Lue keskustelun säännöt.
Olen nelikymppinen ja lapsuudenperheeni suuttuu minulle koko ajan jostain.
17.12.2020 |
Meitä on neljä lasta eli minulla on kaksi siskoa ja yksi veli ja sitten tietenkin vanhemmat. Olen jo nelikymppinen perheenäiti itse eli parikymmentä vuotta elänyt täysin itsenäistä omaa elämää. Silti yhä lapsuudenperheeni jäsenet suuttuvat minulle harva se päivä jostain. Meillä ei siis ole mitään rahariitoja tms, en puhu heille rumasti tai valehtele eikä mitään sellausta. Vaan aina aihe on se että en tee kuten he haluaisivat. En tule käymään kun vaativat, en pysty tapaamaan juuri aikaan jota haluavat, en halua osallistua johonkin sukulahjaan tms. Olen aivan loppu kun joka kuukausi joku suuttuu. Nyt joulunaikaan paljon useamman vieläpä sillä meidän perhe ei ole halukas sellaisiin yhteisjouluasioihin kuin he vaativat.
Miksi tämä on tällaista? Vertaistukea?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
No jos kerran osaat olla itsenäinen ja jämpti ja teet niinkuin itse haluat niin mikäs ongelma tässä on. Lakkaat vaan murehtimasta ja vatvovasta mielessäsi toisten tunteita, suuttumista ja huonoa käytöstä. Jos joku suuttuu tai lyö luurin korvaan niin ihan sama. Turha sitä on jäädä pohtimaan kun et voi heitä muuttaa mutta omaa asennetta ja suhtautumista voi aina muuttaa. Paskat nakkaat!
He on kuitenkin kaikki minulle tärkeitä ihmisiä. On kai aika selvää, että siitä tulee ikävä olo jos tärkeät läheiset suuttuu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Minulla on isosisko ja isoveli. He ovat niin lannidtavia, ettei heidän olemassaolonsa kiinnosta pätkääkään. Mulla on parempi sisko yksi pitkän ajan ystäväni, vaikka ei olekaan verisukulainen.
Ap onko vanhemmissasi narsismia? Onko toinen narsisti tai muuten luonnevikainen? Nimittän tuttua on.
Juurikin niin että tuollisessa narsistisessa perheessä jaetaan lapsille roolit, yksi on kultalapsi ja yksi on syntipukki. Sitä syntipukkia joukolla vihataan ja kaikki pska kaadetaan sen niskaan vaikka se on täysin syytön. Usein syntipukki on kaikkein kiltein ja tunnollisin lapsi niinkuin minäkin oli, pyrin olemaan lapsenakin aina tunnollinen ja ahkera ja kohtelias ja kiltti.
Muhun on projektoitu narsistin huonommuudentunne ja viha, sisarukset kiukuttelee mulle, äiti kostaa mulle sen kun saa isältä huonoa kohtelua... koko perhe kollektiivisesti talloi ja polki ja nöyryytti minua.
Tähän tuli loppu kun kävi ilmi että vanhemmat teki testamentin jossa suosikkilapsi saa kaiken ja mut jötetään perinnön ulkopuolelle. Lakiosaakaan en tule saamaan kun kaikki lahjoitettu tai myyty alihintaan suosikille jo vanhempien eläessä. Tästä viimein katkesi kamelin selkä ja meno kuppi nurin. Katkaisin välit ja ne on olleet jo vuosia poikki.
Mitä perheessä sitten tapahtui? No, narsisti tarvii aina suntipukin jota syytää ja kiusata ja nyt siihen rooliin pääsi sitten äitini. Kultalapsi pysyy yhä suosikkina ja hänelle on avokätisesti nyt lahjoitettu suuria määriä omaisuutta. Vaikka välimme ovat poikki niin näistä lahjoituksista aina suurieleisesti ilmoitetaan mulle (tarkoitus on loukata). Saan siis tyyliin tekstarin ”mepä siirsimme sisaruksellesi mökin hänen nimiinsä, sinulla ei ole enää koskaan sinne mökille asiaa”.
