Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelee vanhempi, kun aikuinen lapsi ei vieraile jouluna?
27.12.2020 |
Ei vieraile sen enempää äitienpäivänä, kesälomalla tai muutenkaan.
Mitä ajattelee vanhempi? Selitteleekö hän sen parhain päin, että kun sillä lapsella on niin paljon harrastuksia, ettei se ehdi? Vai syyttääkö lasta kiittämättömäksi? Vai katsooko peiliin, että mikä on pielessä, kun lapsi ei halua nähdä?
Kommentit (61)
En ole enää aikuisiällä käynyt jouluna isälläni. Ei ole kylään pyydetty kotoa muuttamisen jälkeen. Miksi siis tuppautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole SAANUT mennä jouluksi vanhemmilleni sen jälkeen kun täytin 18 ja piti muuttaa kotoa. VAnhemmillani ihme periaate että lasta elätetään vain 18v ikään, sitten heitetään se ulos ja yhteydenpito loppuu siihen.
Vietin monet joulut yksin opiskelija-asunnossa, siis todella yksin, koko kerrostalossa vain mun asunnossa paloi valo.
Olen saanut sittemmin lapsia, mun vanhemmat ei ole nähneet niitä koskaan, ei tulleet ristiäisiin vaikka kutsuin.
Elävät elämäänsä kaksin niinkuin heillä ei olisi ollenkaan lapsia. Sisaruksella sama kohtalo myös eli ulos kotoa yksin pärjäämään kun täytti 18.
Mun vanhemmat tuskin selittelee mitenkään tätä että lapset ei käy jouluna tai ylipäätään koskaan, sillä heidän mielestään asian kuuluu ollakin juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole SAANUT mennä jouluksi vanhemmilleni sen jälkeen kun täytin 18 ja piti muuttaa kotoa. VAnhemmillani ihme periaate että lasta elätetään vain 18v ikään, sitten heitetään se ulos ja yhteydenpito loppuu siihen.
Vietin monet joulut yksin opiskelija-asunnossa, siis todella yksin, koko kerrostalossa vain mun asunnossa paloi valo.
Olen saanut sittemmin lapsia, mun vanhemmat ei ole nähneet niitä koskaan, ei tulleet ristiäisiin vaikka kutsuin.
Elävät elämäänsä kaksin niinkuin heillä ei olisi ollenkaan lapsia. Sisaruksella sama kohtalo myös eli ulos kotoa yksin pärjäämään kun täytti 18.
Mun vanhemmat tuskin selittelee mitenkään tätä että lapset ei käy jouluna tai ylipäätään koskaan, sillä heidän mielestään asian kuuluu ollakin juuri näin.
Surullinen tarina. Ja kohtalotovereita sinulla varmasti Suomessa löytyy. Olen pahoillani puolestasi. Vanhempien pitää olla jotenkin tosi vaurioituneita, että voivat toimia omaa lastaan kohtaan noin.
En tiedä mitä narsistiäitini minusta ajattelee, eikä kyllä kiinnostakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole SAANUT mennä jouluksi vanhemmilleni sen jälkeen kun täytin 18 ja piti muuttaa kotoa. VAnhemmillani ihme periaate että lasta elätetään vain 18v ikään, sitten heitetään se ulos ja yhteydenpito loppuu siihen.
Vietin monet joulut yksin opiskelija-asunnossa, siis todella yksin, koko kerrostalossa vain mun asunnossa paloi valo.
Olen saanut sittemmin lapsia, mun vanhemmat ei ole nähneet niitä koskaan, ei tulleet ristiäisiin vaikka kutsuin.
Elävät elämäänsä kaksin niinkuin heillä ei olisi ollenkaan lapsia. Sisaruksella sama kohtalo myös eli ulos kotoa yksin pärjäämään kun täytti 18.
Mun vanhemmat tuskin selittelee mitenkään tätä että lapset ei käy jouluna tai ylipäätään koskaan, sillä heidän mielestään asian kuuluu ollakin juuri näin.Surullinen tarina. Ja kohtalotovereita sinulla varmasti Suomessa löytyy. Olen pahoillani puolestasi. Vanhempien pitää olla jotenkin tosi vaurioituneita, että voivat toimia omaa lastaan kohtaan noin.
