Ulkopuolisena työporukassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyn töissä vaan tekemässä työni. Kaikki olis helpompaa, jos muutkin tekisivät niin.

Ainakin minusta oli hiton raskasta olla eräässä työpaikassa, jossa kukaan ei huomioinut. Taukotilassakaan ei sanoja vaihdettu. Päivät olivat varsin tuskaisia, vaikka vain työnä olisi asian ajatellutkin.

Minä olen aina itse ajatellut niin, että kantahenkilökunnan tulee ottaa uusi työntekijä sosiaalisesti haltuun ja porukkaan mukaan eikä niinpäin, että uuden pitää ruveta vonkumaan muiden huomiota tekemällä tekopirteästi aloitteita.

Joo se on raskasta. Sisäpiiriin kuuluvat hehkuttaa yhteishenkeä ja sanoo falskeja latteuksia miten meillä kaikki saa olla JUST sellaisia kuin on, ketään ei ”leimata” jne. Ja käytännössä nimenomaan leimataan ja hyljeksitään. Noita höpinöitä kuunnellessa tulee sellainen epätodellinen olo, hävettää niiden puolesta ja samalla omastakin puolesta.

Omalla työpaikallani vähän samanlaista. Työporukassa on suurin osa sellaisia, että on palkattu omia kavereita ja kun itse en tuntenut ennestään ketään tähän paikkaan tullessani niin olen väistämättä jäänyt ulkopuoliseksi. On tietenkin tavallaan ymmärrettävää, että ihmiset ovat mieluiten tekemisissä niiden kanssa, jotka jo valmiiksi tuntevat.

Olen ottanut sen linjan, että teen työt moitteettomasti ja olen kaikille tasapuolisesti ystävällinen ja avulias. En kuitenkaan osallistu kahvikekkereihin ja muuhun sellaiseen, koska niissä juuri erityisesti korostuu se, että jotkut ovat kavereita keskenään enkä tunne kuuluvani porukkaan lainkaan. Lakkasin yrittämästä tunkea mukaan, kun huomasin, ettei ketään oikeasti kiinnosta olenko paikalla vai en. Minulla on kyllä vapaa-aikana omat ystäväni ja harrastukset, joten sosiaalinen elämäni ei ole kiinni työpaikan ihmiskontakteista. Minulle on periaatteessa ihan fine, että kahvittelevat sitten keskenään, vaikkakaan en pidä tällaista sisäpiiriytymistä hyvän työpaikan ja -ilmapiirin merkkinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyn töissä vaan tekemässä työni. Kaikki olis helpompaa, jos muutkin tekisivät niin.

Ainakin minusta oli hiton raskasta olla eräässä työpaikassa, jossa kukaan ei huomioinut. Taukotilassakaan ei sanoja vaihdettu. Päivät olivat varsin tuskaisia, vaikka vain työnä olisi asian ajatellutkin.

Minä olen aina itse ajatellut niin, että kantahenkilökunnan tulee ottaa uusi työntekijä sosiaalisesti haltuun ja porukkaan mukaan eikä niinpäin, että uuden pitää ruveta vonkumaan muiden huomiota tekemällä tekopirteästi aloitteita.

Joo se on raskasta. Sisäpiiriin kuuluvat hehkuttaa yhteishenkeä ja sanoo falskeja latteuksia miten meillä kaikki saa olla JUST sellaisia kuin on, ketään ei ”leimata” jne. Ja käytännössä nimenomaan leimataan ja hyljeksitään. Noita höpinöitä kuunnellessa tulee sellainen epätodellinen olo, hävettää niiden puolesta ja samalla omastakin puolesta.

Tämä on totta! Yleensä ne henkilöt, jotka eniten omalla toiminnallaan luovat klikkiytymistä ja sisäpiirejä, ovat sitä mieltä, että onpa meillä kiva yhteishenkinen porukka. 

