Harrastaminen ja perhe-elämä

Mielestäni ratkaisu on, että ap alkaa harrastaa yhtä paljon kuin mies. Sillä aikaa kun ap harrastaa, niin mies hoitanee lapset nukkumaan ja iltatoimet ym. Ja ap saa rentoutua..

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 21:58"]Ja ikä oli?!

[/quote]

Haluat varmaan kuulla, että olen syntynyt 90-luvulla, käynyt vain ammattikoulun ja pukeudun pantterikuvioisiin legginsseihin. Ja kyllä, joskus olisi kiva saada sympatiaa, kun olen aika yksin. Mutta eihän sitä tietysti av-palstalta saa. Ja lupaan olla hankkimatta lisää lapsia. En osaa niitä hoitaa, en ole koskaan kai osannutkaan. Muut osaavat sen homman niin paljon paremmin, jopa se harrastava mies.

Ap

[/quote]

Nyt on pakko sanoa suoraan, vaikka kotikasvatukseni sen estääkin...pelle!

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 22:07"]Mielestäni ratkaisu on, että ap alkaa harrastaa yhtä paljon kuin mies. Sillä aikaa kun ap harrastaa, niin mies hoitanee lapset nukkumaan ja iltatoimet ym. Ja ap saa rentoutua..

[/quote]

Näihän se useissa perheissä meneekin.

Jaaha! Taas näitä pahimpia marttyyrejä sitten jeesuksen. Kiukuttelun sijaan voisit keksia itsellesi jonkun kivan harrastuksen. Lapset selviaa kylla parina iltana pari tuntia hengissa isankin kanssa.

Ap

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 22:07"]Mielestäni ratkaisu on, että ap alkaa harrastaa yhtä paljon kuin mies. Sillä aikaa kun ap harrastaa, niin mies hoitanee lapset nukkumaan ja iltatoimet ym. Ja ap saa rentoutua..

[/quote]

Miten parikuista (jolla ei todennäköisesti ole kovin tarkkaa ruokailurytmiä vielä) imettävä voi alkaa harrastaa kodin ulkopuolella monena iltana viikossa?

Eikö vois vaan tehdä elämän molemmille helpommaksi ja hoitaa noi iltajutut ainakin yhdessä niin kauan kuin pienempi on ihan pikkuvauva vielä. Harrastaa ehtii koko loppuikänsä, vauvaikä kestää vain vuoden. Muutenkin olis reilua esikoista kohtaan, että hän saisi myös huomiota, jota ei tarvitse jakaa vauvan kanssa tai että kaikki ei menisi vauvan ehdoilla aina, mikä ei oikein onnistu, jos toinen vanhemmista ei ole kotona.

Vähän ihmetyttää, miksi nämä ihmiset, joille harrastus tulee ykkösenä, edes hankkii lapsia. Luulisi, että tahtoisi oman lapsen ja vauvan kanssa viettää aikaa ja ikävöisikin, kun on joutunut koko pitkän työpäivän olemaan heistä erossa :(

Vähän nyt armoa mammalahko. Kukin kykyjensä mukaan. Mitä, jos ap menisit nukkumaan. Huomenna on parempi päivä.

Ps. Av notkumisen sijaan voisit vaikka harrastaa, jotakin itseäsi kehittävää.

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 22:16"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 22:07"]Mielestäni ratkaisu on, että ap alkaa harrastaa yhtä paljon kuin mies. Sillä aikaa kun ap harrastaa, niin mies hoitanee lapset nukkumaan ja iltatoimet ym. Ja ap saa rentoutua..

[/quote]

Miten parikuista (jolla ei todennäköisesti ole kovin tarkkaa ruokailurytmiä vielä) imettävä voi alkaa harrastaa kodin ulkopuolella monena iltana viikossa?

Eikö vois vaan tehdä elämän molemmille helpommaksi ja hoitaa noi iltajutut ainakin yhdessä niin kauan kuin pienempi on ihan pikkuvauva vielä. Harrastaa ehtii koko loppuikänsä, vauvaikä kestää vain vuoden. Muutenkin olis reilua esikoista kohtaan, että hän saisi myös huomiota, jota ei tarvitse jakaa vauvan kanssa tai että kaikki ei menisi vauvan ehdoilla aina, mikä ei oikein onnistu, jos toinen vanhemmista ei ole kotona.

