"Nuorena kannattaa lisääntyä, vanhana ei jaksa enää esim. valvoa."

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lisääntyä, nuorena tai vanhanakaan.

Onpa raikas näkökulma sulla siinä!

Itsekin ajattelin nuorena, etten halua lapsia, koska, jos joutui yöllä nousemaan /heräämään jonkun asian takia , niin koko päivä oli pilalla. Väsytti ja  potutti.

Ensimmäisen lapsen sain 33v ja jaksoinkin yövalvomiset oikein hyvin. Nuorempana en olisi jaksanut. Nuorena oli muutenkin jollain lailla itsekeskeisempi/ymmärtämättömämpi. Olen ihan tyytyväinen, että tein lapset vasta "vanhana". 

Eräs ystäväni, joka sai lapsen jo parikymppisenä ja viimeisen yli 40v, sanoi, että lapseen osasi suhtautua ihan eri tavalla vanhempana. Osasi olla paremmin läsnä lapsen elämässä. 

Mä tein lapsen nuorena 21-vuotiaana. En mä silloinkaan erityisesti olisi halunnut nousta joka yö😅, mutta pakko mikä pakko. Nyt kun lapsi on jo 15, niin ikimaailmassa en lähtisi uudestaan siihen vauvarumbaan. Musta on tullut niin mukavuudenhaluinen:)

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ja ne vanhempana lisääntyneet ovat ehtineet keskittyä uraan ja työhön silloin kun sinä pyörit päiväkotirumban pyörteissä. Puolensa ja puolensa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ja ne vanhempana lisääntyneet ovat ehtineet keskittyä uraan ja työhön silloin kun sinä pyörit päiväkotirumban pyörteissä. Puolensa ja puolensa.

Ap

Ei, he opiskelivat silloin yliopistossa, kuten minäkin. Opinnot vaan jousti ihan eri tavalla lasten kanssa kuin työelämä. Työelämän aloitin opiskelukavereitani ennen ja sillä tiellä ollaan.

Siis tämä! Ihmettelen aina sitä "kyllä sitä nuorena jaksoi valvoa". Minä en jaksanut! Yhden kerran väkisin valvoin yön ja tuntui ihan kuolemalta seuraavana päivänä. Olin kuin kävelevä zombi ja välillä silmät auki "tajuttomana". Mun piti aina saada kunnon yöunet tai menin sekaisin.

Olen kyllä nyt yli 50v ihan samanlainen. Mä tarvitsen unta.

Nukun niin sikeästi, että epäilen olisinko herännyt vauvan itkuunkaan. Pystyn nimittäin sulkemaan kaiken metelin ulkopuolelle kun nukun. Oli ehkä fiksu ratkaisu pysyä velana ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ja ne vanhempana lisääntyneet ovat ehtineet keskittyä uraan ja työhön silloin kun sinä pyörit päiväkotirumban pyörteissä. Puolensa ja puolensa.

Ap

Ei, he opiskelivat silloin yliopistossa, kuten minäkin. Opinnot vaan jousti ihan eri tavalla lasten kanssa kuin työelämä. Työelämän aloitin opiskelukavereitani ennen ja sillä tiellä ollaan.

No, kaikki eivät opiskele. Ja jos opiskelevat niin keskittyvät niihin opintoihin eivätkä vaipanvaihtoon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ihan vain tiedoksi, että kun olen täyttänyt 40 niin kannattaa pitää työpaikasta kiinni kynsin hampain. Sen ikärajan jälkeen olet työmarkkinoilla "liian vanha" Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Siis tämä! Ihmettelen aina sitä "kyllä sitä nuorena jaksoi valvoa". Minä en jaksanut! Yhden kerran väkisin valvoin yön ja tuntui ihan kuolemalta seuraavana päivänä. Olin kuin kävelevä zombi ja välillä silmät auki "tajuttomana". Mun piti aina saada kunnon yöunet tai menin sekaisin.

Olen kyllä nyt yli 50v ihan samanlainen. Mä tarvitsen unta.

Nukun niin sikeästi, että epäilen olisinko herännyt vauvan itkuunkaan. Pystyn nimittäin sulkemaan kaiken metelin ulkopuolelle kun nukun. Oli ehkä fiksu ratkaisu pysyä velana ;)

Äitini on samanlainen supernukkuja, mutta heräsi aina pienimpääkin lapsen inahdukseen. :D Iskä sitä joskus naureskeli että jos lapsi nousi sängystä hiljaa toisessa huoneessa, äiti oli jo hereillä. Kai siinä joku äidinvaisto sitten herää vaikka nukkumisesta tykkäisikin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ihan vain tiedoksi, että kun olen täyttänyt 40 niin kannattaa pitää työpaikasta kiinni kynsin hampain. Sen ikärajan jälkeen olet työmarkkinoilla "liian vanha" Suomessa.

Mikäs ikä sitten on sopiva naiselle työelämään? Alle 40-vuotias voi raskautua ja yli 40-vuotias on liian vanha.

Jooh. Valvoin nuorempana pitkään, moni yö meni valvoessa kolmeen tai neljään aamuyöllä. Mutta sen vastapainoksi nukuin joka viikonloppu ja muu vapaapäivä +10 tuntia putkeen. Jos joku yritti siinä kohtaa herättää kesken unien niin helv€tti oli irti. Olisin saanut raivarit jos olisi pitänyt jotain vauvaa ruveta hyysäämään kesken kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ja arvaa onko ne ikätoverisi kadehtineet sinun vaipparumbaasi parikymppisenä, kun itse  ovat elääneet parasta/vapaata nuoruutta?  

