Mitä valintoja elämässä kadut?

Tiesitkö 21, että vainoaminen on nykyisin rikos?

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 20:59"][quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 20:53"]

Että kouluttauduin ja työllistyin päiväkotiin työhön.

[/quote]

Mulla sama. Olisi pitänyt valita ammatti paremmin. Mutta toisaalta, en voinut tietää etukäteen miten rankka duuni, vaikka pienen palkan tiesinkin.

[/quote]

Mulla myös. Perhanan perhana, mä en jotenkin edes parikymppisenä ymmärtänyt miten paska palkka on, halusin vaan kivan duunin. Ja kaikkein kamalinta on, että mulla oli opiskelupaikka myös teknilliseen korkeakouluun!!! Jessus, että vetäisisin parikymppistä itseäni päin näköä jos vastaan tulisi. :(

Sitä että opiskelin sairaanhoitajaksi..mitä hemmettiä sitä on joskus tullu ajateltua??? Ei varmaan mitään..ja nyt joudun olemaan vielä ainakin vuoden jumissa tässä, paskaa..

Lasta en kadu, hän on ihaninta maailmassa, mutta hänelle valitsemaani isää kadun. Ja sitä, että väärästä valinnastani johtuen lapseni ei saanut ydinperhettä eikä täyssisaruksia.

Sitä että vanhat kaverit ovat jääneet taakse. Kynnys ottaa yhteyttä kasvaa koko ajan. Kaduttaa kanssa että välivuosia on mennyt eikä vieläkään ole koulupaikkaa, asun sentään oikeassa paikassa mutta teen edelleen paskaduunia. Tiedän mitä haluan opiskella, mutta en saa itseäni niskasta kiinni. Oikeastaan tuntuu vain siltä että tuhlaan aikaa ja jumitan vain paikallani tekemättä mitään uutta :(

Kadun suhdetta itseäni todella paljon vanhempaan ja perheelliseen mieheen. Olin nuori, naivi ja typerä.

Että aloin käyttämään alkoholia. Ja että en käynyt terapiaa loppuun jossa olisin selvittänyt asiani alkoholisoitumisen sijaan.

Kamalat jäljet psyykeen alueella.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 20:15"]

,,,

[/quote]

18-vuotiaana,kun oli vielä valinnan varaa,valitsin ehdottomasti väärän miehen. Oli siis nössykkä ja renttu vaihtoehtoina,ja teininä en pahemmin osannut ajatella pitkällä tähtäimellä,vaan intohimo oli muka tärkeä juttu.Nyt lähempänä kolmeakymppiä kaduttaa älyttömästi.

Toistaiseksi en mitään. Huh. Tuled sekin päivä vielä.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 21:22"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 20:29"]

Yhtä lapsistani.

Jos olisin saanut tietää, millaista helvettiä elämäni tulee hänen kanssaan olemaan, olisin varmasti keskeyttänyt raskauden.

[/quote]

Musta sanottiin aivan samaa... ja silti olen niin kiltti, että huolehdin rakkaan äitini voinnista ja katson sen perään. Raukka kun on ihan seniili ja rapakunnossa. Kymmenen vuotta nyt on mennyt sen asioita hoidellessa ja varmaan parikymmentä vielä edessä.. kovilla koroilla maksan velkani.

[/quote]

No, minun lapseni ei tule koskaan huolehtimaan muista, hyvä jos itsestään, että jospa mentäisiin syyllistämään jonnekin muualle.

t. eka vastaaja

[/quote]

En mä syyllistänyt. Kommenttis oli vaan niin... julma.

Kadun, etten panostanut lapsena ja nuorena tarpeeksi soittamiseen ja lopulta lopetin sen. Myöhemmin olen kovasti paikkaillut virhettäni, mutta ammattimuusikkoa minusta ei enää voinut tulla.

Lapsia en kadu ikänä, mutta väärää miesvalintaa kyllä. Jumissa loppuelämä pystyynkuolleessa avioliitossa.

Erityisesti kadun sitä, etten opiskellut matematiikkaa ja muita kovia aineita enemmän koulussa. Olin kympin tyttö myös matikassa, mutta piti valita kielet. Elämäni suurin virhe. Olisi pitänyt tajuta tähdätä johonkin hyväpalkkaiseen ammattiin ja harrastella kieliä vaikka työväenopistossa ja matkustellen.

Sitä että avasin tämän keskustelun.

Kadun, että päästin itseni lihomaan. Loppuikäni "ihastelen" raskausarpia.

Että torjuin nuorena erään komean, mukavan miehen. Minulla ei ollut edes mitään järkevää perustelua asialle. Mies on vieläkin hyvännäköinen, erittäin hyvätuloinen ja hyvä isä.

Kadun, etten 90-luvun alussa sijoittanut Nokian osakkeisiin.

Se kaduttaa, että päästin venäjän kielitaitoni ruostumaan. Opiskelin sitä lukiossa ja osasin ihan mukavasti. Nykyään osaan enää alkeet ja tuntuu, että pää on niin puuta, etten enää opi mitään.

Kadun sitä että olen päästänyt liian monta hyvää tyyppiä sen takia ohi että olen ujo enkä osaa nähdä itsessäni mitään kiinnostavaa. En uskalla olla oma itseni, olen sosiaalisesti kömpelö ja itken asioita etukäteen. Nytkin suren sitä etten uskalla tehdä aloitetta ja aika hupenee :/ tätä jatkuu ikuisesti.

Jos tietäisin, että olisin saanut tismalleen samat lapset jonkun toisen miehen kanssa, niin - katuisin miesvalintaani. Ainoa hyvä mitä häneltä sain, oli lapset. Elämästäni uhrasin aivan liian monta vuotta kauheassa avioliitossa. Lähes menetin rahani, mielenterveyden (väliaikaisesti narsistin vuoksi) Onneksi erosimme. Nyt lapset ja minä voimme paremmin. Tapaavat isäänsä säännöllisesti, joka kerta jännitän miten vierailut menevät :(