"Kivoja" asioita mitkä sinun mielestäsi tuntuu hirveän vastenmieliseltä pakkopullalta?

Vierailija kirjoitti:

Itse auringonpaiste kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häät ovat aina kauhistus mulle. Siellä on koko ajan vain odottamista ja loppuhuipennuksena nolot pakkoleikit. Mun puolesta jokainen pitäköön häänsä keskenään ilman vieraita.

Olen samaa mieltä kanssasi. Eräs sukulaiseni meni reilu vuosikymmen sitten naimisiin sellaisessa telkkarin hääohjelmassa. Tuskin tarvitsee arvata, loistinko minä poissaolollani niistä pippaloista. Kun näin kyseisen jakson telkkarista, niin ne olivat juuri kuvailemasi pakkopullamaiset, hassuilla leikeillä ryyditetyt peruspippalot sillä pikku tvistillä lisättynä, että ne tosiaan näkyivät telkkarista koko kansalle. Olen edelleen sitä mieltä, että jättäytyminen pois siitä tilaisuudesta oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.

Sitä voi kysyä että minkälaiset olisivat häät joissa ei olisi mitään ohjelmaa? Luultavasti aika tylsät.

Eivät ne olisi tylsät, sillä ne olisivat lyhyet. Vihkiseremonia ja kotiin, niin kenelläkään ei ehdi tulla tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki juhlat, varsinkin missä on paljon väkeä, kuten häät yms. Ärsyttää se vaatteiden väkisin etsiminen kaupoista, kun ei muutoinkaan kiinnosta pukeminen ja meikkaaminen. Pisteenä i:n päällä kaikki hääkellot, jotka on vaan kiusallisia.

Tähän auttaa kun kerran ostaa sellaisen Little Black Dressin (jonka ei tarvitse olla musta), joka on suht klassinen ja jota voi asustaa eri näköiseksi. Kaikilla se ei ole "kotelomekko", vaan pitää etsiä se malli joka pukee omaa kroppaa parhaiten. Jopa se musta mekko sopii häihin kun yhdistää siihen vaikka vaaleanpunaisen ison fascinatorin ja jonkun höpsön käsilaukun ja kengät. Usein johonkin epävirallisempaan juhlaan kuten työpaikan pakkobileet riittää, että laittaa huulipunaa, parfyymia, isot korvakorut (tms koru), ottaa pienen laukun / korkkarit ja avaa hiukset nutturalta - tai laittaa ne nutturalle. Ja se on siinä.

En nyt ketjua enempää lue, mutta mieleen tuli omasta elämästä käsitöiden tekeminen. Olen nyt pahaksi onneksi vielä opiskeluissa joutunut palaamaan aiheeseen ja ei kyllä oikein innosta. Tykkään tietyssä määrin olla esim jollakin kurssilla missä oikeasti saa apua tekemiseen ja tehdään vain yksi tai muutama työ varmasti valmiiksi asti ja opettaja auttaa niin ettei joudu pulaan sekä hommaa niitä tarvikkeita. Jos pitää taas itse yrittää kotona tehdä ja kokoajan menee jokin kohta väärin ja huomaa kuinka pitäisi taas aloittaa alusta niin meinaa hermot mennä nopeasti. En myöskään tykkää itse ostaa mitään tarvikkeita, koska pelkään ostavani vääränlaisia tai sitten se työ menee hukkaan kun sotken koko käsityön ja rahaakin vähän, joten en halua sillä tavalla heittää rahoja hukkaan. Koulussa käsityö oli välillä ihan kivaakin jos sai tehdä niitä asioita mistä pitää. En kuitenkaan koskaan ole ollut mikään hyvä käsitöissä ja olen todella hidas tekemään ja petyn pahasti jos työnjälki ei miellytä. Sitten vielä jos joku ihminen vielä arvioi tekemiseni tuloksen niin se saa aikaan kurjan olon, että olen taas tehnyt hirveän käsityön. Muuten arvostan käsitöitä ja mielelläni ostan esim jonkun tekemiä villasukkia.

