Soitteleeko äitinne hermostumiseen saakka? Ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Aa, siis nyt ymmärsin.

Eli joo asetetaan rajat ja jatkaa kuitenkin soittelua.

En vastaa eli pidän rajat. Joskus sanon, ettei ole mitään asiaa. Joinakin päivinä vastaan ihan kohteliaisuudesta.

Sitten kun soittelee ihan jäätävästi niin lyön luuria korvaan tai sitten tuhahdan puhelimeen, että mitä asiaa!?

Lopetan lyhyeen.

Yritän kyllä pitää rajoja useinkin. Kaikin konstein. Mikään ei stana auta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Aa, siis nyt ymmärsin.

Eli joo asetetaan rajat ja jatkaa kuitenkin soittelua.

En vastaa eli pidän rajat. Joskus sanon, ettei ole mitään asiaa. Joinakin päivinä vastaan ihan kohteliaisuudesta.

Sitten kun soittelee ihan jäätävästi niin lyön luuria korvaan tai sitten tuhahdan puhelimeen, että mitä asiaa!?

Lopetan lyhyeen.

Yritän kyllä pitää rajoja useinkin. Kaikin konstein. Mikään ei stana auta.

Ap

Et ole aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Aa, siis nyt ymmärsin.

Eli joo asetetaan rajat ja jatkaa kuitenkin soittelua.

En vastaa eli pidän rajat. Joskus sanon, ettei ole mitään asiaa. Joinakin päivinä vastaan ihan kohteliaisuudesta.

Sitten kun soittelee ihan jäätävästi niin lyön luuria korvaan tai sitten tuhahdan puhelimeen, että mitä asiaa!?

Lopetan lyhyeen.

Yritän kyllä pitää rajoja useinkin. Kaikin konstein. Mikään ei stana auta.

Ap

Et ole aikuinen.

Mm, no olen kyllä aika nuori vielä. En aina osaa hallita tunteitani hänen kanssaan.

Yritän mutta sitten vain todella ahdistun ja menetän malttini.

Eihän tämä normaalia ole, tämä kuvio.

Ap

Soitteli hullun lailla kunnes kuoli. Taitaa olla ihan tyypillistä käytöstä. Omille aikuisille lapsilleni en soittele oikeastaan koskaan, laitamme toisillemme viestiä jos on asiaa (tai jos löytyy vaikka joku hauska meemi).

En osaa sanoa tähän mitään ratkaisu keinoa, mutta itselläni saman tyyppistä ongelmaa läheisen kanssa ja voin niin samaistua tuohon, että se vie hermot! On todella ahdistavaa, kun pitäisi olla toisen mielestä jatkuvasti tavoitettavissa.... Tämän läheisen takia pidän AINA puhelimen äänettömällä, jotta saan olla rauhassa hänen soitteluiltaan ja itse päättää milloin soitan takaisin. Joskus olen miettinyt että ostaisin kakkospuhelimen, johon ohjautuisi vain tämän henkilön puhelut ja säilyttäisin sitä jossain missä ei ole koko ajan näkyvillä.

Ja voi kun se ärsytys jäisikin vain siihen puheluun, mutta usein on pitkän aikaa puhelun jälkeen ahdistunut olo vaikka puhelu olisikin mennyt ns. hyvin eikä kumpikaan olisi menettänyt hermojaan.

Rajojen pitäminen aikuista rajatonta ihmistä vastaan on tideevaikeaa, sitä ei voi ymmärtää jos ei ole sellaista kokenut vaan on saanut kasvaa terveissä ihmissuhteissa. Ikinä ei tule ns. pysyvää voittoa, vaan jatkuvasti täytyy taistella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Aa, siis nyt ymmärsin.

Eli joo asetetaan rajat ja jatkaa kuitenkin soittelua.

En vastaa eli pidän rajat. Joskus sanon, ettei ole mitään asiaa. Joinakin päivinä vastaan ihan kohteliaisuudesta.

Sitten kun soittelee ihan jäätävästi niin lyön luuria korvaan tai sitten tuhahdan puhelimeen, että mitä asiaa!?

