"Kivoja" asioita mitkä sinun mielestäsi tuntuu hirveän vastenmieliseltä pakkopullalta?

Vierailija kirjoitti:

Kynsistydio. Inhottavaa kun 2h venkslataan kynsiä. Senkin ajan voi käyttää muuhun.

Samaa mieltä, en muutenkaan näe jotain kosmetologikäyntiä minään hemmotteluna, vaan olisi epämiellyttävää, kun joku ropeloi naamaa lähietäisyydellä. Hieronnassa käyntikään ei kuulosta houkuttelevalta. Vieras ihminen puristelemassa mua, kun olen lähes alasti. No thanks. Nautin läheisyydestä puolisoni kanssa ja halailen lasteni ja sukulaisten kanssa, mutta en oikein tykkää tuolla tavoin päästää lähes tuntemattomia lähelleni, ehkä se on se oikea syy, että en nauti tuollaisesta.

Vierailija kirjoitti:

Oli kovat toiveet, että joku muukin inhoaisi kesää ylipäätään. Enpä nopealla silmäyksellä nähnyt täälläkään kohtalotovereita. :(

Rannalla makoilun vihaaminen on nyt peruskauraa, mutta auta armias, jos joku kritisoi kesää, niin se vastapuolen reaktio... Etenkin jos ulkona on "ihana sää".

Minä kyllä tykkään kesästä, mutta en niistä tietyistä asioista, joista kesässä joittenkin mielestä pitäisi nauttia.  Juuri tuo rannoilla makaileminen ja rantaelämä yleensäkin, en näe siinä mitään kivaa.  Lapsena se oli hauskaa, mutta nyt aikuisena ei.

En pidä mistään kesämökkeilemisistä enkä veneilyistä.  En kavereitten puutarhajuhlista ja grillailuista.  Ne on pakkopullaa.

Kesään sisältyy muita ihania asioita, joista nautin.

Kokkailu, puutarhan hoitaminen, marjastaminen, sienestäminen, jne.... Eli kaikki ns. "hyvän emännän" -puuhailut. 

Mies jaksaa vielä 15 vuoden jälkeenkin aika ajoin suuttua, kun minua ei kyseiset "naiselliset" aktiviteetit kiinnosta. En kuulemma saisi sanoa, että en pidä ruuan laittamisesta...

Vierailija kirjoitti:

Oli kovat toiveet, että joku muukin inhoaisi kesää ylipäätään. Enpä nopealla silmäyksellä nähnyt täälläkään kohtalotovereita. :(

Rannalla makoilun vihaaminen on nyt peruskauraa, mutta auta armias, jos joku kritisoi kesää, niin se vastapuolen reaktio... Etenkin jos ulkona on "ihana sää".

Kesä on lähes pyhä asia. Sitä ei saa kritisoida. Paitsi korkeintaan silloin, kun aurinko ei paista eikä ole vähintään +25 astetta lämmintä. Sinua pidetään hulluna, jos hehkutat talvea, ja normaalina, jos hehkutat kesää. Ihmettelen itsekin tuota, että miksi kaikkien pitäisi tykätä kesästä. Vuodenaika se on siinä missä muutkin.

Lahjojen antaminen. Periaatteessa ihanaa antaa toisen toivomia tai muuten just saajalle sopivia lahjoja ja nähdä se ilo toisesta ihmisestä. Mutta ku ei jaksa. Aina tulee kiire, eikä sitten kuitenkaan löydy mitään sopivaa. Meidän perhe on lähipiirin surkein lahjanantaja, kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä tahansa juhlat syntymäpäivistä hautajaisiin. Jos itse järjestäisin juhlat, ei niissä olisi mitään ohjelmaa ja lähteä ja tulla saisi miten haluaa sen parin tunnin tilaisuuden ajan ilman painostusta viipymiseen. Jos vieras tahtoo vain käydä onnittelemassa, juoda pikaisesti kahvit ja lähteä nopeasti sen jälkeen, niin olkoon niin. Hautajaisiin minua ei saa enää kirveelläkään, ellei kyseessä ole lähimmäiset läheiset. Sytytän sitten kotonani vaikka kynttilän vainajan muistolle.

