Onko sinulla salaisuuksia itsestäsi mitä puolisosi/kumppanisi ei tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Ihmisellä pitää olla omia asioita, en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka toitottaa jokaisen pllun poimunkin pitkin kyliä

Lisäksi on asioita jotka joku ystävä on luottamuksella kertonut, ne eivät kuulu miehelleni.

Se, että kertoo itsestään kaiken, ei ole yhtä kuin pllun poimujen huutelua pitkin kyliä jokaiselle vastaantulijalle. Elämä risuineen ja ruusuineen tulee ilmi normaaleissa keskusteluissa. Esim. "Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa." - "Heh, minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti." Ei niin, että randomisti aloitetaan aamupalapöydässä keken kahvin juonnin, että "tiesitkö että sammuin kerran puiston penkille, sinun kuuluu tietää kaikki minusta".

Alemmasta lauseesta olen samaa mieltä, mutta joskus saatan puhua miehelleni kaverini kertomasta asiasta toivoen saada siihen kenties uutta näkökulmaa. Miestäni ei kiinnosta kaverini touhut, meillä on omat ystävät.

Minua ahdistaa jos joku kääntää aina puheen itseensä tuolla tavalla. Kertoo minäminä-maailmasta ja itsekeskeisyydestä. Jos kerron nähneeni spurgun ei ole millään mittapuulla normaalia että käännät puheen heti itseesi.

Ja tottakai kerrot miehellesi vaikka miten kaveri luottaisi sinuun. Juuri sinunkaltaistesi lörppöjen takia en koskaan luota keneenkään niin paljoa että kertoisin juuri mitään asioitani

Herrajumala, anteeksi en jaksanut kirjoittaa täysin päästä keksittyä keskustelua niin, että siitä ei vedetä herneitä nenään, otetaampa uusiksi:

"Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa."

"Olihan hänellä kaikki hyvin?"

"Kyllä näytti olevan. Tuuppasin häntä hieman ja yritin jutella, mutta spurgu vain örisi. Piti vain pullostaan tiukemmin kiinni."

"Hyvä, että varmistit asian. Joskus kyse ei aina ole vain sammusisesta. Spurgukin tarvitsee apua ja häntäkin pitäisi auttaa."

"Totta. Siksi vähän herättelinkin."

"Heh, tästä penkillä nukkumisesta tulikin mieleen.."

"Kerrohan mitä, oletko törttöillyt kännissä?"

"Minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti."

"En yhtään ihmettele, että hävetti."

Parempi?

No jaa, lopputulos on sama. Saat puheen käännettyä itseesi vaikkakin vähän pidemmän kaavan kautta

Pitäisikö puolison saada tietää esimerkiksi vankilatuomiosta, huumetaustasta, abortista, lapsista joita ei näe syystä x tai totaalisen pieleen mennestä avioliitosta/parisuhteesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Ihmisellä pitää olla omia asioita, en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka toitottaa jokaisen pllun poimunkin pitkin kyliä

Lisäksi on asioita jotka joku ystävä on luottamuksella kertonut, ne eivät kuulu miehelleni.

Se, että kertoo itsestään kaiken, ei ole yhtä kuin pllun poimujen huutelua pitkin kyliä jokaiselle vastaantulijalle. Elämä risuineen ja ruusuineen tulee ilmi normaaleissa keskusteluissa. Esim. "Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa." - "Heh, minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti." Ei niin, että randomisti aloitetaan aamupalapöydässä keken kahvin juonnin, että "tiesitkö että sammuin kerran puiston penkille, sinun kuuluu tietää kaikki minusta".

Alemmasta lauseesta olen samaa mieltä, mutta joskus saatan puhua miehelleni kaverini kertomasta asiasta toivoen saada siihen kenties uutta näkökulmaa. Miestäni ei kiinnosta kaverini touhut, meillä on omat ystävät.

Minua ahdistaa jos joku kääntää aina puheen itseensä tuolla tavalla. Kertoo minäminä-maailmasta ja itsekeskeisyydestä. Jos kerron nähneeni spurgun ei ole millään mittapuulla normaalia että käännät puheen heti itseesi.

Ja tottakai kerrot miehellesi vaikka miten kaveri luottaisi sinuun. Juuri sinunkaltaistesi lörppöjen takia en koskaan luota keneenkään niin paljoa että kertoisin juuri mitään asioitani

Herrajumala, anteeksi en jaksanut kirjoittaa täysin päästä keksittyä keskustelua niin, että siitä ei vedetä herneitä nenään, otetaampa uusiksi:

"Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa."