Ryhmäliikunta ei myöskään koskaan ole ollut minulle mieleistä. Ajatuksena kiva, mutta se että aina pitäisi mennä samaan tiettyyn aikaan ja olla sellainen energinen olo tekemiseen ei kuitenkaan innosta. Toisaalta ryhmässä voisi paremmin motivoitua tekemään ja tulisi liikuttua. Joskus lapsena oli vielä ihan mukavaa harrastaa liikuntaa myös ryhmässä, mutta nyt kaipaan omaa rauhaa ja paljon silläkin olisi merkitystä ketä ihmisiä ryhmässä mukana olisi.

Minulle myös baareissa käynti on ihan vieras ajatus ja en koe lainkaan sitä omakseni. Jotenkin ajatus levottamasta baari-illasta ja monista ihmisistä siellä on minulle ihan kamala asia. Muutenkin alkoholin juominenkin sellainen asia etten käytä sitä lainkaan. Tästä voidaan mennä seuraavaan aiheeseen eli festareilla käymiseen. Tykkään musiikista, mutta se ihmispaljous siellä sekä kova meteli ja sellainen tungos sekä levottomuus siellä on minulle ihan mahdottomuus tällä hetkellä ja en selviäisi siellä kauaa.

Shoppailukin on aika tylsää sitten lopulta. Matkustus on kivaa, mutta jos olen esim väsyneempi niin se ei aina piristä vaan kun palaa kotiin olen vaan entistä enemmän uupunut ja silloin välillä toivoo, ettei olisi edes lähtenyt mihinkään. Nämä tuli nyt mieleen. Olen aika tylsä ihminen varmaan, kun monelle muulle hvyin tylsäkin asia voi olla minulle mieleistä. Ehkä sekin vaikuttaa minkälainen ihminen on. Minulle moni tavanomainen asia on rauhoittava ja en sillä tavalla kaipaa mitään erikoista.

Yökerhossa käyminen. En tykkää enkä jaksa sitä, en ole vuosiin käynytkään. Onneksi nyt, kun on lapsia, voi sanoa ettei niiden takia voi lähteä yökerhoon "tyttöporukalla". 😁 Mitä minä.siitä kostun, kun eronneet kaverit metsästää miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee ekana seksi mieleen.

Jos siitä ei tykkää niin älä hemmetissä harrasta sitä. Ei minkään "miehen mieliksi" tai muustakaan syystä.

Olet sitten varmaan sinkku. Muista että jos et sinä anna miehellesi niin kyllä joku muu antaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on hirveän negatiivisia mörökölli-introvertteja jotka haluavat vaan kököttää yksin kotonaan ja suorastaan vihaavat muita ihmisiä. Surullista.

Sinäkö sitten olet positiivinen kommentteinesi? Turhaan arvostelet muita, jokainen tykkää siitä mistä tykkää. Toisekseen toivoisi, että sinunlaisesi kommentit jäisivät väliin viemästä tilaa itse aiheelta.

Täällä jo aiemminkin mainitut asiat:

Shoppailu. Etenkin alennusmyynneissä. Suosin nettiostoksia.

Matkustelu. Ruuhkaiset lentokentät, kaikenmaailman tarkastukset, ja edelleen ruuhkaiset ja ylihintaiset kohteet. Onneksi nyt on ihan hyväksyttävää olla matkustelematta mihinkään.

Saunaillat. Paljut. Yksinkertaisesti yöks.

Lähes kaikki kyläilyt ja illanistujaiset. Nämä voivat etukäteen tuntua ihan hyvältä ajatukselta, mutta kun h-hetki lähestyy, tekisi vain mieli jäädä kotiin. Joskus tekisi myös mieli mahdollisimman nopeasti päästä takaisin kotiin. Harvassa ovat ne illat, jolloin nämä ovat mukavia. Poikkeuksiakin toki onneksi on.

Sukulaisten vierailut. Periaatteessa ok, mutta esim. kokonaisen viikonlopun jälkeen olen aivan puhki, ja paluu töihin tuntuu suorastaan lomalta. Tämä pätee sekä siihen suuntaan, että käyn vierailulla, tai että luonani käydään. Edellyttää joka tapauksessa puolin ja toisin yöpymistä kohteessa.