Lopetan lyhyeen.

Yritän kyllä pitää rajoja useinkin. Kaikin konstein. Mikään ei stana auta.

Ap

Jos sun äidillä on lääkitys masennukseen ja jos siihen vielä vetää viinaa päälle, niin äitisi on sekakäyttäjä. Vuosien saatossa käytöksestä tulee aivan holtitonta ja puhelimesi soi yötäpäivää. Eihän omaa äitiään halua loukata, mutta joskus on pakko suojella itseään ja omaa terveyttään. Laita nyt ihan selkeitä rajoja ja ota vähän etäisyyttä äitiisi. Onneks sulla on sisko tukena, mulla ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Okei siis nyt en ymmärtänyt. Tahdon ymmärtää.

Olen estänyt hänet kyllä useita kertoja.

Jossain vaiheessa sama tilanne palautuu, hiljaa mutta varmasti.

Hmm..

Onhan tämä ristiriitaista. Hän on äitini joten tahdon olla väleissä mutta en tahdo liikaa lähelleni.

Ap

Tilanne palautuu, koska annat sen palautua.

Estä aina vaan uudelleen, kun ylittää sovitun/ sinulle sopivan rajan.

Jos tunnet itsesi vainotuksi ja sinua kyrpii, niin "väleissä" oleminen ei kyllä kuvaa tilannetta nytkään.

Äitisi on aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista tunteistaan/ loukkaantumisistaan.

Myös sinä olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista rajoistasi ja tunteistasi; älä yritä siirtää vastuuta näistä äidillesi.

Voi kunpa soittais! Mutta äiti on jo edesmennyt.

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Silloin huudetaan, kun äiti ei ymmärrä paikkaansa aikuisen lapsen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Okei siis nyt en ymmärtänyt. Tahdon ymmärtää.

Olen estänyt hänet kyllä useita kertoja.

Jossain vaiheessa sama tilanne palautuu, hiljaa mutta varmasti.

Hmm..

Onhan tämä ristiriitaista. Hän on äitini joten tahdon olla väleissä mutta en tahdo liikaa lähelleni.

Ap

Tilanne palautuu, koska annat sen palautua.

Estä aina vaan uudelleen, kun ylittää sovitun/ sinulle sopivan rajan.

Jos tunnet itsesi vainotuksi ja sinua kyrpii, niin "väleissä" oleminen ei kyllä kuvaa tilannetta nytkään.

Äitisi on aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista tunteistaan/ loukkaantumisistaan.

Myös sinä olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista rajoistasi ja tunteistasi; älä yritä siirtää vastuuta näistä äidillesi.

Noniin, hyvä. Kiitos.

Pitää tarkastella sitten enemmän itseäänkin miten hoitaa asiat. Tunnen syyllisyyttä...

Mutta toisaalta mikään ei muutu jos mitään ei muuta.

Ap

Äideistään valittavat akat uuniin.

Joudun pitämään äidin takia toisen kännykän äänettömällä, toinen kännykkä on äänet päällä.

Soittaa ihan tyynesti vaikka keskellä yötä, tai kesken työpäivän.

Vierailija kirjoitti:

Äideistään valittavat akat uuniin.

Missä sinun äitisi on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Aa, siis nyt ymmärsin.

Eli joo asetetaan rajat ja jatkaa kuitenkin soittelua.

En vastaa eli pidän rajat. Joskus sanon, ettei ole mitään asiaa. Joinakin päivinä vastaan ihan kohteliaisuudesta.

Sitten kun soittelee ihan jäätävästi niin lyön luuria korvaan tai sitten tuhahdan puhelimeen, että mitä asiaa!?

Lopetan lyhyeen.

Yritän kyllä pitää rajoja useinkin. Kaikin konstein. Mikään ei stana auta.

Ap

Hän jatkaa soittelua, koska ANNAT hänen jatkaa.

Sovi selkeästi, kuinka usein saa soittaa ja muulloin esto päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Okei siis nyt en ymmärtänyt. Tahdon ymmärtää.