Tämä on viimeisiä narsistin yrityksiä loukata ja satuttaa, mutta en nää jaksa välittää.
Mieti ap vielä kertaalleen lapsuutesi rooleja. Ettet vain olisi syntipukki?
Tuosta syntipukin roolista lisään vielä sen että kun ne vanhemmat kohtelevat syntipukkia huonosti, loukkaavasti ja kaikin tavoin nujertaen, niin sisarukset oppii samaan.
Mun lapsuusperheessä sama kuvio ja vielä sillä lisämausteella että sisarukset kohtelee mua törkeästi. Tiuskivat, haukkuvat, komentelevat, lyövät luuria korvaan, uhkailevat ja kiristävät, eivät vastaa jos soitan.
Ja auta armias jos MINÄ teen pienessäkin määrin jotain samaa heille. Siitä syttyy kolmas maailmansota ja yhdistävät voimansa ja hyökkäävät joukolla kimppuuni.
Se on jännä kuvio että he itse eivät huomaa mitä tekevät minulle. Sen kyllä huomaavat jos minä vähänkin yritän irroittautua roolistani kynnysmattona.
Nuo roolit tulee jo lapsuudessa ja ne on niin otsestäänselvät, kuin ilma jota hengitetään, ettei niitä edes tajuta tai tunnisteta olevankaan.
Näillä mennään sitten elämän loppuun asti ellei joku irtisanoudu roolistaan. Sen kohtalo on sithen tulla lapsuudenperheen hylkäämäksi ja ulkopuolelle jätetyksi. Paska kohtalo meille jotka on saaneet (syyttä suotta) sen syntipukin roolin.
Miesystävän lapsuudenperheestä osa juuri tuollaisia, mutta se suuttuminen esiintyy myös minulle kiukutteluna siskonsa toimesta. Todella raskasta. Erityisesti sisko haluaisi määrittää kuinka mieheni pitää elämäänsä elää, milloin tavata häntä ja hoitaa hänen lapsia ym. Lisäksi hänellä on tarve olla näkyvästi läheisin nainen veljelleen esimerkiksi juhlissa, silittelee ja halailee. Juhlien kuvissa esiintyy mieheni siskonsa kanssa, minusta ei ole kuvia miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ap on, olisi kiva kuulla kommentteja kirjoituksista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini on tuollainen. Niin kauan pysytään hyvissä väleissä kun olen sellainen kuin hän haluaa. Ihan sama jos pienessäkin asiassa olen eri mieltä, niin heittäytyy marttyyriksi ja kiukuttelee kuin pieni lapsi. Viimeksi esimerkiksi äiti oli kylässä meidän luonamme ja antoi koirilleni ominpäin koko ajan jotain herkkuja jääkaapista ja tätä kun kommentoin niin piti mykkäkoulua koko loppuillan naama norsunveellä. Hänen mielestään olen siis huono koiranomistaja kun en koko ajan anna normiruokien lisäksi koirilleni kaikkea ylimääräistä. Ihan lapsuudesta asti ollut tuollainen, jos en ole käyttäytynyt siten miten hän haluaaa niin seuraa räjähdys. Nuorena heitti pariin kertaan pihalle kotoa, kun naamallani oli vääränlainen ilme tms.
Suosittelen etäisyyden ottamista.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on tuollainen. Niin kauan pysytään hyvissä väleissä kun olen sellainen kuin hän haluaa. Ihan sama jos pienessäkin asiassa olen eri mieltä, niin heittäytyy marttyyriksi ja kiukuttelee kuin pieni lapsi. Viimeksi esimerkiksi äiti oli kylässä meidän luonamme ja antoi koirilleni ominpäin koko ajan jotain herkkuja jääkaapista ja tätä kun kommentoin niin piti mykkäkoulua koko loppuillan naama norsunveellä. Hänen mielestään olen siis huono koiranomistaja kun en koko ajan anna normiruokien lisäksi koirilleni kaikkea ylimääräistä. Ihan lapsuudesta asti ollut tuollainen, jos en ole käyttäytynyt siten miten hän haluaaa niin seuraa räjähdys. Nuorena heitti pariin kertaan pihalle kotoa, kun naamallani oli vääränlainen ilme tms.