Ei nyt niin kiva asia, mutta asia mitä todella inhoan, on hampaiden pesu. Se oksettaa ihan fyysisesti, enkä siksi pese hampaita kuin kerran päivässä ja silti olen pari kertaa yrjönnyt lavuaariin ja saanut pestä hampaat mahahapon vuoksi uudelleen. Kerrassaan vastenmielistä.

Töissä käyminen. Koen sen elämän hukkaan heittämiseksi. Se on epämukavaa, menee päivä ihan hukkaan, enkä saa edes niin hyvää korvausta menetetystä vapaa-ajastani, että se edes tasaisi suupieliäni ylöspäin. Vaikka olisi monen viikon loma, niin töihin lähtö *ituttaa välittömästi ekana työpäivänä. On kokeiltu alan vaihtoa ynnä muuta, mutta ongelma näyttää olevan työelämä itse.

Festivaalit, konsertit ja muut sellaiset. Aivan hirveätä ajanhukkaa. Kerta riitti, enkä enää koskaan tule kiusaamaan itseäni uudelleen näillä. Fanittaa voin kotisohvaltanikin.

Perheen näkeminen. Se on suhteellisen mukavaa, mutta perheen mielestä olisi kivaa olla yhdessä monta päivää ja itse viihdyn heidän seurassaan korkeintaan pari tuntia ja sitten haluankin jo hypätä kaivoon.

Kotona kumppanin kanssa on ihanaa ja viihdyn neljän seinän sisällä paremmin kuin hyvin ja tätä tuntuu perheen ja ystävien olevan vaikea ymmärtää. Kutsun ystäviäni mielelläni kotiini käymään, koska kotonani voin päättää tilaisuuden, kun tuntuu siltä ja voin olla miten päin haluan. Vaikka sitten maata lattialla. Sitten kun kyllästyn, voin sanoa ystävilleni, että voivat katsoa seuraavan bussin ja lähteä siihen tai alkaa tekemään lähtöä.

Mulla on ristiriitainen suhde työhön.  Pidän suuresti työstäni, pidän itseäni varsinaisena onnenpekkana, kun olen saanut työn, joka sopii mulle täydellisesti.  Ja jokainen työkaveri on kiva.

Mutta en tykkää ns. työssä käymisestä.  En tykkää siitä, että joka aamu on noustava ja lähdettävä sinne.  Olen aamu-uninen,  haluaisin vain nukkua ja herätä sitten omaan tahtiin.  Työ vie hirveän paljon päivän energiasta.  Töissä sitä vielä ajattelee, että kun menen kotiin, teen sitä ja sitä, mutta kun sitten olen kotona, en enää jaksakaan mitään.  

Työ on silti antanut minulle valtavan paljon ja kaikki, mitä siihen sisältyy, on minulle mielenkiintoista.  Tämä työ on niin minua, kuin olla voi.  

Mikä minua siis vaivaa, kun sinne lähteminen on aina niin vaikeata ja työn sitovuus sinänsä on ärsyttävää?  

Kyllähän se on nämä työpaikan mukahauskat pikkujoulut ja tykypäivät.

Kaikkea typerää kännipäähäröilyä ym... Näitä sitten naureskellaan vuositolkulla eteenpäin ja muistellaan kuinka hienoa oli, vaikka oikeasti oli kaikkea muuta. 

Nämä on niitä pakkopullia, mihin ei haluaisi mennä, mutta on velvollisuus.

Ristiäiset ja babyshowerit on jo useasti täällä mainittu, mutta ne on kyllä pakkopullaa. Mullakin on lapsia ja pidän lapsista, mutta noi edellämainitut on aina tylsiä tilaisuuksia. Babyshowereita en antanut kavereiden järjestää mulle ja muiden juhlista kieltäydyin aina jollain verukkeella (kaksissa olen siitä huolimatta joutunut olemaan).

