Kuvailkaa synnytyskipua!

Käynnistyksellä synnytin, käynnistystabuista tunti niin meni lapsivesi, lapsiveden menosta vuorokausi niin vauva oli maailmassa. Ponnistusvaihe oli 1h ja 20min. Pitkä synnytys, supistuskivut tuntui ainoastaan alaselässä ja peräsuolessa. Epiduraali auttoi hyvin mutta teho loppui kesken koska synnytys oli niin pitkä. Syödä en saanut mitään koska olin leikkausvalmiudessa. Minusta kipuun auttoi parhaiten lopussa juuri ponnistus, ponnisti tavallaan kipua vasten aina kun se oli kovimmillaan.

Mä ihmettelen näitä "menkkakivut", "kuin iso suonenveto" "mahan kovettuminen" "reisiin sattuminen" juttuja, itsellä ei tuntunut ainakaan yhtään noita. Oli vaan kova paine peräsuolessa ja jomotus alaselässä, jotka tulivat aaltoina.

Mun mielestä inhottavaa oli vain virtsarakon katetrointi :D

Mun mielestä vanha sana "poltot" kuvaa supistuskipua hyvin. Se on kovaa, kramppaavaa ja polttavaa kipua. Vähän kuin nokkosia mahassa. Itselläni yltyi avautumisvaiheen lopulla niin kovaksi se kipu, että epiduraali oli tarpeen. Ja se auttoi, vei kaikki kivut pois. Ponnistusvaiheessa en kipua tuntenut, kun epiduraali vaikutti yhä.

Musta vaan tuntui, että reisiä poltetaan liekinheittimellä. Hyvä, ettei nenässä haissut palanut liha.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:09"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:03"]

Avautumisvaiheen loppuvaihe on kovin, ponnistuvaihe kestänyt kaikissa synnytyksissä 2 minuuttia joten lyhytaikaista.

Mulla toimi ilokaasu, osasin rytmittää sen oikein.

Jokaisessa synnytyksessä olen ajatellut ponnistusvaiheen alettua että joko nyt.

Ensimmäinen oli luomusynnytys eikä sekään ollut ylivoimainen, kolme tuntia oli tekemisen meininki.

Läpi ihmiskunnan historian naiset ovat synnyttäneet ja suurin osa useita lapsia.

Nykyään on vieraannuttu kaikesta normaalista ja synnytyskin koetaan jonaan hirveänä peikkona.

[/quote]

Kipaisehan ensin kerralla laitokselta kotiin niin että kurkkaan keskolan ovelta. Näet sieltä, että tosiaankaan ei raskaudessa ja synnytyksessä mene kaikki aina hyvin. Jos oltaisiin tässä niin hirveän luonnollisia, niin aika moni äiti ja lapsi kuolisi synnytyksessä.

Eniten synnytyksiä pelkäävät äidit, jotka ovat jo aiemminkin synnyttäneet. Kyllä se kertoo jo aika paljon siitä millainen synnytys voi olla.

 
[/quote]
Niinpä. Kumma kun aina vaan väheksytään synnytyksen vaarallisuutta ja rajuutta. Jos se olisi ihan läpihuutojuttu niin silloinhan juuri ne jotka ovat jo aiemmin synnyttäneet eivät enää pelkäisi synnytystä ja kyllä se on oikeasti ihan päin vastoin.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:48"]Kipu on voimakasta ja ainutlaatuista.
Se on niin alkukantaista, että unohdat kaiken muun.
Anna kroppasi tehdä työ. Anna mielesi vapautua ja anna kivun tulla. Älä laita vastaan vaan tiedä, että tuleva lapsesi tekee matkan syntyäkseen.
Kuulostaa "hihhuloinnilta mutta toimii! :)
Matkasi äitiyteen alkaa. Kipu on vain tunne siinä missä muutkin tunteet. Avautumiskipu on mun mielestä polttavaa ja pistävää(terävää) ja ponnistuskipu taas enemmän polttavaa ja repivää.
Pelätä ei tarvitse...! :)
Ps: Kipulääkkeet ja puudutteet auttavat jaksamaan!;)
Älä laita vastaan vaan anna kivun rytmittää vauvan syntyminen! :)
[/quote]
Minä en ainakaan sen hirveän kivun keskellä pystynyt ajattelemaan hetkeäkään sitä että vauva tekee tuloaan kivun kautta. Kaikki voima meni hengissä pysymiseen.

