Mitkä on tavallisimmat syyt siihen ettei saa kavereita?

narsistiset piirteet, empatiakyvyn puute

narsistiset piirteet, empatiakyvyn puute

Huumorintajuttomuus. Tutustuin mieheni työkaverin vaimoon. Alkuun tuntui, että oikein mukava ihminen, mutta illan vieton edetessä tajusin, että hän ei nauranut kertaakaan tai millekään. Meitä oli isompi porukka ja jos joku heitti jonkun jutun, jolle kaikki spontaanisti nauroivat, oli tämä nainen aina vähän eksyneen näköinen ja ilme kertoi, ettei ymmärtänyt miksi kaikki nauroivat. Hän ottaa kaiken täysin kirjaimellisesti ja suoraviivaisesti.

Hänen miehensä on nyt pati kertaa ehdottanut, että voisin pyytää vaimoaan ulos lasilliselle tai leffaan tai muuta, kun vaimolla ei oikein ole kavereita ja miehestä olisi mukavaa jos rouvakin vähän tuulettuisi. Pelkkä ajatus tuskastuttaa, koska daami on kerta kaikkiaan niin passiivinen, iloton ja ottaa kaiken niin tosissaan, että omia sanoja joutuu jotenkin liiallisesti miettimään ja puntaroimaan. Niin kuin lapselle puhuisi.

Huumorintajuttomuus. Tutustuin mieheni työkaverin vaimoon. Alkuun tuntui, että oikein mukava ihminen, mutta illan vieton edetessä tajusin, että hän ei nauranut kertaakaan tai millekään. Meitä oli isompi porukka ja jos joku heitti jonkun jutun, jolle kaikki spontaanisti nauroivat, oli tämä nainen aina vähän eksyneen näköinen ja ilme kertoi, ettei ymmärtänyt miksi kaikki nauroivat. Hän ottaa kaiken täysin kirjaimellisesti ja suoraviivaisesti.

Hänen miehensä on nyt pati kertaa ehdottanut, että voisin pyytää vaimoaan ulos lasilliselle tai leffaan tai muuta, kun vaimolla ei oikein ole kavereita ja miehestä olisi mukavaa jos rouvakin vähän tuulettuisi. Pelkkä ajatus tuskastuttaa, koska daami on kerta kaikkiaan niin passiivinen, iloton ja ottaa kaiken niin tosissaan, että omia sanoja joutuu jotenkin liiallisesti miettimään ja puntaroimaan. Niin kuin lapselle puhuisi.

Minulla ainakin se etten mielistele, olen rehellinen, en osaa small talkia enkä edes yritä jos ei kiinnosta. On minulla kaksi hyvää ystävää, mutta on vaikea tulla toimeen esimerkiksi työkavereiden kanssa. Tiedän, että omapa on syyni, kun olen näin urpo.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 21:09"]

Minun on vaikea saada ystäviä, koska olen yksinkertaisesti tylsä. En keksi mitään hauskaa sanottavaa. Tarinoita, tilannekomiikkaa tai vastaavaa, ylipäätään minun on vaikea keksiä puheenaiheita. Olen hiljainen ja minun on tosi vaikea muuttaa itseäni. Ymmärrän, ettei ketään kiinnosta seurani, mutta se tekee minut surulliseksi, sillä haluaisin ystäviä ja kärsin yksinäisyydestä.

[/quote]

Ei ystävyyden tarvitse olla sitä, että heitetään vitsejä vuoronperään. Siihen joudutaan, jos ei osata puhua asioista. Ystävälle kerrotaan siitä, mitä itselle tai omaisille on tapahtunut ja miten on sen kokenut, ja toinen toivottavasti osaa rikastuttaa kuvaa ottamalla kantaa ja kertomalla omia kokemuksiaan. Siinä ikään kuin saadaan kaksinkertainen elämänkokemus, ja kun vielä molemilla on samanlaisia suhteita muihinkin ihmisiin, se jokaisen käyttöön tarjoutuva elämänkokemus moninkertaistuu. Samaten kun lukee jotain tai katsoo leffaa tms, voi taas keskustella asiasta, eli saadaan materiaalia käsiteltäväksi nopeammin kuin sitä yhteen elämään mitenkään mahtuu kertymään. Samalla tutustutaan useammankin suvun todellisuuteen, jolloin oman ongelmat alkavat näyttää sellaisilta, että niihin voisi yrittää jotenkin vaikuttaakin, tai vaihtoehtoisesti ne eivät enää vaikuta tärkeiltä.