Olen estänyt hänet kyllä useita kertoja.

Jossain vaiheessa sama tilanne palautuu, hiljaa mutta varmasti.

Hmm..

Onhan tämä ristiriitaista. Hän on äitini joten tahdon olla väleissä mutta en tahdo liikaa lähelleni.

Ap

Tilanne palautuu, koska annat sen palautua.

Estä aina vaan uudelleen, kun ylittää sovitun/ sinulle sopivan rajan.

Jos tunnet itsesi vainotuksi ja sinua kyrpii, niin "väleissä" oleminen ei kyllä kuvaa tilannetta nytkään.

Äitisi on aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista tunteistaan/ loukkaantumisistaan.

Myös sinä olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista rajoistasi ja tunteistasi; älä yritä siirtää vastuuta näistä äidillesi.

Näitä on sieltä kaukaa niin helppo huudella.

Ap, elän vastaavaa tilannetta, luulen, että tuo liittyy siihen 'tyhjyyteen' elämässä kun meidän äitimme vielä "uhrasivat" parhaat vuotensa perheen eteen ja nyt se perhe on etääntynyt elämään omaa elämäänsä, eikö kaikki jatkunutkaan siinä samassa symbioosissa hautaan asti.

Minä en voi vastata, jos minulla ei ole vähintään tuntia ylimääräistä aikaa. Vaikka vastaan, "hei äiti onko jotain tärkeää olen juuri kaupassa/kylässä/töissä" niin hän aloittaa oman monologinsa (samat asiat kerrasta toiseen, koska hänen elämässään ei nyt niin paljoa tapahdu) - jos minulla on aikaa, pidän kaiuttimella ja vaikkap silitän samaan aikaan ja välillä vaan sanon tyyliin "aijaa" - koska hänelle ei ole se minun puheeni tärkeää, vaan se, että hän saa puhua.

Ainoa tapa saada puhelu loppumaan on lyödä luuri korvaan, tosin (vähän) sivistyneemmin, "ai hei äiti, mitäs asiaa sulla, mulla akku ihan melkein loppu et älä ihmettele jos tämä katkeaa" ja sitten kuunnella minkä ehdin kunnes "akku loppuu" 🤷

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huudat äidillesi? Napanuora ei ole katki.

Tiedän, ettei pitäisi. Tulee huono fiilis.

Se on sitten se viimeinen konsti kun hermot menee.

Ensin olen asettanut rajat todella kauniisti ja puhun asiallisesti ja hän on tämän ymmärtänyt. Olen myös perustellut ja sanonut, etten häntä tahdo loukata.

Ymmärtää oikein hyvin.

Menee kaksi päivää ja jatkuu..

Soittelee, soittelee, soittelee.

Hengitän vielä ihan rauhassa. Menee muutama viikko ja alan olemaan aivan kiukkuinen. Huudan ja jättää minut rauhaan ainakin hetkeksi.

Ap

Siis asetat rajat, mutta et pidä niitä, vaan siirrät siitä vastuun rajattomalle äidillesi.

Estä puhelut, kun sovittu kiintiö on täysi.

Okei siis nyt en ymmärtänyt. Tahdon ymmärtää.

Olen estänyt hänet kyllä useita kertoja.

Jossain vaiheessa sama tilanne palautuu, hiljaa mutta varmasti.

Hmm..

Onhan tämä ristiriitaista. Hän on äitini joten tahdon olla väleissä mutta en tahdo liikaa lähelleni.

Ap

Tilanne palautuu, koska annat sen palautua.

Estä aina vaan uudelleen, kun ylittää sovitun/ sinulle sopivan rajan.

Jos tunnet itsesi vainotuksi ja sinua kyrpii, niin "väleissä" oleminen ei kyllä kuvaa tilannetta nytkään.

Äitisi on aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista tunteistaan/ loukkaantumisistaan.

Myös sinä olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa omista rajoistasi ja tunteistasi; älä yritä siirtää vastuuta näistä äidillesi.