Suosittelen etäisyyden ottamista.
Samanlainen äiti mulla. Lisäksi se menee niin että äiti saa kiukutella ja tiuskia ja haukkua minua, loukata tosi julmasti (”herran jestas kun olet lihonut, näytät hirveältä, minä häpeäisin silmät päästänl”). Mutta jos minä tekisin saman niin samantien välit poikki. Äidin kanssa on kuin munankuorilla kävelyä, vähän jos jotain teen väärin hän katkoi välit. Muutaman kuukauden päästä hän sitten palaa asiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja menneestä ei puhuta.
Olen vasta myöhään aikuisena tajunnut että kyseessä on ehdollinen rakkaus. Äitini ei välitä minusta tipan vertaa ja on heti valmis katkomaan välit, jos en käyttäydy justiinsa niinkuin hän vaatii ja haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on tuollainen. Niin kauan pysytään hyvissä väleissä kun olen sellainen kuin hän haluaa. Ihan sama jos pienessäkin asiassa olen eri mieltä, niin heittäytyy marttyyriksi ja kiukuttelee kuin pieni lapsi. Viimeksi esimerkiksi äiti oli kylässä meidän luonamme ja antoi koirilleni ominpäin koko ajan jotain herkkuja jääkaapista ja tätä kun kommentoin niin piti mykkäkoulua koko loppuillan naama norsunveellä. Hänen mielestään olen siis huono koiranomistaja kun en koko ajan anna normiruokien lisäksi koirilleni kaikkea ylimääräistä. Ihan lapsuudesta asti ollut tuollainen, jos en ole käyttäytynyt siten miten hän haluaaa niin seuraa räjähdys. Nuorena heitti pariin kertaan pihalle kotoa, kun naamallani oli vääränlainen ilme tms.
Suosittelen etäisyyden ottamista.
Samanlainen äiti mulla. Lisäksi se menee niin että äiti saa kiukutella ja tiuskia ja haukkua minua, loukata tosi julmasti (”herran jestas kun olet lihonut, näytät hirveältä, minä häpeäisin silmät päästänl”). Mutta jos minä tekisin saman niin samantien välit poikki. Äidin kanssa on kuin munankuorilla kävelyä, vähän jos jotain teen väärin hän katkoi välit. Muutaman kuukauden päästä hän sitten palaa asiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja menneestä ei puhuta.
Olen vasta myöhään aikuisena tajunnut että kyseessä on ehdollinen rakkaus. Äitini ei välitä minusta tipan vertaa ja on heti valmis katkomaan välit, jos en käyttäydy justiinsa niinkuin hän vaatii ja haluaa.
Tuollainen välit poikki leikki on tosi raskasta. Ja eritoten se että hetken päästä palataan asiaan kuin mitään riitaa ei olisi ollutkaan eikä koskaan puhuta siitä mitä tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on tuollainen. Niin kauan pysytään hyvissä väleissä kun olen sellainen kuin hän haluaa. Ihan sama jos pienessäkin asiassa olen eri mieltä, niin heittäytyy marttyyriksi ja kiukuttelee kuin pieni lapsi. Viimeksi esimerkiksi äiti oli kylässä meidän luonamme ja antoi koirilleni ominpäin koko ajan jotain herkkuja jääkaapista ja tätä kun kommentoin niin piti mykkäkoulua koko loppuillan naama norsunveellä. Hänen mielestään olen siis huono koiranomistaja kun en koko ajan anna normiruokien lisäksi koirilleni kaikkea ylimääräistä. Ihan lapsuudesta asti ollut tuollainen, jos en ole käyttäytynyt siten miten hän haluaaa niin seuraa räjähdys. Nuorena heitti pariin kertaan pihalle kotoa, kun naamallani oli vääränlainen ilme tms.
