Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen ja "pettynyt" olo
19.05.2014 |
Olen ollut ikäni arka ja kiltti ihminen, joka on myötäillyt muita ja ollut aina helposti alistettavissa. Ystäväpiirini on ollut hyvin suppea, ja kaverini ovat olleet vahvoja ja itsevarmoja ihmisiä joiden seurassa olen lähinnä myötäillyt ja yrittänyt pysyä mukana, vaikka oma persoona on hitaampi ja harkitsevampi.
Viimeaikoina olo on ollut jotenkin entistä ulkopuolisempi. Näen ystäviäni harvoin, ja tuntuu että en oikeastaan kaipaakaan heitä. En usko että hekään kaipaavat minua. Tuntuu että voisin eristäytyä kaikessa rauhassa. Eikä se tunne ole huono. Olen vaan alkanut väsymään rooliini. Siihen että minulla ei ole ihmisenä väliä. Olen se jota saa neuvoa miten lystää ja joka on jonkin opastuksen tarpeessa.
Olen tullut itsekkäämmäksi. Mietin vain että tuleeko se tuhoamaan ne vähäisetkin ihmissuhteeni. Ehkä alan olla ärsyttävä kavereiden mielestä, jos alan sanomaan asioita suoraan. En jaksa mielistellä ja esittää. Tuntuu että kulissini hajoavat vuosien jälkeen.
Kommentit (8)
aika 'pelottavaa'. ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut. eli et ole yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava minustakin kuulla etten ole ainoa! Pettymys kuvaa ehkä sitä, mihin tämä mielistely ja lipittely on johtanut. Ei yhtään mihinkään. En ole saanut näistä ihmissuhteista juurikaan mitään. Olen luullut antavani kannustamalla ja myötäelämällä, mutta ei. En vaan jaksa. Olkoon. Olen aika kiva tyyppi itsekin. En ole enää mitään velkaa kellekään. Sen verran minulla on lähipiiriä että en tule jäämään ihan yksin. Voin hyvillä mielin alkaa ottaa etäisyyttä niin kutsuttuihin ystäviin.
ap
No itse ainakin arvostan ihmten oikeaa persoonallisuutta ( jos se siis ei ole sellainen, että minua arvostellaan jatkuvasti).
Niin, voi olla että olen esittänyt muuta kuin olen, ja siksi tämä pettymys ja tunne. Mutta toisaalta persoonani on johtanut siihen. Olen alistuva ja arka, ja ollut huono sanomaan omia mielipiteitä tai vastaan puolustaakseni itseäni. Olen tavallaan ansainnut "epäkunnioituksen". Nyt tuntuu että voin antaa periksi. Alan ehkä vahvistua enkä enää pakonomaisesti mieti osaanko miellyttää jotakuta vai en. Koen etten ole riippuvainen kavereiden hyväksynnästä. On aika olla oma itsenäinen itsensä.
ap
mistä ap luulet nämä kuvailemasi luonteenpiirteet johtuvan? lapsuudesta vai mistä? se 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa mistä johtuvat. Aina ollut jotenkin huono itsetunto ja minäkuva. Lapsuutta en haluaisi syyttää, koska sain vanhemmilta hellyyttä ja tukea. Elämään on aina kuulunut myös muita kannustavia aikuisia. Ehkä ne ovat vain persoonaani. Vaikea sanoa.
ap
niin eihän niistä aina tiedä. minäkin vasta yli nelikymppisenä aloin ymmärtämään, ettei mun tarvitse miellyttää muita ja mulla saa olla oma tahto ja voin sanoa oman mielipiteeni. ja mikä tärkeintä mullakin on ihmisarvo eikä mua enää pompoteta! taas 3
Olen myös huomannut etten enää jaksa olla ihmisten seurassa. En tiedä mistä se johtuu, mutta on aina helpompaa kieltäytyä seurasta ja jäädä kotiin. En oikein kaipaa mitään. Minä, netti ja kahvikuppi. Ja muu oma kiva tekeminen. Joskus haluan vielä saada oikeita ihmissuhteita, joissa olen tasa-arvoinen osapuoli.
ap