Olen ajatellut jättää mieheni ja lapseni!
En enää jaksa yrittää avioliitosamme, jaksoin kaksi vuotta mutt nyt olen ihan lopussa. Otan eron ja jätän myös lapseni, en jaksa ottaa heitä mukaani. Sitten kun saan itseni jotenkin kokoon, voin ajatella uudestaan tilannettani. Mutt nyt on täysi työ saada oma elämä kuntoon, en jaksa ajatella mitään muuta.
Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa, oletteko pystyneet lähtemään ilman lapsia? Ja tuomitsevia mielipiteitä en nyt kaipaa tässä tilanteessa, kukaan toinen ei voi tietää miltä musta tuntuu!
Kommentit (47)
Vierailija:
En enää jaksa yrittää avioliitosamme, jaksoin kaksi vuotta mutt nyt olen ihan lopussa. Otan eron ja jätän myös lapseni, en jaksa ottaa heitä mukaani. Sitten kun saan itseni jotenkin kokoon, voin ajatella uudestaan tilannettani. Mutt nyt on täysi työ saada oma elämä kuntoon, en jaksa ajatella mitään muuta.
Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa, oletteko pystyneet lähtemään ilman lapsia? Ja tuomitsevia mielipiteitä en nyt kaipaa tässä tilanteessa, kukaan toinen ei voi tietää miltä musta tuntuu!
puvaisuutta havaittavissa vai?
Täytyy sanoa, että jos lapset eivät ole se ensisijainen, vaan mies, niin jossain mättää pahasti.
kuin mitä ensin kerroit. Olet elämäntilanteessa jossa et haluaisi olla. Mutta onko syy onnettomuuteesi juuri se, kuin luulet? Ehkä väsymyksesi juontaa juurensa siitä, että perheen elanto on sinusta riippuvainen ja sinun tulosi ovat epävarmalla pohjalla. Ja ajattelet että kaikki ongelmasi katoaisivat vain jos sinä katoaisit nykyisestä elämästäsi?
Vierailija:
Alkoholisti äitini asuu tuhannen kilometrin päässä, veljeni samaten, sukulaisia ei ole, ystäviäkään ei ole sellaista, johon voisin turvautua. Ei ole mitään mökkiä missän ja hotellit on kalliita. Ainoa asia, jolla voisin ottaa hieman etäisyyttä asiaan, on että ottaisin auton ja ajelisin muutaman päivän. Työstäni en voisi oiekin ottaa sairaslomaa, olen työllistämistuella palkattu ja työsuhde on elokuun lopulla katkolla. En varmasti saa lisäaikaa, jos nyt jään sairaslomalle. Lapsiemme isä on kotona, ei tienaa paljoakaan, minä olen perheen elättäjä ja eteenpäin viejä. Tiedän että tarvitsisin lomaa nyt, mutta minulla ei ole varaa sairastua enempää.ap
Vierailija:
Kahdeksan siitä tosi onnellista ja kaksi ihan paskaa! Hyvät vuodet koko ajan kummittelevat mielessäni, minkälaista voisi olla ja tiedän että todella ihanaa!
Ja niille, jotka sanovat, että olen itsekäs, en todellakaan sitä ole. Tiedän että jotain kauheaa tapahtuu jos otan tässä tilanteessa lapseni mukaani, jotka ovat hieman jo isompia. Olisin aivan karmea äiti, huutaisin ja rähjäisin! Eikö ole parempi että he ovat sellaisen ihmisen hoidossa, joka jaksaa. Minä en nyt jaksa!ap
Ei saa antaa miehille sitä tyydytystä, että saavat tuhota vaimonsa elämän pettämällä ja olemalla paskapäitä.
Vierailija:
mitä äitisi teki? Ei kait stressaantuneisuus voi suurta vahinkoa aiheuttaa lapsille?
viittaan silminnähtävään kätkettyyn vihaan, inhoon omia lapsia kohtaan. Lapsethan ovat kuitenkin muisto siitä miehestä, eli isästäni, jota äitini sillä hetkellä vihasi. Toisaalta viittaan myös ihan äitini konkreettisiin väkivallantekoihin, hän löi, puhui minulle erittäin rumasti, kuin ns. satamatyöläinen, en viitsi siitäkään niitä karkeimpia esimerkkejä antaa. Mutta pahinta kasvavalle tytölle oli tietenkin se vuosia kestänyt bordelli, jossa jouduin elämään. Äitini ikäänkuin maksoi velkojaan isälleni kierolla tavalla; turruttamalla meidät viattomat tytöt elämän karkeuteen, lihallisuuteen liian varhain. Tämä on karmaisevaa kuultavaa, mutta itse en ole esim. koskaan kyennyt suremaan mitään, itkenyt kenenkään sukulaiseni hautajaisissa tai tuntenut oikeastaan mitään muutakaan sympatiaa tilanteissa, joissa se olisi luontevaa. En tule todella suremaan äitinikään poismenoa.
mitä tahansa teetkin niin rankkaa tulee varmasti olemaan!
