Kerro ihastuksistasi avioliiton / pitkän suhteen aikana
Pitkän suhteen aikana ihastuksia väistämättä tulee ja menee. Millaisia sinulla on ollut ja mitä niistä seurasi?
Kommentit (40)
Onhan niitä ollut, kun on niin helppo ihastumaan kuin minä olen.
Tällä hetkellä taidan olla vähän ihastunut erääseen minua pari vuotta nuorempaan neiti-ihmiseen, sellaiseen söpöön, pieneen, melkein kämmenelle mahtuvaan. Oikeastaan ihastumiseni häntä kohtaan alkoi siitä, että kuulin hänen olevan ihastunut minuun. Aikaisemmassa suhteessani olisin edennyt jo aikapäivää sitten, nyt tyydyn vain ihastelemaan ja haaveilemaan. En pilaa nykyistä suhdettani mistään hinnasta.
Ei ole seurannut mitään. En halua pilata suhdettani. Vain haaveilua ja onnellisia ihastumisen tunteita. Pähkäilyä siitä, tunteeko toinen osapuoli samoin. Niiden hetkien muistelua, kun ilmassa tuntui olevan sähköä. Ihastuminen on kyllä heijastunut omaan avioliittooni lisääntyneenä seksuaalisena haluna. Piristää siis vakisuhdettakin. Itse ihastun vain harvoin, joten kun se tapahtuu, olen hyvin yllättynyt.
Apua, tommonenko on ihan normaalia? Tuntuu inhottavalta, jos mahdollinen tuleva aviomieheni ihastuu vähän väliä muihin. Itsestä tuntuu ainakin oudolta ajatukselta.. Onko tosiaan noin yleistä?
Olen useitakin kertoja ollut ihastunut toiseen (ollaan oltu yhdessä nyt 6 vuotta, ei naimisissa mutta yhdessä asuttu jo useita vuosia). En koskaan ole tehnyt mitään asialle, ja tehnyt muutenkin aina selväksi että oon varattu. Ilmassa on silti ollut sähköä, flirttiä jne. Ja siis työelämässä tutustuttu näiden ihmisten kanssa. En kuitenkaan työajan ulkopuolella ole ottanut mitään kontaktia, en halua ottaa riskiä että pilaan hyvän suhteeni antamalla kumppanille epäilyksen merkkejä. Ihan tervettä ja kivaa välillä saada huomiota ja antaa sitä, eihän sitä silmät parisuhteen myötä mihinkään katoa :)
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 23:44"]
Apua, tommonenko on ihan normaalia? Tuntuu inhottavalta, jos mahdollinen tuleva aviomieheni ihastuu vähän väliä muihin. Itsestä tuntuu ainakin oudolta ajatukselta.. Onko tosiaan noin yleistä?
[/quote]
On normaalia, mutta en tiedä kuinka yleistä, eikä ole ainakaan välttämätöntä.
Sen jälkeen kun sain vastuullisen ja aitoa kumppanuutta osoittavan miehen, entisen sijaan, ei ole ollut minkäänlaista kiinnostusta ihastua kehenkään.
Joillakin se, että toinen antaa parisuhteeseen ja toinen vain ottaa, aiheuttaa tyytymättömyyttä ja sitten myös ihastumisia. Varsinkin jos vuosien puheista huolimatta ei tule muutosta.
mulla oli 16vuoden aikana kaksi voimakasta ihastusta jotka eivät johtaneet mihinkään, kolmannella kerralla ihastuminen johti mun sukupuolisen suuntautumisen muutokseen ja eroon miehen kanssa. Mutta ollaan kaikki tahoillamme onnellisia tällä hetkellä :)
Ei ole ollut ainuttakaan. 7 vuotta yhdessä.