Miksi sinun pitäisi muuttaa itseäsi sen enempää, jos pystyt tuohon piiriin osallistumaan ja tuomaan siihen jotain uutta, eli oman näkökulmasi ja uutisesi? Jos vielä kykenee laajentamaan omaa tunnerepertuaariaan ja ottamaan osaa toisen tunteisiin, tulee mukaan sitä kiintymystäkin.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 19:24"]

Kyllä minä saan suuni auki, mutta olen todella epävarma ihminen ja se varmaankin näkyy ulospäinkin. Olen ehkä liiankin ystävällinen. Vetäytyvä. Silti haluaisin tutustua ihmisiin, kun vain osaisin... Minua ei kuulemma ole helppo lähestyä. Miksiköhän? Eikö rohkean ihmisen ole helppo lähestyä arempaa ihmistä?

ap

[/quote]

Se että väkisin heität konkun kommentin ilmaan ystäväporukassasi,muut näkevät eleistäsi sen, voi tuntua siltä että sanoit väärän "mielipiteen" mutta johtuu epävarmuudesta. siitä pitäisi lähteä liikenteeseen, miksi tunnet olosi epävarmaksi? kenen seurassa, naisen vai miehen, ystävän läheisen,porukan kanssa?ulkonäkösi takia? puheesi tai jonkun muun minkä koet negatiivikseksi itsessäsi. on varmasti olemassa ainakin yksi ihminen jonka seurassa voit olla ns.oma itsesi eikä tarvitse miettiä mitä sammakoita suustansa päästelee, kuka se on (jos ei tule mieleen niin ei tarkoita ettei sellaista ole :)) Esim. Jos menet  ystäväsi kanssa kahville, olet täysin oma itsesti, jos sinulla ei ole sanottavaa, eikä herää keskusteluista mitään mielipiteitä,se johtuu myöskin ystävästäsi. Niitäkin löytyy monesta luokasta, vaikka fb:n katsomaan vanhoja kavereita? heh. tuntuu kuitenkin että ei sinussa vikaa ole, olet hyvä tuollaisena kuin olet, koska tunnistat noin hyvinkin ongelma kohdat sinun mielestäsi.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 01:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 19:24"]

Kyllä minä saan suuni auki, mutta olen todella epävarma ihminen ja se varmaankin näkyy ulospäinkin. Olen ehkä liiankin ystävällinen. Vetäytyvä. Silti haluaisin tutustua ihmisiin, kun vain osaisin... Minua ei kuulemma ole helppo lähestyä. Miksiköhän? Eikö rohkean ihmisen ole helppo lähestyä arempaa ihmistä?

ap

[/quote]

Se että väkisin heität konkun kommentin ilmaan ystäväporukassasi,muut näkevät eleistäsi sen, voi tuntua siltä että sanoit väärän "mielipiteen" mutta johtuu epävarmuudesta. siitä pitäisi lähteä liikenteeseen, miksi tunnet olosi epävarmaksi? kenen seurassa, naisen vai miehen, ystävän läheisen,porukan kanssa?ulkonäkösi takia? puheesi tai jonkun muun minkä koet negatiivikseksi itsessäsi. on varmasti olemassa ainakin yksi ihminen jonka seurassa voit olla ns.oma itsesi eikä tarvitse miettiä mitä sammakoita suustansa päästelee, kuka se on (jos ei tule mieleen niin ei tarkoita ettei sellaista ole :)) Esim. Jos menet  ystäväsi kanssa kahville, olet täysin oma itsesti, jos sinulla ei ole sanottavaa, eikä herää keskusteluista mitään mielipiteitä,se johtuu myöskin ystävästäsi. Niitäkin löytyy monesta luokasta, vaikka fb:n katsomaan vanhoja kavereita? heh. tuntuu kuitenkin että ei sinussa vikaa ole, olet hyvä tuollaisena kuin olet, koska tunnistat noin hyvinkin ongelma kohdat sinun mielestäsi.

