Nariseeko teidän lapset koko ajan?
Mitä ihmettä teen väärin? Lapsi marisee ihan koko ajan. Oli mitä tahansa, tehtiin mitä vaan, aina löytyy valitettavaa. On pelottavasti kuten isänsä. Hänenkin kanssaan oli niin, että mikään ei riittänyt. Vaikka olisin parhaani tehnyt, aina löytyi jokin yksityiskohta, joka olisi voinut olka paremmin.
Kommentit (25)
Ei meidän perheessä kukaan narise sen kummemmin.
Tottahan aina toisinaan sanomista löytyy puolin ja toisn lasten ja vanhempien kesken, mutta alituista riitaa ja valittamista ei ainakaan meidän perheessä ole koskaan ollut.
Luonteeseen ei voi vaikuttaa, kasvatukseen voi.
Miten pääsisin tästä tilanteesta eteenpäin? Lapsi haastaa minua koko ajan. Herätään, mennään nukkumaan, syödään, lähdetään ulos, ihan mitä vaan. Tein hänelle itse joulukalenterin, senkään yllätykset eivät juurikaan tuntuneet mieleisiltä.
Yritän ilahduttaa lasta. Mutta pääasiassa lähes kaikki, mitä olen kuvitellut, että olisi kivaa, osoittautuu hänen mielestä pettymykseksi.
Esim vuosi sitten maksoin maltaita, kun kävimme katsomassa Ryhmä Hau-live/esitystä. Matkat Helsinkiin, hotelli, liput, jne.
Ilta päättyi siihen, että lapsi karjui pää punaisena, kun ne koirat ei tulleet lopuksi halaamaan. Kainalossa kaksi esityksestä ostettua törkeän hintaista pehmolelua.
Eivät juurikaan narise, koska meillä ei anneta narinalle periksi (=asiallisesti ilmaistuja argumentteja kuunnellaan, narinaa ei) ja ylettömästä narinasta voidaan myös rangaista. Esim. menettää sen asian kokonaan mitä narisemalla kerjäsi lisää tai joutuu nurkkaan joksikin aikaa.
Meidän perheessä ei saa mitään periksi kitinällä ja narisemalla turhaan koko ajan myös menettää vaikka ruutuaikaa. Ne lapset pitää KASVATTAA siihen että osaavat käyttäytyä narisematta vaikka olisi vähän tylsää tai jos joku asia ei miellytä. Jos alkaa kitinä/narina niin totean ettei varsinkaan sillä saa sitä mitä kitisee ja kohta menee joku toinenkin etuus jos käytös ei parane. Siihen loppuu narinat.
Narisee toisinaan, mutta sillä ei saavuta mitään.
En yhdy kaikkiin Sinkkosen juttuihin , mutta hän on vähän niin kuin supernanny, että herättää ajatuksia.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/04/lastenpsykiatri-jari-sinkkonen…
Tuo Sinkkosen artikkeli oli kyllä oikeassa. Esim nukkumaan menosta on tullut yhtäkkiä ostin kuukauden aikana sirkus. Lapsi ei pysy vuoteessa, vaikka juuri oli tarjolla iltapalaa, joka ei kelvannut, karjuu, että on nälkä. Tai pelottaa nukkua. Pelottaa nukkua, vaikka ottaisin kainaloon. Lapsi vaan karjuu ja tönii hereille.
Samoin keksinyt, että ei itse syö eikä pue. Vaikka osaa kummatkin erinomaisen hyvin. JS mitkään pikkuhousut ei kelpaa...
Mitä ihmettä?
Mutta mitäs nyt? Lapsen karjunnan kuuntelu on hirveää. Jos vaan olen viileä enkä reagoi, hän alkaa hajottaa tavaroita.
Päiväkodissa on täysin erilainen. Oikea hymytyttö.
Lapsi yrittää ottaa pomon roolin keinolla millä hyvänsä. Sinun tehtäväsi on olla antamatta sitä hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsisin tästä tilanteesta eteenpäin? Lapsi haastaa minua koko ajan. Herätään, mennään nukkumaan, syödään, lähdetään ulos, ihan mitä vaan. Tein hänelle itse joulukalenterin, senkään yllätykset eivät juurikaan tuntuneet mieleisiltä.
Yritän ilahduttaa lasta. Mutta pääasiassa lähes kaikki, mitä olen kuvitellut, että olisi kivaa, osoittautuu hänen mielestä pettymykseksi.
