Olen niin surullinen siitä, että lapseni on ainokainen.

Ei se ainoana lapsena oleminen nyt niin kamalaa ole. Jos lapsella on kavereita eikä lähiympäristön aikuiset hemmottele ihan överisti pilalle (ja näin voi kyllä käydä useamman lapseen perheessäkin), niin kyllä lapsesta tasapainoinen aikuinen tulee. Olen itse jo aikuinen ainoa lapsi, ja ainokaisuuden myötä opin jo nuorena mm. keksimään tekemistä itselleni ja toimimaan omatoimisesti, mistä oli paljon hyötyä aikuisuudessa. Kasvatuksesta johtuen minulla ei myöskään ole koskaan ollut vaikeuksia huolehtia omista asioistani - yläasteelta lähtien vanhempani olettivat minun hoitavan itse läksyjen lukemisen ja muut opiskeluun liittyvät asiat, joten aikuisena vastuunkanto on onnistunut erinomaisesti.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 23:28"]

.....

Lapsi on rakas eikä meistä tunnu yhtään siltä, että hän ei riitä meille.

Opettele sinäkin nauttimaan omasta lapsestasi! Hän jää paljosta paitsi, jos hän kokee, ettei hän riitä, vaan kaipaat vielä jotain muuta.

[/quote]

ja tämä tässä on juuri nimenomaan se syy miksi sekondaarista lapsettomuutta ei edelleenkään ymmärretä sen vertaa että vertaistukea voisi saada. Kun suree sitä ettei saanut enempää lapsia, on automaattisesti huonompi vanhempi sille ainokaiselle? Päinvastoin, se lapsi on sitäkin rakkaampi ja kallisarvoisempi kun todella kantapään kautta ymmärtää ettei se lastensaanti ole niin itsestäänselvää! En minä tästä lapsen kuullen puhu, mutta öisin olen sallinut itselleni vapauden surra.

Hoidot ja tutkimukset lopetettiin siinä vaiheessa kun totesin ettei mun pää kestä enempää. En halua joutua ajattelemaan koko asiaa, en vastata enää kertaakaan pala kurkussa kysymykseen "koskas teille toinen tulee" enkä ennen kaikkea joutua puolustelemaan toivettani toisesta lapsesta, kun yksi terve ja täydellinen saatiin. Jouduin aikanaan puolustelemaan Clomifeninikin omalle äidilleni, nekin olisi pitänyt jättää "niille jotka niitä oikeesti tarvii, niille joilla ei oo sitä yhtäkään". 

8

Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. 

T: yhden tytön äiti

Mulla on 1 lapsi ja lapsen isällään mun lapsen lisäksi kolme muuta. Suuret on ikäerot, lapseni kohta täysikäinen ja sisarpuolet alle 7 vee.

No saa sitä surra jos ei voi saada enempää lapsia, mutta ihan naurettavaa surra sitä, jos kerran VOI saada, mutta ei ole tehnyt eikä ole tekemässä. Miksi ap itkee asiaa, johon olisi voinut itse vaikuttaa.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 23:20"][quote author="Vierailija" time="29.05.2014 klo 23:12"]

Jatkotutkimukset seuraava vaihe??? Anteeks nyt vaan, mutta mitään lääkityksiäkään ei aloiteta, ennenkuin on tutkittu kummassa on vika ja mikä se vika on. Eihän sitä muuten tiedetä kummalle määrätään ja mitä määrätään. Todellakaan ei ilman tutkimuksia määrätä clomeja tai pregnyliä yms piikkejä. Siemennestetutkimus on ensimmäinen mikä tehdään, sen jälkeen nainen ultrataan ja katsotaan kaikki hormonitasot, mikäli siemennesteanalyysissä kaikki on normaalisti. Toinen vaihe on mahdolliset lääkehoidot, kolmas on inseminaatio ja neljäs on ivf. Mikäli simpat ok ja mitään selkeetä vikaa ei naisestakaan löydy, jota voitais korjata (munatorvet tukossa yms).

[/quote]

Meille kirjoitettiin yksityisellä suoraan Clomit, seuraavalla käynnillä piikit lisäksi. Lääkäri arveli mun hormonikierron olevan vielä epäbalanssissa, kun yksi lapsi tosiaan oltiin jo saatu. Perusultra toki tehtiin kummallakin käynnillä, mutta aukiolotutkimukset ja simppa-analyysi olisi ollut seuraava vaihe, mutta siihen emme enää halunneet.  Clomit on niin perushuttua että niitä kirjoitellaan kyllä herkästi heti alkuunsa niillekin joilla ei ensimmäinenkään lapsi ota tullakseen.

8

[/quote]

aiemmin sanoit, että lapsi on viisi ja olette yrittäneet clomeilla ja piikeillä heti syntymästä asti saada toista, mutta tuo aika yrittämistä riitti, ettekä halunneet "jatkotutkimuksiin". Lääkäri antoi teidän yrittää viis vuotta pelkillä clomeilla ilman mitään lisätutkimuksia? Joopajoo.

Kyllä, suren samaa asiaa myös. Saimme todella toivotun ainokaisen hoidoilla mutta toinen olisi jo vaatinut luovutetun munasolun käyttöä, mihin en uskaltanut lähteä. Olen äärettömän kiitollinen saamastani ihanasta isosta lahjasta, lapsestani, mutta se ei estä surua siitä, että perheemme jäi pieneksi. Vauva ja taaperoaika oli rasittavuudessaankin aivan mahtavaa aikaa, senkin olisin halunnut kokea toistamiseen. Mutta tuo lainasukusolun käyttö nousi kohdallani ylipääsemättömäksi esteeksi ja sen kanssa on elettävä.

surua ei todellakaan lievitä utelut, että koskas seuraava tulee tai tutun kommentit siitä, että ainokaiset ovat aina jollain tavalla erikoisia.

Ja mun mielestä jokaisella on oikeus surra, että elämä ei mennyt niinkuin strömsössä. Se on inhimillistä eikä keltään pois.

[/quote]

aiemmin sanoit, että lapsi on viisi ja olette yrittäneet clomeilla ja piikeillä heti syntymästä asti saada toista, mutta tuo aika yrittämistä riitti, ettekä halunneet "jatkotutkimuksiin". Lääkäri antoi teidän yrittää viis vuotta pelkillä clomeilla ilman mitään lisätutkimuksia? Joopajoo.

[/quote]

Ymmärrätkö tarkoituksella väärin? Missä välissä sanoin syöneeni viisi vuotta Clomeja? Toista lasta yritettiin heti perään, ihan luomuna. Ensin "tulee jos on tullakseen"-ajatuksella, sitten ovistestailuilla, kiertojen laskennalla, mittailulla ja ajoittelulla. Kun ei tärpännyt, hakeuduttiin yksityiselle 16 kk yrittämisen jälkeen. Clomit kirjoitettiin kolmelle kierrolle joista ei tärpännyt, jonka jälkeen jatkettiin toiset kolme kiertoa Clomeilla ja piikeillä. Tarkoituksena oli antaa lisäpotkua ovulaatiolle. Tämän jälkeen olisi olleet tutkimukset edessä, meillä aktiivista yrittämistä, mittaamista ja tikuttelua takana kaksi vuotta ja avioliitto hajoamispisteessä joten luovutettiin. Poika on nyt viisi, edelleen ollaan ilman ehkäisyä, eikä olla edes tuulimunaa (tietääksemme) saaneet aikaan.

8