Korttipelit tylsistyttää. Kaverit tyrkyttävät niitä usein illanistujaisissa ja suurin osa yleensä haluaa pelata. Ne jotka eivät halua, pällistelevät tyhjänpanttina vierestä. Tykkäisin kyllä lautapeleistä joissa on muutakin sisältöä kuin se korttien lätkiminen erilaisissa järjestyksissä

Viiniä ruuan kanssa, eikä ymmärretä, jos ei halua sitä vaan mieluummin vettä.  Alkaa kauhea painostaminen, että "sä et vaan ole tottunut vielä, maista nyt tätä niin kohta tykkäät!"  Tai että "sä et ole saanut vielä sitä hyvää viiniä, tämä on kuule niin mainiota, että varmasti tykkäät" ja sitten kun maistan sitä, niin se on samaa pa--aa kuin kaikki muutkin mitä olen maistanut.

Mun mielestä viini ei vaan sovi ruuan kanssa.

Siis mun mielestä.  Miksi en saisi pitää mielipidettäni?

Raikas vesi on parasta ruokajuomaa.  Kenties joku voi olla jo niin ehdollistunut sille viinilleen, ettei ilman sitä voi syödä mitään, mutta minä olen edelleen veden kannalla.

Vierailija kirjoitti:

Oli kovat toiveet, että joku muukin inhoaisi kesää ylipäätään. Enpä nopealla silmäyksellä nähnyt täälläkään kohtalotovereita. :(

Rannalla makoilun vihaaminen on nyt peruskauraa, mutta auta armias, jos joku kritisoi kesää, niin se vastapuolen reaktio... Etenkin jos ulkona on "ihana sää".

On meitä täällä. Olemme vaan naamioituneet, ettemme saisi kanssaihmisten vihoja päällemme. Siis inhoan kaikkea näitä: kuumuus, kesä, porottava aurinko, kirkkaus, rannat, hiki, ötökät, siitepöly, katupöly, sanoinko jo kuumuus ja hienhaju, nihkeät vaatteet, muiden ihmisten kehot liian piukeissa vaatteissa joka puolella, punoittava iho joka saa miettimään syöpää, jatkuva taivaalla kukkuva aurinko eikä edesä yöllä tule pimeä (kyllä, kärsin Lapissa), ulkona syöminen, ampiaiset myyrät käärmeet, nälkäiset karhut, mäkäräiset.

Kesällä on onneksi joitain hyviäkin juttuja kuten vesisade ja ukkoset. Minä en mene kesäkuumalla ulos ellei ole pakko. En halua ruskettua, en halua seistä kuumassa ja hikoilla. En halua polttaa ihoa. Kesällä tulee luettua paljon. Pimennysverhot, hyvä juttu.

Kaamos on ihanaa aikaa. Valitettavasti sekin kohta loppuu.

Ohuouhogyigy kirjoitti:

Kuulostaa masennukselta. Jos parasta on vain makoilu, niin mitä mieltä on elää?

Makoilu on ihanaa. Minä ajattelen asioita, kun makoilen. Haaveilen, pohdin ja mietin. Tätä on joidenkin kovin kovin vaikea ymmärtää. Kun olin lapsi, komennettiin välillä ulos, jos joko mietin asioita tai luin kirjaa. Sitten saatoin jatkaa mietiskelyä tai lukemista ulkonakin. Myös koulussa. Tein sitä töissäkin. Yhä saatan maata tuntikausia sängyssä ja ajatella asioita, eikä minulla ole koskaan tylsää. Päinvastoin tuntuu että päivät menevät liian nopeaa! Mitä minun sitten pitäisi tehdä?

Ohuouhogyigy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä tahansa juhlat syntymäpäivistä hautajaisiin. Jos itse järjestäisin juhlat, ei niissä olisi mitään ohjelmaa ja lähteä ja tulla saisi miten haluaa sen parin tunnin tilaisuuden ajan ilman painostusta viipymiseen. Jos vieras tahtoo vain käydä onnittelemassa, juoda pikaisesti kahvit ja lähteä nopeasti sen jälkeen, niin olkoon niin. Hautajaisiin minua ei saa enää kirveelläkään, ellei kyseessä ole lähimmäiset läheiset. Sytytän sitten kotonani vaikka kynttilän vainajan muistolle.

Ei nyt niin kiva asia, mutta asia mitä todella inhoan, on hampaiden pesu. Se oksettaa ihan fyysisesti, enkä siksi pese hampaita kuin kerran päivässä ja silti olen pari kertaa yrjönnyt lavuaariin ja saanut pestä hampaat mahahapon vuoksi uudelleen. Kerrassaan vastenmielistä.

