Äitini ei auta hätätilanteissa.

Hei, meitä ei ole koskaan auttanut kummankaan vanhemmat, missään ikinä. Siinä sitä sitten oppii pärjäämään, kun on pakko.

Eikä oikein kukaan muukaan. Miehen veli kysyi tossa vuosi sitten, haluammeko lapsenvahdin, että pääsemme vaikka teatteriin. No tuli vähän myöhässä toi kysymys kun lapset on jo teinejä ja käymme ihan kahdestaan konserteissa yms.

Hei, meitä ei ole koskaan auttanut kummankaan vanhemmat, missään ikinä. Siinä sitä sitten oppii pärjäämään, kun on pakko.

Eikä oikein kukaan muukaan. Miehen veli kysyi tossa vuosi sitten, haluammeko lapsenvahdin, että pääsemme vaikka teatteriin. No tuli vähän myöhässä toi kysymys kun lapset on jo teinejä ja käymme ihan kahdestaan konserteissa yms.

Eikö äiti suostu maksamaan kymppitonnoin kulutusluottoasi tällä kertaa? Johan se onkin aika aikuisen naisen ruveta pärjäämään omillaan ja vastata tekojensa seurauksista. 

Mekään emme saa mitään apua. Mies tekee pitkää päivää ja kaikki jää minun vastuulleni. Pk:ssa MINUA syyllistetään pitkistä hoitopäivistä. Minä siis vien ja haen, mies on jo töissä päivän molemmin puolin. Kamala syyllisyys painaa, jos käyn lähikaupassa ennen kuin haen lapset. Mies pääsee kaikesta syyllistämisestä kuin koira veräjästä. Pitää sitä minun puoleltani vittuiluna, kun kyselen mahdollisuudestaan lyhentää edes vähän työpäiviään (ja vähentää harrastamistaan). Aina ihastelen sitä, että joissain perheissä jaetaan vastuuta ja tuetaan toisen jaksamista, eikä vaan pää kolmantena jalkana juosta omissa menoissaan.

Sama täällä, tosin kaikki isovanhemmat on hautausmaalla, joten hankala sitä apua sieltä olisikin saada. Sellaista se elämä on.

Tuttua. Mutta, mitäpä siitä olen iso tyttö jo.

Tuttua. Mutta, mitäpä siitä olen iso tyttö jo.

meillä ei kummatkaan isovanhemmat auta koskaa, missään, ei vaikka olisi elämän ja kuoleman kysymys. Koskaan eivät ole auttaneet, ei pyydettäessä saati että tarjoutuisivat. Hoitoapua ei ole tullut siis sekuntiakaan ikinä.

Minusta tämä on normaalia nykyaikana. Ei siis hyväksyttävää, mutta normaalia. Ihmiset on itsekkäitä.

Minkälaisesta hätätapauksesta ap:n tapauksessa on mahtanut olla kysymys?

Sama täällä. Ja olen äidistäni erittäin ylpeä, että hän vihdoin uskaltaa ja osaa olla itsekäs. Meikoisen urakan ja elämän on läpi käynyt, kun on meidät kasvattanut itsenäisyyteen ja aikuisuuteen. Ei me häntä helpolla päästetty. Kova mimmi!

Se on vastavuoroista, jos autat saat apua. Siskoni oli minua laittamassa lapsenvahdiksi vaikkei ole sekuntiakaan hoitanut minun lapsiani.

Veri ei velvoita nykyisin enää. Onhan siinä hyvätkin puolet toisaalta - pitää rakentaa turvaverkkoa muista ihmisistä ja se edellyttää juurikin vastavuoroisuutta ja siten (toivottavasti) vähentää hyväksikäyttöä.

Ei ne meilläkään ole auttaneet, eivätkä takuulla auta jatkossakaan.

Mies oli työmatkalla kun minulta lohkesi hammas. Menin hammaslääkäriin lasten kanssa, isompi jaksoi istua paikoillaan koko ajan kuvakirjoja selaillen, ja pienempi ihmetteli hereillä turvakaukalossaan. Lääkäri ei ollut asiasta erityisen innoissaan, mutta antoi sitten kuitenkin koko lössimme tulla hoitohuoneeseen kun selitin, että isoäitinsä istuvat olohuoneissaan kiireisinä saippuasarjoja katsomassa. Ei vaan ole paikkaa minne viedä, ja hammas on korjattava. 

No ei meilläkään mitään apua tule isovanhemmilta. Mutta luonnollisesti meidän apumme aina kelpaa heille päin. Sellaista se elämä on.

Olisi silti kiva tietää millaisesta hätätilanteesta ap:lla on kyse?

Mun äitini ei ole auttanut hätätilanteessa edfes omaa lastaan eli mua. Ja ptää itseään ihan hyvänä äitinä. Siinähän pitää, kun todella annoin itseni tajuta, millainen ihminen hän todella on ja miten se on mun psyykeeni vaikuttanut, en ole soitellut yli vuoteen. Eikä ole sieltäkään päin mitään kuulunut.

Mun mielestä pahin on se, että apua ei tule, vaikka sitä on edes jollain tasolla toivonut. Ei ole ollenkaan niin ikävää lähteä siitä, että yksin on pärjättävä ja näin sitten käykin.

Minä olen aina saanut apua kun olen pyytänyt, toki välimatkan takia aika vähän vuosien varrella. Nyt saan ekan lapsenlapseni ja ihan kaikenlainen apu on itsestäänselvää.

Onko tälläinen mahdollista. Äitini ja Anoppini tarjoaa lastenhoitoapua useinkin, arvostankin heitä kovasti enkä pidä itsestäänselvyytenä.

Itse olen saanut kotoa 100 metriä etumatkaa. Eli suomennettuna apua ei ole tullut eikä ole tulossa. Anoppikaan ei auta, vaikka asuu alle kilometrin päässä, koska ilmeisesti TV:stä tulee jotain.

Omille lapsilleni en tee koskaan samoin.

Sama täällä itse on aina ollut pärjättävä.Ei siinä mitään, hyvin pärjätään,mutta tietysti välillä vähän kyrsii kun 3 sisarustani ovat aina saaneet kaiken mitä ovat vinkuneet. Ja ei sekään vielä mitään mutta vituttaa kun ei vanhempiani lapsen lapset minun puoleltani juurikaan kiinnosta.No, niinkun joku yllä totesi;omille lapsille en tee koskaan samoin.