Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ulkopuolisena työporukassa
19.12.2020 |
Miten muut vertaisryhmä kestätte tilanteen, jossa tajuatte, että muu työporukka ei pidä teistä? Syynä on esimerkiksi neuroepätyypillisyydestä johtuvat oireet, joista olen kyllä itsekin avoimesti kertonut ja pahoitellut, että välillä ”töksäytän” tai on vaikea keskittyä välillä jos on vilkas keskustelu ympärillä.
Ymmärrän kyllä että kaikkien kanssa ei synkkaa. Mutta tällainen tilanne, jossa huomaa että koko muu porukka tulee toimeen keskenään paremmin, ja että alkaa olla jo runsaasti asioita, joista puhutaan kertomatta sinulle, on tosi raskas. Kun huomaa monien kasvoilla sen saman johonkin horisonttiin tuijottavan ilmeen, josta näkee että tuo vain haluaa että lopetan edes yrittämästä small talkia kanssaan.
Huhhuh, en olisi uskonut että aikuiset naiset on tällaisia, ja vielä hoitoalalla. Tällaista näin joillain olevan vielä yläasteella, mutta en ajatellut että olis aikuisenakin, ja minua kohtaan.
Miten olette selvinneet tällaisesta, onko jollain kokemuksia? Kiinnostaa myös nuo vastapuolen kokemukset, miksi toimitte noin?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
like dis.
Heh niin okei... itse en pystynyt edes katsomaan loppuun asti tota. Onko muita paskanhallintavinkkejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sinä oikeasti ihmettelet sitä, että porukka tulee hyvin toimeen keskenään, sinä jäät sivuun, koska et itse tunnista, miksi jäät sivuun. Ehkä kyseessä ei ole töksäyttelysi vaan yksinkertaisesti se, että huomionkerjäämisesi on kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä töissä (tekniikka) on monta "ydinporukkaa", eli ovat tekemisissä vain keskenään, eivät paljoa tämän porukan ulkopuolelle huutele. En oikein kuulu yhteenkään porukkaan, saatan istua ryhmässä ja he keskustelevat keskenään. Jos sanon jotain, se sivuutetaan tai kumotaan. Olen vähän niinkuin sivustakatsojana. Kuitenkin jos törmään ydinporukan jäseneen kahdenkesken, meillä voi olla hyvä keskustelu kahdenkesken. Olenkin analysoinut itseni niin, että olen sukkula. Voin vaihtaa porukkaa monta kertaa päivässä sillä en kuulu oikein mihinkään. Tulen kuitenkin kaikkien kanssa toimeen hyvin, enkä "lokeroidu" tiettyyn porukkaan. Ja näitä porukoita voisi kuvailla näin: mummot, uraohjukset, pissikset, urheilijat, pikkupojat. Olen yhteydessä näihin kaikkiin ja mulla on suuri hiljainen tieto näiden eri ihmisten erityisosaamisesta ja työtehtävistä. Monta tilannetta olen pelastanut, kun olen tiennyt jos jollain on joku tietty projekti menossa.
Yritä vain tulla toimeen työkavereiden kanssa yrittämättäkään olla osa heitä.
Kun ei niin ei sitten.
Kyllä aikuiset naiset osaavat käyttäytyä kuin yläastetytöt/nokkiva kanalauma jopa ihan keskiluokkaisissa ammateissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn töissä vaan tekemässä työni. Kaikki olis helpompaa, jos muutkin tekisivät niin.
Millä tavalla ja missä tilanteissa sinulla on ollut tapana töksäytellä? On inhimillistä, että muut eivät liiemmin jaksa mitään ylimääräistä kanssakäymistä, jos henkilö saattaa möläytellä ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo. Työhön liittyvät asiat on sen sijaan hoidettava asiallisesti ja niiden pimittäminen tai sabotointi menee työpaikkakiusaamisen puolelle.
Olen ollut molemmilla puolilla, eli se syrjitty, joka tiedostamattaan töksäytteli kuvitellen olevansa hauska ja nokkela että se töksäyttelijään väsynyt, joka loppupeleissä ei jaksanut enää yrittää hyvällä, kun toinen ei vain ymmärtänyt muuttaa käytöstään. Paras toimintatapa, mikä tepsii molempiin leireihin, on mahdollisimman neutraali asialinja. Ei tarvitse ruveta ilmeettömäksi ja persoonattomaksi suorittajaksi mutta näin pystyy minimoimaan väärinkäsitykset ja ärsyyntymiset parhaiten. Toki joissain "olemme kuin yhtä perhettä" -työyhteisöissä tällainen voi herättää närää mutta herättäkööt, se kertoo enemmän työpaikan kulttuurista kuin asiallisesti työnsä hoitavasta henkilöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla ja missä tilanteissa sinulla on ollut tapana töksäytellä? On inhimillistä, että muut eivät liiemmin jaksa mitään ylimääräistä kanssakäymistä, jos henkilö saattaa möläytellä ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo. Työhön liittyvät asiat on sen sijaan hoidettava asiallisesti ja niiden pimittäminen tai sabotointi menee työpaikkakiusaamisen puolelle.
