Minkälaisia ovat tuntemasi aikuiset ihmiset, joita on kiusattu kouluaikana?

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 15:42"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 13:07"]

Minun tietämäni tapaus: huono itsetunto, vainoharhainen ja epäluuloinen muiden suhteen, jämähtänyt nuoruuteen (vanhemmat ylitärkeitä, kaverisuhteet kamalan tärkeitä - esimerkiksi loukkaantuu, jos kaverit näkee toisiaan ilman häntä, ilahtuu valtavasti, jos joku soittaa hänelle ja pyytää mukaan, mutta ei pyydä muita jne.), yrittää päteä älyllä, hirvittävän itsekeskeinen ja sosiaalisesti kömpelö. Vaikea tietysti sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Tai johtuuko ollenkaan kiusaamisesta, mutta tuo kaverijuttu on selvästi siitä johtuvaa. Ikää 35.

[/quote]

Oho, puhutkohan musta?

[/quote]

En usko. Tämä tyyppi ei myöntäisi edes anonyymisti netissä olevansa ikäisekseen kummallisen kiinni vanhemmissaan ja kaverisuhteissaan. Kavereilla siis jo omia perheitä ym. huomattavasti häntä tärkeämpiä ihmissuhteita. Tämä elää nuoruutta, jota ei nuorena saanut kiusaamisen takia elää. Surullista oikeastaan.

olimme samalla luokalla sen tytön kanssa, nykyään facebookissa joskus jutellaan. Koko kouluajan kiusattu ulkonäöstä, vaatteista ja lukihäiriöstä. Hän oli muutenkin lahjakas ja taiteellinen hyvin nuorena ja saikin kuulla paljon kuittia siitäkin. Nykyään asuu toisella puolella Suomea, omistusasunto löytyy ja vissiin rahaa (rikas suku jota moni ei silloin edes tiennyt, luultiin että valehteli) tilillä, kun tekee töitä harvoin. Reissailee maailmalla eikä missään halvoissa mestoissa. Vissiin jokunen ystävä löytyy mutta ei kyllä mitään bile kuvia tai muuta esille tuo. Kouluajoilla ei juurikaan ketään ystävää ollut, aina ulkopuolella kaikesta.  Aika aralle vaikuttaa. Ei kerro kun pintapuolisesti elämästä. Ei lapsia eikä kuulemma edes halua kiusaamisen takia. Huono itsetunto kuulemma vieläkin vaivaa vaikka nätti hän on ollut mielestäni aina.  Kai hän jossain suhteessa elää. Ei sitäkään ole pahemmin esille tuonut. 

Omistaa nykyään hirveästi kavereita, sosiaalinen, ei viihdy yhtään yksin, mies ja lapsi löytyy, seksisuhteita ollut yli 10 miehen kanssa, TODELLA itsevarma... En TOSISSANI ymmärrä mistä on saanut tollasen itseluottamuksen itselleen, nostan hattua!

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 02:03"]Mä tiedän pari tapausta. Miehen ja naisen.

Nainen on ollut mun kanssa joskus leikkipuistossa eikä koskaan sano mulle mitään, vaikka vierekkäisissä keinuissa keinutettaisiin lapsiamme. Katsoo vaan ja hymyilee. Hirveän ujo. Häntä oli kuulemma kouluaikana kiusattu eräästä kasvoissa olevasta piirteestä, joka on sittemmin jo korjattu.

Sitten tää mies jonka tiedän on kanssa tosi tosi ujo, menee melkein seinänvieriä pitkin kun vastaan tulee. Ja juuri ja juuri uskaltaa katsoa silmiin kun vastaan tulee ja katse on hirveän anteeksipyytävä.

Yksi mun tuttu oli kerran luullut tätä miestä murhamieheksi joka vakoilee häntä, juuri sen takia kun tämä mies on pitkä ja hiipii selkä kyyryssä pitkin seinänvierustoja ja useasti vielä huppu kasvojen peittona.

Ihan sääliksi käy, kun näkee, millaisia ihmisistä voi tulla, jos heitä on kpuluaikana kiusattu. Kiusaamisella on todella pitkäikäiset jäljet... :-(

[/quote]

Itse olen entinen kiusattu. Onhan se jälkensä jättänyt: olen syrjäänvetäytyvä, hiljainen ja epävarma. Ei se ulkomuodossani näy mitenkään paitsi että pyrin aina olemaan hyvin huoliteltu, jotten antaisi aihetta paheksunnalle.