Sen päiväkotirumban jaksaa varmaa vaan kerran elämässään ja jos sen on jo parikymppisenä käynyt läpi, ei enää myöhemmin jaksaisi. Mutta kun ei nuorena ole sitä läpikäynyt ja on saanut elää huolettomana yli 30v, niin jaksaa sen rumpan sitten silloin myöhemmin.  

Nuorena on mukava olla vailla vastuuta, nyt myöhemmin sille on hyvin aikaa, kun muutenkin elämän rytmi rauhoittuu ajan kanssa. 

Aika harva nuori kaksikymppinen haluaa elää päiväkotirumbaa vaan opiskelevat, reissaavat ja elävät nuoruutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Ihan vain tiedoksi, että kun olen täyttänyt 40 niin kannattaa pitää työpaikasta kiinni kynsin hampain. Sen ikärajan jälkeen olet työmarkkinoilla "liian vanha" Suomessa.

Mikäs ikä sitten on sopiva naiselle työelämään? Alle 40-vuotias voi raskautua ja yli 40-vuotias on liian vanha.

Ei oikein mikään, ihan oikein havaittu. Kun sen sijaan miehet ovat aina sopivia töihin, sillä heitä eivät lapset tai lapsettomuus häiritse yhtään.

Näin se vain on. Jos olet hyvin nuori, olet "tyttö" etkä tarvitse palkkaa. Kaverini ex-työnantajan sanoin "mutta hän on poika" kun maksoi samasta työstä "pojalle" isompaa palkkaa kuin "tytölle". Sitten olet "lapsentekoiässä". Sitten olet "hankala vaihdevuosiämmä" tai "isoäiti" tai "jotain kremppaa, vanhakin" ja sitten olet "muumio".

Olen itse kovaa vauhtia menossa tuonne muumio-osastolle.

Minäkin nukun nykyään vähemmän kuin nuorena ja herään aikaisemmin. Olen siis 40v. Mutta haluan nukkua silloin kun nukuttaa. En halua, että minun vähät uneni keskeytettäisiin minkään vauvan yöheräilyjen takia.

Ja jos joku sotkisi luonnollista unirytmiäni nyt, luulen että olisin väsyneempi kuin nuorempana.

Vaikka silloin nukkui enemmän, en häiriintynyt katkonaisista unista samallalailla kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan oikeassa. Unentarve vähenee vanhemmiten, ei toisinpäin.

Juuri niin. Ja iltavirkuista tulee keski-ikää lähestyttäessä enemmän aamuvirkkuja.

Ap

Neljäkymppiä lähestyy ja edelleen olen illankukkuja ja aamuntorkku. Ja tuntuu, ettei unen tarve ole ainakaan mihinkään vähentynyt, päinvastoin. Eli yksilöllisiä taipumuksia lienevät nämäkin.

Vierailija kirjoitti:

Siis tämä! Ihmettelen aina sitä "kyllä sitä nuorena jaksoi valvoa". Minä en jaksanut! Yhden kerran väkisin valvoin yön ja tuntui ihan kuolemalta seuraavana päivänä. Olin kuin kävelevä zombi ja välillä silmät auki "tajuttomana". Mun piti aina saada kunnon yöunet tai menin sekaisin.

Olen kyllä nyt yli 50v ihan samanlainen. Mä tarvitsen unta.

Nukun niin sikeästi, että epäilen olisinko herännyt vauvan itkuunkaan. Pystyn nimittäin sulkemaan kaiken metelin ulkopuolelle kun nukun. Oli ehkä fiksu ratkaisu pysyä velana ;)

Mulla vietiin synnärillä lapsi pariksi yöksi kätilöiden hoiteisiin kun en herännyt vauvan itkuun eivätkä kätilöt saaneet minua hereille vaan nukuin kuin tukki ja käänsin kylkeä. Enkä ollut edes lääkitty. 🤣 Vauvan yöheräilyistä selvittiin niin, että mies herätti minut hereille kun vauva känisi yöllä. Hyvät oli unenlahjat.

No ihan hyvin selvittiin, nyt lapset jo isoja.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen itse 46 enkä tarvi enää kuin nelisen tuntia yössä unta, eikä koskaan käytännössä väsytä. Nuorena olo oli ihan kamala jos ei saanut 9 tunnin yhtäjaksoista unta.

Juu ja nukut päikkärit ohimennen huomaamattasi.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsen silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Itse sain lapseni 19 ja 20-vuotiaana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani :) Kun katselee ikätoverien päiväkotirumbaa niin ei kyllä yhtään käy kateeksi.

Lisäksi bonuksena on se, että olen työnantajien silmissä huomattavasti houkuttavampi kuin ne opiskelutoverini, joilla ei vielä lapsia ole/lapset on pieniä. Nyt kun lapset on jo teinejä, on ihan eri asia keskittyä uraan ja työhön, kun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla läsnä tarpeeksi.

Onpas erikoinen ajatus, että teinien kanssa ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole läsnä tarpeeksi. Itselläni on ihan päinvastainen käsitys eli teinit juuri tarvitsevat vanhempiaan.