Suosittelen etäisyyden ottamista.
Samanlainen äiti mulla. Lisäksi se menee niin että äiti saa kiukutella ja tiuskia ja haukkua minua, loukata tosi julmasti (”herran jestas kun olet lihonut, näytät hirveältä, minä häpeäisin silmät päästänl”). Mutta jos minä tekisin saman niin samantien välit poikki. Äidin kanssa on kuin munankuorilla kävelyä, vähän jos jotain teen väärin hän katkoi välit. Muutaman kuukauden päästä hän sitten palaa asiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja menneestä ei puhuta.
Olen vasta myöhään aikuisena tajunnut että kyseessä on ehdollinen rakkaus. Äitini ei välitä minusta tipan vertaa ja on heti valmis katkomaan välit, jos en käyttäydy justiinsa niinkuin hän vaatii ja haluaa.
Jep. Kuulostaa täysin tutulta. Omakin äitini on muutamaan kertaan laittanut välit poikki minuun aikuisiällä, sitten jossain vaiheessa luikertelee takaisin, mutta anteeksi ei ikinä pyydä ja esittää juurikin, ettei mitään olisi tapahtunut. Auta armias jos tosiaan uskaltaa sanoa vastaan ja kritisoida _hänen_ käytöstään niin seurauksena on verinen loukkaantuminen. Sen sijaan itse hän voi puhua ihan niin kuin huvittaa, todella asiattomastikin.
Olen huomannut myös sen, ettei äitiäni koskaan ole oikeasti kiinnostanut mitä minulle kuuluu. Minä kyllä kyselen häneltä, että miten menee kun nähdään ja kommentoin sitten asiaa. Hän kysyy minulta kuulumiset ja alan kertoa, niin ei edes kuuntele loppuun vaan alkaa puhua jollekin toiselle perjeenjäsenelle jne.
-tuo lainaamasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se on, lapsuudenperheen tekemät törkeydet vaan pitää kestää ja sietää. Jonkun muun tekeminä ne olisi aivan törkeitä ja välit menisi poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos kerran osaat olla itsenäinen ja jämpti ja teet niinkuin itse haluat niin mikäs ongelma tässä on. Lakkaat vaan murehtimasta ja vatvovasta mielessäsi toisten tunteita, suuttumista ja huonoa käytöstä. Jos joku suuttuu tai lyö luurin korvaan niin ihan sama. Turha sitä on jäädä pohtimaan kun et voi heitä muuttaa mutta omaa asennetta ja suhtautumista voi aina muuttaa. Paskat nakkaat!
He on kuitenkin kaikki minulle tärkeitä ihmisiä. On kai aika selvää, että siitä tulee ikävä olo jos tärkeät läheiset suuttuu. Ap
Mutta jos ne suuttuu koko ajan ja kaikesta, jos et tanssi heidän pillinsä mukaan, niin jotain outoa siinä on, että olet tunne-elämältäsi hulluissa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Aika outoja sukulaisia teillä.
Kyllä. Mutta tämä on tavattoman yleistä. Suomessa on tuhansittain ilkeitä ja pahansuopia sukuja. Mulla mun omat vanhemmat toivoo mulle ääneen päin näköä vaikeuksia, vastoinkäymisiä ja kurjuuksia. Esim toivottavasti saat keskenmenon, toivottavasti ajat kolarin, toivottavasti joudut konkurssiin.
Omiin lapsiin suhtaudutaan kuin vihollisiin ja lapsena kaltoinkohtelu ja väkivalta oli samaa luokkaa.
