Miksi Britanniaan jämähtäneet eivät hyväksy tilannettaan?
En tajua, miten lehdet ovat täynnä Britteihin jääneiden itsesääliä kohtalostaan. Miten se nyt niin täysyllätys voi tässä vaiheessa olla? Pandemia jyllännyt jo melkein vuoden kuitenkin. Ihan selvää, että heiluu ulkomailla vielä alle viikkoa ennen joulua niin paluu ajoissa ei ole varma.
Sitä paitsi koko Brittien eristyksen idea on se, että se uusi koronamuunnos ei leviä sieltä ulos. Ei se ole tehty estään brittiläisten ihmisten matkustamista. Siispä täyttä tyhmyyttä miettiä, että miten sieltä koko maan karanteenista nyt saisi kesken porukkaa sukujouluihin Suomeen (arvatenkin, minne tällä porukalla muuten olisi niin kiire).
Kommentit (83)
näillä "susannoilla" on kova kiire suomeen rokotuksille. vaativat tietenkiin ensimmäisten joukkoon .KUN MINÄ MATKUSTAN. hyvin ovat itsekeskeistä porukkaa
Ajattelin tulla vertailun vuoksi kertomaan omasta kokemuksestani. Jouduin kerran itsekin viettämään yllätysjoulun Lontoossa lentojen perumisen vuoksi. Minä, mies ja tuolloin puolivuotias esikoisemme matkustimme v. 2018 joulun alla Lontooseen (mies ja lapsi ovat kaksoiskansalaisia ja pyrimme pitämään yllä yhteyksiä Englantiin sen vuoksi). Paluulento oli varattu pari päivää ennen aattoa, mutta joitakin päiviä ennen sitä joku alkoi toistuvasti lennättää dronea Gatwickin lentokentällä. Meidän lentomme ja sen varalentokin peruttiin, joten saimme liput muistaakseni tapaninpäivän tienoille vietettyämme vauvan kanssa kokonaisen päivän lentokentällä lippuja kärkkymässä. Vietimme sitten joulun kolmestaan hotellissa. Olimme vielä sairastaneet noron aiemmin matkamme aikana, joten olimme voipuneita ja ruokahaluttomia, emmekä kyenneet nauttimaan Lontoon tarjoamista huvituksista.
Eihän se joulu mennyt kuin Strömsössä, mutta muistot ovat silti ihan hyvät, kun sain olla perheeni kanssa. Muistan, miten Gatwickissa joku yksin matkustanut suomalainen nainen purskahti itkuun, kun lennon perumisesta kuulutettiin. Symppaan esimerkiksi niitä joulunsa perheestään erossa viettäviä rekkakuskeja, jotka joutuvat seisomaan rajalla. Tavaraa on monissa tapauksissa välttämätöntä kuljettaa pandemiatilanteesta huolimatta. Mutta jos joku on lähtenyt näihin aikoihin tavalliselle turistimatkalle Suomen ja Englannin välillä, on hän ihan itse ottanut huomattavan riskin sekä taudin levittämisen että mottiin jäämisen suhteen. Hämmästyttävää, jos lentojen peruminen on tullut tällaisessa tilanteessa yllätyksenä.
Ennemmin minä sen Suomessa saan Prismasta, jossa vieläkin osa kulkee ilman maskia. Tai suomalaiselta kampaajalta. Tai kosmetologilta. Tai lääkäriasemalta.
Käymme tietysti koronatestissä ennen lähtöämme (negatiivinen vastaus on myös vaatimus koneeseen mennessä) ja testin jälkeen tulemme suoraan kotiin, josta poistumme vain lentokentälle lähtiessä, omalla autolla. Käymme vielä kentällä pikatestissä. Lähes tyhjällä kentällä on maski päässä, samoin lähes tyhjässä koneessa, jossa on alaspäin suuntautuva ilmavirtaus ja hepafiltterit = äärimmäisen pieni riski.
Espanjaan saapuessamme jätämme henkilötiedot ja jäljitystietomme viranomaiselle, esitämme negatiiviset testitulokset ja kuljemme kuumeenmittauksen läpi. Maski päässä parkkihalliin, jossa pleksin takaa henkilökunta ojentaa avaimet omaan autoomme, jolla ajamme sikäläiseen taloomme. Sinne on toimitettu etukäteen ruokatilauksemme kaappeihin eikä meidän tarvitse kotoa poistua mihinkään, paitsi golfaamassa käymme. Buggyt on spritattu ja muovilla päällystetty, ajanvaraus ja maksu toimii on-line.
Kotiin joskus palatessamme sama prosessi toisinpäin, joten ei, en todellakaan katso, että olisi me riski koronan leviämiselle sen enempää kuin sinäkään, ellet elä hermeettisesti kotiisi sulkeutuneena.