Kuvailkaa synnytyskipua!

En ikinä menisi pelottelemaan esikoisen odottajaa ihan tahallani, mutta palstalaiset kyllä tietävät, että pieleenkin voi mennä ja kipu olla ihan sietämätöntä. Ihan oikeasti toivoin tajun lähtemistä nelosen kohdalla, mutta vitonen syntyi lauleskellessa (spinaali oli onnistunut ratkaisu), vaikka häneltä murtui tiukassa paikassa käsi ja joutui kipuhoitoon ja happikaappiin kolmeksi vuorokaudeksi.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:10"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:00"]Kuule, siitä selviää. Musta luonto on hoitanut hienosti, ettei sitä kipua muista tarkasti. Sattuu paljon mutta kaks synnytystä takana ja toisessa tajusin olla taistelematta kipua vastaan ja oli helpompaa. Yritä rentoutua ja älä lue näitä kauhukertomuksia liikaa.

[/quote]

Mielestäni pelko ja kauhukertomukset pitää juuri kohdata ja silloin huomaa ettei se niin paha ollutkaan. Kuten elämässä usein niin muutenkin.

[/quote]

Riippuu ihmisestä. Jos alkaa vain enemmän pelätä niin parempi jättää pahimmat kertomukset väliin. Mutta jos tuntuu että auttaa lukea kokemuksia niin siitä vaan.

Itse jätin ennen synnytystä kaikki keskustelupalstat väliin etten alkaisi pelätä. Täällä kun pyörii vaikka minkälaista vipeltäjää.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:15"]

Olisi kiva jos alapeukuttajat kommentoisivat alapeukutuksia.

[/quote]

Ne on kateellisia kun eivät ole saaneet kokea synnytystä.

20 täsmentää että kyse ei ollut luonnollisista supistuksista vaan käynnistetystä synnytyksestä. Oli käynnistelty jo viikko ja joka päivä supistellut tuskallisesti, mutta lopahtanut n. 12 h jatkuttuaan.

En ehtinyt saamaan epiduraalia, vesien menemisen jälkeen kipu oli tuskallista ja koko ponnistusvaiheen (35min) ajan huusin kuolevani. Nyt 6kk aikaa ja voisin lähteä uusintakierrokselle.

Kivunsietokyky on yksilöllistä ja luonto on hoitanut asian niin että kipua ei useimmiten muista.

Itselläni alkoi synnytys esien menolla, sen jälkeen alkoi tasaiset supistukset.

Luulin ennen synnytystä, että supistukset ovat ne pahimmat kivut, voi kuinka väärässä olinkaan.. Sen kestin hyvin ja olisin kestänyt ptempäänkin, kovaa kipua mahassa, vaikea selittää mille tuntui, mutta itse en kokenut sitä kuukautiskipujen tyylisenä, mutta sitten, se ponnistus.

Se kestikin sitten 3 tuntia! Ja se oli aivan hirveää.. Tulikin siinä ouolisolle uhottua että lapsi on ensimmäinen ja viimeinen :D

Tuttavat ketkä ovat synnyttäneet ovat omasta kokemuksestaan kertoneet että supistelu vaihe on pahin, ponnistus helpoin ja nopea. Eipä ollut minun kohdallani!

Ei supistanut vasta sitten kun aloitettiin keinotekoinen supistus ja tuntu kun olisi pahat kuukautiskivut. sitä onnea ei kauaa kestänyt kun vietiin kiireellisenä sektioon ja siinähän ei tuntunut mitään kipuja. Helppo oli.

Menin synnytykseen optimistisesti että ei se nyt niin paljon voi sattua, luonnollinen asia. Kipu oli kuitenkin sietämätöntä kun avautuminen keskeytyi pitkäksi aikaa loppuvaiheessa ja en ehtinyt saada epiduraalia tai jostain syystä eivät sitä antaneet, muistakaan lievityksistä ei ollut apua. Huusin äitiäkin siellä, kaiketi kuolemanhädässä. Jälkeenpäin hävetti. Synnytyksen aikana lääkäri kävi pottuilemassa vieressä että kipu johtuu siitä että pelkään. Mutta se kipu tosiaan unohtuu kun se on ohi. 