Konsertit ja keikat. Nuorena tuli paljon käytyä, nyt vie jotenkin aivan liikaa energiaa, ja seuraava päiväkin menee vielä toipuessa.

Onhan näitä.

Teatterissa käyminen. Teatteriesitykset ovat järjestään aivan sairaan tylsiä mutta joskus vaimon kanssa pitää mennä. Yleensä rupean pilkkimään jo 10 min esityksen alusta.

Kimppaseksi, varsinkin jos se kimpan kohteena oleva ainoa nainen jättää tulematta tilaisuuteen.

Minkä takia teillä oikein on edes ystäviä, jos kaikki niiden kanssa vietetty aina on tuskaa ja kamalaa?😄 Vai onko kuitenkin niin, että on kivaa kun on joitain ihmisiä varalla, niin voi sitten eron tullessa tai remppa-apua kaivattaessa ottaa kivasti yhteyttä, kunhan se tapahtuu täysin omilla ehdoilla?

Itse tylsistyn kuoliaaksi, kun pitäisi osallistua kavereiden lasten synttäreille/babyshowereihin/ristiäisiin tai johonkin muuhun vauvalässytykseen. Naisen jotenkin oletetaan automaattisesti kiinnostuvan ventovieraistakin penskoista, pahimmassa tapauksessa niitä haisevia panopokaaleja tungetaan väkisin syliin. Siinä sitten koitat hymyillä väkisin hullunkiilto silmissä virnuilevalle äityliinille, jonka mielestä vauvan sylissä pitäminen on suurin kunnianosoitus ikinä, samalla kun itse mietit mikä meteli syntyisi jos heivaisit kersan kiertopotkulla naapuriin asti.

Lasten hankkiminen. Niitä pitäisi tehdä, mutta en halua. Siksi jään kaikesta ulkopuolelle, kun ei ole perhettä nyt eikä vanhana. Mutta ahdistaa ajatuskin siitä että kotona olisi joku jota joutuu koko ajan hoitaa tai vahtia tai opastaa tai kieltää ja jonka vuoksi et voisi tehdä mitään niistä asioista jotka ovat sinulle tärkeintä. Koko olemassaolo tuntuu tämän vuoksi ahdistavalta. Kun et tee niinkuin pitäisi. Ja olet sosiaalisista syistä siksi outolintu.

Inhoan kampaajalla käymistä niin paljon, että lykkään sitä aivan liian pitkälle. Inhoan mukavaa rupattelua eli small talkia ja välttelen sitä minkä pystyn. En tykkää keilauksesta, vaikka muista se on mukavaa. Erehdyin kerran issikkavaellukselle. Siitä tylsyydestä vieläpä maksoin. On paljon asioita, mitkä on muille mukavia ja minulle tylsiä. Sen sijaan omassa seurassani omien puuhieni kanssa minulla on harvoin tylsää.

Jo mainittu ryhmäliikunta. En ikinä ole halunnut mennä jonnekin hikiseen saliin muiden akkojen kanssa veivaamaan. Mieluummin lenkille raittiiseen ilmaan.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia teillä oikein on edes ystäviä, jos kaikki niiden kanssa vietetty aina on tuskaa ja kamalaa?😄 Vai onko kuitenkin niin, että on kivaa kun on joitain ihmisiä varalla, niin voi sitten eron tullessa tai remppa-apua kaivattaessa ottaa kivasti yhteyttä, kunhan se tapahtuu täysin omilla ehdoilla?

Itse tylsistyn kuoliaaksi, kun pitäisi osallistua kavereiden lasten synttäreille/babyshowereihin/ristiäisiin tai johonkin muuhun vauvalässytykseen. Naisen jotenkin oletetaan automaattisesti kiinnostuvan ventovieraistakin penskoista, pahimmassa tapauksessa niitä haisevia panopokaaleja tungetaan väkisin syliin. Siinä sitten koitat hymyillä väkisin hullunkiilto silmissä virnuilevalle äityliinille, jonka mielestä vauvan sylissä pitäminen on suurin kunnianosoitus ikinä, samalla kun itse mietit mikä meteli syntyisi jos heivaisit kersan kiertopotkulla naapuriin asti.