[/quote]

Minulla on ongelmana etten osaa tai uskalla olla oma itseni muiden kanssa,en uskalla sanoa mitään, paitsi jos olen varma että muut pitävät kommentistani.

Lapsuus ollut sellaista että on täytynyt jopa kirjoittaa etukäteen paperille ylös lauseet mitä aikoo vanhemmalle sanoa,etten sano väärin, silloin sattui..koulukiusattu tuli tietysti minusta kun en osannut pitää puoliani, ja sitten tosipaikan tullen pidin ehkä liiankin hyvin. ennen korkeakoulua oli paljon ystäviä, kuitenkin pari heistä oikeita sellaisia. sitten tuli huumeiden käyttö kuvioihin, kaikki mahdolliset läpi. olen ollut toipumisvaiheen aikana (eli 4v.) ilman kunnon ystävää. kelle soittaa että miesystäväni kuoli, ei ole kahvia, en saa nukuttua yms. paljon esimerkkejä tullut aiemmissa kommenteissa. tässä tämä mun romaanini loppu.

Kaksin tämän kys. henkilön kanssa voi olla täysin erilaista.

autismi, narsismi.

Tunnen itseni tuossa "ulkopuolisen" paikalla. ehkä tämä henkilö oli jännittynyt ja hänellä oli huono (ja masentunut) päivä. ensivaikutelma on tärkeä aika monelle,moni valitsee sen mukaan ystävänsä, ehkä pitäisi antaa kys.ihmiselle vielä mahdollisuus ja mennä jonnekin, edes miehen mieliksi.

Ompas täällä hyviä, hyödyllisiä kommentteja. :) itse olen 20 v nainen, huolehdin hyvin ulkonäöstäni, olen huumorintajuinen ja sosiaalisesti tarkka (fiksu?, huomaan hyvin nopeasti ilmapiirit yms..) Ulkonäöltäni vaikutan varmasti sosiaaliselta, normaalilta nuorelta naiselta rokahtavalla tyylillään, mutta oikeasti olen hyvin yksinäinen.

En vaan jaksa/osaa heittäytyä esim työ-/ja koulukavereiden tavoin. "Hei, sulla on joku hiuksissa, hei, anna mä laitan jalat sun syliin!!" olen aina se sivusta seuraava, ja se harmittaa.. Haluaisin tyttökavereita joiden kanssa olla läheinen ja vapautunut, mutta 4 vuoteen tätä ei vaan ole tapahtunut.

Monet sanovat, että juttuni ovat todella fiksuja, ja yksi 23vuotias "kaveri" sanoo tuntevansa itsensä yksinkertaiseksi seurassani. En kuitenkaan näe itse itseäni fiksuna.

Harjoittelen mukavuusalueelta astumista joka päivä. Olisi ihanaa olla rento ja VAPAUTUNUT ihmisten kanssa. Ehkä joskus mullekin löytyy niitä ystäviä, ettei aina tarvitse porukoissa tuntea itseään "ontoksi".. :/

Ompas täällä hyviä, hyödyllisiä kommentteja. :) itse olen 20 v nainen, huolehdin hyvin ulkonäöstäni, olen huumorintajuinen ja sosiaalisesti tarkka (fiksu?, huomaan hyvin nopeasti ilmapiirit yms..) Ulkonäöltäni vaikutan varmasti sosiaaliselta, normaalilta nuorelta naiselta rokahtavalla tyylillään, mutta oikeasti olen hyvin yksinäinen.

En vaan jaksa/osaa heittäytyä esim työ-/ja koulukavereiden tavoin. "Hei, sulla on joku hiuksissa, hei, anna mä laitan jalat sun syliin!!" olen aina se sivusta seuraava, ja se harmittaa.. Haluaisin tyttökavereita joiden kanssa olla läheinen ja vapautunut, mutta 4 vuoteen tätä ei vaan ole tapahtunut.