Pahinta on kuitenkin, että sairastan varmaankin loppuikäni masennusta ja saan herkästi ahdistuskohtauksia, joihin tarvitsen lääkkeitä. Teini-iässä harkitsin myös usein itsemurhaa kiusaamisen vuoksi.

Yritän olla mukava ja toiveikas, mutta tietynlainen pessimismi ja epäluottamus vieraisiin ihmisiin minuun on kyllä jäänyt pysyvästi.

En erottaisi heitä pelkän tuttavuuden perusteella kenestäkään muusta, ihan tavallisia hauskoja, luovia, ystävällisiä ihmisiä. Hivenen varautuneita uusien ihmisten kanssa, mutta ujoja on muissakin. Suurimmaksi eroksi sanoisin sellaisen herkkyyden, joka näkyy joko elämän kolhujen ottamisena raskaasti ja/tai tunne-elämän jonkinasteisena ailahtelevuutena. Kaikki hyvissä parisuhteissa tällä hetkellä, yhdellä lapsia.
Tuntemani ihmiset ovat tosin sellaisia, joiden kohdalla kiusaaminen ei ole ollut aivan järjetöntä, siis väkivaltaa ja koko koulun silmätikkuna olemista ym. vaan oman ikäluokan syrjintää, nimittelyä ja ulkopuolelle sulkemista -- kuitenkin niin, että ainakin joku on ollut ystävällinenkin tai vähintään harrastusten kautta tai netistä on löytynyt myös ystäviä.

Ujo ja hiljainen tyttö kouluaikana. Todella hyvä koulussa, kaikista aineista kymppejä. Oli ujo vielä yläasteellakin, mutta kiusaaminen jäi. Pääsi hyvään lukioon, jossa samanhenkistä porukkaa ja jotenkin pääsi pahimmasta ujoudestaa, ei kuitenkaan edelleenkään mikään supersosiaalinen. Nyt on opiskellut unelma-ammattiinsa ja tekee koulutusta vastaavaa työtä. Ne kiusaajat taas ei ole kovinkaan menestyneitä elämässään.

Mieheni oli peruskouluajan kiusattu lihavuuden takia. Nyt aikuisena hyvä itsetunto, ei välitä tuntemattomien mielipiteistä, on sosiaalinen. Mahtava asenne kaikkeen, jonka haluaisin itse oppia. Itse vaihdoin ysiluokalla koulua ja sieltä en löytänyt kavereita ja "suositut" tytöt yrittivät kiusata sen vuoden ajan ja se on vaikuttanut muhun. En mielelläni tutustu oman ikäisiini naisiin tai osaa puhua/olla luontevasti. Koulu aiheutti ahdistusta mutta työelämässä pärjään asiakaspalvelualalla hyvin.

Ihmiset reagoivat eri tavoin kiusaamiseen. Ja onhan kiusaamistakin erilaista.

Yksinäiset ovat yksin aikuisenakin. Eivät päästä ketään lähelleen. Tai ovat oikein ylisosiaalisia ja avautuvat heti kaikista asioistaan. Kumpikin tapa jättää lopulta porukan ulkopuolelle, koska on poikkeavaa.

20v nainen: Vakava masennus, ei oikein saa käytyä kouluja. Makaa neljäkymppisten  miesten kanssa, muutenkin poikaystävät  vaihtuvat aika tiheään. Hautoo itsemurhaajatuksia. Käy kuitenkin terapiassa. Ripustautuva persoonallisuus. 

Minä 20 v nainen: "pelkään" vastakkaista sukupuolta, en ole ikinä seurustellut. Olen toisinaan vähän sosiaalisesti kömpelö. Mietin paljon mitä muut ajattelevat minusta.Stressaan ja ahdistun aika helposti, enkä aina oikein jaksaisi elää.Itseluottamus on aika matala, enkä oikein pidä itsestäni.  Mutta opiskelen yliopistossa ja käyn töissä, joten minulla menee ihan ok. Uudet ihmiset pitävät minua yleensä tosi positiivisena ja iloisena.... 

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 13:06"]

Eli minulla juurikin on tuollainen rento, hyvällä tavalla "ihan sama"-asenne, mitä nro 8:n mieheltä ehkä puuttuu. T. 9

[/quote]

Valitettavasti et tekstisi perusteella oikein vaikuta siltä. 