Esim vuosi sitten maksoin maltaita, kun kävimme katsomassa Ryhmä Hau-live/esitystä. Matkat Helsinkiin, hotelli, liput, jne.
Ilta päättyi siihen, että lapsi karjui pää punaisena, kun ne koirat ei tulleet lopuksi halaamaan. Kainalossa kaksi esityksestä ostettua törkeän hintaista pehmolelua.
Ilmeisesti menet niihin vaatimuksiin mukaan, jos lapsi haastaa koko ajan?
Etkö voisi tehdä niin, että alat yksinkertaisesti päättää asiat itse, etkä mene lapsen tahdon mukaan kuin joissain aivan vähämerkityksellisissä asioissa? Niinhän päivähoidossakin hoitajat tekevät, eivät siellä lapset päätä mihin mennään tai juurikaan edes että mitä tehdään siellä missä ollaan. Toki saavat valita leluja leikkihuoneessa tai leikkikentällä vaikka sen, että keinuvatko vai potkivatko vaikka palloa, mutta ei juuri sen enempää. Eli siis toimii lapsen tarpeita huomioiden mutta ei kuitenkaan lapsen komennossa.
Niin ja sitä virhettä ei pidä tehdä, että jos lapsi tietoisesti uhmaa ja/tai puhuu epäkunnioittavasti, niin siinä tilanteessa järkkää lapselle jotain ylimääräistä kivaa kuten vaikka herkkuja tai leikkipuistoreissun. Siitä lapsi saa älyttömän ristiriitaisen signaalin missä paha palkitaan hyvällä.
Tuo Ryhmä hau -juttu kuulostaa juuri siltä, että lapsi on oppinut, että äitiä kohtaan voi käyttäytyä rumasti ilman, että siitä seuraa mitään harmia hänelle itselle. Ei ole oppinut olemaan kiitollinen, koska epäkiitollisuudesta ei ole seurannut hänelle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitäs nyt? Lapsen karjunnan kuuntelu on hirveää. Jos vaan olen viileä enkä reagoi, hän alkaa hajottaa tavaroita.
Päiväkodissa on täysin erilainen. Oikea hymytyttö.
Lasta voi pidellä kiinni jos se alkaa hajottaa tavaroita. Tai laittaa valjaisiin, kunnes rauhoittuu ja pystyy olemaan turvallisesti.
Teini kyllä narisee koko ajan. Mikään ei ole hyvä.
Kuinka usein olet jutellut lapsen kanssa sillein ihan kunnolla? Onko vuorovaikutus sellaista että lapsi vastaa yhdellä, parilla sanalla?
Iskälle ei varmaan narise, koska ei reagoi siihen suotuisasti? Onko teillä yhteishuoltajuus?
Kun narinalle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, näin vertauskuvallisesti ainakin.
Siriina kirjoitti:
En yhdy kaikkiin Sinkkosen juttuihin , mutta hän on vähän niin kuin supernanny, että herättää ajatuksia.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/04/lastenpsykiatri-jari-sinkkonen…
Olipa mielenkiintoinen tuo Sinkkosen haastattelu! Etenkin viimeinen, murrosikä-kohta. Ajatuksia herättävä todella.
Vierailija kirjoitti:
Eivät juurikaan narise, koska meillä ei anneta narinalle periksi (=asiallisesti ilmaistuja argumentteja kuunnellaan, narinaa ei) ja ylettömästä narinasta voidaan myös rangaista. Esim. menettää sen asian kokonaan mitä narisemalla kerjäsi lisää tai joutuu nurkkaan joksikin aikaa.
Nurkkaan? Huhhuh, tämä menee taas varmasti kiistelyksi, mutta lapsi ei opi MITÄÄN sillä että seisotat häntä nurkassa. Se on alentavaa ja kasvattaa ainoastaan vihaa sinua kohtaan. Tuo on henkistä väkivaltaa, joka patouttaa negatiivisia tunteita. Mutta loppuu varmasti nariseminen ja lapsi tietää olla luottamatta sinuun jatkossakin.
Ennustan vielä loppuun tulevan: kyseenalaistat että juttelemallako meinaan saada lapsen tottelemaan ja toteat ettei haastavalle lapselle juttelut auta, kun se tekee sitä tätä tai tuota. Tai sitten leimaat minut vapaan kasvatuksen kannattajaksi.
Ei narise.
Meillä on lapset kasvatettu. Vanhempien esimerkillä.