Kohtalotovereita todellakin löytyy. Ja paljon. Asia on vaan niin tabu että kukaan ei kehtaa ääneen sanoa että on täysin vanhempiensa hylkäämä. Minäkään en kehtaa, vaan salailen/piilottelen/kaunistelen asiaa. Vain anonyymina voi sanoa asian ääneen.
Pahinta on se että häpeä jää yksin lapselle. Sillä aina jos joku saa tietää asiasta (ettei ole välejä vanhempiin) niin kuulija automaattisesti syyttää siitä lasta. Ajatellen että se aikuinen lapsi on ilkeä ja aiheuttanut tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole SAANUT mennä jouluksi vanhemmilleni sen jälkeen kun täytin 18 ja piti muuttaa kotoa. VAnhemmillani ihme periaate että lasta elätetään vain 18v ikään, sitten heitetään se ulos ja yhteydenpito loppuu siihen.
Vietin monet joulut yksin opiskelija-asunnossa, siis todella yksin, koko kerrostalossa vain mun asunnossa paloi valo.
Olen saanut sittemmin lapsia, mun vanhemmat ei ole nähneet niitä koskaan, ei tulleet ristiäisiin vaikka kutsuin.
Elävät elämäänsä kaksin niinkuin heillä ei olisi ollenkaan lapsia. Sisaruksella sama kohtalo myös eli ulos kotoa yksin pärjäämään kun täytti 18.
Mun vanhemmat tuskin selittelee mitenkään tätä että lapset ei käy jouluna tai ylipäätään koskaan, sillä heidän mielestään asian kuuluu ollakin juuri näin.Surullinen tarina. Ja kohtalotovereita sinulla varmasti Suomessa löytyy. Olen pahoillani puolestasi. Vanhempien pitää olla jotenkin tosi vaurioituneita, että voivat toimia omaa lastaan kohtaan noin.
Kiitos, olipa kiltisti sanottu ;)
Yleensä saan vain haukkumista ja syyttelyä tästä asiasta.
Kyllä 99,99% vika on vanhemmissa, jos aikuiset lapset ei pidä yhteyttä.
Omilla vanhemmilla oli useampi lapsi joita kaikkia kaltoinkohtelivat pahasti. Kyllä niillä riittää kiirettä selitellä että jokainen lapsista on niin huono ja kiittämätön kun eivät yksikään käy eikä soittele.
Mun suurin haave olisi hyvät ja rakastavat vanhemmat ja sellaisten kanssa ilman muuta pitäisin yhteyttä ja olisin läheinen. Harmi että haaveeni ei tule toteutumaan koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vieraile jouluna enkä muutenkaan. Minulle riitti 28 vuotta haukkumista ja mitätöimistä. Muriskoon keskenään, yksin.
Suomessa on kylmä, tyly ja väkivaltainen kasvatusperinne. Minä en ihmettele ollenkaan jos joku kertoo ettei mene jouluksi vanhemmille tai että välit on poikki vanhempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten nämä ” unohdetut” vanhemmat usein pitävät suosikkilapsenaan sitä, joka ei koskaan käy ja se, joka auttaa päivittäisissä askareissa ja vierailee, niin hän on kiukuttelun kohde? Tiedän tapauksen, jossa suosikkipoika ei käynyt äitinsä luona viiteen vuoteen ja tämän pojan lapsia ei isoäiti nähnyt kymmeneen vuoteen ja sitten olikin jo myöhäistä.
En ole nähnyt lastani kymmeneen vuoteen. Enkä lapsenlapsiani lainkaan. Ihan vieraita on. He eivät ole elämässäni läsnä ja näinollen en heitä ikävöikään. Ei ole kiintymyssuhdetta lapsenlapsiin ja oma lapseni ei ole ilmaissut millään lailla haluavansa tavata. Elämää vain voi jatkaa ja nauttia olemassa olevista ihmisistä, jotka ovat mukana elinpäivissä. Elämänsä voi rakentaa muutoinkin kuin roikkumalla lapsissaan kiinni.