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 02:03"]

Mä tiedän pari tapausta. Miehen ja naisen.

Nainen on ollut mun kanssa joskus leikkipuistossa eikä koskaan sano mulle mitään, vaikka vierekkäisissä keinuissa keinutettaisiin lapsiamme. Katsoo vaan ja hymyilee. Hirveän ujo. Häntä oli kuulemma kouluaikana kiusattu eräästä kasvoissa olevasta piirteestä, joka on sittemmin jo korjattu.

Sitten tää mies jonka tiedän on kanssa tosi tosi ujo, menee melkein seinänvieriä pitkin kun vastaan tulee. Ja juuri ja juuri uskaltaa katsoa silmiin kun vastaan tulee ja katse on hirveän anteeksipyytävä.

Yksi mun tuttu oli kerran luullut tätä miestä murhamieheksi joka vakoilee häntä, juuri sen takia kun tämä mies on pitkä ja hiipii selkä kyyryssä pitkin seinänvierustoja ja useasti vielä huppu kasvojen peittona.

Ihan sääliksi käy, kun näkee, millaisia ihmisistä voi tulla, jos heitä on kpuluaikana kiusattu. Kiusaamisella on todella pitkäikäiset jäljet... :-(

[/quote]

mistä tiedät naisesta näin hyvin ellei hän sinulle edes puhu? Ihme juorujen uskoja.

Mua kiusattiin yläasteella. Ei kauhean pahasti, mutta nykyään asiaan varmasti puututtaisiin. Lukiossa homma kuitenkin loppui kun sain uusia kavereita ja aloin liikkua lukion "hyvien tyyppien" ja sillä menestyvien kanssa samaan aikaan kun entisillä kiusaajilla oli vaikea pärjätä lukiossa tai he olivat amiksessa. Sain jo lukiossa itsetuntoa takaisin ja myöhemmin akateemisessa maailmassa huomasin olevani ihan hyvä tyyppi. Nyt olen aika itsevarma, tiedän mitä osaan, pärjään ja osaan pitää puoleni. Olen kohtelias, tartun tilaisuuteen auttaa ihmisiä ja pidän heikompien puolta. Minulla kävi hyvä tuuri että löysin ajoissa omat piirini ja tuo kiusaaminen vain vahvisti minua siinä mielessä, että katselen asioita nyt sekä tavallisen pärjäävän ihmisen näkökulmasta, mutta huomaan myös alistettujen ihmisten hädän tai voimattomuuden.

Sen perusteella, mitä olen ympärilleni katsellut ja ihmisten kanssa jutellut, aika monia 30-40-vuotiaita on kiusattu koulussa tai ainakin ovat kokeneet tulleensa kiusatuiksi tai eristetyksi porukoista.

Kiusaamisen yleisyyden takia sanoisin, että kiusaaminen voi vaikuttaa ihmiseen tosi monella tavalla tai olla vaikuttamatta. Riippuu luonteesta, koulun ulkopuolisista ihmissuhteista, siitä miten elämä myöhemmin on mennyt jne. Eli tähän ketjuun voi tulla vaikka minkälaisia vastauksia eikä mitään erityisiä yhteisiä piirteitä löydy.

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 13:07"]

Minun tietämäni tapaus: huono itsetunto, vainoharhainen ja epäluuloinen muiden suhteen, jämähtänyt nuoruuteen (vanhemmat ylitärkeitä, kaverisuhteet kamalan tärkeitä - esimerkiksi loukkaantuu, jos kaverit näkee toisiaan ilman häntä, ilahtuu valtavasti, jos joku soittaa hänelle ja pyytää mukaan, mutta ei pyydä muita jne.), yrittää päteä älyllä, hirvittävän itsekeskeinen ja sosiaalisesti kömpelö. Vaikea tietysti sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Tai johtuuko ollenkaan kiusaamisesta, mutta tuo kaverijuttu on selvästi siitä johtuvaa. Ikää 35.

[/quote]

Oho, puhutkohan musta?