Noniin, hyvä. Kiitos.

Pitää tarkastella sitten enemmän itseäänkin miten hoitaa asiat. Tunnen syyllisyyttä...

Mutta toisaalta mikään ei muutu jos mitään ei muuta.

Ap

Alkoholistin lapset tuntee aina syyllisyyttä, eikä se ole iästä kiinni.

Ap, hanki uusi liitymä. Vanhapuhelin äänettömäksi. Kerran viikossa soitat vanhasta numerosta ja kysyt onko kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki uusi liitymä. Vanhapuhelin äänettömäksi. Kerran viikossa soitat vanhasta numerosta ja kysyt onko kaikki hyvin.

Täytyy sanoa, että jotenkin kuulostaa jäätävän kylmältä - kyseessä kuitenkin oma äiti (joka oletettavasti aika paljon 'sietänyt ja kestänyt' kun sulla oli murrosikä, uhmaikä ja ties mikä ikä).

Varmaan toki eroa, jos se äiti on 60v tai 85v. Jos äiti on selkeästi vanhus niin kyllä se oikeasti on pieni hinta siitä kaikesta mitä äidiltään on saanut, että pääsääntöisesti on tavoitettavissa, jonkinlainen turva. (Tosin oma äiti syyllisti minua jo siitä, että jos hänellä olisi joku hätä tai kohtaus niin sinä jäisi hoidotta kitumaan kotiinsa, kun mä en 'koskaan' vastaa - no, väänsin kyllä rautalangasta, että jos jotain kohtausta tai hätää pukkaa niin se on sitten hätänumero mihin soitetaan, eikä minulle töihin, en minä ambulanssiksi voi kuitenkaan muuttua)

T. Tuo kenen 'akku loppuu'

Voi kun soitteliskin, mutta on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki uusi liitymä. Vanhapuhelin äänettömäksi. Kerran viikossa soitat vanhasta numerosta ja kysyt onko kaikki hyvin.

Täytyy sanoa, että jotenkin kuulostaa jäätävän kylmältä - kyseessä kuitenkin oma äiti (joka oletettavasti aika paljon 'sietänyt ja kestänyt' kun sulla oli murrosikä, uhmaikä ja ties mikä ikä).

Varmaan toki eroa, jos se äiti on 60v tai 85v. Jos äiti on selkeästi vanhus niin kyllä se oikeasti on pieni hinta siitä kaikesta mitä äidiltään on saanut, että pääsääntöisesti on tavoitettavissa, jonkinlainen turva. (Tosin oma äiti syyllisti minua jo siitä, että jos hänellä olisi joku hätä tai kohtaus niin sinä jäisi hoidotta kitumaan kotiinsa, kun mä en 'koskaan' vastaa - no, väänsin kyllä rautalangasta, että jos jotain kohtausta tai hätää pukkaa niin se on sitten hätänumero mihin soitetaan, eikä minulle töihin, en minä ambulanssiksi voi kuitenkaan muuttua)

T. Tuo kenen 'akku loppuu'

Alkoholistivanhempia ei voi kohdella samoilla säännöillä kuin "normaaleja", heidän kanssaan elämä on ihan eri laista. Ennen kuin kirjoitit tuon kommenttisi voisit miettiä, miten paljon ap on "sietänyt ja kestänyt" vanhemmaltaan koko lapsuutensa. Puhumattakaan siitä, että alkoholistivanhemmalla olisi voimavaroja olla sellainen tuki kuin murrosiässä oleva nuori tarvitsee. Usein se menee juuri toisinpäin, lapset joutuu kannattelemaan päihdeongelmaista vanhempaa nsa, ja kokee hirveää syyllisyyttä, kun koittaa asettaa rajoja ja elää omaa elämäänsä, kuten tästäkin keskustelusta on huomattu.

Ja tarkoitukseni ei ole demonisoida alkoholistia, sairaus se on ja hän on rikkinäinen ihminen, mutta se ei ole koskaan lapsen tehtävä parantaa vanhempaansa.