Kuulostat paljon äidiltäni. Tiedät kyllä, miksemme ole tavanneet kymmeneen vuoteen, ja mikset ole tavannut lapsenlapsiasi lainkaan. Samana päivänä, kun myönnät mitä lapsuudessani tapahtui ja mitä sinä olet tehnyt minulle, tulemme luoksesi, saat kaiken anteeksi ja nähdä lapsenlapsesi. Sinulta en odota anteeksipyytelyjä, ainoastaan se, ettei minua mitätöidä.
Haukut minua narsistiksi ja mielisairaaksi tuntemillesi ihmisille. Ymmärrän sen selviytymiskeinonasi. Sysäämällä syyn välirikosta minun harteilleni, pääset itse pälkähästä. Sillä kyllä ihmiset puhuvat ja ihmettelevät.
Lapsessa roikkumisella viittaat varmasti hokemaasi yksin selviytymisen mantraan. Ketään ei saa tarvita, ketään ei saa rakastaa, pitää pärjätä aina yksin. Normaali kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä oli sinulle sairasta, ja se teki varmasti hyvin kipeää. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä opetella ottamaan vastaan rakkautta edes pienissä annoksissa.
Hyvää alkavaa vuotta kaikesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten nämä ” unohdetut” vanhemmat usein pitävät suosikkilapsenaan sitä, joka ei koskaan käy ja se, joka auttaa päivittäisissä askareissa ja vierailee, niin hän on kiukuttelun kohde? Tiedän tapauksen, jossa suosikkipoika ei käynyt äitinsä luona viiteen vuoteen ja tämän pojan lapsia ei isoäiti nähnyt kymmeneen vuoteen ja sitten olikin jo myöhäistä.
En ole nähnyt lastani kymmeneen vuoteen. Enkä lapsenlapsiani lainkaan. Ihan vieraita on. He eivät ole elämässäni läsnä ja näinollen en heitä ikävöikään. Ei ole kiintymyssuhdetta lapsenlapsiin ja oma lapseni ei ole ilmaissut millään lailla haluavansa tavata. Elämää vain voi jatkaa ja nauttia olemassa olevista ihmisistä, jotka ovat mukana elinpäivissä. Elämänsä voi rakentaa muutoinkin kuin roikkumalla lapsissaan kiinni.
Kuulostat paljon äidiltäni. Tiedät kyllä, miksemme ole tavanneet kymmeneen vuoteen, ja mikset ole tavannut lapsenlapsiasi lainkaan. Samana päivänä, kun myönnät mitä lapsuudessani tapahtui ja mitä sinä olet tehnyt minulle, tulemme luoksesi, saat kaiken anteeksi ja nähdä lapsenlapsesi. Sinulta en odota anteeksipyytelyjä, ainoastaan se, ettei minua mitätöidä.
Haukut minua narsistiksi ja mielisairaaksi tuntemillesi ihmisille. Ymmärrän sen selviytymiskeinonasi. Sysäämällä syyn välirikosta minun harteilleni, pääset itse pälkähästä. Sillä kyllä ihmiset puhuvat ja ihmettelevät.
Lapsessa roikkumisella viittaat varmasti hokemaasi yksin selviytymisen mantraan. Ketään ei saa tarvita, ketään ei saa rakastaa, pitää pärjätä aina yksin. Normaali kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä oli sinulle sairasta, ja se teki varmasti hyvin kipeää. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä opetella ottamaan vastaan rakkautta edes pienissä annoksissa.
Hyvää alkavaa vuotta kaikesta huolimatta.
Uskomatonta. Tää kirjoitus oli sanasta sanaan mun tilanne äitini kanssa. Aivan täysin yksi yhteen. Minäkin haluaisin että asiat korjaantuisi, enkä edes odota anteeksipyyntöjä, mutta kaikki lapsuudessa tapahtunut (silmitön väkivalta lapsiin kohdistuen, nöyryytys, alistaminen, järkyttävä vallankäyttö kosken syömisen/juomisen/vessakäyntien kontollointia, ja vuosikymmeniä jatkunut loukkaaminen ja nälviminen ja arvostelu) pitäisi MYÖNTÄÄ EIKÄ KIELTÄÄ. Vaikka tapahtuneille on iso määrä silminnäkijöitä ja todistajia, vanhempani syyttävät lapsiaan hulluiksi ja mielenvikaisiksi jotka keksivät nämä muistot omasta päästä kiusaten vanhempiaan.