Pysy vahvana!
Mies oli hyvä ja kunnollinen ja on edelleenkin.
Mä en vaan jaksanut perhe-elämää, olen onnellisempi yksin. Tapaan lapsiamme ainakin joka toinen vkonloppu ja usein myös koulun jälkeen.
Meillä on mieheni kanssa yhteishuoltajuus.
Tsemppiä, joskus on parempi lähteä kuin jäädä!
Mutta sen jaksaisi, jos liitto olisi kunnossa!
Ja 33 miehelläni ei ole toista naista, sen tiedän.
Ja on se ihme, että täällä pitää miettiä sanatkin tosi tarkasti, ettei tulisi väärinkäsityksiä, huom. en ole läheisriippuvainen miehestäni, rakastan lapsiani yli kaiken. Mieheni olisin ilman lapsia jättänyt jo aikoja sitten, vain lapset ovat saaneet minut pysymään ja yrittämään!
Ja 34 olen todella pahoillani, mitä olet saanut kokea, lämmin halaus sinulle ja kiitos kun vielä jaksat minuakin auttaa!
ap
pohdit mielestäni aivan oikeita asioita. Joillakin äideillä, usein tällä palstalla, ei varmaan vaan ole tarpeeksi kokemuspohjaa käsittää mitä tuntoja tilanteessasi ihminen voi käydä läpi.
Erittäin paljon jaksamista ja määrätietoisuutta sinulle tuossa asiassa.
t. 34
Vierailija:
Mutta sen jaksaisi, jos liitto olisi kunnossa!
Ja 33 miehelläni ei ole toista naista, sen tiedän.
Ja on se ihme, että täällä pitää miettiä sanatkin tosi tarkasti, ettei tulisi väärinkäsityksiä, huom. en ole läheisriippuvainen miehestäni, rakastan lapsiani yli kaiken. Mieheni olisin ilman lapsia jättänyt jo aikoja sitten, vain lapset ovat saaneet minut pysymään ja yrittämään!
Ja 34 olen todella pahoillani, mitä olet saanut kokea, lämmin halaus sinulle ja kiitos kun vielä jaksat minuakin auttaa!ap
..nyt oli pakko.
että täällä on sairaita sovinisteja taas liikkeellä.niin,kyllä se on kauheaa kun ÄITI lapsensa jättää.miettikää kuinka moni mies (=isä) sen tekee joka vuosi! mutta eihän siinä mitään, kun sehän on miehen luonne, te sanotte. juuri tuollaiset " naiset" ovat syynä siihen, miksi eriarvoisuus sukupuolten välillä yhä vain jatkuu. teitä se tuskin haittaa, haluatte vain elää miehen vallan alla tuudittautuneena siihen, ettei teidän itsenne oikeasti koskaan tarvitse tehdä mitään,olla vain ja hoitaa kotia ja keskittyä poikimiseen. jeesus!
ja mitä siihen tulee, että kenen tulisi olla tärkeintä kenellekin -minusta on sairasta, että puolisonne muuttuu vähemmän tärkeäksi kun sikiätte. sellaista elämää en ikinä tahdo. minulle tärkeimmät ihmiset ovat minä itse ja rakkaani. minä en tarvitse lapsia tuottamaan sisältöä elämääni ja nostamaan sosiaalista statustani. elämässäni on hieman muita tavoitteita. ääh, säälittävää!
postin aloittajalle vielä: toivon sinulle voimia ja jaksamista, kannustan selvittämään omat asiasi ja hakemaan apua jostakin, se kannattaa. älä nyt hukuta itseäsi ajattelemalla liikaa siitä, mitä muut sanovat tai ajattelevat, olethan varmasti samaa mieltä siitä, että lapsesi tarvitsevat äitiääm sitten, kun tämä on taas terve ja jaksaa paremmin.
