsen puolesta, jolle ei nyt nähtävästi lapsivieraita tule. Mutta peräänkuuluttaisin hieman vanhempien tilannetajua. Ei kaikkina päivinä voi järjestää lastenjuhlia.
Kommentit (34)
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 15:23"]
Itse taas ajattelen, että jos ei ole ylioppilasjuhlia tai muita valmistujaisia, niin sitten juhlitaan perheen kanssa. Lasten kevätjuhlien jälkeen lähdetään kunnon lounaalle juhlistamaan todistuksia.
Joten näen kys päivän samanlaisena, kuten jouluaatonkin, ei järjestetä kaverisynttäreitä. Vaikkei olekaan sama päivämäärä joka kevät, niin saahan sitä seurata aikaansa. Tässä tapauksessa kutsut tulivat ajoissa, joten olisi ollut hyvää aikaa vielä vaikka siirtää niitä. Soittaessa kysäsin, että jos meidän lapsi tulisi sitten leikkimään joku toinen päivä. Ei sopinut, no aina ei sovi.
Torstaina oli naapurin pojan 11 v juhlat, että kaverit pääsee synttäreille. Itse synttäripäivänähän on 21. kesäkuuta. Heidän toinen poikansa syntynyt elokuun 5. päivä ja pitävät synttärit sitten elokuun lopulla, reippaasti lomien jälkeen.
Tuosta kutsutusta porukasta lähtee yksi samantien koulun kevätjuhlista mökkeilemään - kesäloma alkaa! Ei ole siis pelkästään kyse ylioppilaista. Pahoittelut huonosti keksitystä otsikosta.
AP
[/quote]
No tässä taisi olla kysymys siitä, että kaikki eivät muista sitä koulunjenloppumis/lakkiais/valmistujaispäivää, jos omassa lähipiirissä ei ole kouluikäisiä lapsia/nuoria. Voihan sitä aikaansa seurata juu, mutta aika harvalle tuollaiset itselle merkityksettömät päivämäärät jäävät mieleen, vaikka varmaan jonkilainen kutina siitä olisikin että jos joku kysyisi, koska koulut loppuvat, osaisi vastata että varmaan tässä ihan lähiviikkoina. Varsinkaan tuo ei ehkä tule mieleen tuossa sanotaan kuukausi aikaisemmin, jolloin tämäkin äiti lienee ruvennut juhlia suunnittelemaan.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 15:12"]
Voisiko ap listata ne päivät, jolloin voi järjestää lastenjuhlia? Kiitos!
[/quote]
Saahan jokainen järjestää juhlansa silloin kuin haluaa, mutta ap on oikeassa siinä, että tämän äidin on nyt turha facessa valittaa, ettei synttäreille ole vieraita tulossa. Meillä ei ole sukulaisissa yhtään isompien valmistujaisien juhlijaa tälle vuodelle, mutta tuttavan juhliin on kutsuttu. Lastensynttäreitä olisi voinut juhlia vaikka eilen tai tänä iltana, ja jos syntymäpäivä on 31.5. niin miksi ei vaikka sunnuntaina päivän myöhässä? Heinäkuussa syntyneet lapset pitävät kaverisynttärit usein vasta elokuussa, kun koulut ovat alkaneet, kun silloinkin tietää jo valmiiksi ettei kutsutuista suurin osa kuitenkaan tule heinäkuussa kesken lomien.
Minä olen syntynyt 1.1.
Lapsuudessani syntymäpäiviäni ei IKINÄ juhlittu kyseisenä päivänä - sattuneesta syystä.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 15:14"]
Synttärit on monella tiettynä päivänä, mutta valmistujaispäivät vaihtelee. Esim. joissain oppilaitoksissa on tänään ollut valmistujaiset. Joskus valmistujaiset ovat vasta kesäkuun puolella.
Ehkäpä ap olisi voinut hieman osoittaa hyviä käytöstapoja, eikä olla noin ehdoton :(
[/quote]
Kerros mitä hyviä käytöstapoja? Soitin heti kutsun tultua, ettei lapsi pääse, kun on juhlia. Ehdotin, että muksu piipahtaa leikkimässä jossain toisessa vaiheessa. Ei sopinut, mutta ehkä lapset sitten näkevät kesän aikana. Toivotin hyviä synttäreitä ja hyvää kesää. Meillä lapset jättää huomenna omat kevätjuhlansa väliin, kun lähdetään reissuun tänään illalla.
Tänään sitten huomasin, että rouva Facebookissa haukkuu mua ja lastani muiden muassa, kun me hirviöt ei huomaa mitä tekivät hänen lapselleen, aiheutettiin tarkoituksella mielipahaa ja runsaasti kirosanoja. Hän ei ole ystäväni, julkinen profiili, jota oli toisen lapsen äiti kommentoinut, pingahti etusivulleni.
