Mietittekö seksiä harrastaessa miettiikö mies muita naisia?
Miten pääsisin tästä tunteesta eroon? Hän pitää melkein koko ajan silmiä kiinni, tuntuu kuulemma paremmalta. Minua se jotenkin loukkaa, enkä voi olla miettimättä onko hänelle ihan sama olenko minä siinä vai kuka tahansa.. :(
Ja ei, en ole sotanorsu vaan hyvännäköinen nainen joka joskus rakasti seksiä ja harrasti intohimoista sellaista. Jos en olisi sitä kokenut kuinka mies voi haluta, en varmaan sitä kaipaisi..
Kommentit (44)
Siinähän ajattelee, ei se minulta pois ole. Minun sisällä se vehje kuitenkin on eikä naapurin Pirkon. En voi itsekään aina sanoa ajattelevani miestä. En tosin kyllä koskaan mieti ketään tiettyä ihmistä tai edes tietyn näköistä, mutta saatan maustaa sitä parisuhdeseksiä ties millä lesbofantasioilla, että sen miehen lisäksi hommissa on mukana mielikuvitusnainenkin joskus. Näin etenkin silloin kun en oikein ole vireessä, mutta haluaisin kuitenkin saada. Joskus taas tuntuu niin hyvältä, että ei korvien väliin mahdu muuta kuin nautinto itse hetkestä. Sitä paitsi en usko, että mies miettisi muita naisia silloin kuin pannaan vaan esimerkiksi fantasioi kuinka hänellä olisi iso kyrpä tai vastaavaa ja jos nyt miettisi niin kunhan sitä ei minulle kerro niin ihan sama.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 08:14"]
Oikeassa olet tunteesi kanssa, pidemmässä parisuhteessa me miehet usein käytämme puolisosta vain reikää ja kuvittelemme tilalle jonkun muun. Tämä siis ennen sitä kun pettäminen astuu peliin eli sitten kun ei mielikuvituskaan enää auta.
[/quote]
Harmi, että parisuhteesi on kuollut pystyyn :( Se ei kuitenkaan tarkoita, että muilla on näin. "me miehet" joopa joo... Soimaako omatunto vähemmän, jos ajattelet että kaikki muutkin tekee niin? Vai onko siellä joku naikkonen kommentoimassa ja toivoo, että muilla on yhtä paskat puolisot? Ei harmittaisi sitten niin paljon...
[/quote]
Yllättävän monella vaan tuntuu olevan "näin". Selviää jopa hetken tätä palstaa selailemalla. Ja jokainen keski-ikää lähestyvä mies tietää tämän, läheskään kaikki nössöt ei vaan sitä uskalla ääneen sanoa tai muuten jää sekin lauantaipano kerran kuussa siiltä kotona rötköttävältä lahnalta saamatta.
[/quote]
Keskustelupalstoilla ääripäät korostuu, koska ketjuja kommentoivat ne, joita aihe puhuttelee eniten, puolesta tai vastaan. Seksielämän hiipumisen yleisyydestä ei voi luotettavia arvioita palstan pohjalta tehdä. Otoksesta jää pois iso osa.
En epäile, etteikö osalla tilanne ole esittämäsi kaltainen. Metsään menet kuitenkin siinä kohtaa, kun väität tämän koskevan jokaista miestä. Sinulla ei siihen ole antaa mitään faktaa, vain oma kokemuksesi. Myöskään erilailla ajattelevien leimaaminen automaattisesti nössöksi, jotka eivät vaan uskalla, on vailla pohjaa. Ihan kuin se olisi enemmistöllä kiinni uskalluksesta eikä siitä, että oikesti ajattelee mielummin puolisoaan. Jos olet oikeasti mies, niin eipä sinulla kummoiset käsitykset ole kanssaveljistäsi.
[/quote]
"..läheskään kaikki nössöt ei vaan sitä uskalla ääneen sanoa tai muuten jää sekin lauantaipano kerran kuussa siiltä kotona rötköttävältä lahnalta saamatta."
Taisi juuri ensimmäinen ilmoittautua kuten ylempänä epäiltiin. Älä suotta stressaa, ehkäpä vaimosi ei tajua kukatämän kirjoitti :D .
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 18:19"]

Hahahaha, kuinkahan äijän käy ensi lauantaina..
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 08:17"]
Miksi mietit seksin aikana tälläisiä? Unohda miettimiset, ja nauti seksistä, niinkuin miehesikin yrittää. Mene tunteella mukaan.
Miksi jotkut laulaa silmät kiinni? Miksi joku syö suu auki? Miksi joku miettii kaikkea tälläistä, kun voisi keskittyä tuntemaan?
Miksi niin monella naisella on näin vakavia itsetunto-ongelmia??
[/quote]
Sanopa muuta. Meillä nainen jopa pyytää minua joskus ajattelemaan jotain tiettyä naista ja kertomaan, kuinka panisin tätä. Leikkiähän se vain on. Tuntuu oudolta, että joillain naisilla on niin superhuono itsetunto kuin aloittajalla.