Töissä käyminen. Koen sen elämän hukkaan heittämiseksi. Se on epämukavaa, menee päivä ihan hukkaan, enkä saa edes niin hyvää korvausta menetetystä vapaa-ajastani, että se edes tasaisi suupieliäni ylöspäin. Vaikka olisi monen viikon loma, niin töihin lähtö *ituttaa välittömästi ekana työpäivänä. On kokeiltu alan vaihtoa ynnä muuta, mutta ongelma näyttää olevan työelämä itse.

Festivaalit, konsertit ja muut sellaiset. Aivan hirveätä ajanhukkaa. Kerta riitti, enkä enää koskaan tule kiusaamaan itseäni uudelleen näillä. Fanittaa voin kotisohvaltanikin.

Perheen näkeminen. Se on suhteellisen mukavaa, mutta perheen mielestä olisi kivaa olla yhdessä monta päivää ja itse viihdyn heidän seurassaan korkeintaan pari tuntia ja sitten haluankin jo hypätä kaivoon.

Kotona kumppanin kanssa on ihanaa ja viihdyn neljän seinän sisällä paremmin kuin hyvin ja tätä tuntuu perheen ja ystävien olevan vaikea ymmärtää. Kutsun ystäviäni mielelläni kotiini käymään, koska kotonani voin päättää tilaisuuden, kun tuntuu siltä ja voin olla miten päin haluan. Vaikka sitten maata lattialla. Sitten kun kyllästyn, voin sanoa ystävilleni, että voivat katsoa seuraavan bussin ja lähteä siihen tai alkaa tekemään lähtöä.

Siis tämä kuulostaa masennukselta. Ilmeinen riippuvuus suhteessa puolisoon - mikä ei pelkästään huono asia - ja sisäänpäin kääntyneisyys. Toivottavasti ei tavata.

En ole tuo kirjoittaja, mutta olen samanlainen ja mielestäni olet väärässä. Veikkaan että kumppani on sellainen mistä meidänlaiset erakot tykkäävät - ihminen, joka antaa tilaa olla sellainen kuin toinen on. Joka ei vaadi tietynlaista käyttäytymistä, menemistä ja olemista. Antaa toisen olla ja möllöttää.

Mitä vikaa on sisäänpäinkääntyneisyydessä? Kun hän kuitenkin pystyy myös toimimaan ja elämään yhteiskunnassa, eikä ole täysin eristäytynyt?

Aikuisten värityskirjat. En tiedä muita naisia, jotka inhoaisivat sitä pikkutarkkaa viivann*ssintaa, kun hinkutetaan sitä väriä tarkasti rajojen mukaan. Mun niskat kiristyy ihan pelkästä ajatuksesta.

Kaikki tavat joita perustellaan "perinteinä". Ottaa päähän, että aikuiset ihmiset eivät tajua että perinteisiin vetoaminen on looginen virheargumentti. Se, että ihmiset seuraavat massaa kuin lampaat, ja katsovat kalenterista koska pitää juhlistaa on sekä naurettavaa että masentavaa. Vuodesta vuoteen samat rituaalit. Mikä ihme siinä on niin hienoa? Eikö se että keksittäisiin uutta tekemistä aina kun on "juhlapyhä" olisi mukavampaa? Aina kun varovaisesti avaudun tästä asiasta sukulaisilleni, he aina myöntäen sanovat ettei virallisen juhlakalenterin seuraamisessa ole järkeä, eivätkä ne tavat ja ruoat ole mitenkään ihmeellisiä. Mutta tästä huolimatta he eivät muuta käyttäytymistään. Ei voi käsittää. Onko oman käyttäytymisen muuttaminen omien ajatusten mukaiseksi niin työlästä?