Jos viittaat nyt näihin yökyläilyistä, juhlista tai pitkistä puheluista tms. rasittuviin, niin ovathan ne nyt ihan eri asia kuin muutaman tunnin livenä tapaamiset kerrallaan. Itselläni ei osunut silmään yhtäkään viestiä, jossa olisi sanottu että KAIKKI AIKA OMIEN YSTÄVIEN KANSSA on kamalaa tai stressaavaa. Mutta liika on liikaa, kun olisi muutakin tekemistä välillä ja monella se parisuhde myös ottamassa oman aikansa.

Omasta kaveripiiristä jotkut kaverit haluaisivat mielellään jäädä illanvieton päätteeksi yöksi tai vaikka seuraavaan iltaan asti ja/tai nähdä monena päivänä peräkkäin, vaikka juuri on nähty ja juhlittu jne. Toiset taas ovat sellaisia, että haluavat kyllä nähdä välillä mutta tapaamisten välillä keskittyä myös muihin juttuihin että on seuraavalla kerralla omasta elämästään jotain kerrottavaa. Ei kaikista ole kiinnostavaa tai mielekästä vain "tappaa aikaa" jonkun kanssa, tarkoitti se sitten sitä että puhutaan joka päivä puhelimessa ilman oikeaa asiaa tai että joku vain hengailee kodissani samalla kun yritän keskittyä kotitöihin, läksyihin, omaan aikaan jne. Toki joidenkin harvojen ihmisten kanssa synkkaa niin hyvin että siitä yhdessä vietetystä ajasta saa niin paljon energiaa että toista kaipaa ihan päivittäin, mutta useimmiten ne kiinnostavat ihmiset ovat hieman "harder to catch".

Jos jollain on aikaa ja intoa nähdä joka ilta ilman että oikein edes on mitään ohjelmaa, johtuu se yleensä siitä että kyseisellä ystävällä ei ehkä ole tarpeeksi omaa elämää (mutta huom on myös poikkeuksia tottakai!!!). Jos ihminen ei kehitä itseään tai pidä itseään millään tasolla kiireisenä tai viihdy ollenkaan yksin, ei hän välttämättä ole sitä parasta seuraa. Oman kokemukseni mukaan tällaiset ihmiset eivät aina ole myöskään niitä rajatietoisimpia ja saattavat loukkaantua siitä kun en jaksa nähdä tai jutella ja olla tavoitettavissa ihan koko ajan. Inspiroivimmat ihmiset ja ystävät ovat niitä, joilla on myös omia menoja ja harrastuksia mutta he haluavat raivata aikaa myös minulle. Eivätkä siis ole kanssani vain koska ei ole oikein muutakaan.

Small talkin pitäisi olla niin mukavaa ja tuntemattomia toisiinsa lähentävää sekä rentouttavaa. Aivan kamalaa ajan hukkaamista ja noloa höpöttelyä. Ei johda yhtään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva opiskelu ja uran luominen.

Voi, tämä! Jos on yli viisikymppinen, niin onko jo stana lupa lopettaa uuden opiskelu? Häh? Tykkään tehdä töitä ja saada palkkaa, mutta mikään ura ei kiinnosta eikä esimiestyö, jos siitä ei saa palkkaa eikä ehkä sittenkään jos pitää myydä sielukin samalla firmalle. Joten saanko vain olla ja osata sen mitä osaan ja tehdä jotain vähäsen ja saada siitä rahaa?!

Sama mulla. Pidetäänkö noita yleisesti kivana, siitä en ole varma. Mutta ei kukaan jaksa jatkuvaa muutosta ja epävarmuutta osaamisestaan koko ajan. Eihän tuollaista jatkuvaa muutosta pidetä muillakaan elämän osa-alueilla ihanteellisena olotilana, miksi hysteerisen uuden opiskelun ja veivaamisen työelämässä pitäisi olla OK? Sitäpaitsi anihaarva harva työ on niin mielenkiintoista että sitä jaksaa koko ajan miettiä ja petrata. Ja vanhempana ei senkään vertaa kun kaikki hehkutetut  "uudet" ideat on jo katsottu läpi useammankin kerran uran aikana.