Avautumisvaiheen supistuskipu oli pahinta. Itselläni ei ole koskaan kovin pahoja menkkakipuja ollut, siksi en vertaisi siihen kipuun. Avautumisvaihe kesti kohdallani hyvin pitkään ja sen loppuvaiheessa huusin kivusta, oli helpotus päästä vihdoin saliin ja saada kunnon kipulääkitystä. Epiduraali vei kivut lähes kokonaan, lisäksi vetelin ilokaasua. Ponnistusvaiheessa tuntui kipua, mutta se ei silti ollut niin paha kun oli kestoltaan niin lyhytaikaista. En saanut mitään apua yltyviin supistuskipuihin, en siis osannut käyttää mitään rentoutumis- ja mielikuvaohjeita hyväkseni, mitä neuvolasta paperilappusella annettiin. Pidin niitä sen tuskan keskellä lähinnä erittäin huonona vitsinä. Kaikesta kivusta huolimatta synnytys sujui mallikkaasti eikä siitä ole jäänyt mitään traumaa. Se ei myöskään estäisi haluamasta toista lasta. Sen kivun tavallaan muistaa kyllä, mutta kuitenkaan ei tarkalleen.

Kivut ovat kuin menkkakipuja.paitsi lopussa 100kerta kovempia.Synnytykseni meni ensisynnyttäjäksi nopeasti alkoi heti sääännöllist supistukset 3 tunnin päästä alkoi olla aika kovia. Synnytys salissa olin n.3tuntia. En ehtinyt saamaan muuta kivunlievitystä kuin ilokaasua. En osaa oikeen verrata kipua avautumis ja ponnistus vaiheessa koska ponnistus vaiheen kipu oli jotenkin erilaista ja tunsin kun vauvan pää liikkui alemmas. En uskaltanut ponnistaa täysillä koska tunsin vauvan ja tuntui että repeän:D Synnytys meni hyvin ja kesti yhteensä 8h, enkä revennyt;)

Jokainen kokee kivun erinlailla. Itsellä kolme luomusynnytystä takana ja omasta tahdostani. En yksinkertaisesti ollut niiiin kipeä että olisin tarvinut kivunlievitystä. Pari kuukautta sitten kaksoset luomuna. Mulle auttoi rauhallinen ilmapiiri, ja käveleminen. Avautumisvaiheen lopussa mies painoi alaselästä akupunktiopisteitä joka oli tosi hyvä.

Kivunsieto on tietenkin yksilöllistä ja kipuun vaikuttavat monet asiat, mutta toinen synnytykseni oli i h a n järkyttävä, ja vaikka yleensä olen ns. hyvä potilas niin kyllä meinasin lyödä kätilöä, joka jälkeenpäin selitti kipua alhaisella kipukynnyksellä..?

Kipu (ilman kivunlievitystä) oli kuin teurastusta, viiltävä sapeli venyttää kehoa hiitaasti keskeltä rikkoen, jonkun kuvailemaa sähköistä valoa, filminä näin silmissä sotaelokuvien tantereen ja kahtia halkaistavan antiloopin savannilla, joka huutaa ja se ääni olin minä. Ajan ja paikan tajun menetys, tärinä ja huuto. Ponnistusvaihe oli vielä lisäksi pitkä

Mutta ensimmäinen oli taivas, ihana kokemus, mutta siihen sain epiduraalin. Siis hyvä ihminen, ota epiduraali tai spinaali.