"Olihan hänellä kaikki hyvin?"

"Kyllä näytti olevan. Tuuppasin häntä hieman ja yritin jutella, mutta spurgu vain örisi. Piti vain pullostaan tiukemmin kiinni."

"Hyvä, että varmistit asian. Joskus kyse ei aina ole vain sammusisesta. Spurgukin tarvitsee apua ja häntäkin pitäisi auttaa."

"Totta. Siksi vähän herättelinkin."

"Heh, tästä penkillä nukkumisesta tulikin mieleen.."

"Kerrohan mitä, oletko törttöillyt kännissä?"

"Minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti."

"En yhtään ihmettele, että hävetti."

Parempi?

No jaa, lopputulos on sama. Saat puheen käännettyä itseesi vaikkakin vähän pidemmän kaavan kautta

Ihan mielenkiinnosta, miten ja mitä puhutaan silloin, jos puhetta ei saa koskaan kääntää itseensä? Miten kävisit vaikkapa tuon keskustelun teillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Ihmisellä pitää olla omia asioita, en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka toitottaa jokaisen pllun poimunkin pitkin kyliä

Lisäksi on asioita jotka joku ystävä on luottamuksella kertonut, ne eivät kuulu miehelleni.

Se, että kertoo itsestään kaiken, ei ole yhtä kuin pllun poimujen huutelua pitkin kyliä jokaiselle vastaantulijalle. Elämä risuineen ja ruusuineen tulee ilmi normaaleissa keskusteluissa. Esim. "Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa." - "Heh, minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti." Ei niin, että randomisti aloitetaan aamupalapöydässä keken kahvin juonnin, että "tiesitkö että sammuin kerran puiston penkille, sinun kuuluu tietää kaikki minusta".

Alemmasta lauseesta olen samaa mieltä, mutta joskus saatan puhua miehelleni kaverini kertomasta asiasta toivoen saada siihen kenties uutta näkökulmaa. Miestäni ei kiinnosta kaverini touhut, meillä on omat ystävät.

Minua ahdistaa jos joku kääntää aina puheen itseensä tuolla tavalla. Kertoo minäminä-maailmasta ja itsekeskeisyydestä. Jos kerron nähneeni spurgun ei ole millään mittapuulla normaalia että käännät puheen heti itseesi.

Ja tottakai kerrot miehellesi vaikka miten kaveri luottaisi sinuun. Juuri sinunkaltaistesi lörppöjen takia en koskaan luota keneenkään niin paljoa että kertoisin juuri mitään asioitani

Herrajumala, anteeksi en jaksanut kirjoittaa täysin päästä keksittyä keskustelua niin, että siitä ei vedetä herneitä nenään, otetaampa uusiksi:

"Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa."

"Olihan hänellä kaikki hyvin?"

"Kyllä näytti olevan. Tuuppasin häntä hieman ja yritin jutella, mutta spurgu vain örisi. Piti vain pullostaan tiukemmin kiinni."

"Hyvä, että varmistit asian. Joskus kyse ei aina ole vain sammusisesta. Spurgukin tarvitsee apua ja häntäkin pitäisi auttaa."

"Totta. Siksi vähän herättelinkin."

"Heh, tästä penkillä nukkumisesta tulikin mieleen.."

"Kerrohan mitä, oletko törttöillyt kännissä?"

"Minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti."

"En yhtään ihmettele, että hävetti."

Parempi?

No jaa, lopputulos on sama. Saat puheen käännettyä itseesi vaikkakin vähän pidemmän kaavan kautta

Ihan mielenkiinnosta, miten ja mitä puhutaan silloin, jos puhetta ei saa koskaan kääntää itseensä? Miten kävisit vaikkapa tuon keskustelun teillä?

Keskustelu luultavasti päättyisi tuohon ”herättelin vähän”- kohtaan ja aihe vaihtuisi johinkin muuhun. Jotenkin en osaa samaistaa itseäni tai nuoruuttani penkille sammuneeseen spurguun, ainakaan niin että löytäisin siitä aasinsillan itseeni

On ja tulee aina olemaan. Menneet on menneitä, ne ei kuulu tähän suhteeseen.

Jokaisella meillä on elettyä elämää takana.

Olen oppinut että puoliso kertoo kaiken eteenpäin, minkä vuoksi en kerro hänelle enää mitään minkä en halua päätyvän muiden tiedoksi. Esimerkiksi tänä syksynä olen käyttänyt tuntikausia päivässä sellaiseen ahkerointiin josta mies ei tiedä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Ihmisellä pitää olla omia asioita, en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka toitottaa jokaisen pllun poimunkin pitkin kyliä

Lisäksi on asioita jotka joku ystävä on luottamuksella kertonut, ne eivät kuulu miehelleni.