Niin kauan kun täysi valehtelu, kiistäminen ja kielto jatkuu, emme ole tekemisissä. Valinta on vanhempieni.
Tuo ylempänä lainattu marttyyriboomeri joka selittää ett oma lapsi on ihan EVVK ja lapsenlapset ihan se ja sama, mokomat räkänokat, valehtelee niin että korvat heiluu. Rivien välistä näkee että harmittaa ja surettaa ja ei todellakaan ole se ja sama.
Vanhemman vastuulla on pyytää anteeksi lapseltaan perseilynsä. Otapa nyt asia hoitaaksesi äläkä turhaan teeskentele ettei muka kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet luulee että ongelmaperheissä/dysfunktionaalisissa perheissä ongelmat jäisi sinne lapsuuteen. Ei jää.
Se sama kaltoinkohtelu mitä lapsille tehtiin, jatkuu aikuisena ja saa vain uusia muotoja. Lähes aina ne vanhemmat on täysin rajattomia. Loukkaavat lapsiaan verisesti, ilkkuvat vahingoniloisena, kiristävät, uhkailevat... siis kaikkea mahdollista epätervettä. Omassa lapsuudenperheessä fyysinen väkivaltakin jatkuu yhä. Isä käy aikuisten tyttärien kimppuun ja pyöräyttää tukkapöllyn tai läimäisee korvatillikan. Edelleen vanhemmat tiuskii, käskyttää, komentelee ja karjuu.
Tän takia ei huvita mennä jouluksi. Saamaan selkäänsä ja pelkäämään isää. Kestämään sitä samaa paskaa mitä lapsena piti sietää.
Tämä siis vain tiedoksi tän ketjun parille kukkahttu-moralisoijalle. Se väkivalta ei oikeastaan koskaan jää sinne lapsuuteen vaan seuraa aikuisuuteen, tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten nämä ” unohdetut” vanhemmat usein pitävät suosikkilapsenaan sitä, joka ei koskaan käy ja se, joka auttaa päivittäisissä askareissa ja vierailee, niin hän on kiukuttelun kohde? Tiedän tapauksen, jossa suosikkipoika ei käynyt äitinsä luona viiteen vuoteen ja tämän pojan lapsia ei isoäiti nähnyt kymmeneen vuoteen ja sitten olikin jo myöhäistä.
En ole nähnyt lastani kymmeneen vuoteen. Enkä lapsenlapsiani lainkaan. Ihan vieraita on. He eivät ole elämässäni läsnä ja näinollen en heitä ikävöikään. Ei ole kiintymyssuhdetta lapsenlapsiin ja oma lapseni ei ole ilmaissut millään lailla haluavansa tavata. Elämää vain voi jatkaa ja nauttia olemassa olevista ihmisistä, jotka ovat mukana elinpäivissä. Elämänsä voi rakentaa muutoinkin kuin roikkumalla lapsissaan kiinni.
Kuulostat paljon äidiltäni. Tiedät kyllä, miksemme ole tavanneet kymmeneen vuoteen, ja mikset ole tavannut lapsenlapsiasi lainkaan. Samana päivänä, kun myönnät mitä lapsuudessani tapahtui ja mitä sinä olet tehnyt minulle, tulemme luoksesi, saat kaiken anteeksi ja nähdä lapsenlapsesi. Sinulta en odota anteeksipyytelyjä, ainoastaan se, ettei minua mitätöidä.
Haukut minua narsistiksi ja mielisairaaksi tuntemillesi ihmisille. Ymmärrän sen selviytymiskeinonasi. Sysäämällä syyn välirikosta minun harteilleni, pääset itse pälkähästä. Sillä kyllä ihmiset puhuvat ja ihmettelevät.
Lapsessa roikkumisella viittaat varmasti hokemaasi yksin selviytymisen mantraan. Ketään ei saa tarvita, ketään ei saa rakastaa, pitää pärjätä aina yksin. Normaali kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä oli sinulle sairasta, ja se teki varmasti hyvin kipeää. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä opetella ottamaan vastaan rakkautta edes pienissä annoksissa.
Hyvää alkavaa vuotta kaikesta huolimatta.