Miehet voi   kokeilla  mukailla synnytyskipua sillä  lailla että juovat pullollisen  risiiniöljyä ja laittavat sitten tapin peräreikään. Sitten  antavat masun ja suoliston temmeltää.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 23:13"]Käynnistyksellä synnytin, käynnistystabuista tunti niin meni lapsivesi, lapsiveden menosta vuorokausi niin vauva oli maailmassa. Ponnistusvaihe oli 1h ja 20min. Pitkä synnytys, supistuskivut tuntui ainoastaan alaselässä ja peräsuolessa. Epiduraali auttoi hyvin mutta teho loppui kesken koska synnytys oli niin pitkä. Syödä en saanut mitään koska olin leikkausvalmiudessa. Minusta kipuun auttoi parhaiten lopussa juuri ponnistus, ponnisti tavallaan kipua vasten aina kun se oli kovimmillaan.
[/quote]

Höpöhöpö. Tätä en usko.

Kaverini kertoi että kivut ovat helvetilliset ja menkkakivut ei mitään siihen verrattuna, vaikka vähän samantyylisiä olikin. No, itse menin synnyttämään mutta omat menkkakivut oli kyllä aika lähellä. Synnytyksessä toki oli paljon muutakin kivuliasta ja ennen kaikkea epämiellyttävää, mutta mun menkkakivut tuli myös sellaisina aaltoina. Koko ajan hirveä paine ja jomotus ja kipu , kunnes tulee todella teräviä kipuja, aivan kuin joku iskisi puukolla. Menkat aiheutti myös outoja "kouristuksia" ja paineen tunnetta peräpäässä. Itse voin siis sanoa että omat menkkakivut oli todella samanlaiset synnytyskipujen kanssa. Menkkakivut vain kesti helvetillisinä vain n. tunnin kunnes joku lääke alkoi vaikuttaa, mutta synnytys kesti kauemmin..

Minulta on mennyt auto-onnettomuudessa reisiluu poikki. Kipu oli helvetillinen, mutta silti kokemani synnytyskipu oli pahempi. Synnytyskipua pahensi se, että minulle laitettiin oksitosiinitippa supistusten vauhdittamiseksi. Kipu salpasi hengityksen. Se tuntui siltä kuin vatsan päältä reisiin saakka olisi mennyt painava kyntöaura edestakaisin. En vaan kyennyt hengittämään. Ilokaasu ei auttanut mitään, ainoastaan epiduraali.

Synnytyskipu on kuin lantio olisi tulessa. Polttava kipu alaselässä ja nivusissa. Avautumisvaiheen viimeinen puoli tuntia on mulle pahin. Lapset on olleet aika korkealla loppuun asti ja laskeutuneet tuolloin. Se tunne ei ole enää polttava kipu, vaan paineentunne kuin olisi keilapallo persuksissa. Ponnistusvaiheet ei ole olleet kipeitä vaan helpottavan tuntoista ja menneet nopeasti. Synnyttäminen on kivusta huolimatta mahtava kokemus. Se tunne synnytyksen jälkeen on uskomaton. Inhoan olla raskaana, mutta voisin synnyttää joka vuosi.

Synnytyskivun on mitattu olevan kovin kipu, jota ihminen pystyy tuntemaan ja sen vuoksi ei voi myöskään pyörtyä, sillä se pakottaa olemaan hereillä. Sitä on mahdotonta yrittää palauttaa muistikuvin mieleen, sillä vertauskohteita ei ole. Mielestäni on reilua kertoa synnyttävälle, että se kipu on kamala, koska sitä se tosiaan on. Mutta siihen on myös lievityskeinot tarjolla. Ponnistaa en haluaisi ilman kivunlievitystä. sillä voin vaan kuvitella miltä tuntuisi ilman kipulääkettä kokea kuinka sukuelimet repeävät.

Kipu on mielestäni luonnollista ja jotenkin "pehmeää". Minulla kipu ei ole ollut sellaista, että tekisi mieli huutaa. Olen sulkeutunut omaan transsiini hengitellen ja matalaa aaaaaata toistellen. Kamalin vaihe on avautumisvaiheen loppuosa juuri ennen ponnistusta. Olen ollut todella kipeänä n. Tunnin, sitä ennen tuntikausien menkkamaiset kivut jotka helposti kestettävissä. Itselläni supistukset ovat molemmissa synnytyksissä säilyneet lyhyinä loppuun asti, ehkä siksi olen kokenut ne edes jollain lailla siedettäviksi. Luomusynnytyksessä kaksi viimeistä supistusta enne ponnistusvaihetta sattuivat niin, että luulin tajun lähtevän. Sitten pääsi ponnistamaan eikä ollut enää ihan niin paha. Itse neuvoisin muisen tapaan että älä taistele yhtään kipua vastaan! Ei uskoisi mutta silloin menee jollain tapaa kivun "tahdissa". itse seisoin/kävelin tukea vaatentoisen synnytyksen ponnistusvaiheeseen asti. Supistuksen tullessa menin vaistomaisesti alas, vähän kuin kyykkyyn. Tällä tyylillä avautumisvaihe oli taputeltu tunnissa. Tsemppiä!