Vähän ihmetyttää, miksi nämä ihmiset, joille harrastus tulee ykkösenä, edes hankkii lapsia. Luulisi, että tahtoisi oman lapsen ja vauvan kanssa viettää aikaa ja ikävöisikin, kun on joutunut koko pitkän työpäivän olemaan heistä erossa :(

[/quote]

Mä kannatan tätä myös. 

Harrastamisen voi laittaa tauolle ihan pikkulapsiaikana. Lapset ja toisen vanhemman jaksaminen (puolin ja toisin, mutta ihan pikkuvauva-aikana se on usein äiti, joka sitä jaksamista tarvitsee) ensin.

Ap:n perhe on juuri kasvanut, kotona on iso muutos, joka vaikuttaa kaikkiin. Ja erityisesti siihen esikoiseen. Isää tarvitaan jo huomioimaan esikoista iltaisin! Perheeksi kasvaminen vaatii aikaa ja molempien vanhempien työpanosta. Harrastus kyllä odottaa. Joku sellainen harrastus, jota voi silloin tälölin tilanteen mukaan harrastaa vielä menettelee. Vaikka iltalenkki lasten nukahdettua, mutta ei sitäkään joka ilta, jos haluaa ylläpitää hyvää suhdetta ja keskusteluyhteyttä puolisoonsa.

Ja on ihan normaalia, että äiti ei pääse/halua/jaksa lähteä harrastuksiin vauvan ja pikkulapsen luota. Kaikelle on aikansa ja paikkansa! Kun saa lapsia, omat tarpeet ja halut täytyy osata laitta taka-alalle odottamaan. Kun perhe pärjää yhdessä hyvin, tulee vielä aika jolloin on helpompi järjestä aikaa harrastuksille. Jos toinen puoliso asettaa itsensä kaikessa jatkuvasti edelle, eikä huomioi toista (tai esim. surkeaa esikoista, josta tässä tapauksessa äiti huolehtii kaiken pyörityksen keskelä), niin on paaaljon vaikeampi myöhemminkään löytää rentoa perhe-elämää, jossa vanhemmatkin saavat mahdollisuuden harrastaa ja tehdä itselle mielekkäitä asioita.

Ap, nyt on keskustelun aika. Jos et saa miestäsi kuuntelemaan ja keskustelemaan rauhallisesti ja asiallisesti, värvää itsellesi apua! Olisiko anopista apua? Tai miehen siskosta? Jostain miehen kaverista, joka on hoitanut perhe-elämän kypsemmin? Tai neuvolasta tai perheneuvolasta? AP, yrittäkää yhdessä jaksaa raivata avoimet keskinäiset suhteet ja kunnioittaa toisianne ja huoioida lasten tarpeitanne. Sinun toiveesi EI ole kohtuuton!  ETKÄ ole marttyyri! Jaksamista! Peli ei vielä ole menetetty, koita löytää keinoja yhteisen sävelen löytämiseksi. Ja pyydä tarvittaessa apua. 

Pyörittäkää huushollia ja lastenhoitovastuuta vuoroviikoin! Vuorotellen siivootte, käytte kaupassa laitatte lapset nukkumaan ja pälä pälä. Loistoidea vaikka itse kirjoitinkin.

Todella ilkeitä vastauksia joita kirjoittaa todennäköisesti ihmiset joilla ei ole mitään käryä tuosta tilanteesta. Isän paikka on iltaisin kotona kun lapset ovat noin pieniä, varsinkin vauva.

Kuinkahan moni oikeasti on sopinut ennen lasten hankkimista, että saa harrastaa niin ja niin monta kertaa viikossa, saa tehdä sitä ja saa tehdä tätä ja mitenhän se sopimus on pitänyt, jos on perheeseen sattunut vaikka koliikkilapsi? Onko silloinkin ihan ookoo, että isukki lähtee pelaamaan vähän sählyä, jos vauva on valvottanut aamukolmeen, esikoinen kiukutellut kaikesta mahdollisesta päivän aikana, itse on syönyt ruoakseen lähinnä banaania ja jogurttia, kun ei ole muuta ehtinyt ja illan kuunnellut lapsiensa itkua?

En muutenkaan suostu ymmärtämään sitä, että miksi toisen rentoutuminen on tärkeämpää kuin toisen. Jos olen itse herännyt viideltä ja saan molemmat nukkumaan kymmenen jälkeen, niin mitenhän mun pitäisi jaksaa vielä painella jonnekin rentoutumaan nukkumisen sijaan?