Teininä alkaneessa monen vuoden seurustelusuhteessa oli ihastuksia tuon tuosta, etenkin alkuun, pettämisiäkin molemmin puolin. Taisimme olla molemmat ihan pentuja ja aivan hukassa sen suhteen, miten parisuhteessa ollaan. Ensimmäisessä avioliitossani olin täysin uskollinen, mutta ihastuin muutamia kertoja. En usko, että useimmat ihastuksen kohteet edes huomasivat tätä, pidin siis asian visusti omana tietonani eikä ihastus koskaan johtanut mihinkään tekoihin. Uskon, että ihastumisiisi oli tuolloin syynä seksitön ja suurelta osin rakkaudetonkin liitto.
Nykyisessä liitossa (olemme olleet miehen kanssa yhdessä 12 vuotta) en ole koskaan ollut ihastunut muihin. Mies on ehdottomasti numero ykkönen. Tokihan sitä tapaa komeita ja kivoja miehiä, mutta ei se johda mihinkään ihastukseen eikä muuhunkaan toimintaan, korkeintaan fiilikseen, että onpas kiva tyyppi - ja asia on mielessäni sillä kuitattu. Rakastan miestäni ja meillä on erittäin hyvä suhde kaikin puolin. Siihen ei ainakaan minun puoleltani ole kukaan päässyt väliin.
(olen muuten se sama nainen, joka alkuviikosta teki aloituksen, että mies epäilee uskottomuudesta harhaluulojensa takia ja pohtii eroa).
Olen bi-nainen joka on ollut nyt suhteessa naisen kanssa 5 vuotta. Välistä ihastun miehiin jo ihan vaan siksi jos antavat huomiota, mutta tämä johtunee vain siitä että välillä "kaipaan" miehistä otetta elämääni. Rakastan siis tyttöystävääni todella paljon ja saan suhteelta kaiken mitä haluan, mutta joskus veri vetää "toiselle puolelle" :D mies-eksän kanssa haaveilin koko ajan naisista... Mitään vakavaa näistä ei koskaan ole kehkeytynyt eikä mennyt kevyttä flirttia pidemmälle (jos sinnekään), koska tiedän etten halua menettää sitä mitä mulla on nyt. :)
16 vuoden avioliitto takana. Seitsemäntenä vuonna alkoi klassinen kriiseily itsellä. Siitä eteenpäin viisi vuotta oli ihastuksesta toiseen menoa. Asumuseroonkin kriiseily vei. Kun kymmenen aviovuotta tuli täyteen, kriisi hellitti. Nyt jo monta onnellista vuotta takana taas. Olen iloinen, että ihastumishommat meni ohi. Osa ihastumisista oli erittäin vakavia.
miehen ihastumisista en tiedä enkä haluakaan tietää.
En pidä ihastumisia sinne tänne normina. Itse en ihastu, ihan oma kumppani on ykkönen. :)
Päinvastoin, jos ihastuu niin oma suhde ei toimi.
Jos itsellä hyvä suhde ei tarvitse edes miettiä tyyliin " tätä suhdetta en pilaa vaikka nyt työpaikan uuteen tyttöseen ihastuinkin taas kerran" Typerää ja kypsymätöntä sanoisin.. Sellaisen kumppanin antaisin ilomielin kiertopalkinnoksi eteenpäin. Tämä siis oma henk.koht. mielipide.
Jep, vastakkaista sukupuolta olevaan kaveriin. Ja minun piti olla se luotettava one of the guys! En kyllä petä enkä mitään sinne päinkään. Suhteemme ja hän tulee ensin.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:27"]

Typerää ja kypsymätöntä? Kuinka voit olla noin naivin mustavalkoinen!
Kuolivatko sinun tunteesi osittain siksi, että aloitit suhteen? Lakkasiko kehosi kaihoamasta lisääntymiskumppaneita?
Olet joko:
a) Trolli
b) Pentu
c) Vastarakastunut eikä pitkää suhdetta nähnykään
d) Inhimillysyytensä kieltävä uskovainen yms fanaatikko
e) valehtelija
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:30"]

toivottavasti miehes saa selville ja kostaa ihastumalla omaan "kaveriin" jättäen sut nuolemaan näppejäsi hölmistyneenä. pettäjä olet
No joo, minäkin olen ihastunut Conchitaan. Epäilen, ettei tämä johda mihinkään ;) ikävä kyllä... ehkä rahanmenoon, kun täytyy hankkia lippu Itävaltaan ensi kevään viisuihin :p
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:27"]
En pidä ihastumisia sinne tänne normina. Itse en ihastu, ihan oma kumppani on ykkönen. :)
Päinvastoin, jos ihastuu niin oma suhde ei toimi.