Ilman kivunlievitystä ainakin itselläni se avautumisvaiheen kipu oli aivan järkyttävää: tuntui kuin kroppa revittäisiin kahtia. Supistukset ja itse ponnistusvaihe oli pikku juttu siihen loppuvaiheen avautumiseen verrattuna. Ekassa synnytyksessä sain kivunlievitystä, joten silloin se kipu oli vielä siedettävää, mutta tokassa synnytyksessä en ehtinyt erinäisistä syistä saada kivunlievitystä, mikä omassa tapauksessani vaikutti haitallisesti synnytyksen etenemiseen, sillä olin kivusta ihan paniikissa ja repeämiä tuli, kun synnytys ei ollut kovin hallittu eikä ehtinyt tapahtua täysin synnytyssalissa (mut oli jätetty toiselle puolelle sairaalaa yksin sen avautumisvaiheen ajaksi, mutta yhtäkkiä se synnytys alkoikin edetä todella nopeasti jne.). Onneksi sen kivun tavallaan "unohtaa", kun lapsi on syntynyt.

Riippuu varmastikin sekä naisesta, että synnytyksestä...itselläni tuoreessa muistissa eka synnytys: pahin oli mun mielestä se aika koton ennen sairaalaan pääsyä.

Kipu oli järkyttävä, aivan kuin koko keskivartalon alue olisi tulessa ja vatsaa nyljettäisiin sisäpuolelta. Supistukset olivat niin kovat, että näin valkoista ja tähtiä... Ja oksensin kahdesti kivun takia. Lopulta en kyennyt edes ouhumaan ja huusin kuin teuraseläin, ja mies hoiti meidät sairaalaan. Neljä tuntia lisää huutoa ja järjetöntä tuskaa, kunnes voitiin laittaa epiduraali. Se oli taivaallista, halleluja!!

Hengittelin ilokaasua myös, se auttoi myös. Epiduraali ei vienyt kaikkea kipua pois, mutta teki siitä siedettävää. Ja se ilokaasu vie kärjen siltä supistuskivulta.
Ponnistusvaihe oli nopea ja tuntui siltä, että repeän kokonaan kahtia. Se oli kuitenkin paljon helpompaa kipua kuin supistukset.
Kipu on tosiaan ihan hirveä, mutta unohtuu nopeasti. Nimim."toinen vauva haaveissa"

3 synnytystä kokeneena, olivat kaikki vähän erilaisia. Mutta en tarvinnut kivunlievitystä supistus/avautumisvaiheessa, kipu oli siedettävää, helposti kestettävissä, kun se ajatteli johtavan synnytykseen ja olevan "hyödyllistä". Oli menkkakipua muistuttavaa minulla, mutta tietysti voimakkaampaa ja aaltomaista. Ponnistusvaihe on minulla ollut se pahin ja pelottavin, varsinkin kun ei tiedä kauanko se kestää. Mutta ekassa sain kohdukaulan puudutteen, ja ponnistusvaihe meni suht helposti. Toisessa synytyksessä mitään puudutetta ei ehditty antaa, joten synnytys luomuna ja ponnistusvaiheen kipu oli viiltävää ja aivan hirveää, ja vaikka kaikki tapahtui nopeasti, on tämä ollut kuitenkin se pahin synnytykseni. Kolmannessa sain taas kohdunkaulan puudutteen loppuvaiheessa ja kipu oli siedettävää.

Itselläni kivut oli myös tosi pahat aina supistuksissa. Ilokaasu sai oksentamaan. Ennen epiduraalia, aina supistuksen aikaan mun mies "hinkkas" ja pyöritteli kämmentä mun alaselässä (tosi lujaa) missä pahin kipu oli. Se autto tosi paljon, jotenki rentoutti. Sitten epiduraalin saatuani kivut oli poissa ja otin salissa päikkärit. Ponnistus ei käynyt kipeää, vaan tuntui kamala paine "peräsuolessa" aivankuin olisi tulossa vuosisadan isoin kakka. Hassua että kipeää kävi eniten silloin kun hoitaja tikkas pientä repeämää ja laitto sinne jonku puudutuspiikin. Ajattelin itse koko ajan että tämä ei voi kestää kuin enintään tunteja-päivän, vähän samalla tavalla ajattelen aina hammaslääkärissä :)

Mä en ymmärrä näitä alapeukuttajia!??!
Aloittaja kysyi "Millaista synnytyskipu on?"
Jokainen kertoo oman kokemuksensa aiheesta. Se on vähän niinkuin vertaistukea.
Vai onko niin, että toisten kokemukset on ns.oikeampia kuin toisten.
Nainen on naiselle susi vai miten se nyt meni....
Jokaisen äidin synnytys on erilainen muttei yhtään vähempiarvoinen!