Miksi osa lapsista on huonoja syömään?

No ensinnäkin lasten aktiivisuus ja energiantarve on hyvin yksilöllistä. Meillä lapset ovat kasvaneet nollakäyrällä, mutta toinen syö noin kolme kertaa enemmän mitä toinen samassa iässä. 

Ihmiset ovat omanlaisiaan heti syntymästä lähtien. Jos otetaan sata vaikkapa 42-vutoiasta, niin hyvin harva heistä on mikään standardi-ihminen, joka nukkuu ja syö ja liikkuu ja harrastaa ja elää ja kuluttaa kuten täydellinen keskivertoihminen. Pieniruokaiset ovat aina olleet pieniruokaisia ja suuriruokaiset suuriruokaisia, aamurvirkut aamuvirkkuja jne.

geenit?

Meillä ei ole mehuja ja herkkuja tarjoiltu, mutta ruoka ei ole koskaan uponnut.

Tuttavaperheessä vanhempien esimerkki. Valittavat sipulista, rasvasta, makeudesta annosten koosta. Miten lapsi voisi kasvaa suoraksi noissa olosuhteissa.

[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 19:51"]

Tuttavaperheessä vanhempien esimerkki. Valittavat sipulista, rasvasta, makeudesta annosten koosta. Miten lapsi voisi kasvaa suoraksi noissa olosuhteissa.

[/quote]

Nirsous on suurimmaksi osaksi perinnöllistä. Joten siellä taustalla voi oikeastikin olla luontainen vastenmielisyys tiettyjä makuja kohtaan.

No minä olen ollut juuri tuollainen nirso lapsi, joka ei syönyt juuri mitään. Ei mausteita, sipulia, mitään kasviksia. Ja samanlaisia ovat lapsenikin. Nyt aikuisena syön kyllä ihan kaikkea ja rakastan vihanneksia. Yksi lapsistani on erityisen syömisrajoitteinen ja hänellä on monenlaista aistiyliherkkyyttä.

Sukuvika varmaan, meillä ainakin. Ei ole leikkiä, eikä valtataistelua, oikeasti ei vain mene alas, tai mielummin on vähän nälkäinen. Energian saa siitä ruoasta mitä syö, mutta lopputulos on laiha lapsi. Siihen nälkäänkin tottuu.

Meillä huonosyöntisyys koskee tosin herkkujakin. Samalla lailla niistä käy vaan osa ja jos ei tykkää, niin ei syö niitäkään. Yksi lapsista tykkää lihasta yli kaiken, toinen sitten syö mielellään linjalla tummaa leipää, rahkaa yms, kolmas sitten söisi vain vaaleaa leipää ja pastaa.

Kaksi näistä kolmesta on usein vatsa löysällä, aivan kuten toisella vanhemmistakin (ja allergioita ei ole, ei edes keliakiaa). Meistä vanhemmista toinen ollut todella huono syömään lapsena ja toisella ollut syömisestä huolimatta anemia. Isovanhemmista löytyy myös yksi huonosyöntinen, jota aikanaan sai houkutella syömään siinä kun sisarus söi hyvin ja tämä huono syömään sairastikin keripukin.

Kun tähän vielä lisää sen ettei vanhemmat rakasta ruoanlaittoa tai ainakaan ole siinä mitenkään erityisen hyviä, niin se ei kannusta ylimääräiseen syömiseen. Lapset syövät vain nälkäänsä ja silloinki valikoiden. Mutta ajan myötä oppivat kyllä syömään, niin ovat ne vanhemmat oppineet, ainakin melkein.

Lasten makuaisti on aikuisia herkempi (enemmän makusilmuja) ja osa lapsista (kuten aikuisistakin) on varustettu supermakuaistilla, jolloin he aistivat maut aivan eri voimakkuuksina kuin me tavikset. Lisäksi voi olla vielä maksuaistielinten toimintahäiriöitä eli aistiyliherkkyksiä. Makuaistin ominaisuudet ovat perinnöllisiä, siksi ne menevät usein suvuittain. Yksi vaihtoehto on myös allergia, josta lapsi ei vielä osaa kertoa. Jos ruoka tuntuu suussa pahalta tai myöhemmin tulee huono olo, ei  lapsi sitä mielellään syö.

On opittua ja synnynnäistä nirsoutta ja vastenmielisyyttä ruokia kohtaan. Lapsi imee tosi paljon vaikutteita vanhemmiltaan, joten on oltava tarkkana, ettei itse osoita ällötystään ruokia kohtaan. Mieltymys makeaan tai suolaiseen on synnynnäistä ja noudattelee aika usein äidin makumieltymyksiä. Myös sillä on merkitystä, syökö äiti odotusaikana monipuolisesti vai ei.

Nirsoilu liittyy myös ikään. Esim. meillä lapsi oli hurjan hyvä ja nopea syömään 2-vuotiaaksi asti ja sitten alkoi ihmeellinen nirsoilu ruokien kanssa. Myös syömisen nopeus on hidastunut nyt viiteen vuoteen mennessä jatkuvasti. Syöminen on joku ihme performanssi, vaikka kuinka yritetään, että pöydässä jutellaan normaalisti, ei pakoteta eikä painosteta lasta syömään ja annetaan aikaa. Lopulta piti laittaa aikaraja syömiselle, kun mukula vaan touhusi kaikkea muuta.

Siihen kyllä uskon, että täysin syömättömiä lapsia ei ole. Ja siihen myös, että pienelläkin lapsella voi olla syömishäiriö, jonka olemassaoloa vanhemmat voivat joko ruokkia tai yrittää sammuttaa.

Osalla lapsista ruuan syömättömyys on selitettävissä sillä, että ennemmin tai myöhemmin he saavat välipaloja ja juomia, joiden avulla pysyvät hengissä. Ja jotkut todellakin ovat hyvin hyvin pieniruokaisia luonnostaan, mitä joidenkin vanhempien on tosi vaikea tajuta. Sitten tuputetaan niitä välipaloja, kun pelätään, että länsimainen perusterve lapsi mukamas kuolisi ruuan ääressä nälkään.

Useinhan se huonosti syövä lapsi ei tosiana syö herkkujakaan. Meidän lapsella vaan ei ole se syöminen mikään iso juttu. Syö sen verran että pysyy hengissä, eikä koskaan halua mitään herkkuja, ei karkkia tms. 

[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 19:48"]

geenit?

Meillä ei ole mehuja ja herkkuja tarjoiltu, mutta ruoka ei ole koskaan uponnut.

[/quote]

Sama meillä. Vauvalla paino vaan laski syntymästä lähtien ja vieläkin laitetaan lääkärin määräyksestä öljylisiä yms ruokiin ja juomiin. Lapsi on nyt miltei 4-vuotta eikä vaan tykkää syödä MITÄÄN.(Mitään tarkoittaa myös herkut yms.) 

Oisittepa nähneet kun mun äiti hyvää hyvyyttään osti sille suklaavanukkaita ja iski nenän eteen. =D

Veljeni oli pienenä huono syömään, ei käyneet mitkään ruuat, leikkeleet, hedelmät. Maitoa olisi juonut vaikka kuinka paljon. Tutkittiin ja löytyikin allergioita monille ruoka-aineille.

Kummilapseni syö huonosti. Ei ruuat, ei herkut, ei mikään mennyt kuin hyvin pienissä erissä. Tutkimuksessa löytyi nielusta anomalia eli ihan syy vaikealle nielemiselle. Korjattiin leikkauksella.