Se, että kertoo itsestään kaiken, ei ole yhtä kuin pllun poimujen huutelua pitkin kyliä jokaiselle vastaantulijalle. Elämä risuineen ja ruusuineen tulee ilmi normaaleissa keskusteluissa. Esim. "Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa." - "Heh, minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti." Ei niin, että randomisti aloitetaan aamupalapöydässä keken kahvin juonnin, että "tiesitkö että sammuin kerran puiston penkille, sinun kuuluu tietää kaikki minusta".

Alemmasta lauseesta olen samaa mieltä, mutta joskus saatan puhua miehelleni kaverini kertomasta asiasta toivoen saada siihen kenties uutta näkökulmaa. Miestäni ei kiinnosta kaverini touhut, meillä on omat ystävät.

Minua ahdistaa jos joku kääntää aina puheen itseensä tuolla tavalla. Kertoo minäminä-maailmasta ja itsekeskeisyydestä. Jos kerron nähneeni spurgun ei ole millään mittapuulla normaalia että käännät puheen heti itseesi.

Ja tottakai kerrot miehellesi vaikka miten kaveri luottaisi sinuun. Juuri sinunkaltaistesi lörppöjen takia en koskaan luota keneenkään niin paljoa että kertoisin juuri mitään asioitani

Herrajumala, anteeksi en jaksanut kirjoittaa täysin päästä keksittyä keskustelua niin, että siitä ei vedetä herneitä nenään, otetaampa uusiksi:

"Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa."

"Olihan hänellä kaikki hyvin?"

"Kyllä näytti olevan. Tuuppasin häntä hieman ja yritin jutella, mutta spurgu vain örisi. Piti vain pullostaan tiukemmin kiinni."

"Hyvä, että varmistit asian. Joskus kyse ei aina ole vain sammusisesta. Spurgukin tarvitsee apua ja häntäkin pitäisi auttaa."

"Totta. Siksi vähän herättelinkin."

"Heh, tästä penkillä nukkumisesta tulikin mieleen.."

"Kerrohan mitä, oletko törttöillyt kännissä?"

"Minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti."

"En yhtään ihmettele, että hävetti."

Parempi?

No jaa, lopputulos on sama. Saat puheen käännettyä itseesi vaikkakin vähän pidemmän kaavan kautta

Ihan mielenkiinnosta, miten ja mitä puhutaan silloin, jos puhetta ei saa koskaan kääntää itseensä? Miten kävisit vaikkapa tuon keskustelun teillä?

Keskustelu luultavasti päättyisi tuohon ”herättelin vähän”- kohtaan ja aihe vaihtuisi johinkin muuhun. Jotenkin en osaa samaistaa itseäni tai nuoruuttani penkille sammuneeseen spurguun, ainakaan niin että löytäisin siitä aasinsillan itseeni

En ole minäkään sammunut ikinä, eikä viinan lipitys ole koskaan ollut mikään harrastukseni. Kyse oli esimerkistä, joka oli täysin keksitty. 

Jos mielestäsi itsestään ei saa puhua eikä itseensä saa kääntää keskustelua, niin mitä te puhutte puolison tai vaikka kaverin kanssa? "Miten meni töissä?" - "Miten _sinulla_ meni töissä?" - "Ei, kun miten s i n u l l a meni työssä?" - "Höpsö, miten sinulla meni töissä?" jne jne? Miten pystyy keskustelemaan tai jakamaan omia asioita, jos se on aina merkki itsekkyydestä? En nyt tajua.

On

Sincc

Ja pidetäänkin ne sellaisina, jookosta ?

Ensin pitäisi määritellä, mitä tarkoitetaan salaisuudella. Onko se salaisuus, jos on kyseessä asia, jota ei vain ole koskaan kokenut tarpeelliseksi kertoa koska on ihan mahdotonta kertoa kaikkea itsestään ja historiastaan? Vai lasketaanko salaisuuksiksi vain asiat, jotka haluaa pitää salassa eli ei kertoisi vaikka kysyttäisiin? Kuuluvatko niihin myös asiat, joita toinen ei edes kysy mutta jotka pitäisi siitä huolimatta kertoa syystä tai toisesta? Ja mitkä olisivat sellaisia syitä?

