Opettajan avautuminen näin joululoman alkuun

Olen helsinkiläinen luokanopettaja ja erityisopettaja. Tiedän, että olen vain pisara meressä, enkä usko, että opetustoimea aidosti kiinnostaa tai välittää minun henkilökohtaiset mielipiteet tai näkemykset. Toivon kuitenkin, että joku jossain vaiheessa herää siihen todellisuuteen, että meri koostuu juurikin meistä.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua epätoimivasta erityisopetuksesta Helsingin kaupungissa, mutta myös muualla Suomessa. Valitettavasti tilanne tuntuu menevän vuosi vuodelta huonompaan suuntaan.

Minä olen henkilökohtaisesti lopettanut kaupungin koulutuksissa käymisen, sillä kaikki opettajille suunnatut koulutukset aiheesta riippumatta tuntuvat olevan inkluusiopropagandaa. Oli koulutuksen aiheena yhteisopettajuus, haastavan oppilaan kohtaaminen tai alueen yleinen koulutus, ratkaisu löytyy Kaskon näkemyksen mukaan aina integraatiosta tai inkluusiosta.

Nyt inkluusioajattelua on viety vielä pidemmälle ja Helsingissä suunta on mennyt kohti lähikouluperiaatetta. Erityisoppilaalla tulee olla mahdollisuus käydä omaa lähikoulua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että aikaisemmin alueittain muodostetut luokkatasoiset erityisluokat on historiaa ja nyt oppilaan käydessä sitä lähikoulua yhdellä luokalla opiskelee monta eri luokkatasoa yhdessä.

Nyt mennään kaunis ideologia edellä. Onko oikeasti tärkeämpää saada lapselle kuuluvuuden tunnetta kuin järkevästi organisoitua tuen tarpeet huomioivaa opetusta? Jos peruskoulun aikana kuuluvuuden tunne hoidettaisiin muilla tavoin ja fokus pidettäisiin kasvatuksessa ja opetuksessa, saisi lapset ihan varmasti paremmat eväät kuulua yhteiskuntaan peruskoulun jälkeen. Nyt kuuluvuus taataan peruskoulun ajan, sen jälkeen lapset ovat oman onnensa nojassa.

Nykyisellään Helsingin mallissa erityisluokat muodostetaan lähikouluperiaattella ja luokassa opiskelee usein jopa kuuden eri vuosiluokan oppilaita. Tämä on aivan liikaa monelle opettajalle, eivätkä erityisluokanopettajat, minä mukaan lukien, halua työskennellä erityisluokanopettajana Helsingissä. Tämä johtaa siihen, että paikat täytetään muodollisesti epäpätevillä, jolloin oppilaiden oikeudet heikkenevät entisestään.

Minä, eiryisluokanopettajan pätevyyden omaava en tee, enkä aio enää tehdä töitä erityisluokanopettajana Helsingissä. Harkitsen tosissani työnantajan vaihtoa kokonaan, myös alan vaihto on käynyt mielessä. Mutta kuten jo alussa sanoin, olen vain pisara meressä. Ei yhdellä pisaralla ole merkitystä. Valitettavasti.