Mitkä tahansa juhlat syntymäpäivistä hautajaisiin. Jos itse järjestäisin juhlat, ei niissä olisi mitään ohjelmaa ja lähteä ja tulla saisi miten haluaa sen parin tunnin tilaisuuden ajan ilman painostusta viipymiseen. Jos vieras tahtoo vain käydä onnittelemassa, juoda pikaisesti kahvit ja lähteä nopeasti sen jälkeen, niin olkoon niin. Hautajaisiin minua ei saa enää kirveelläkään, ellei kyseessä ole lähimmäiset läheiset. Sytytän sitten kotonani vaikka kynttilän vainajan muistolle.

Ei nyt niin kiva asia, mutta asia mitä todella inhoan, on hampaiden pesu. Se oksettaa ihan fyysisesti, enkä siksi pese hampaita kuin kerran päivässä ja silti olen pari kertaa yrjönnyt lavuaariin ja saanut pestä hampaat mahahapon vuoksi uudelleen. Kerrassaan vastenmielistä.

Töissä käyminen. Koen sen elämän hukkaan heittämiseksi. Se on epämukavaa, menee päivä ihan hukkaan, enkä saa edes niin hyvää korvausta menetetystä vapaa-ajastani, että se edes tasaisi suupieliäni ylöspäin. Vaikka olisi monen viikon loma, niin töihin lähtö *ituttaa välittömästi ekana työpäivänä. On kokeiltu alan vaihtoa ynnä muuta, mutta ongelma näyttää olevan työelämä itse.

Festivaalit, konsertit ja muut sellaiset. Aivan hirveätä ajanhukkaa. Kerta riitti, enkä enää koskaan tule kiusaamaan itseäni uudelleen näillä. Fanittaa voin kotisohvaltanikin.

Perheen näkeminen. Se on suhteellisen mukavaa, mutta perheen mielestä olisi kivaa olla yhdessä monta päivää ja itse viihdyn heidän seurassaan korkeintaan pari tuntia ja sitten haluankin jo hypätä kaivoon.

Kotona kumppanin kanssa on ihanaa ja viihdyn neljän seinän sisällä paremmin kuin hyvin ja tätä tuntuu perheen ja ystävien olevan vaikea ymmärtää. Kutsun ystäviäni mielelläni kotiini käymään, koska kotonani voin päättää tilaisuuden, kun tuntuu siltä ja voin olla miten päin haluan. Vaikka sitten maata lattialla. Sitten kun kyllästyn, voin sanoa ystävilleni, että voivat katsoa seuraavan bussin ja lähteä siihen tai alkaa tekemään lähtöä.

Anaaliseksi, kivuliasta, sotkuista ja ärsyttävän hehkutettua (on kokeiltu useamman kerran, mulla on ärtyvän suolen oireyhtymäkin, en oppinut pitämään). Ei ole kaikkien juttu, vaikka jotkut ihmiset ovat lähes persreikäuskovaisia.

Mulla se on ruokakaupassa käyminen. Vihaan kuluttaa siihen aikaani. Rakastan syödä, mutta kaupassa ollessani en tunne koskaan nälkää ja kaikki vaan ällöttää. Siksi mieheni hoitaa meidän perheen kauppareissut, sillä kun on mennyt hermot siihen, että mä ostan aina vaan jotain omenoita, kun ne ovat siinä heti sisäänkäynnin luona.

Vierailija kirjoitti:

Small talkin pitäisi olla niin mukavaa ja tuntemattomia toisiinsa lähentävää sekä rentouttavaa. Aivan kamalaa ajan hukkaamista ja noloa höpöttelyä. Ei johda yhtään mihinkään.

Meillä naapurin emäntä kaipasi paikallislehdessä suomalaisista smalltalkia, kuten hän oli Italiassa kokenut. Täällä hän ei edes tervehdi naapureita, puhumattakaan että alentuisi puhumaan.