*J*
Ymmärsinkö siis oikein, että äitisi tienasi naittamalla teitä pieniä tyttöjä vieraille miehille...? Siis peri maksua jne? Minkä ikäisiä olitte sen alkaessa?
Voi kauheaa:.( En yhtään ihmettele, jos sinusta on tullut kova ihminen, etkä osaa surra...miten voisitkaan:(
Mun sydän itkee sun ja siskosi puolesta verta...miten maailma voi olla noin epäreilu ja se lapsen tärkein ja rakkain ihminen noin paha? Tai niin sairas?
Kuulostat kuitenkin ihmeen selväjärkiseltä ja hyvältä ihmiseltä tuollaisten kokemusten jälkeen...kyllähän se varmasti jättää syvät arvet sieluun ja mieleen.
Voi itku. Kun joku oisi vienyt sinut ja siskosi johonkin turvaan ja rakastanut pahki, ottanut syliin ja rutistanut.
Sanaton olen...ja niin pahoillani puolestasi..:(
Mutta hoida asia tyylikkäästi ja varmista että lapsilla on hyvä ja oikea paikka -jaksaako ja pystyykö miehesi heistä huolehtimaan?
Surullisia nämä jutut, lapset joutuvat kärsimään paljon.
Itselläni oli vastaava suhde ja jätin mieheni.
Iki kuuna päivänä en olisi voinut lastani jättää.
Huomasinkin, että jaksan lapsen kanssa paremmin kun tunnekylmä mies ei ole samassa asunnossa.
siis hiukan lievempi versio, ei ihan niin, että äitini sentään meitä naittoi. Mutta siis jouduimme sitä hänen maksullisena naisena toimimistaan todistamaan omilla silmillämme eli siinä mielessä liian varhain saimme tuollaiseen asiaan kosketusta. Ja elämä oli suoraan sanottuna ihan surrealistista, vasta naimisiin mentyäni, jälkeenpäin olen ymmärtänyt, ettei kaikkien lasten elämä ole sellaista. Suoraan sanottuna meillä kävi miehiä ihan hirveästi. Ja näin jopa sitä touhua, siis sitä " itseään" .
Aivan, siihen verrattuna, mitä olen nähnyt, olen suht. järkevä, mutta tosiaan aika tunteeton ja tuohon lapsuuden kasvuympäristöjen erilaisuuteen myös avioliittoni siis kaatui. Miehen oli vaikea loputtomasti ymmärtää ja tukea moisen kokenutta naista, vaimoa
Vierailija:
Ymmärsinkö siis oikein, että äitisi tienasi naittamalla teitä pieniä tyttöjä vieraille miehille...? Siis peri maksua jne? Minkä ikäisiä olitte sen alkaessa?Voi kauheaa:.( En yhtään ihmettele, jos sinusta on tullut kova ihminen, etkä osaa surra...miten voisitkaan:(
Mun sydän itkee sun ja siskosi puolesta verta...miten maailma voi olla noin epäreilu ja se lapsen tärkein ja rakkain ihminen noin paha? Tai niin sairas?Kuulostat kuitenkin ihmeen selväjärkiseltä ja hyvältä ihmiseltä tuollaisten kokemusten jälkeen...kyllähän se varmasti jättää syvät arvet sieluun ja mieleen.
Voi itku. Kun joku oisi vienyt sinut ja siskosi johonkin turvaan ja rakastanut pahki, ottanut syliin ja rutistanut.
Sanaton olen...ja niin pahoillani puolestasi..:(
äitini oli siis prostituoitu, ja siinä vinoutui minun suhtautuminen miehiin, läheisyyteen, hellyyteen ja rakkauteen. Myös äitiyteen, lapsiin, luottamukseen jne.
Mutta siis olen tehnyt eräänlaisen hattutempun elämässäni siitä huolimatta tai ehkä sen vuoksi, olen kyllä kasvuympäristööni nähden erittäin korkeasti koulutettu, minulla ole muuhun ollut voimavaroja ja motivaatiota elämässäni. Ja toisaalta tuo tausta seuraa minua aina, minulla on vulgaarin genovevan luolan muisto sisimmässäni ja näen työympäristössäni, yliopistomaailmassakin maailman eri silmin kuin muut, tasaisen lapsuuden nähneet.