Ja jos ei miehen kanssa puhuminen onnistu, niin mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Tyytyä vain siihen, että ovensuussa nähdään, kun tyyppi tulee töistä ja lähtee melkein saman tien uudestaan? Hänen mielestään kun ei ole mitään puhuttavaa, olen vain rasittava ihminen, kun en jaksa tätä kaikkea yksin.

Mun elämä on tällä hetkellä pyykin pesua, ruoan laittoa, imettämistä, esikoisen kanssa taiteilua (ruokailun järjestämistä, aktiviteettejä, leikkimistä, auttamista ja hyvänä pitoa), kotitöitä kotitöiden perään ja kiitokseksi saan viettää enemmän ja enemmän aikaa yksin.

Rakastan kyllä lapsiani ja haluan heille vain hyvää, mutta yksin vastuun kantaminen on raskasta silloin, kun toinen vapaaehtoisesti valitsee muun kuin perheen arjen. Ymmärrän paremmin, jos olisi vaikka työmatkoilla, mutta en sitä, että haluaa vain viettää entistä elämää, vaikka on huollettavia.

Ap, joka lopulta sai molemmat nukkumaan ilman ärjymistä ja karjumista, sai nukuttua suht hyvin ja taas aamulla kuuli kuinka minulla pitäisi olla parempi asenne, kun en jaksanut miehen kanssa erityisemmin jutustella. Totta, varmaan pitäisikin olla parempi asenne, koska kaikki ikävät asiat tässä perheessa johtuvat minusta. Alan oikeastaan itsekin jo uskoa niin.

Sinun miehesi pitäisi kasvaa aikuiseksi. Oma mieheni hoiti suurimman osan kotitöistä kun lapsemme olivat pieniä: töistä tullessaan kävi kaupassa, laittoi ruuan, sylitteli ja leikki lasten kanssa ja illalla siivoili paikkoja. Hänellä oli jonkin verran pitkiäkin työmatkoja ja välillä hänkin otti vapaita iltoja, mutta koska huolehti niin hyvin meidän arjen sujumisesta niin ei koskaan tullut mieleenikään kyseenalaistaa hänen vapaitaan. Mieheni tiesi jo alunperinkin epäkäytännöllisyyteni. Toivottavasti teillä asiat muuttuvat parempaan suuntaan. Keskusteluissa miehesi kanssa koita olla syyllistämättä häntä, koska se ei johda mihinkään hyvään.

Se on aika aikaansa kutakin. Kehoittaisin keskustelemaan miehen kanssa, että vähentäisi harrasteluaan nyt ainakin hetkellisesti. Sitten on jo paljon helpompaa kun nuorempi on vuoden ikäinen. Kyllä tuossa tilanteessa on mentävä lasten ehdoilla, mies ei sitä välttämättä tajua jos et sano. Ne on nääs sellaisia putkiaivoja. Pikkulapsi aika on rankkaa ja helposti siinä väsyykin.. Meillä on kaksi lasta vuoden ikäerolla ja kyllä se oli aikamoista taiteilua kun molemmat olivat pieniä. Nyt ovat jo 4 ja 5v. ja itse palasin vasta 2 vuotta sitten harrastusteni pariin. Sitä ennen ei kertakaikkiaan ollut mahdollisuuksia eikä voimia. Hyvin sä olet selvinnyt jos lapsilla on riittävästi ruokaa, kohtalaisen puhtaat vaatteet ja muutoin turvallista olla. Ei pidä vaatia itseltään liikaa.

On ok jos olette sopineet siitä ennen ladten tekoa.  Taisi unohtua?

Mikä siinä nukkumaan menoajassa on erityisen hankalaa, sitä aina ihmettelen?

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 20:33"]On ok jos olette sopineet siitä ennen ladten tekoa.  Taisi unohtua?

Mikä siinä nukkumaan menoajassa on erityisen hankalaa, sitä aina ihmettelen?

[/quote]

No se, että on hankala imettää ja hoitaa toisen iltarutiineja samalla. Iltapalan antaminen vielä menee, suihkut ja iltasatujen lukeminen ei yhtä hyvin. Ja se että miksi toisen pitää olla yksin suorittamassa, kun toinen pääsee rentoutumaan.