En siedä enää parisuhdettani, mieskin varmaan pettää, aivan sama.

Niin. Olen väsynyt elämääni, ei kiinnosta mikään ja olen kai masentunut (kuten me kaikki, ei kovin omalaatuinen ongelma). Mutta se ei ole tän viestin pointti, ihan vaan pohjatietona kun suhtaudun nykyään kaikkeen aika aivan sama -meiningillä.

Miehellä alko töissä uusi projekti jo joitain aikoja sitten. Aluksi sitä ärsytti koko projekti ja inhos tiimiläisiä ja valivali oli joka ikinen arki-ilta ihan perus kauraa. No siihen sitten myöhemmässä vaiheessa liitty nuori KTM-nainen mukaan kun nähtiin tarpeelliseksi. Alko heti ärsyttään, miten tää mies tosta "tytöstä" puhui (se on siis aika vastavalmistunut, mutta silti yli 30 kuten mekin käsittääkseni se nainen), että tulee noi tuoreet maisterit päsmäröimään ja niiden substanssi- ja käytännön tason osaaminen on nollaluokkaa ja voi että sitä naurattaa kun jakkupuvussa oikein töihin tulee, jooo todella hassua ja ihan erikoista. Alko ällöttään aivan älyttömästi oman miehen persujunttisuhtautuminen tähän ihmiseen! Siis vitutti ihan suoraan sanottuna, että kehtaa uuden tulokkaan lytätä suoralta kädeltä kuin joku keskinkertanen idiootti. Koitin siis olla tän uuden tiimiläisen puolella, mun mielestä miehen asenne oli suoraan sanottuna perseestä.

Sitten meni aikaa ja ei se koko ajan jaksanut valittaa kaikesta, mutta nyt sitten alkoi taas. Ja nyt mies haukkuu kaikki muut paitsi tän KTM:n. Mä luulen, ihan rehellinen kun itselleni olen, että ne varmaan paneskelee siellä töissä. Ei se sitä leveää virnettä vaan saa peitettyä kotiin tullessaan, onhan se mies. Melkein kikattaa kun kysyn ruoan ääressä, että kuis nyt noin ilonen duunipäivä oli. Miten idiootteina oikeasti miehet naisia pitää? Näenhän mä nyt sen kun se puhelinta kyttää ja lenkkeilykin tättädädädäää kiinnostaa yllättäen! Mutta ei se mua haittaa, pitäköön hauskaa vaan.

Eli tosissaan, ihan sama oikeasti mulle. Aivan oikeasti, en välitä, en pätkääkään. Musta ei tunnu toi asia miltään. Mua ällöttää mun mies muuten, ongelma on, etten vaan jaksa kuunnella noita sen juttuja! Kun joka asiasta "tulee mieleen" toi tyyppi. Katotaan jotain mainosta ni "ai vitsi aika hauska sattuma, kuulinkin Sannilta (nimi muutettu) tosta!!" ja uutisten kaa "sivistyy vähän tuol töissä ku työkaverit (=SANNI) seuraa maailmaa ja pääsee niinku sisälle näihin juttuihin. Pitäskö sunki seurata välil?". Voi että. Mun mies ei tunnistaisi poliittista oikeeta vasemmasta, ei ehkä edes konkreettista oikeeta vasemmasta, ilman tätä vuosikausien puhemiestä eli minua, jota myös vaimoksi kutsutaan.

En vaan jaksa erota, en oikeasti jaksa. Ollaan aika boheemi perhe, mitä kasvatukseen tulee. Lapsia kaks, 10+, tosi itsenäisiä. Mutta uran olen "jäädyttänyt" puolitiehen siihen asti, että ipanat pärjää vähemmällä läsnäololla. Ei ole mulle tärkeämpää kuin he, mutta miestäni en taida kohta enää sietää. En vaan ole ihminen, joka eroaa. Tai hyppää sellaiseen. Tiedän, että tyhmä ajatus, mutta olo on semmonen epäonnistunut. Että eikö nyt voitais vetää tää esitys loppuun asti, siihen, että nuo kaks lähtee opiskelemaan ja omilleen. Ollaan nuorina saatu lapsemme.

On tää elämä kyllä yhtä sirkusta.