Lue keskustelun säännöt.
Pidättekö kumppaninne perheestä ja sukulaisista?
22.12.2020 |
Pidättekö aidosti vai oletteko tekemisissä vain velvollisuudesta?
Itse olen huomannut olevani hyvin erilainen miehen perheen ja suurimman osan suvusta kanssa. Miehen äidin kanssa tulen juttuun, mutta äiti on hyvin ristiriitainen ja raskas persoona, joten en jaksa olla sen syvällisemmin tekemisissä. Miehen veljien kanssa tulen toimeen, mutta varsinkin isommissa sukutapaamisissa huomaan ettei ole mitään juteltavaa, joten usein olen hiljaa. Mies haluaa tavata usein sukuaan ja itse väsyn tästä, koska olen ulkopuolinen. Olen alkanut miettiä miten paljon minun täytyy olla heidän kanssaan tekemisissä? Mies haluaisi, että olen kaikessa mukana, mutta itse en jaksa koko ajan tavata ihmisiä joiden kanssa minulla ei ole mitään puhuttavaa. Miten paljon ihmisen täytyy tavata puolison perhettä ja sukua ns velvollisuudesta?
Kommentit (30)
Pidän ja tapaan mielelläni mieheni perhettä.
Itselleni on tärkeää olla miehen lapsuudenperheen kanssa väleissä, koska he ovat miehelleni tärkeitä ihmisiä. Itsestänikin tuntuisi pahalta, jos mies ei haluaisi viettää aikaa minun perheeni kanssa.
Mitään velvollisuuttahan sinulla ei siihen ole, mutta aika varmasti se vaikuttaa sinun ja miehesi väleihin, sillä suku näyttää olevan tärkeä miehellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miettisin, miksi koet olevasti ulkopuolinen. Olet osa sukua ja se, että ihmiset ovat erilaisia ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kokee olevansa ulkopuolinen.
Toki ei erilaisuus tarkoita, että automaattisesti olisi ulkopuolinen. Ehkä se vain korostuu, kun ei ole oikein mitään yhteistä eikä juteltavaa. He ovat kiinnostuneita eri asioista kuin itse olen. Olen aika introvertti ihminen ja toki perus small talkit heitän, koska niin kuuluu tehdä, mutta muuten ei ole oikein mitään yhteistä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Pidän ja tapaan mielelläni mieheni perhettä.
Itselleni on tärkeää olla miehen lapsuudenperheen kanssa väleissä, koska he ovat miehelleni tärkeitä ihmisiä. Itsestänikin tuntuisi pahalta, jos mies ei haluaisi viettää aikaa minun perheeni kanssa.Mitään velvollisuuttahan sinulla ei siihen ole, mutta aika varmasti se vaikuttaa sinun ja miehesi väleihin, sillä suku näyttää olevan tärkeä miehellesi.
No en itse näe että tuo vaikuttaisi automaattisesti minun ja miehen väleihin. Hänen kanssaanhan minä olen parisuhteessa enkä hänen perheensä. Tapaan kyllä perhettä säännöllisesti, että ihan puheväleissä ollaan vaikkei sen syvällisempää yhteyttä ole. Ap
En pidä. Osittain ongelma on omani, sillä tunnen myös vahvaa ulkopuolisuutta heidän kanssaan. Toisaalta en koe samaa ihan kaikkien seurassa, joten luultavasti en valikoisi mieheni vanhempia tai siskoja elämääni muuta kautta.
Mitä enemmän yhteisiä vuosia tulee, sitä paremmin heitä oppii tietysti tuntemaan. Oppii näkemään asiat ja sanomiset eri kantilta, ja toisaalta oppii ymmärtämään toisten persoonia ja siten tulemaan itse paremmin toimeen.
Heillä on kuitenkin joitain sellaisia toimintatapoja, että tekee mieli repiä hiuksia päästä kun tätä sivusta seuraa. Toki puutun myös tapahtumien kulkuun, jos kyseessä omat lapset keitä asia koskee.
Ja onhan siinä jo se tempperamenttierokin, että minä sanoisin mielelläni ääneen ja tiukastikin, ja he hyssyttelisivät maailman tappiin ihan kaiken.
Tietenkin pidän. Siunattu korona, anoppi ei pääse meille tänä jouluna. Amen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pidä. Osittain ongelma on omani, sillä tunnen myös vahvaa ulkopuolisuutta heidän kanssaan. Toisaalta en koe samaa ihan kaikkien seurassa, joten luultavasti en valikoisi mieheni vanhempia tai siskoja elämääni muuta kautta.
Mitä enemmän yhteisiä vuosia tulee, sitä paremmin heitä oppii tietysti tuntemaan. Oppii näkemään asiat ja sanomiset eri kantilta, ja toisaalta oppii ymmärtämään toisten persoonia ja siten tulemaan itse paremmin toimeen.
Heillä on kuitenkin joitain sellaisia toimintatapoja, että tekee mieli repiä hiuksia päästä kun tätä sivusta seuraa. Toki puutun myös tapahtumien kulkuun, jos kyseessä omat lapset keitä asia koskee.