Mieheni on koulukiusattu. On sosiaalisuutta vaativassa ammattissa ja hoitaa sen ongelmitta. Baari-illoissa tms. juttelee iloisesti uusillekin tuttavuuksille. On kuitenkin huono hankkimaan uusia parempia ystävyyssuhteita. Jos ehdotan että pyytäisi vaikka kehumaansa työkaveria oluelle, niin torjuu heti sanomalla ettei se kumminkaan halua lähteä tms. On siis ehkä jättänyt sellaiset arvet, ettei mies usko ihmisten oikeasti haluavan olla hänen kavereitaan, vaikka moni varmaan haluaisikin.

[quote author="Vierailija" time="21.05.2014 klo 15:30"]

Sen perusteella, mitä olen ympärilleni katsellut ja ihmisten kanssa jutellut, aika monia 30-40-vuotiaita on kiusattu koulussa tai ainakin ovat kokeneet tulleensa kiusatuiksi tai eristetyksi porukoista.

Kiusaamisen yleisyyden takia sanoisin, että kiusaaminen voi vaikuttaa ihmiseen tosi monella tavalla tai olla vaikuttamatta. Riippuu luonteesta, koulun ulkopuolisista ihmissuhteista, siitä miten elämä myöhemmin on mennyt jne. Eli tähän ketjuun voi tulla vaikka minkälaisia vastauksia eikä mitään erityisiä yhteisiä piirteitä löydy.

[/quote]

Sulla on tässä sellainen hyvä pointti, että kiusaamistahan ei vielä 80-luvulla pidetty pahana, vaan ryhmäkurin muotona. Täytyy muistaa, että aikuiset, jotka silloin määrittelivät sen, mikä oli oikein ja mikä ei, ovat itse kasvaneet rotuajatteluun jossa on hyve että kaikki ovat samanlaisia ja samannäköisiä ja tekivät yhteiskuntaluokkansa mukaisia asioita. Yhtenäiskulttuuria ihannoitiin, erilaisuus ei tosiaan ollut mikään rikkaus. Oli vasta pieni hetki niistä ajoista, jolloin esimerkiksi saamelaislapsilta kiellettiin äidinkielensä puhuminen koulussa ja koulun asuntoloissa, homous oli sairaus josta joutui osastolle jne. Se oli aivan eri maailma, ja siinä yhteiskunnassa oli voimakas hierarkia, kiusaamista kaikilla työelämän tasolla ja siksi se oli koulussakin hyväksyttyä. Se oli vain asia, joka kuului lapsuuteen, samalla lailla kuin selkäsaunat (lapsen lyöminen kiellettiin vasta 80-luvun alussa) ja yleinen tapa kasvattaa lapsia häpeällä. Sellaisia pomoja, ja sellaisia opettajia, mitä tuona aikana vielä ihan yleisesti jopa kunnioitettiin, ei nykyään siedettäisi. Esimerkiksi oman kouluni opettaja hakkasi omat lapsensa ja vaimonsa säännöllisesti, mutta se oli "niiden oma asia". Ei nykyään, toivottavasti, lapsi voi tulla kouluun kuristusjäljet kaulassaan ilman että siitä tehdään heti lastensuojeluilmoitus.

Oma äiti, ottaa vieläkin keskusteluihin omia kouluajan draamoja. Todella säälittävää. Menestynyt elämässä hyvin eikä vieläkään voi päästää irti menneisyydestä.

↑

Tiedän miehen joka kävelee kyyryssä ja sen näkee että sillä on pakkomielteitä.

Minkähänlainen lapsuus sillä on ollut?

Omaa siskoani käy sääli. Tuntuu että hänen elämänsä on paljon mennyt pilalle kiusaamisen jättämien arpien takia. Hän on kärsinyt paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden fobiasta vähän päälle 10-vuotiaasta asti. On pystynyt lääkkeiden ja terapian avulla opiskelemaan ja käy töissä, mutta hänellä ei ole mitään sosiaalista elämää eikä ole koskaan esim. seurustellut. Suurin sääli tässä on että hän on ihan hyvännäköinen ja todella mukavakin, mutta sitä ei vaan kukaan huomaa, koska jos hän joutuu "vastakkain" vieraan ihmisen kanssa, ulos tulee pelkkäää vaivautunutta änkytystä ja usein hän lähtee myös tilanteesta pois liian ahdistuksen takia. Nykyisin elelee kuin erakko, käy vaan töissä ja ruokakaupasas, ei tapaa koskaan ketään, ei harrasta mitään jne.