Spontaanin juhlinnan tajuan jos vaikka saa ylennyksen, voittaa lotossa tai jos muksu saa paikan ulkomaalaisessa eliittiyliopistossa. Silloin on syytä ja hyvää mieltä juhlistaa. Mutta se, että aina väännetään samaa tiettyinä päivämäärinä, ja se pitäisi tehdä hymy naamalla, on vastenmielistä teatteria. Todella feikkiä, vaikka vihaankin feikki-sanan käyttöä. On se kumma, että tiedän jo nyt että esimerkiksi vuonna 2041 minun pitäisi istua tietynlaisen ruokapöydän ääreen 24. joulukuuta, vain siksi että niin on aina tehty. Miksi ihmiset suostuvat tällaiseen leikkiin? Mitä lisäarvoa se oikeasti tuo? Hyvää mieltä? Miten? Olet tehnyt saman jo kymmeniä kertoja: kuunnellut samat joulukipaleet, syönyt samat ruoat (jotka saattoivat olla parasta tarjottavaa vuonna 1832, mutta näyttävät lähinnä pula-ajan ruoilta vuonna 2020)? 

Vuosia sitten TV-uutisissa tehtiin se "perinteinen" joululunajan raportti jossa hämmästeltiin ja kummasteltiin miltä tuntuu olla töissä jouluna. Reportteri meni baariin jossa hän ihmetteli miten paikassa on asiakkaita jouluna. (Siis jouluna, herranjestas!) Sitten hän kysyi baarimaijalta miltä tuntuu olla tiskin takana jouluaattona. Muistan edelleen ja arvostan suuresti miten nainen vain töksäytti: "Joulu ei voisi vähempää kiinnostaa." 

Kyllä se on seksi, ylivoimaisesti. Valtavaa kohua tyhjästä.

Uiminen ja autolla ajaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli kovat toiveet, että joku muukin inhoaisi kesää ylipäätään. Enpä nopealla silmäyksellä nähnyt täälläkään kohtalotovereita. :(

Rannalla makoilun vihaaminen on nyt peruskauraa, mutta auta armias, jos joku kritisoi kesää, niin se vastapuolen reaktio... Etenkin jos ulkona on "ihana sää".

Minä kyllä tykkään kesästä, mutta en niistä tietyistä asioista, joista kesässä joittenkin mielestä pitäisi nauttia.  Juuri tuo rannoilla makaileminen ja rantaelämä yleensäkin, en näe siinä mitään kivaa.  Lapsena se oli hauskaa, mutta nyt aikuisena ei.

En pidä mistään kesämökkeilemisistä enkä veneilyistä.  En kavereitten puutarhajuhlista ja grillailuista.  Ne on pakkopullaa.

Kesään sisältyy muita ihania asioita, joista nautin.

Kesä olis muten kiva, mutta kun iltapäiväaurinko paistaa suoraan asuntoon (verhot ja sälekaihtiet ei auta) ja vaaleaihoisena joutuu koko ajan varomaan ihon palamista.

Pulkkamäki ja puistoilu lasten kanssa. Tiedän että pitäisi nauttia kun lapset pieniä, mutta en vaan jaksa.

Vieralja kirjoitti:

Seksi. Ei kiinnosta yhtään eikä kenenkään kanssa. Annan väkisin miehelleni pari kertaa kuussa ja se on ihan kamalaa. Homma alkaa aina niin, että mies kysyy että olisiko tänään seksiä, heti kun olen saanut lapsen nukkumaan. Sitten mennään makkariin ja makaan haarat levällään että saa räpeltää alapäätä (jos en suostu levittämään, niin mankuu niin kauan että suostun tai vääntää jalat auki puoliväkisin)ja sitten pano. Joka kerran jälkeen raiskattu olo ja toisaalta helpottunut, että nyt saa jonkin aikaa olla iltansa rauhassa ilman että pitää antaa. Mies ihmettelee et miks ei seiso kunnolla. En kyllä yhtään ihmettele ettei, ei kai nyt vähänkään normaalilla ihmisellä seiso kun seksipartneria ei kiinnosta yhtään. Mä olen iloinen, että mulla on nykyään menkat noin kolmen viikon välein ja kestää usein yli viikon niin asiasta saa vapaata enemmän. Pahinta on, että on alkanut etätyön myötä kysymään seksin perään päivällä ("ettei tarttis sitten illalla myöhään"), mikä ahdistaa. Ennen sai sentään olla työaikana rauhassa.

Miksi ihmeessä suostut seksiin? Mun tietääkseni kenelläkään ei ole velvollisuutta sitä harrastaa ellei itse tahdo.