Onneksi itse uskalsin erota tästä suvusta. Nyt sitten olen orpo ja yksin, vanhempani käännyttivät koko suvun mua vastaan. Mutta saanpahan kasvattaa omat lapseni toisin ja aloittaa uuden suvun tästä eteenpäin.
Tämä asia on tabu ja kukaan ei kehtaa tästä ääneen kertoa (en minäkään kehtaa tutuilleni). Siitä tulee illuusio että tämä olisi harvinaista. Ikävä kyllä tämä on yllättävän tavallista ja yleistä.
Suurista ikäluokista jopa 15% on persoonallisuushäiriöisiä. En pysty linkittämään nyt tähän sitä artikkelia mutta hyvä terveys-lehdessä oli taannoin psykoterapeutti joka kirjoitti asiasta. Normaaliväestössä osuus on reilu 5% ja suurissa ikäluokissa liki kolminkertainen. Suomessakin jos on vaikka 1,5milj vanhempaa niin näistä sitten vähintään 150 000 on persoonallisuushäiriöisiä. Kyllä ilkeitä vanhempia Suomeen mahtuu jotka kiusaavat ja tallovat lapsiaan. Multakin löytyy tällaset omasta takaa
Onko heillä/teillä siis viikoittain jotain kissanristiäsiä? Nyt korona-aikanakin, sehän on kestänyt liki kymmenen kuukautta?
En oikein käsitä miten joka viikko löytyy joku suuttumisen aihetta aikuisilla ja perheellisillä ihmisillä. Olen kuvitellut, että ihmisten aika menee töissä, lastenhoidossa, omissa kotiasioissa jne.
Miten jää energiaa vielä puuttua tai vatvoa aloittajan asioita ja elämää.
Saati kutsua kyläilemään jatkuvasti.
Tottakai joitain perhejuhliin saattaa olla, mutta mikä vaikeus on silloin niihin osallistua.
Tai olla osallistumatta tietenkin jos siltä tuntuu. Mutta miksi ei joskus niihin menisi.
Vierailija kirjoitti:
Onko heillä/teillä siis viikoittain jotain kissanristiäsiä? Nyt korona-aikanakin, sehän on kestänyt liki kymmenen kuukautta?
En oikein käsitä miten joka viikko löytyy joku suuttumisen aihetta aikuisilla ja perheellisillä ihmisillä. Olen kuvitellut, että ihmisten aika menee töissä, lastenhoidossa, omissa kotiasioissa jne.
Miten jää energiaa vielä puuttua tai vatvoa aloittajan asioita ja elämää.
Saati kutsua kyläilemään jatkuvasti.
Tottakai joitain perhejuhliin saattaa olla, mutta mikä vaikeus on silloin niihin osallistua.
Tai olla osallistumatta tietenkin jos siltä tuntuu. Mutta miksi ei joskus niihin menisi.
Et nyt ymmärrä. Jos on toksiset vanhemmat ja muutenkin dysfunktionaalinen perhe, niin ne perheen jäsenet ETSII syitä loukkaantua. Koska ne on ne valitut roolit joiden mukaan eletään. Ap on likasanko johon jokainen lapsuudperheen jäsen purkaa kiukkunsa ja turhautumisensa. He siis melko todennäköisesti keksivät teemoja joilla haastaa riitaa. Sitten laittavat viestejä asiasta joista tietävät saavansa riidan aikaan.
Tiedän mistä puhun, samanlainen perhe ja syntipukin rooli mullakin.
No jos kerran osaat olla itsenäinen ja jämpti ja teet niinkuin itse haluat niin mikäs ongelma tässä on. Lakkaat vaan murehtimasta ja vatvovasta mielessäsi toisten tunteita, suuttumista ja huonoa käytöstä. Jos joku suuttuu tai lyö luurin korvaan niin ihan sama. Turha sitä on jäädä pohtimaan kun et voi heitä muuttaa mutta omaa asennetta ja suhtautumista voi aina muuttaa. Paskat nakkaat!