Kuinka moni teistä roikkuu huonossa avioliitossa/parisuhteessa...
...vain sen vuoksi ettei ole uskallusta tai voimia lähteä jatkamaan yksin ns. tyhjän päälle?
Vaikka samat asiat on otettu esille lukemattomia kertoja, eikä mikään ole muuttunut niin lähteminen ja sitä seuraava yksinäisyys ainakin varttuneella iällä tuntuvat uhkapeliltä. Ainainen taistelu samoista asioista, erilaiset mieltymykset asioiden/tunteiden jakamisen ja yhteydenpidon suhteen, sekä kumppanin luurangot vielä kolisevina arjessa tuntuvat toivottomilta ja murhaavilta.
Kuitenkin kun väliin mahtuu yksi tai kaksi hyvää hetkeä, niin mieli nollautuu ja usko taas herää. Mutta vain seuraavaan pettymykseen asti, joka on aina kuitenkin nurkan takana. Erottukin on jo monta kertaa, mutta aina palattu yhteen. Syyllisiä tässä ei ole tarkoitus etsiä, vikaa ja vammaa on varmasti kummassakin.
Miten kummassa tällaisesta oikein pääsee eroon niin ettei tarvitse katsella taakseen saati katua?