Olen ollut molemmilla puolilla, eli se syrjitty, joka tiedostamattaan töksäytteli kuvitellen olevansa hauska ja nokkela että se töksäyttelijään väsynyt, joka loppupeleissä ei jaksanut enää yrittää hyvällä, kun toinen ei vain ymmärtänyt muuttaa käytöstään. Paras toimintatapa, mikä tepsii molempiin leireihin, on mahdollisimman neutraali asialinja. Ei tarvitse ruveta ilmeettömäksi ja persoonattomaksi suorittajaksi mutta näin pystyy minimoimaan väärinkäsitykset ja ärsyyntymiset parhaiten. Toki joissain "olemme kuin yhtä perhettä" -työyhteisöissä tällainen voi herättää närää mutta herättäkööt, se kertoo enemmän työpaikan kulttuurista kuin asiallisesti työnsä hoitavasta henkilöstä.
Ehkä töksäyttely on sellaista ollut, että jos kysytään kuulumisia niin vastaan ihan oikeasti että menee kotona vähän huonosti, saatan vahingossa ylittää rajat ja kertoa liian rehellisesti ja liikaa, sellaista sosiaalista kömpelöyttä, jonka kyllä ymmärrän mutta viiveellä.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä oikeasti ihmettelet sitä, että porukka tulee hyvin toimeen keskenään, sinä jäät sivuun, koska et itse tunnista, miksi jäät sivuun. Ehkä kyseessä ei ole töksäyttelysi vaan yksinkertaisesti se, että huomionkerjäämisesi on kamalaa.
Siis mikä ihmeen huomionkerjääminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä oikeasti ihmettelet sitä, että porukka tulee hyvin toimeen keskenään, sinä jäät sivuun, koska et itse tunnista, miksi jäät sivuun. Ehkä kyseessä ei ole töksäyttelysi vaan yksinkertaisesti se, että huomionkerjäämisesi on kamalaa.
Siis mikä ihmeen huomionkerjääminen?
Tätä mäkin jäin miettimään, oon aika hiljainen enkä väkisin tee mitään numeroa asioista. Mutta ehkä ton kirjoittaja puhuu jostain tyypistä jonka itse tuntee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla ja missä tilanteissa sinulla on ollut tapana töksäytellä? On inhimillistä, että muut eivät liiemmin jaksa mitään ylimääräistä kanssakäymistä, jos henkilö saattaa möläytellä ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo. Työhön liittyvät asiat on sen sijaan hoidettava asiallisesti ja niiden pimittäminen tai sabotointi menee työpaikkakiusaamisen puolelle.
Olen ollut molemmilla puolilla, eli se syrjitty, joka tiedostamattaan töksäytteli kuvitellen olevansa hauska ja nokkela että se töksäyttelijään väsynyt, joka loppupeleissä ei jaksanut enää yrittää hyvällä, kun toinen ei vain ymmärtänyt muuttaa käytöstään. Paras toimintatapa, mikä tepsii molempiin leireihin, on mahdollisimman neutraali asialinja. Ei tarvitse ruveta ilmeettömäksi ja persoonattomaksi suorittajaksi mutta näin pystyy minimoimaan väärinkäsitykset ja ärsyyntymiset parhaiten. Toki joissain "olemme kuin yhtä perhettä" -työyhteisöissä tällainen voi herättää närää mutta herättäkööt, se kertoo enemmän työpaikan kulttuurista kuin asiallisesti työnsä hoitavasta henkilöstä.
Ehkä töksäyttely on sellaista ollut, että jos kysytään kuulumisia niin vastaan ihan oikeasti että menee kotona vähän huonosti, saatan vahingossa ylittää rajat ja kertoa liian rehellisesti ja liikaa, sellaista sosiaalista kömpelöyttä, jonka kyllä ymmärrän mutta viiveellä.
Kiitos vastauksesta. Ei tuo mielestäni kuulosta mitenkään pahalta. Monille naisvaltaisille työyhteisöille on tyypillistä "oversharing" eli kerrotaan liiankin yksityiskohtaisesti kaikki yksityiselämään liittyvä lasten toilailuista gynekäynteihin. En usko, että olet työpaikallasi ainoa, joka on joskus kertonut turhan paljon elämästään. Jotkut työyhteisöt ovat muuten sellaisia, että otetaan yksi tai kaksi silmätikkua, joilta ei sallita samaa käytöstä kuin muilta. Eli vaikka muut olisivat yliavoimia yksityisasioidensa suhteen, niin silmätikulta tätä ei hyväksytä vaan hänet leimataan ongelmatapaukseksi. Sairasta mutta valitettavan todellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyn töissä vaan tekemässä työni. Kaikki olis helpompaa, jos muutkin tekisivät niin.