Ja onhan siinä jo se tempperamenttierokin, että minä sanoisin mielelläni ääneen ja tiukastikin, ja he hyssyttelisivät maailman tappiin ihan kaiken.
Joo kuulostaa vähän samalta kuin minunkin tilanteessa.. Keskustelukulttuuriakaan ei oikein ole tai se on hyvin erilaista kuin mihin itse olen tottunut. En jaksa itse keskustella autoista enkä tiedä niistä mitään enkä mitä mikin asia maksaa tms. Välillä tuntuu, että mieskin yrittää väkisin pitää yllä hyvän perheen idylliä vaikka oikeasti menee hermo siihen ja ei perhekään kohtele mielestäni miestäni kovin reilusti aina. Silti mies haluaa leikkiä onnellista perhettä ja sukua.. En tiedä jotenkin hyvin ristiriitaista, kun haluaisin itsekin olla läheinen, mutta ei se vaan onnistu, jos ei ole mitään yhteistä ja välillä kyllä ihmettelen heidän toimintaansa jne. Ap
Osasta sukulaisia pidän aidosti, osasta en niinkään. Puolisoni äiti on oikein mukava ja lämmin persoona ja sisarukset myös. Puolisoni isoäiti taas on mielestäni ihminen, johon on hyvä pitää etäisyyttä. Hän on sikarikas, mutta manipuloiva ja saattaa esimerkiksi loukkaantua mielivaltaisesti sanomisista joillekin, mutta toisille ei. Ei ole mikään iäkäs, vaan isoäidiksi nuori, joten dementian piikkiin ei mene. Mummo on elänyt uusperhekuviossa, ja olen huomannut, että hän jaoittelee ihmisiä ykkösluokan ja kakkosluokan kansalaisiin sen mukaan, kenen puolelta sukua olet. Ensimmäisen miehen kanssa tehdyt jälkeläiset ovat kakkosluokkaa, uuden miehen kanssa tehdyt ykkösluokkaa. Ykkösluokan sukulaisille syydetään rahaa, maksetaan elämistä ym, ja kakkosluokalle laitetaan yhdet pakolliset villasukat jouluna. Mitään syytä tälle ei tietääkseni ole muuta kuin että ovat exän sukua. En itse juuri halua mummoa nähdä, mieheni kuuluu näihin ensimmäisen liiton lapsenlapsiin. Jos jotain hyvää, niin mielestäni nämä mummon hyljeksimät sukulaiset ovat paljon mukavampia kuin hänen lempisukulaisensa, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken, kun vaan pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän. Joidenkin perheenjäsenten kanssa tulen toki juttuun paremmin kuin toisten ja heitä voisinkin kuvitella näkeväni vaikka ilman miestäkin. Oman perheensä lisäksi mies tapaa muita sukulaisiaan aika harvoin, valtaosa heistäkin oikein mukavia ihmisiä, mutta en heitä juuri ihmeemmin tunne.
8 jatkaa: ja siihen aloittajan kysymykseen: itse vedän rajan siihen, mikä minusta tuntuu mukavalta. Kohteliaisuudesta menen isompiin juhliin niidenkin sukulaisten osalta, joista en piittaa. En kyläile heillä muuten, suostun pistäytymään "muuten vain" vain mukavien sukulaisten luona. Nyt koronan varjolla toki kieltäydytty kaikista kutsuista.
En kuitenkaan halua juuri kutsua sukua meille, koska olen kotihiiri ja uuvun nopeasti, jos joku vieras on kotonani. Esimerkiksi meillä yökyläily on poissuljettu, koska se sotkee oman vuorokausirytmini niin täysin. Meillä on pieni asunto, ainoa vuodesohva on työhuoneessani, ja sitä käytetään vain hätätapauksessa, ei sukulaisille, jotka eivät raaski maksaa hotellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän kyllä, mutta meillä ei ole juuri mitään yhteistä.
Ovat varmaan mukavia ihmisiä mutta suhteemme ei koskaan voi olla normaali, koska se perustuu siihen että mulla on seksiä yhden heidän läheisensä kanssa, joten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä, en ole tekemissä. Kylmiä, tylyjä, phansuopia.
En pidä. He puhuvat aina muista sukulaisistaan, naapureistaan ja tutuistaan, eikä minulla ole niihin mitään sanottavaa, kun tuskin tunnen suurinta osaa mainituista edes nimeltä. He eivät tee elettäkään ottaakseen minua mukaan keskusteluun ja juttelut säästä tai politiikasta eivät saa tuulta alleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En erityisemmin. Meillä on etäisen kohteliaat välit, olemme hyvin harvoin missään tekemisissä. Mieheni sukulaiset asuvat ympäri Suomea, kukaan ei asu meidän lähellä.
Vierailija kirjoitti:
8 jatkaa: ja siihen aloittajan kysymykseen: itse vedän rajan siihen, mikä minusta tuntuu mukavalta. Kohteliaisuudesta menen isompiin juhliin niidenkin sukulaisten osalta, joista en piittaa. En kyläile heillä muuten, suostun pistäytymään "muuten vain" vain mukavien sukulaisten luona. Nyt koronan varjolla toki kieltäydytty kaikista kutsuista.