Minulla on vaikka kuinka paljon asioita, joita en ole puolisolleni kertonut koska en niitä muista tai tiedä enää itsekään. Sen sijaan ei ole asioita, joista hän olisi kysynyt mutta en ole halunnut kertoa. Sitten on asioita, joita en itse tuo aktiivisesti esille, koska hän ei ole kysynyt ja koska ne ovat mielestäni yksityisiä eivätkä vaikuta meidän parisuhteeseemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Ihmisellä pitää olla omia asioita, en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä jotka toitottaa jokaisen pllun poimunkin pitkin kyliä

Lisäksi on asioita jotka joku ystävä on luottamuksella kertonut, ne eivät kuulu miehelleni.

Se, että kertoo itsestään kaiken, ei ole yhtä kuin pllun poimujen huutelua pitkin kyliä jokaiselle vastaantulijalle. Elämä risuineen ja ruusuineen tulee ilmi normaaleissa keskusteluissa. Esim. "Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa." - "Heh, minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti." Ei niin, että randomisti aloitetaan aamupalapöydässä keken kahvin juonnin, että "tiesitkö että sammuin kerran puiston penkille, sinun kuuluu tietää kaikki minusta".

Alemmasta lauseesta olen samaa mieltä, mutta joskus saatan puhua miehelleni kaverini kertomasta asiasta toivoen saada siihen kenties uutta näkökulmaa. Miestäni ei kiinnosta kaverini touhut, meillä on omat ystävät.

Minua ahdistaa jos joku kääntää aina puheen itseensä tuolla tavalla. Kertoo minäminä-maailmasta ja itsekeskeisyydestä. Jos kerron nähneeni spurgun ei ole millään mittapuulla normaalia että käännät puheen heti itseesi.

Ja tottakai kerrot miehellesi vaikka miten kaveri luottaisi sinuun. Juuri sinunkaltaistesi lörppöjen takia en koskaan luota keneenkään niin paljoa että kertoisin juuri mitään asioitani

Herrajumala, anteeksi en jaksanut kirjoittaa täysin päästä keksittyä keskustelua niin, että siitä ei vedetä herneitä nenään, otetaampa uusiksi:

"Näin tänään spurgun sammuneena torin penkillä viinapullo kainalossa."

"Olihan hänellä kaikki hyvin?"

"Kyllä näytti olevan. Tuuppasin häntä hieman ja yritin jutella, mutta spurgu vain örisi. Piti vain pullostaan tiukemmin kiinni."

"Hyvä, että varmistit asian. Joskus kyse ei aina ole vain sammusisesta. Spurgukin tarvitsee apua ja häntäkin pitäisi auttaa."

"Totta. Siksi vähän herättelinkin."

"Heh, tästä penkillä nukkumisesta tulikin mieleen.."

"Kerrohan mitä, oletko törttöillyt kännissä?"

"Minäkin olen kerran nuorempana sammunut penkille. Kyllä hävetti."

"En yhtään ihmettele, että hävetti."

Parempi?

No jaa, lopputulos on sama. Saat puheen käännettyä itseesi vaikkakin vähän pidemmän kaavan kautta

Ihan mielenkiinnosta, miten ja mitä puhutaan silloin, jos puhetta ei saa koskaan kääntää itseensä? Miten kävisit vaikkapa tuon keskustelun teillä?

Keskustelu luultavasti päättyisi tuohon ”herättelin vähän”- kohtaan ja aihe vaihtuisi johinkin muuhun. Jotenkin en osaa samaistaa itseäni tai nuoruuttani penkille sammuneeseen spurguun, ainakaan niin että löytäisin siitä aasinsillan itseeni

En ole minäkään sammunut ikinä, eikä viinan lipitys ole koskaan ollut mikään harrastukseni. Kyse oli esimerkistä, joka oli täysin keksitty. 

Jos mielestäsi itsestään ei saa puhua eikä itseensä saa kääntää keskustelua, niin mitä te puhutte puolison tai vaikka kaverin kanssa? "Miten meni töissä?" - "Miten _sinulla_ meni töissä?" - "Ei, kun miten s i n u l l a meni työssä?" - "Höpsö, miten sinulla meni töissä?" jne jne? Miten pystyy keskustelemaan tai jakamaan omia asioita, jos se on aina merkki itsekkyydestä? En nyt tajua.