Jos itsellä hyvä suhde ei tarvitse edes miettiä tyyliin " tätä suhdetta en pilaa vaikka nyt työpaikan uuteen tyttöseen ihastuinkin taas kerran" Typerää ja kypsymätöntä sanoisin.. Sellaisen kumppanin antaisin ilomielin kiertopalkinnoksi eteenpäin. Tämä siis oma henk.koht. mielipide.
[/quote]
Typerää ja kypsymätöntä? Kuinka voit olla noin naivin mustavalkoinen!
Kuolivatko sinun tunteesi osittain siksi, että aloitit suhteen? Lakkasiko kehosi kaihoamasta lisääntymiskumppaneita?
Olet joko:
a) Trolli
b) Pentu
c) Vastarakastunut eikä pitkää suhdetta nähnykään
d) Inhimillysyytensä kieltävä uskovainen yms fanaatikko
e) valehtelija
[/quote]
REPS!
Tämä on paras viikkoihin! :D

Voi LOL
Oletko oikeasti noin idiootti että "kehosi kaihoaa lisääntymiskumppaneita". LOL LOL :DD
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:30"]
Jep, vastakkaista sukupuolta olevaan kaveriin. Ja minun piti olla se luotettava one of the guys! En kyllä petä enkä mitään sinne päinkään. Suhteemme ja hän tulee ensin.
[/quote]
toivottavasti miehes saa selville ja kostaa ihastumalla omaan "kaveriin" jättäen sut nuolemaan näppejäsi hölmistyneenä. pettäjä olet
[/quote]
Mitä pettämistä ihastuminen on?
Hyi sinäkö olet ihminen joka harrastaa kostamista? Ja kostamalla ihastumista? Ihan kylmät väreet tulee susta :D Missä maailmassa tämä on normaalia?
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:40"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 12:27"]
En pidä ihastumisia sinne tänne normina. Itse en ihastu, ihan oma kumppani on ykkönen. :)
Päinvastoin, jos ihastuu niin oma suhde ei toimi.
Jos itsellä hyvä suhde ei tarvitse edes miettiä tyyliin " tätä suhdetta en pilaa vaikka nyt työpaikan uuteen tyttöseen ihastuinkin taas kerran" Typerää ja kypsymätöntä sanoisin.. Sellaisen kumppanin antaisin ilomielin kiertopalkinnoksi eteenpäin. Tämä siis oma henk.koht. mielipide.
[/quote]
Typerää ja kypsymätöntä? Kuinka voit olla noin naivin mustavalkoinen!
Kuolivatko sinun tunteesi osittain siksi, että aloitit suhteen? Lakkasiko kehosi kaihoamasta lisääntymiskumppaneita?
Olet joko:
a) Trolli
b) Pentu
c) Vastarakastunut eikä pitkää suhdetta nähnykään
d) Inhimillysyytensä kieltävä uskovainen yms fanaatikko
e) valehtelija
[/quote]
REPS!
Tämä on paras viikkoihin! :D
Kuolivatko sinun tunteesi osittain siksi, että aloitit suhteen? Lakkasiko kehosi kaihoamasta lisääntymiskumppaneita?
Voi LOL
Oletko oikeasti noin idiootti että "kehosi kaihoaa lisääntymiskumppaneita". LOL LOL :DD
[/quote]
Eli b)
Tai sitten vaan tyhmä
Conchita Wurstiin näyttäisi moni olevan ihastunut, mutta jos nyt puhutaan ihmisistä, joita oikeasti tapaa, niin yleensä kyseessä on työkaveri tai harrastustuttu.