Uskomatonta. Tää kirjoitus oli sanasta sanaan mun tilanne äitini kanssa. Aivan täysin yksi yhteen. Minäkin haluaisin että asiat korjaantuisi, enkä edes odota anteeksipyyntöjä, mutta kaikki lapsuudessa tapahtunut (silmitön väkivalta lapsiin kohdistuen, nöyryytys, alistaminen, järkyttävä vallankäyttö kosken syömisen/juomisen/vessakäyntien kontollointia, ja vuosikymmeniä jatkunut loukkaaminen ja nälviminen ja arvostelu) pitäisi MYÖNTÄÄ EIKÄ KIELTÄÄ. Vaikka tapahtuneille on iso määrä silminnäkijöitä ja todistajia, vanhempani syyttävät lapsiaan hulluiksi ja mielenvikaisiksi jotka keksivät nämä muistot omasta päästä kiusaten vanhempiaan.
Niin kauan kun täysi valehtelu, kiistäminen ja kielto jatkuu, emme ole tekemisissä. Valinta on vanhempieni.
Meillä oli ihan samanlaista, olen tuon lainaamasi viestin kirjoittaja.
Mietin, että viestistäni voi saada kuvan minun kiristävän lapsenlapsien näkemisellä. Kysehän ei ole siitä, vaan heidän suojelemisestaan. Mummo-lapsenlapsi -suhde ei voi alkaa eikä perustua oletukseen, jonka mukaan lasten äiti on mielisairas, h*oraava sekopää, joka olisi kuulunut jo lapsena hullujenhuoneelle.
Pitäisi myöntää ensin, ettei kaikki mennyt niin kuin Strömsöössä, ja miten tästä jatketaan eteenpäin. Jatketaanko oman tyttären haukkumista ja tap pouhkauksia kuten ennenkin, vai saadaanko aikaan kahden aikuisen ihmisen tasavertainen suhde. Ihmissuhde, joka olisi edes auttavasti terve. Se on mielestäni edellytys isovanhempien ja lasten tapaamiselle, muuten lapsenikin "menevät pilalle", eikä sukupolvien kaltoinkohtelun ketju katkea nytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ymmärtävät ja rakastavat minua sellaisena kuin olen - introverttinä ja epäsosiaalisena. Kyläilen silloin kuin muita ei ole kylässä. He eivät selittele muille, miksi en ole sukujuhlissa, eikä heidän tarvitse.
Tällainen asia kun ei kuulu muille. Toki se voi pelottaa, kun joku uskaltaa tehdä ja elää kuten itse haluaa eikä noudata suvun "sääntöjä ja normeja".
Munkin vanhemmat ovat jossain vaiheessa hyväksyneet minut introverttinä. Mutta kyllä siitä piti kymmenisen vuotta vääntää ensin. Ottivat loukkauksena sen, etten jaksa olla 5 päivää joulua viettämässä, enkä halua tulla viikoksi sukulaisperheen luo kesällä, kun on omiakin menoja. Syyllistettiin ja vaadittiin, että sukulaisiin on pakko pitää yhteyttä. Kyllä se sitten vähitellen muuttui. En tiedä miksi, ehkä he tajusivat että 30-vuotias ei enää luonteeltaan muutu. Tai ehkä he lukivat jonkun "Näin ymmärrän introverttilasta"-kirjan. Nykyään he eivät enää odota että olen yli 2 yötä kerralla kylässä.
Boomerit ei ikinä myönnä mitään. Ei koskaan. Ovat ennemmin kuolemaansa välirikossa lapsiinsa, kuin myöntäisivät virheensä ja törkeilynsä!
Ahne sukupolvi aiheuttaa syöpää läheisilleen.
Boomereista kun aika jättää, kollektiivisesti kansakunta voi sen jälkeen paremmin. Julmat, itsekkäät, ahneet lapsenpieksäjät onneksi jäävät jossakin vaiheessa historiaan.
Mun narsistinen anoppi kertoo, että hänen poikansa (miehen veli) ei laiskuuttaan käy. Käy n. kerran viidessä vuodessa, silloinkin on meillä tai mökillä. Asuu 400 km päässä. Miehen sisko käy jouluna ja kesällä. Mun mies käy nykyään harvakseltaan vaikka äitinsä asuu melkein naapurissa. Mä ja lapset ei käydä ikinä.