Ekassa synnytyksessä kipu oli voimat vievää ja pyörryttävää, olo oli synnytyksen jälkeen tuskaisa ja itkuinen ja täysin voimaton, en kyennyt edes kävelemään synnyttäneiden osastolle vaan minut vietiin paareilla. Yli vuorokauden kestäneet kivuliaat supistukset vei niin totaalisesti voimat että vasta seuraavana päivänä tuntui että olin oma itseni ( lapsi syntyi aikaisin aamulla, enkä nukkunut lähes kahteen vuorokauteen lainkaan, joten sekin vaikutti olooni tietenkin). Ai niin ja jostain syystä kaikkein kivuliainta oli tikkaaminen, kun opiskelija tuhersi niiden kanssa ikuisuudelta tuntuvan ajan eikä puudutussuihke auttanut lainkaan. Itkin totaalisen väsyneesti hiljaa vaikertaen koko tikkauksen ajan ja mietin, miksi minua vielä näin kidutetaan kaiken päätteeksi :).

Toisessa taas tehtiin käynnistys kalvot puhkaisemalla, ja kipu oli hirvittävää. Kun ensimmäisessä synnytyksessä olin keskittyneen hiljainen, huusin nyt kuin hyeena, silmät pyöri päässä ja hoin että taidan kuolla enkä pysty tähän. Lapsella oli huomattavan iso pää, ja avautumisvaihe oli täyttä piinaa alusta loppuun. Todella positiivinen puoli tässä synnytyksessä puolestaan oli se, että kalvojen puhkaisusta lapsi oli alle kolmen tunnin päästä ulkona, jolloin kivut loppuivat kuin seinään ja pursuin energiaa! Nyt jännittää kolmannen synnytys kolmen kuukauden sisällä, mitenhän nyt sujuu?

Kuin suonenveto eli kova kramppi lihaksessa.

Kipu on voimakasta ja ainutlaatuista.
Se on niin alkukantaista, että unohdat kaiken muun.
Anna kroppasi tehdä työ. Anna mielesi vapautua ja anna kivun tulla. Älä laita vastaan vaan tiedä, että tuleva lapsesi tekee matkan syntyäkseen.
Kuulostaa "hihhuloinnilta mutta toimii! :)
Matkasi äitiyteen alkaa. Kipu on vain tunne siinä missä muutkin tunteet. Avautumiskipu on mun mielestä polttavaa ja pistävää(terävää) ja ponnistuskipu taas enemmän polttavaa ja repivää.
Pelätä ei tarvitse...! :)
Ps: Kipulääkkeet ja puudutteet auttavat jaksamaan!;)
Älä laita vastaan vaan anna kivun rytmittää vauvan syntyminen! :)

Supistukset oli kuin voimakkaat kuukautiskivut. Sain kaksi pudendiaali(?oon jo unohtanut nimen)piikkiä ja ponnistus ei tuntunut miltään. Pelkkää ähellystä.

Avautumisvaihe pahin ja kipu on sellaista, jota ei voi kuvailla eikä sitä voinut kuvitella etukäteen ennen kuin synnytti.

Kohta edessä taas, jeij.

olen varmaa aikamoinen luonnonoikku, mutta minä en kokenu synnytystä mitenkää erityisen kivuliaana, oikestaa vaan se voimakas painontunne peräpäässä, kun vauva todella alkoi syntyä, oli epämukavaa. minulla oli nuorena todella karmeat menkkakivut, liekö ne koulinu:) minulla kyllä muutenki korkea kipukynnys. minulla kivunlievityksinä ilokaasu+epiduraali. tosin jos vielä menen joskus synnyttämään, en ota epiduraalia, koin sen esikoisenki kanssa turhana nyt jälkeenpäin mietittynä.

Ensin on helvetilliset menkkakivut ja sitten tuntuu että perse repeää niin että toinen jalka irtoaa. Näin kuvailisin omia tuntemuksiani. Oli jotenkin yllättävää huomata olevansa suunnilleen yhtenä kappaleena sen jälkeen. Suosittelen kaikkia huumeita mitä ne keksii ehdottaa. Kyllä se siitä.