Päätin tulla teille rakkaille avautumaan. :)
AP
En ole koulussa eikä omassa lähipiirissä ole yhtään lukiosta valmistuvia, mutta kyllä mäkin tiesin, että tänä lauantaina on valmistujaispäivä. Ja kai nyt sekin äidin pitäisi tajuta, että tässä touko- kesäkuun tienoilla se päivä on ja ottaisi selvää, ettei tarvitsisi sitten lapsen pettyä, kun ei kukaan pääse synttäreille.
Todella noloa tollanen muiden haukkuminen facebookissa, kun itse on mokannut.
Eilen synttärit on hiukan eri kuin launantain synttärit ja se lauantai on todella huono päivä. Lähti munkin poika tänään synttäreille.
Tänään ihmiset on vielä kotona, mutta huomenna ei.
Meillä ei juhlia ole, mutta monella on!
Tämä äiti olisi voinut siirtää synttäreita ensi viikolle, moni on kotona kesäkuun alussa.
Meillä lapsi täyttää huomenna 9v ja joka kerta on juhlittu päättäjäispäivänä.jos ei oo päättäjäiset sattuneet sille päivälle ne on sit siirretty :) me halutaan juhlia just päättäjäispäivänä! Aina on tulleet kaikki kutsutut!
Kyllä pitää aika uuno olla, jos ei lapsiperheessä tiedetä huomisen olevan peruskoulussa ja lukioissa päättäjäispäivä. En itse asiassa tiedä ketään, joka ei tajuaisi tätä...
Vaikka ei lähipiirissä yo-juhlia olisikaan niin aika ajattelematonta pitää juhlat valmistujaispäivänä. Ja varsinkin ajattelematonta valittaa siitä, että joku ei pääse paikalle. Vähän ohiksena, että jokunen vuosi sitten saatiin hääkutsu ja häät oli just valmistujaispäivänä. Meillä oli silloin kummitytön ja naapurin juhlat joihin mentiin ja myöhemmin kuulin hääparin loukkaantuneen, kun me ja muutama muukin vieraista jätti juhlatväliin. Eli kyllä voisi vähän miettiä juhlapäivän valintaa.
Miksei voisi järjestää? Ei kaikilla oo silloin valmistujaisia tai kaikki eivät niihin mene. Mutta tietysti silloin pitää myös ymmärtää, ettei kaikilla sovi tulla synttäreille.
Meillä myös 1.6 synttärit. Joskus järjestetty arki-iltana, joskus edellisenä viikonloppuna ja joskus seuraavana sunnuntaina. Mutta on kyllä ymmärretty, ettei ihmiset pääse. Monta kertaa on ollut toki niinkin, etttä lapsen syntymäpäivänä on oltu itsekin lakkiaisissa ja pari kertaa on kummit antaneet lapselle lahjan samalla, kun oltu lakkiaisissa. Aina ei ole edes järjestetty, kun poika ei ole halunnut itsekään.
Oijoi, ja minä olen sattunut syntymään äitienpäivänä, aina on juhlittu.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 15:16"]
Miten se voi unohtua, että koulut päättyy ja samana päivänä on myös lakkiaiset? En ymmärrä. Ei meidänkään suvussa ole tänä vuonna yksiäkään lakkiaisia, mutta varsin hyvin silti tiedän, että nyt alkaa koulujen kesälomat ja joillakin niitä lakkiaisia voi olla.
[/quote]
No, miten ihmeessä tuollainen olisi mielessä, jos ei lähipiirissä ole yhtään koululaista, lukiolaista tms? Yliopistoissa lukukaudet vaihtelevat tosi paljon ja nyt ei ole mikään erityinen valmistujaispäivä yliopistoissa siis.
Yo-päivä voisi ihan hyvin olla myös 7. kesäkuuta. Monesti on ollut tuollainenkin päivämäärä.
Ei meillä myöskään ole mitään tietoa koulujen hiihtolomista, koska ei ole koululaisia lähipiirissä.
[/quote]
Ap:n alkuperäisen viestin äiti lienee tietoinen koulujen loppumisesta koska synttärisankari on lapsi ja siten koululainen. Se äiti tässä nyt mokasi, mutta syyttää siitä toisia. Kaikille ei sovi ohjelmaan sekä lapsen synttärit että sukulaisten lakkiaiset. Kaikki kun eivät asu samoilla paikkakunnilla tai juhlittavia voi olla useampia. Synttärit olis ollut helppo siirtää, vielä silloinkin kun äiti tajus tuon päällekkäisyyden. Oma moka jos tekee asiasta jonkun periaatekysymyksen.
Yo-päivä ei muuten ikinä ole 7.6. Myöhimmillään se on 5.6.
Mun tyttö sai myös synttärikutsun lauantaille klo 15! Kyllä siinä hetken olin huuli pyöreänä että onko tämä vitsi.
Kyseinen tyttö ei edes tullut oman tyttäreni synttäreille aiemmin kuin kutsuttiin joten saas nähdä suostuuko edes itse menemään.
Ei varmaan ole äidillä vaan lanttu nyt leikannut yhtään.