Monet sanovat, että juttuni ovat todella fiksuja, ja yksi 23vuotias "kaveri" sanoo tuntevansa itsensä yksinkertaiseksi seurassani. En kuitenkaan näe itse itseäni fiksuna.

Harjoittelen mukavuusalueelta astumista joka päivä. Olisi ihanaa olla rento ja VAPAUTUNUT ihmisten kanssa. Ehkä joskus mullekin löytyy niitä ystäviä, ettei aina tarvitse porukoissa tuntea itseään "ontoksi".. :/

Ap, ehkä olet liian varautunut. Silloin toisille syntyy helposti vaikutelma, ettet ole kiinnostunut heidän seurastaan. Lähesty, hymyile, kysy jotain, kommentoi, kysy lisää. Alkuun ei tarvitse väkisin hölöttää itsestään. Paljon auttaa jo se, että osoitat olevasi kiinnostunut muista ihmisistä ja välittäväsi heistä. Minusta se on aluksi tärkeintä.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 02:28"]Ompas täällä hyviä, hyödyllisiä kommentteja. :) itse olen 20 v nainen, huolehdin hyvin ulkonäöstäni, olen huumorintajuinen ja sosiaalisesti tarkka (fiksu?, huomaan hyvin nopeasti ilmapiirit yms..) Ulkonäöltäni vaikutan varmasti sosiaaliselta, normaalilta nuorelta naiselta rokahtavalla tyylillään, mutta oikeasti olen hyvin yksinäinen.

En vaan jaksa/osaa heittäytyä esim työ-/ja koulukavereiden tavoin. "Hei, sulla on joku hiuksissa, hei, anna mä laitan jalat sun syliin!!" olen aina se sivusta seuraava, ja se harmittaa.. Haluaisin tyttökavereita joiden kanssa olla läheinen ja vapautunut, mutta 4 vuoteen tätä ei vaan ole tapahtunut.

Monet sanovat, että juttuni ovat todella fiksuja, ja yksi 23vuotias "kaveri" sanoo tuntevansa itsensä yksinkertaiseksi seurassani. En kuitenkaan näe itse itseäni fiksuna.

Harjoittelen mukavuusalueelta astumista joka päivä. Olisi ihanaa olla rento ja VAPAUTUNUT ihmisten kanssa. Ehkä joskus mullekin löytyy niitä ystäviä, ettei aina tarvitse porukoissa tuntea itseään "ontoksi".. :/

[/quote]

Onko sinussa autistisia piirteitä? Harmi kyllä, he eivät ehkä tunne oloaan mukavaksi jos olet liian tosikkomainen ja järkevä

Minulla ainakin on ongelmana se, ettei oikein löydy sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on yhteistä tai tilanteita, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Erikoinen elämäntilanne ja -historia vaikuttavat myös osaltaan.

Mulle on käsittämättömän helppoa olla ihmisten kanssa. Minne vaan menenkin kaikki tykkää musta ja minulla on todella hyvä huumorintaju, heitän läppää joka väliin. Illanvietossa olen takuulla se suosituin tyyppi, aina. Pystyn small talkkaamaan ihan miten pitkään vaan, ihan mistä vaan. Vauvasta vaariin viihtyy mun seurassani. Yleensä johdan keskustelua ja pidän sen tarkoituksella keveänä.  Useasti menen puhumaan sille hiljaisimmalle ja kyselen vaikkapa harradtuksistaan, jos ko. henkilö harrastaa vaikkapa puutarhanhoitoa ja alkaa antaumuksella rentoutuen kertomaan asiasta, huokaisen miten ihanaa, en itse saa edes ruukkukasvia pysymään hengissä. Siinä vaiheessa yleensä keskusteluun ilmaantuu takavasemmalta joku intohimoinen harrastaja kertomaan omasta puutarhastaan ja kohta voinkin feidata itseni hiljaa takavasemmalle ;) Jossakin vaiheessa tämä hiljainen saattaa innoissaan kertoa jo usean ihmisen ympäröimänä harrastuksestaan. Riennän toki pelastamaan jos joku tomppeli tulee kommentoimaan että "musta toi puutarhanhoito on ihan typerää ajanhukkaa". Johdatan tämän mankujan jonkun toisen samantyylisen luo äkkiä :D

Inhottaa jos joku jää yksin tai epäsopivaan seuraan joten heitän ihmisten yhdistäjänä oman panokseni asiaan.