On pieni ero siinä että puoliso kysyy miten sinulla meni töissä ja vastaat siihen kuin että puoliso sanoo että olipa rankka päivä ja sinä aloitat ”no niin oli mullakin, voitko kuvitella kun Pirjo sanoi niin ja Anne näin jajajjajaja” ehä itsekeskeiselle lörpölle kaiken voi tulkita kysymykseksi mitä SINULLE kuuluu

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut että puoliso kertoo kaiken eteenpäin, minkä vuoksi en kerro hänelle enää mitään minkä en halua päätyvän muiden tiedoksi. Esimerkiksi tänä syksynä olen käyttänyt tuntikausia päivässä sellaiseen ahkerointiin josta mies ei tiedä mitään.

Meillä sama. Olin ihan järkyttynyt, kun minulle selvisi, että mies on puhunut sukulaisilleen ja ystävilleen minun täysin henkilökohtaiset asiat. Hänen puolustuksensa oli vain, että "et sanonut, että ne ovat luottamuksellisia" (mm. masennustaustani ja väärä lääkitys jolla oli vaaralliset seuraukset). Enää en puhu hänelle kaikkein syvimpiä henkilökohtaisia asioitani ja ajatuksiani, mikä väistämättä loitontaa meitä pikkuhiljaa. Lisäksi vältän tapaamasta hänen ystäviään ja sukulaisiaan eli meistä ei koskaan tule sellaisia ystäviä että viettäisin heidän kanssaan aikaa muuta kuin joidenkin pakollisten juhlien verran. Vaikka he eivät millään tavalla ilmaise tietävänsä henkilökohtaisia asioitani (muitakin kuin em. masennus) niin minä en halua tutustua ihmisiin, joille on jo leväytetty esiin kaikki minun asiani mutta jotka itse saavat säilyttää kulissinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on.

Ei kaikilla ole.

Mun on hieman vaikea kuvitella tilannetta, että joku pystyisi levittämään koko elämänsä tapahtumat toisen ihmisen tarkasteltavaksi. Ei mulla ole mitään suuria salaisuuksia, vaikkapa salattua vankilatuomiota, aborttia tai avioeroa, mutta en myöskään kertonut koko elämäni tapahtumia puolisolleni. Joten on salaisuuksia.

Se että et ole kertonut puolisollesi mikä oli sinun lempimurosi ala-asteella ei tarkoita sitä että sinulla olisi salaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö puolison saada tietää esimerkiksi vankilatuomiosta, huumetaustasta, abortista, lapsista joita ei näe syystä x tai totaalisen pieleen mennestä avioliitosta/parisuhteesta? 

Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö puolison saada tietää esimerkiksi vankilatuomiosta, huumetaustasta, abortista, lapsista joita ei näe syystä x tai totaalisen pieleen mennestä avioliitosta/parisuhteesta? 

Riippuu siitä onko niillä vaikutusta nykyiseen suhteeseen. Toivottavaa olisi että eivät vaikuttaisi eikä niistä silloin ole mitään tarvetta kertoa.

No, eipä ole.

Paitsi, että syön salaa suklaata töissä. 

Kahvitunnilla syön usein kahvin kanssa suklaapatukan, mutta tätä en kerro kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut että puoliso kertoo kaiken eteenpäin, minkä vuoksi en kerro hänelle enää mitään minkä en halua päätyvän muiden tiedoksi. Esimerkiksi tänä syksynä olen käyttänyt tuntikausia päivässä sellaiseen ahkerointiin josta mies ei tiedä mitään.

Meillä sama. Olin ihan järkyttynyt, kun minulle selvisi, että mies on puhunut sukulaisilleen ja ystävilleen minun täysin henkilökohtaiset asiat. Hänen puolustuksensa oli vain, että "et sanonut, että ne ovat luottamuksellisia" (mm. masennustaustani ja väärä lääkitys jolla oli vaaralliset seuraukset). Enää en puhu hänelle kaikkein syvimpiä henkilökohtaisia asioitani ja ajatuksiani, mikä väistämättä loitontaa meitä pikkuhiljaa. Lisäksi vältän tapaamasta hänen ystäviään ja sukulaisiaan eli meistä ei koskaan tule sellaisia ystäviä että viettäisin heidän kanssaan aikaa muuta kuin joidenkin pakollisten juhlien verran. Vaikka he eivät millään tavalla ilmaise tietävänsä henkilökohtaisia asioitani (muitakin kuin em. masennus) niin minä en halua tutustua ihmisiin, joille on jo leväytetty esiin kaikki minun asiani mutta jotka itse saavat säilyttää kulissinsa.

Hyvähän tuo, että kysyy hyväntahtoisilta sukulaisilta neuvoja ja ohjausta.