Sen jälkeen hän heijastelee kaikkea siihen, mikä on ollut hänen primäärikotinsa kasvuympäristö
On ehkä parempikin että lapsesi isälle jätät, mutta sinun itsesi vuoksi toivon että menet keskustelemaan johonkin! Älä jää yksin murehtimaan tuollaista asiaa. Ja totta kai sä voit sairaslomaa ottaa, vai jaksatko tätä tilannetta vielä kuukauden?
Ja teille jeesustelijoille.. Voitteko te koskaan tajuta sellaista pientä asiaa, ettei ikinä voi tietää mihin elämä heittää? Kuinka te voitte tuomita tuntematta tapausta paremmin? Menkää nyt pliis itteenne ja miettikää, paljonko teidän " minä en ainakaa ikinä tekis" -jutut on taas tässä tapauksessa auttanu!
Annan tukeni ap:lle, sillä hän on erittäin aiheellisesti tunnistanut itsessään sellaiset piirteet, ettei hän juuri nyt jaksaisi olla lapsistaan vastuussa, vaikka heitä rakastaakin. Ilman muuta ap, kuuntele nyt vaan itseäsi ja omia tuntojasi ja totta kai - mene myös keskustelemaan psykologille, tällaisessa tilanteessa saat nopeasti ajan, kun virkailija tai psykologi kuulee kokonaistilanteen. Onkohan sinun mahdollista hakeutua esim. työpaikan tai jonkin muun instanssin kautta psykologille. Itse kävin YTHS:n psykologilla ja omien " asianhaarojeni" vakavuuden/raskauden vuoksi sain nopeasti niitä istuntoaikoja.
äitejä, joilla vielä jyllää elimistössä synnytyksen jälkeiset hormonit. Kun oma elämäntilanne on sellainen, on todella helppoa sanoa, että en voi koskaan ymmärtää äitiä, joka hylkää lapsensa. Tilanteen näkee vain omista lähtökohdistaan ja ajattelee että se toinen ihminen on ikään kuin samassa tilanteessa. Niinhän ei ole. Lähtökohdat ovat aivan erilaiset, se ratkaisu, jota itse ei voisi harkitakaan, voi kuitenkin olla toisenlaisessa tilanteessa olevalle ihmiselle paras ratkaisu.
Sen mukaan, mitä kerroit ap, sinua auttaisi jos saisit suhteesi mieheen kuntoon tai kokonaan päätökseen ja hoitaisit itsesi kuntoon. Lapsen suhteen en tekisi sinuna mitään lopullista ratkaisua, jota myöhemmin voisit joutua katumaan. Mutta kuten sanottua, en tiedä sinun lähtökohtiasi, voit olla tilanteessa, jossa lapsesta luopuminen voi olla kaikille parasta.
muuten, vaikka tämä onkin vauva-palsta, ap:n aloitus oli ihan oikeutettu. Hänellä on vaikea tilanne, hänenkin lapset ovat joskus olleet vauvoja ja ikävätkin asiat - niin ihmeelliseltä kun se kuullostaakin - kuuluvat ihmiselämään.
Kaikkeen me naiset ja äidit edelleen joudumme. Tällaistahan se on kautta aikojen ollut mutta onneksi nainen selviää nykyisin jo omillaankin ettei sen vuoksi ole pakko toivottomaan liittoon jäädä.
Minusta sinä kuulostat paljon sisukaammalta kuin ehkä itse tiedätkään.
Tuossa edellä tuli tärkeä huomio eli, elämä helpottuu huomattavasti kun siitä suhteesta loppuviimein pääsee irti.
Ihan kivutonta se eroprosessi ei tietenkään ole ja aivan varmasti tulet itkemään, viettämään monta unetonta yötä ja olemaan väsynyt. No, kysymys kuuluukin että tarvitseeko sen takia jättää lapset isälleen? Minusta ei. Elämään kuuluu monenlaiset tunteet ja suru on yksi niistä. Lapsesi voivat oppia jotakin siinä kun näkeävät sinun käsittelemässä suruasi. Lapsesikin tulevat suremaan ja te voitte auttaa toisianne.
Mutta, jos itse tiedät ettet kykene edes auttavaan äitiyteen heti eron jälkeen niin sitten on parempi että lapset jää isälleen.
Mutta älä ainakaan anna miehesi enää yhtään enempää alentaa sinua ja heikentää itsetuntoasi!
Voimia!
Itsemurhaa en tee missään tapauksessa, kyllä joku ratkaisu löytyy, joku muu kuin jojoon vetäminen. Raukkikset tekevät sen, eivät itsestään vastuun ottavat!
ap