En kuitenkaan halua juuri kutsua sukua meille, koska olen kotihiiri ja uuvun nopeasti, jos joku vieras on kotonani. Esimerkiksi meillä yökyläily on poissuljettu, koska se sotkee oman vuorokausirytmini niin täysin. Meillä on pieni asunto, ainoa vuodesohva on työhuoneessani, ja sitä käytetään vain hätätapauksessa, ei sukulaisille, jotka eivät raaski maksaa hotellista.
Joo tätä rajanvetoa nimenomaan pohdin itsekin. Tottakai osallistun juhliin ja merkkipäiviin, mutta voiko mies vaatia, että minun on oltava muutenkin tekemisissä ja mentävä kylään muuten vaan? Välillä kieltäydynkin, mutta välillä mies melkein pakottaa mukaan ja alkaa kiukutella jos en tule. Mies selvästi haluaisi, että minäkin olisin hyvin läheinen hänen perheensä ja suvun kanssa. Mutta minusta ei ole tuohon väkisin ja mielestäni minulla on oikeus päättää kenen kanssa vapaa-aikaani vietän. Mies tuntuu olevan eri mieltä. Oma perheeni ja suku asuu kauempana, joten mainittakoon, että minun perhettä tapaan itsekin jopa vähemmän kuin miehen perhettä, joten koen kohtuuttomana vaatia minun tapaavan heitä yhtä paljon kuin mies tapaa. Ap
En pidä. Yritin kyllä kovasti, mutta sitten luovutin. Olkoon erinomaisia ja ylpeitä ihan keskenään. Sillä puolen ollaan kovia jakamaan ihmisiä rupusakkiin ja muihin. Itse lukeudun rupusakkiin paljon mieluummin kuin heidän kaltaisiin jeesustelijoihin.
Jaa-a, ollaan kuin yö ja päivä. Omaan sukuun jota on enää muutama jäljellä en pidä yhteyttä mitenkään paitsi erääseen joulukortin muodossa ja yhden sukulaisen kanssa olen Face-kaveri. Kumppanin suku on tiivis vielä näin myöhäisellä keski-iällä että soittavat päivittäin jopa monia kertaa ja ravaavat toistensa luona kylässä ja riitelevät tuon tuosta. Kamalaa kilvoittelua paremmuudesta vielä keski-ikäisenä. Mutta he ovat läheisiä ja he kaikki ovat vielä olemassa/elossa. Ymmärrän tavallani ja hyvä heille näin. Itse en jaksaisi ollenkaan koska olen introvertti-erakko.
Vierailija kirjoitti:
En pidä. He puhuvat aina muista sukulaisistaan, naapureistaan ja tutuistaan, eikä minulla ole niihin mitään sanottavaa, kun tuskin tunnen suurinta osaa mainituista edes nimeltä. He eivät tee elettäkään ottaakseen minua mukaan keskusteluun ja juttelut säästä tai politiikasta eivät saa tuulta alleen.
Joo itseäni häiritsee myös tuo, että ei miehen perhe ja suku ole kiinnostuneita kysymään mitä minulle ja meille kuuluu vaan keskustelut pyörivät heidän asioissaan. Itse olen tottunut keskustelemaan vastavuoroisesti, mutta miehen perheen kanssa se ei onnistu, joten olen hiljaa ja jään aina sivuun. Itse kyllä aikaisemmin kyselin ja yritin luoda keskustelua, mutta enää en jaksa yrittää. Miehen veljen vaimo ei esimerkiksi koskaan edes tervehdi minua eikä ole kysynyt minulta itseasiassa koskaan mitään tämän 7 vuoden aikana mitä ollaan tunnettu. Ihan normaali tyyppi siis kyseessä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, ollaan kuin yö ja päivä. Omaan sukuun jota on enää muutama jäljellä en pidä yhteyttä mitenkään paitsi erääseen joulukortin muodossa ja yhden sukulaisen kanssa olen Face-kaveri. Kumppanin suku on tiivis vielä näin myöhäisellä keski-iällä että soittavat päivittäin jopa monia kertaa ja ravaavat toistensa luona kylässä ja riitelevät tuon tuosta. Kamalaa kilvoittelua paremmuudesta vielä keski-ikäisenä. Mutta he ovat läheisiä ja he kaikki ovat vielä olemassa/elossa. Ymmärrän tavallani ja hyvä heille näin. Itse en jaksaisi ollenkaan koska olen introvertti-erakko.
Tiedän myös että yksi syy tälle etten jaksa sukuloida on se, että olen myös introvertti. En jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä vain velvollisuudesta tai kun niin kuuluu tehdä. Vastavuoroisissa ihmissuhteissa jaksan olla, mutta en yksipuolissa, jotka vaan vievät voimani. Tämäkin koko päivä on mennyt toipuessa eilisen sukuloinnin jälkeen.. Ap
Miettisin, miksi koet olevasti ulkopuolinen. Olet osa sukua ja se, että ihmiset ovat erilaisia ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kokee olevansa ulkopuolinen.