G: Onko taloudessa lapsia ja oletko EDES TÄNÄ VIIKONLOPPUNA AJOKUNNOSSA?
Moneskin viikonloppu putkeen kun et ole ajokunnossa?
Kommentit (47)
Olen raskaana viimeisillä viikoilla ja esikoinen kyseessä. Eli ajokunnossa ollaan oltu jo monen monta viikonloppua putkeen. :D
Lapsia kolme ja ajokunnossa ollaan mutta autoa ei kyllä ole.
Ei ole lapsia. Olen kohta juonut pari tölkkiä olutta. Ja se on harvinaista.
Olisin kai ajokunnossa, mutta en koskaan aja, kun otan. Silloinkin, kun otan vain sen yhden.
Vuodessa on ehkä 1-2 sellaista viikonloppua, että olen humalassa. Joita todellakin voi luokitella sellaisiksi, että sitä ajokuntoa ei ole.
Ajokunnossa oltu pari vuotta. Lapsi yökylässä.
Olen ajokunnossa ja taloudessa on kolme lasta. Mies on täysin ajokunnossa. Puolen tunnin päästä olen varmaan saanut tuon pienen lonkeron tuhottua, siihenpä juominen sitten jääkin tältä viikonlopulta. Edellisinä viikonloppuina sama juttu. Muuta juotavaksi kelpaavaa alkoholia ei taloudesta löydy.
On lapsia montakin, enkä ole ajokunnossa kun ei ole ajokorttia ja viiniäkin olen ottanut neljättä lasillista.
Lapset kuitenkin nukkuvat nyt ja minä olen ensimmäisenä aamulla hereillä jokatapauksessa. Hyi hyi minua..
Kyllä taloudessa on lapsia ja olen tänäkin viikonloppuna ajokunnossa.
No ei ole lapsia enkä tule koskaan enää olemaan ajokunnossa minään viikonpäivänä. Että revi siitä!
Ei ole lapsia, olen ajokunnossa, tarviiko ap lapsineen kyytiä jonnekin...?
Lapsi kaksi enkä ole ajokunnossa, yksi kolmosolut juotu ja saatan juoda vielä toisenkin. Mies ei ole tainnut vielä juoda mitään, mutta taisi olla hakemassa viinilasia.
Olen ajokunnossa ja niin on miehenikin, mutta meillä ei ole autoa. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla valmiina lähtemään ajamaan autolla. Jos tulee kiireellinen hätä, soitetaan ambulanssi. Vähemmän kiireellisen hädän sattuessa taas ehtii hyvin tilata taksin.
Mä olen aina ajokunnossa ja lapsia on kolme. Autoa meillä ei tosin ole.
Mä olen aina ajokunnossa ja lapsia on kolme. Autoa meillä ei tosin ole.
Miksi pitäisi olla ajokunnossa? Ihme kysymys. Etenkin niille joilla ei ole autoa. Itse olen kyllä ainakin tällä hetkellä.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 22:21"]
Ei ole korttia.
[/quote]
No ei se mitään, kunhan olet ajokunnossa. :)
Olen ajokunnossa. Tänä vuonna 2 kertaa en ole ollut, lapset eivät olleet paikalla silloin.
En ole koskaan ajokunnossa kun ei ole ajokorttia. Lapsia löytyy.
Olen. Kolme lasta ja nekin ovat ajokunnossa. Mies eikä koirakaan ole juoneet.
Olen ajokunnossa ja taloudessa lapsi.
Olen aina ajokunnossa, juon mitään alkoholia hyvin harvoin ja jos juon niin silloin kun lapsi on isällään.