Mutta! Itse en saa mitään irti ihmisistä. Jos itse saan päättää, jään mieluummin kotiin. Jotenkin rasittavaa olla se "juontaja" koko ajan ja vetää keskustelua. Itse en saa oikeasti yhtään mitään vaikka ihmiset saa minusta tosi paljon. Lisäksi rasittaa se että minusta tehdään automaattisesti "johtaja", eli minun pitää päättää kaikesta. Mulla on valtavat muurit ympärilläni joten yksityisasioistani en kertoile oikeastaan mitään, välillä harmittaa pirusti että ihmiset avautuu minulle kuin terapeutille eivätkä tiedä minusta oikeastaan mitään.

Tosi kuluttavaa. Harrastuksissakin opin heti tuntemaan kaikki (totta kai, meen jonkun yksinäisen viereen istumaan ja heitän heti että jestas mikä sää, tai huh ehdinpäs tänne vaikka kiirus tuli, toinen hymyilee ja kohta jo uskaltaa pari sanaa vaihtaa) ja kohta minusta ollaan puuhaamassa jotakin puuhanaista joka voi vetää koko seuraa jne.

Lisäksi tuntuu että kaikki haluaisi jutella ja kaverustua paremmin, sitten loukkaannutaan jos en ehdi vaikka kahville tai en vastaa puhelimeen jne. Ääääähhh!!!!

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 23:50"]

Väärä seura.

[/quote]

Kaikki voi jäädä yksin. Sitten voi alkaa miettiä onko itsessä jotain vikaa, jos ei saa kavereita vaikka tekee kaikkensa, kuten vaihtaa kotikaupunkia, työpaikkaa ja harrastuksia.

Usein tuntuu, että Suomessa on oikeasti helpompi olla varsinkin aikuisena yksinäinen kuin ei-yksinäinen. Ainakin puhtaalta pöydältä voi olla vaikeaa löytää enää uusia ystäviä ja sosiaalista verkostoa.

Olen törmännyt usein aikuisena tilanteeseen, että minusta on tehty heti johtopäätös joka ei vastaa minua. olen siis ollut puhelias ja helposti lähestyttävä. En tiedä miksi, mutta tultuani tiettyyn ikään aloin samaan todella paljon negatiivista suhtautumista, nuorena en lainkaan. Kun siis minut oli monesti lähestyessäni normaalisti jotakin ihmistä luokiteltu joksikin mitä en ole lopetin. Nykyään en enää lähesty ketään.

Jotenkin minua loukkaa se, että minua ei "nähdä" sellaisena kuin olen vaan joidenkin katsojien omien oletusten perusteella.

Nyt osa näistä ihmisistä on yrittäneet korjata suhtautumistaan, mutta olen sellainen, että jos joku kerran käyttäytyy minua kohtaan ala-arvoisesti en enää koskaan päästä häntä elämääni.

Voin sanoa hei, mutta ystäväksi en ryhdy.

Osaan olla niin empaattinen että ystävyydestäni joskus "taisteltiin", mutta en koe sitä sellaiseksi ystävyydeksi mitä haluan.

Haluaisin vain olla rennosti minä itse jonkun sellaisen seurassa joka olisi vain oma itsensä ja kykenisi näkemään toisen.

Olen siis yksin vaikka jos yrittäisin saisin varmasti seuraa ja miehenkin.

Monelle varmaan olen kummajainen, olen mieluummin yksin fyysiseti kuin yksin seurassa henkisesti. Joudun ikäänkin taistelemaan oikeudesta olla ilman miestä (sosiaalinen painostus, että olen huonompi). Minulla on ulkonäköä sen verran, että luulenpa ihmisten tajuavan, että saisin varmaan tähän jonkun miehen. Luulenpa, että joidenkin ihmisten on mahdoton ymmärtää minua ja juuri näiden ihmisten seuraa en jaksa.