Mulle parasta on ollut korona-ajan etätyöt, toimistolla käyn pari kertaa kuussa, muut ulisivat miten hirveää on kun sosiaalinen kanssakäyminen mm. huutonaurukiljunta kohtauksineen kahvihuoneessa jää pois ja minä kiljuin sisäisesti riemusta :) Toivottavsti etätöissä on mahdollisuus jatkaa myös korona-ajan jälkeen.

Etätyöt ovat parasta mitä voi tapahtua silloin kun on työpaikalla porukan ulkopuolinen! Saa tosiaan keskittyä vain töiden tekoon eikä tarvitse kärsiä läheskään niin paljoa ulkopuolisuuden tunteesta.

Työpaikan eukkoporukoissa on aina ne kuppikunnat.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikan eukkoporukoissa on aina ne kuppikunnat.

Välttämättä ei ole kyse eukkoporukoista. Meillä on naisten osuus alle puolet ja silti tällaista mitä aiemmissa viesteissä on kuvailtu.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikan eukkoporukoissa on aina ne kuppikunnat.

Ei ole sukupuolesta kiinni, sama homma on miesvaltaisissa paikoissa.

Tällaistahan se on.

Itse olen ennen tullut aina kaikkien kanssa toimeen, mutta saimme kerralla nuoria, kokemattomia pomoja, ja nämä antavat nyt kuppikuntien jyrätä. Nyt ei saa kynääkään siirtää ilman, että iso pomo on käskenyt. Ja kyseessä on äänekäs, tahditon, itseään täynnä oleva iso pomo.

Tämä muutos on ollut työyhteisössä raju. Käynnissä on ns. tehtävien ja vastuiden uusjako. Pomon nuolijat ja kahviseuralaiset saavat vastuut ja päättää, osalta taas torpataan ja viedään kaikki ja jokainen ovi suljetaan. Nautitaan kun saadaan mopata kaverilla lattiaa. Yksi tapa nöyryyttää on ohittaa päätöksissä. Joku muu työtehtävään liittymätön tekee päätökset, et pääse tiimeihin ja kokouksiin ja samalta sinulta vaaditaan mahdottomien ja jatkuvien suurten muutosten läpivientejä, jotka muut ovat päättäneet, ja hups, ohjeet muuttuvat lennosta toisiksi. Hukut henkisesti työtaakan ja haukkujen alle.

Työyhteisössämme tapahtunut raju muutos on täydellinen esimerkki siitä, kun epävarma johtaja alkaa hallita ala-astetasoisella psykologisella silmällä. Toinen ongelma liittyy siihen, että pienessä työpaikassa on enemmän pomoja kuin alaisia. Voitte kuvitella, mikä soppa siitä syntyy, kun pitää päästä "pomottamaan".

Meillä myös tätä. Muut kuin pomon omaan hoviin kuuluvat ovat yksi kerrallaan lähteneet muualle. Osa on suorastaan savustettu ulos. Itse vielä sinnittelen, mutta onhan se kurjaa kun huomaa ettei kuulu porukkaan. Olen usein aivan ulkona päätöksistä ja uutisista. Välillä perutaan palavereja mutta ei jakseta kertoa minulle. Siellä sitten odottelen eikä ketään muita kuulu. Vaikka tekisi työnsä kuinka hyvin, ei saa palkankorotuksia eikä mitään toisin kuin ydinporukka.

Vaikka tekee työnsä paremmin kuin ydinporukka, ei saa siitä ikinä mitään. Tämä on suurin epäoikeudenmukaisuus, minkä johdosta olen nostamassa kytkintä. Ilkeät, juoruilevat, selkäänpuukottavat avainhenkilöt porskuttaa. Osa uusista ei kestä kuin muutaman kuukauden. Kukaan ei reagoi jatkuvaan liikenteeseen henkilöstössä. Iso pomo on jopa todennut että lähtijöillä on aina henkilökohtaiset syyt, ettei vika ole työpaikassa. Eipä.