Ainakin minusta oli hiton raskasta olla eräässä työpaikassa, jossa kukaan ei huomioinut. Taukotilassakaan ei sanoja vaihdettu. Päivät olivat varsin tuskaisia, vaikka vain työnä olisi asian ajatellutkin.
Minä olen aina itse ajatellut niin, että kantahenkilökunnan tulee ottaa uusi työntekijä sosiaalisesti haltuun ja porukkaan mukaan eikä niinpäin, että uuden pitää ruveta vonkumaan muiden huomiota tekemällä tekopirteästi aloitteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla ja missä tilanteissa sinulla on ollut tapana töksäytellä? On inhimillistä, että muut eivät liiemmin jaksa mitään ylimääräistä kanssakäymistä, jos henkilö saattaa möläytellä ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo. Työhön liittyvät asiat on sen sijaan hoidettava asiallisesti ja niiden pimittäminen tai sabotointi menee työpaikkakiusaamisen puolelle.
Olen ollut molemmilla puolilla, eli se syrjitty, joka tiedostamattaan töksäytteli kuvitellen olevansa hauska ja nokkela että se töksäyttelijään väsynyt, joka loppupeleissä ei jaksanut enää yrittää hyvällä, kun toinen ei vain ymmärtänyt muuttaa käytöstään. Paras toimintatapa, mikä tepsii molempiin leireihin, on mahdollisimman neutraali asialinja. Ei tarvitse ruveta ilmeettömäksi ja persoonattomaksi suorittajaksi mutta näin pystyy minimoimaan väärinkäsitykset ja ärsyyntymiset parhaiten. Toki joissain "olemme kuin yhtä perhettä" -työyhteisöissä tällainen voi herättää närää mutta herättäkööt, se kertoo enemmän työpaikan kulttuurista kuin asiallisesti työnsä hoitavasta henkilöstä.
Ehkä töksäyttely on sellaista ollut, että jos kysytään kuulumisia niin vastaan ihan oikeasti että menee kotona vähän huonosti, saatan vahingossa ylittää rajat ja kertoa liian rehellisesti ja liikaa, sellaista sosiaalista kömpelöyttä, jonka kyllä ymmärrän mutta viiveellä.
Kiitos vastauksesta. Ei tuo mielestäni kuulosta mitenkään pahalta. Monille naisvaltaisille työyhteisöille on tyypillistä "oversharing" eli kerrotaan liiankin yksityiskohtaisesti kaikki yksityiselämään liittyvä lasten toilailuista gynekäynteihin. En usko, että olet työpaikallasi ainoa, joka on joskus kertonut turhan paljon elämästään. Jotkut työyhteisöt ovat muuten sellaisia, että otetaan yksi tai kaksi silmätikkua, joilta ei sallita samaa käytöstä kuin muilta. Eli vaikka muut olisivat yliavoimia yksityisasioidensa suhteen, niin silmätikulta tätä ei hyväksytä vaan hänet leimataan ongelmatapaukseksi. Sairasta mutta valitettavan todellista.
Kiitos, tämän oikeastaan tunnistan tuolla työssäni! Olen silti soimannut itseäni surkeasta tilannetajusta, mutta on totta, että jonkun muun kohdalla samanlainen avautuminen johtaa ryhmähaliin, minun kohdallani keskustelun tyrehtymiseen ja vaivautuneeseen tunnelmaan, lopulta porukan hajaantumiseen tahoilleen.
Vaihtamalla työpaikkaa. Meidän isossa terveydenhuoltoalan työyhteisössä huomaa tämän ilmiön aivan selvästi. Ne, joita ei oteta porukkaan, lähtevät muualle yksi toisensa jälkeen. Ja sitten nämä "johtohahmot" kutsuvat heitä sosiaalisesti vajavaisiksi, jotka eivät ryhmäydy. Oikeasti heitä ei huolita mukaan ympyröihin syystä tai toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä oikeasti ihmettelet sitä, että porukka tulee hyvin toimeen keskenään, sinä jäät sivuun, koska et itse tunnista, miksi jäät sivuun. Ehkä kyseessä ei ole töksäyttelysi vaan yksinkertaisesti se, että huomionkerjäämisesi on kamalaa.
Mitä ihmettä!
Kuulostat aivan kamalalta ihmiseltä.
Ymmärrän hyvin ap:tä,minulla nyt 13 vuotta samanlaisessa tilanteessa tuon joukkoon kuulumattomuuden suhteen.Syytä en osaa sanoa,opetusalasta kyse.
On meinaan rankkaa, kun on jo kouluaikoina joutunut saman kokemaan, niin en tosiaan olisi uskonut että vielä aikuisenakin. Sitä vaan mietin, että mikä ihme minussa on vikana, kun en ikinä porukkaan kelpaa. 😔
Alue: Aihe vapaa
like dis.